21.05. Onneksi olkoon: Kosti, Konsta, Konstantin | Palaute | På svenska | In English

Honkanummen hautausmaa

Honkanummen hautausmaan kappelit

14.05.2019, 10:42
Kappelirakennus on valmistunut vuonna 1955 ja sen on suunnitellut arkkitehti Erik Bryggman. Tämä Helsingin seurakuntien kauneimpiin sakraalirakennuksiin kuuluva kappeli vihittiin käyttöön 1956. Julkisivua koristaa Johan Vikaisen veistämä reliefi, joka kiinnitettiin paikallleen 1957. Kappeli sulautuu kauniisti ympäristöönsä ja sen ikkunoista lankeava valo luo sisätiloihin hartaan tunnelman.

Hautausmaan itäosassa sijaitseva kappelirakennus on suojeltu. Rakennuksessa on kaksi erillistä siunauskappelia, joista pienempi sijaitsee kuvassa vasemmalla puolella. Kappelirakennuksessa on lisäksi krematorio, omaisille tarkoitettu odotustila, uurnanluovutushuone ja yksi vainajan näyttötilana toimiva kappelitila. Alakerran tiloissa sijaitsevat myös jäähdytetyt säilytystilat yhteensä 115 vainajalle, joista kahdeksassa on mahdollisuus pitkäaikaissäilytykseen.

Vuoden 2016 lopulla julkaistiin Mikko Laaksosen kirjoittama teos "Erik Bryggmanin arkkitehtuuri". Teos on luettavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Honkanummen kappeleiden odotustilassa.

Iso kappeli

Saattoväkeä mahtuu isoon kappeliin 120 henkilöä.

Tarpeisto, mm.:

  • urut ja piano
  • kolmihaarainen lipputeline
  • kaksi kukkatelinettä
  • nuottitelineitä
  • jatkojohto (pyynnöstä)

Isossa kappelissa ei ole musiikintoistolaitteita.

Ison kappelin 360-kuvat löydätte täältä.


Pieni kappeli

Pieneen kappeliin mahtuu 60 henkilöä.

Tarpeisto, mm.:

  • urut
  • kukkateline
  • nuottitelineitä
  • jatkojohto (pyynnöstä)

Tilassa ei ole musiikintoistolaitteita.

Pienen kappelin 360-kuvat löydätte täältä.

Alakappeli

Tila toimii myös vainajien näyttöhuoneena. Kulku tilaan tapahtuu kappelirakennuksen sisäpihalta.

Alakappeliin mahtuu 10–12 henkilöä. Tilassa ei ole musiikintoistolaitteita. Ison ja pienen kappelin tarpeisto (poislukien urut ja piano) voidaan toimittaa alakappeliin toimituksia varten.

Alakappelin 360-kuvat löydätte täältä

Muut tilat

Hautausmaan kappelin alakerrassa sijaitsee uurnien luovutushuone ja krematorio. Kulku tapahtuu kappelirakennuksen sisäpihalta.