04.02. Onneksi olkoon: Ronja, Armi | Palaute
Herttoniemen seurakunta

Muusikkopappi Jyrki Keinänen jatkaa kiitollisena matkaa

Herttoniemen seurakunta

29.12.2025, 11:47
Jyrki Keinänen flyygelin ääressä

Vuodenvaihteessa Herttoniemen seurakunnan jättävä Jyrki Keinänen on ehtinyt työskennellä melkein parikymmentä vuotta sekä pappina että muusikkona.

Kun Jyrki Keinänen aloitti papin työt Herttoniemessä, hänellä ei ollut pienintäkään käryä, mitä se olisi käytännössä.

-Laitoin ensimmäisenä työpäivänä siistit papin vaatteet päälle pantapaitoineen. Silloinen nuorisopappi Jouko Olkkola odottikin autossa ja kuskasi minut Sammatin leirikeskukseen roudaamaan, siivoamaan ja järjestämään paikkoja, Jyrki nauraa.

Tie papiksi eteni askel kerrallaan. Pianonsoitonopettajana työskennellyt Jyrki menetti isänsä jo teini-iässä, mikä laukaisi tarpeen pohtia eksistentiaalisia kysymyksiä. Yliopistossa Jyrki opiskeli ensin fysiikkaa ja vaihtoi sitten teologiaan. Hänellä oli tarve tutkia erilaisia lähestymistapoja ihmisyyteen, myös tieteellisesti. Lisäksi tulivat terapeutin opinnot.

Opiskeluaikana hän työskenteli kolmena kesänä Vantaalla sairaalapappina eri sairaaloissa ja hoivakodeissa.

-Sitten olin kolmena kesänä kesäteologina Malmin seurakunnassa, missä tutustuin varhaisnuorisotyön ohjaaja Tiina Mäki-Arvelaan. Hän kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä töitä seurakunnassa.

-Pienen epäröinnin jälkeen lähdin päivän varoitusajalla uutenavuotena pidetylle Herttoniemen seurakunnan rippileirille papin sijaiseksi. Flunssa iski, ja laskettelut jäivät osaltani väliin. Oppitunnit sain jotenkin kähisten pidettyä, Jyrki muistelee.

Vuoden päästä seurakuntaan haettiin pappia, joka olisi myös muusikko. Jyrki valittiin, ja hänet vihittiin papiksi helluntaina 19 v sitten, ainoana silloin valmistuneista teologian kandidaateista.

Siitä urkeni hänelle Herttoniemen seurakunnassa pitkä työrupeama, joka on sisältänyt monenlaista.

-Myllypuron aluepappina päivystin työttömien tilassa sekä kirkolla. Kiersin sairaalan, palvelutalon, Helykodin ja yhden muun palvelutalon joka perjantai läpi. Perustin sururyhmiä. Vierailin senioriryhmissä, joita oli paljon. Myllypuro-päivät keskittyivät kirkolle. Teimme paljon yhteistyötä mm. Marttojen ja Lions Clubin kanssa.

Kun Jyrki sitten siirtyi nuorisotiimiin ja nuorten aikuisten pariin, niin syntyivät jatkoriparit nuorille aikuisille. Niitä järjestettiin aina pandemiaan asti.

-Vuonna 2010 perustimme subUrban Dream -illat yhden diakonin kanssa. Järjestimme iltoja, joissa haastateltiin ihmisiä hauskoilla kysymyksillä ja keskusteltiin ajankohtaisista kysymyksistä. Ilta päättyi hartauteen ja ehtoolliseen.

Olen nauttinut siitä, että ripareilla musiikki on niin keskeistä.

‍Ripareilla musisoimme Johannes Österlundin kanssa bändinä. Myös hauskat ja rennot iltaohjelmat ovat jääneet leireiltä mieleen.

-Nuorisotiimissä oli mahtavia tyyppejä, hyvä draivi ja hauskaa. Meitä yhdisti samaan suuntaan katsominen. Nuorten kanssa on kivaa, ja meillä työntekijöillä oli halu hengelliseen työhön. Siitä olen tosi kiitollinen.

Työn suola pappina on Jyrkille ollut mahdollisuus kohdata ihmisiä ja pysähtyä heidän elämänkohtaloittensa äärelle.

-Lisäksi tässä ollaan koko ajan eksistentiaalisten kysymysten äärellä, mikä kiinnostaa edelleenkin. Se on se joka kantaa. Kolmas suola on siinä, että olen voinut musisoida joka viikko työssäni, esimerkiksi säestää lauluja hartaushetkissä.

Jyrki perusti Johannes Österlundin kanssa Gospel Clock -bändin, jossa soittivat edesmennyt kanttori Veijo Lankinen tyttärensä kanssa sekä Toni Kulku, Kaartin soittokunnan perkussionisti.

-Veijo järkkäsi minut konsertteihin ja kuoromatkoille. Soitimme paljon yhdessä Veijon kanssa. Monessa eri bändissäkin olen saanut soittaa.

Nyt Jyrkin matka jatkuu toisaalle, vaikkakin samanlaisten kiinnostuksen kohteiden parissa. Jyrkillä on yksityisoppilaita pianonsoitossa, ja yhteistyötä ja opetusta Suomen musiikkikasvatuskeskuksessa. Hän tekee edelleen terapiatyötä ja keikkoja muusikkona ja kapellimestarina.

-Olen tavattoman kiitollinen että olen saanut palvella tällä alueella. Täältä on valtavasti hienoja muistoja. Toivon kaikkea hyvää ja siunausta kaikille.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola


Jyrki Keinänen oli kapellimestarina Espoon seurakuntien Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa.

Taltiointi löytyy 6.1. 2026 saakka täältä Kauneimmat joululaulut 2025 | Yle Areena