18.09. Onneksi olkoon: Tyyne, Tytti, Tyyni | Palaute | På svenska | In English

Herttoniemen kirkko

Vuokrasopimus Herttoniemen kirkon väistötiloista allekirjoitetaan vappuviikolla

Herttoniemen seurakunta

26.04.2019, 16:11 /  päivitetty 26.04.2019, 16:08

Herttoniemen kirkon väistötiloista ollaan allekirjoittamassa vuokrasopimusta 29.4. alkavalla viikolla. Tarkoituksena on muuttaa seurakuntatoimisto ja jotkut diakonien työpisteet väistötiloihin niin nopeasti kuin tarvittava remontti saadaan tehtyä.

Sisäilmaongelmista kärsivä Herttoniemen kirkko odottaa vielä lopullisten tutkimustulosten valmistumista ja sen jälkeen arviota korjaustoimenpiteistä. Kirkon alakerta on ollut jo käyttökiellossa noin vuoden verran. Kirkossa hoidetaan enää sinne sovitut tilaisuudet 26.5. saakka.

Seurakuntaneuvosto on pyytänyt lisätietoja seurakuntayhtymän kiinteistötoimistolta, miten kirkon irtaimiston kanssa menetellään, millaista puhdistamista tarvitaan ja miten kaikki käytännön asiat ja kulut hoidetaan. Kaikki asioita selvitetään parhaillaan.

Toistaiseksi seurakuntatoimiston työtekijät työskentelevät väliaikaistiloissa, ja heidät tavoittaa toistaiseksi puhelimitse ma, ti, to ja pe klo 9-15 numerosta 09 2340 3300 tai sähköpostilla herttoniemi.srk@evl.fi.