07.10. Onneksi olkoon: Pirjo, Pirkko, Birgitta, Pipsa, Piritta, Pirita | Palaute
Haagan seurakunta

Vähävaraisia lähimmäisiä voi tukea Haagan diakoniatyön kautta

Haagan seurakunta

12.04.2024, 11:11 /  päivitetty 26.09.2024, 12:10
Arki ja rahojen riittävyys on eri syistä monelle helsinkiläiselle haasteellista. Diakoniatyö myöntää tietyin edellytyksin diakonia-avustuksia esimerkiksi sairauden, velkaantumisen tai työttömyyden keskellä eläville.
Huopalahden kirkonmäki

Seurakuntien omien varojen lisäksi diakoniatyö voi käyttää avustamiseen työlle lahjoitettuja varoja. Poliisihallitus on myöntänyt tätä varten Helsingin seurakuntayhtymälle jatkuvan rahankeräysluvan.

Näin kerättyjä varoja on rahankeräyslain mukaan mahdollista käyttää Helsingissä asuvien, vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien yksittäisten ihmisten ja perheiden diakoniseen avustamiseen ja tukemiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi maksusitoumusta ruokaan tai muihin välttämättömiin menoihin. Se voi olla myös muunlaista tukea elämässä selviytymiseen.

Ennen avustuksen myöntämistä diakoniatyöntekijä käy läpi hakijan taloudellisen tilanteen avustamisperiaatteiden mukaisesti, joten apusi päätyy sitä varmasti tarvitsevalle.

Lahjoituksesi voi olla kriisin keskellä elävälle lähimmäiselle todella tärkeä apu.

Lämmin kiitos avustasi!