Mikkelinpäivän keskushahmo on arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla Fryygiassa.

Italiassa tunnetaan samoilta ajoilta useita pyhälle Mikaelille omistettuja kirkkoja ja kappeleita. Hänelle omistettu päivä oli jo tuolloin 29. syyskuuta. Suomen luterilainen kirkko viettää mikkelinpäivää 29.9. tai jos se on arkipäivä, sitä seuraavana sunnuntaina.

Arkkienkeli Mikael on mainittu Raamatussa viidesti _{(Dan. 10:13, Dan.10:21, Dan. 12:1, Juud. 1:9, Ilm. 12:7)}.

Kristillisessä perinteessä myös Rafael ja Gabriel on luettu arkkienkeleiksi tai ylienkeleiksi, jota sanaa nykyinen raamatunkäännös käyttää.

Luterilaisessa kirkossa enkelijuhlien lähes ainoaksi hahmoksi on jäänytarkkienkeli Mikael. Virsikirjassa häntä ei mainita, Gabriel sen sijaanmainitaan virressä 20. Kaiken kaikkiaan enkelit ovat esillä kymmenissä virsissä. Mikkelinpäivä on edelleen suomalaisessakin kalenterissa muun muassa Mikaelin, Mikon, Miikan ja Mikaelan nimipäivä.

Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen

Mikkelinpäivänä kirkoissa vietetään usein perhemessuja. Päivän evankeliumi (Matt. 18:1–10) asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille. Päivän liturginen väri on valkoinen.