Kirkkoherra Jussi Mäkelä puhe Vuosaaren perinteisessä itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2019.

Mihin kuljet rakas Suomenmaa?

Tänään juhlimme maamme 102-vuotista itsenäisyyttä ja viime viikolla tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta Talvisodan syttymisestä. Siksi onkin paikallaan mennä hetkeksi 80 vuotta ajassa taaksepäin. 26.11.1939 Neuvostoliitto lavasti ns. Mainilan laukaukset. Maan virallinen uutistoimisto Tass väitti, että Suomi oli ampunut tykillä 7 laukausta Neuvostoliiton joukkoja kohti, jonka johdosta 4 kuoli ja 9 haavoittui. Todellisuudessa Suomella ei ollut tykkejä niin lähelle rajaa, että niillä olisi voitu ampua itärajan yli. Valeuutiset eivät siis ole vain tätä päivää. Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa 28.11. ja puna-armeija vyöryi Suomen rajan yli ilman sodanjulistusta jo 30.11. Samana päivänä neuvostojoukot pommittivat Helsinkiä ja 15 muuta paikkakuntaa. Vaarassa oli koko maamme itsenäisyys ja elämä vapaassa maassa, mutta myös vapaus uskoa, sillä Neuvostoliitto oli kieltänyt kaiken uskonnon harjoittamisen.

Vasta helmikuussa 1940 suurvallan onnistui murtaa Suomen puolustus. Sen jälkeen maallamme ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä Neuvostoliiton sanelemat rauhanehdot. Talvisota kesti 105 päivää ja se päättyi 13.3.1940 allekirjoitettuun Moskovan rauhaan. Rauhansopimus oli Suomelle ankara, sillä jouduimme luovuttamaan Neuvostoliitolle lähes 12 % pinta-alastamme sekä vuokraamaan heille Hankoniemen, joka tuli tyhjentää suomalaisista asukkaista. Muissa maissa luultiin Suomen antautuneen, mutta niin ei tapahtunut. Marsalkka Mannerheim sanoi 14.3. antamassaan ylipäällikön päiväkäskyssä nro 34 näin: ”Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut.”

Maamme oli täysin yksin. Miten ihmeessä pieni 3,5 miljoonan asukkaan Suomi pystyi torjumaan 180 miljoonan asukkaan suurvallan hyökkäykset 3,5 kuukautta? Puhutaan talvisodan ihmeestä ja talvisodan hengestä. Maassamme vallitsi harvinaislaatuinen kansallinen yhtenäisyys, vaikka katkerasta sisällissodasta oli kulunut vain 20 vuotta. Jälkeenpäin on arvioitu tehokkaan puolustuksemme olleen seurausta Suomen hyvästä asevoimien organisoinnista ja taitavista sotataidoista. Meillä oli paljon taitavia sotilaita ja uutteria lottia auttamassa rintamalla. Olemme suuresti kiitollisia kaikille niille, jotka taistelivat maamme puolesta, jotta saamme elää vapaassa maassa. Meillä oli myös hyvät johtajat: tasavallan presidentti sekä sotamarsalkka. Mutta en puhu ainoastaan heidän ammattitaidostaan, puhun siitä, että heillä oli jotain todellista viisautta.

”Viisaus on parempi kuin sota-aseet.” (Saarn. 9:18, KR 33/38)

Nimittäin kansamme ja valtiovaltamme kunnioitti vielä tuolloin Jumalaa, kirkkoa ja kristillisyyttä. Pian talvisodan sytyttyä tasavallan presidentti Kyösti Kallio puhui radiossa näin:

”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa, että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudesti luovaa voimaa.”

Kun presidentin puoliso Kaisa Kallio kehotti radiopuheessaan kansaa rukoilemaan, ihmiset, jotka olivat kokoontuneet radion ääreen kuuntelemaan puhetta, polvistuivat rukoilemaan. Sodan aikana kodeissa ja kirkoissa kokoonnuttiin rukoilemaan. Ihmiset ymmärsivät, ettei heillä ollut pelkästään omissa voimissaan mitään mahdollisuuksia selvitä suurvallan hyökkäyksestä. Siksi he nöyrtyivät turvautumaan Jumalaan. Raamatussa sanotaan näin:

”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Ps. 50:15, KR 33/38)

‍

Pelkosenniemen taistelu

Pelkosenniemen taistelu käytiin 18.12.1939. Paikkakunnalle oli saatu jalkaväkirykmentti 40, muutaman tuhannen miehen joukko, pysäyttämään ylivoimaisen vihollisen hyökkäystä. Kun rykmentti saapui paikkakunnalle, sää oli sateinen, lämpötila oli plussan puolella. Mutta samana iltana tapahtui jotain todella poikkeuksellista. Pakkanen kiristyi paikalla olleiden arvioiden mukaan lähes 40 asteeseen. Se oli liikaa neuvostopanssarivaunuille ja pakkanen pysäytti ne. Siihen ei olisi pienen rykmentin miesvahvuus pystynyt. Mutta ei tässä vielä kaikki. Samana päivänä neuvostoarmeijan autonkuljettaja sai osuman luodista niin, että hän lyyhistyi auton torven päälle. Kuultuaan tuon äänimerkin puna-armeija kääntyi takaisin ja vetäytyi. Kuka saa tällaista aikaa?

”Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.” (2. Moos. 14:14, KR 33/38)

Ainakin Pelkosenniemellä tiedettiin, kenelle kuului kunnia tuosta taistelusta. Paikkakunnalle pystytettiin muistomerkki, jossa lukee: ”Pelkosenniemen taistelu 18.12.1939, Tässä auttoi Herra”.

Minä uskon, että jos Suomen kansa ei olisi turvautunut Jumalaan, itsenäisyytemme olisi jäänyt reiluun 20 vuoteen. Talvi- ja jatkosodassa vastassamme oli niin ylivoimainen vihollinen, että inhimillisesti katsottuna sitä oli mahdoton torjua. Puheet pelkästä suomalaisten hyvästä sotataidosta tms. on vain ihmisylpeyttä. Jumala on monet kerrat historian saatossa osoittanut tämän todeksi:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa" (2. Kor. 12:9, KR 33/38)

Mihin kuljet rakas Suomenmaa?

Sotien päättymisestä on jo pitkä aika. Suomi on vaurastunut ja moni asia on todella hyvin maassamme. Moni päättäjä pyrkii parhaan kykynsä mukaan keksimään ratkaisuja maamme ongelmiin turvautuen parhaaseen mahdolliseen tietotaitoon, mitä on tarjolla ja hyvä niin. Maamme koulutusjärjestelmä on maailman paras ja jo toisen vuoden peräkkäin Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi. Meillä on paljon, mistä saamme olla kiitollisia.

Mutta silti yksi oleellinen asia on tänään huonommin kuin itsenäisyyden alkuvaiheissa tai sotiemme aikana – ja sen mukana kaikki. Näyttää vahvasti siltä, että kansakuntamme on kääntämässä selkäänsä Kaikkivaltiaalle Jumalalle! Tekniikan huiman kehittymisen ja hyvinvoinnin keskellä me niin helposti kuvittelemme, ettemme tarvitse Jumalaa.

"Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. Varokaa unohtamasta Herraa, Jumalaanne… Älkää siis kuvitelko, että olette omin voimin ja omilla kyvyillänne hankkineet itsellenne tämän vaurauden." (5. Moos. 8:10–11, 17)

Vaikeina aikoina kansamme turvautui Jumalaan, mutta hyvinä aikoina meillä ei ole aikaa Jumalalle. Näin usko Jumalaan hiipuu ja jumalattomuus valtaa alaa. Niin on käynyt nykypäivän Suomessa. Tänä vuonna monet ovat olleet ihmeissään, kun kansanedustajaa tutkitaan rikoksesta siteerattuaan Raamattua sosiaalisessa mediassa. Toinen hämmennystä aiheuttanut asia on, että koulujen joulujuhlat kielletään kirkoissa ja koululaiset joutuvat siksi juhlimaan joulua ulkosalla. Juuri eilen piispamme julkaisivat kannanoton ”Uskontoa ei tule eristää eikä siirtää pois silmistä ja mielestä”. Siinä sanotaan mm. näin:

”Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että uskonnolliset perinteet saavat näkyä ja kuulua yhteiskunnassa, muun muassa koulussa ja varhaiskasvatuksessa. Koulun yhteisessä juhlassa laulettava yksittäinen virsi tai joulukuvaelma ei tee tilaisuudesta uskonnollista, vaan kysymys on suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Rohkaisemme kasvattajia kouluissa ja päiväkodeissa pitämään esillä tätä perintöä.” ”Nyt julkisessa keskustelussa on syntynyt käsitys, että koulun yhteisiä juhlia ei voi järjestää kirkossa. Toivomme perustuslakivaliokunnan ottavan kantaa tähän.”

”Ennakkoluulot vähenevät, kun uskontojen ja katsomusten kohtaamista ei väistetä, vaan se hyväksytään osaksi jokapäiväistä elämää. Siksi uskontoa ei tule eristää eikä siirtää pois silmistä ja mielestä.” ”Tulevien sukupolvien tulee tuntea maamme juuret ja historia. Niihin kuuluu olennaisesti myös kristinuskon läsnäolo ja vaikutus. Arvopohjaa, kieltä, ajanlaskua, nimistöä ja taidetta ei voi eikä tarvitse puhdistaa kristinuskon jättämistä jäljistä. Ne ovat yhteistä perintöä ja näkyvät ympärillämme samalla, kun uusia uskontoja, katsomuksia ja perinteitä tulee entisten rinnalle. Niillekin on tilaa kaikille yhteisessä Suomessa.” – Tähän on helppo yhtyä.

Palataan vielä Talvisotaan. Vaikka sodassa taisteli kaksi valtiota, samalla se oli myös kahden vastakkaisen maailmankuvan välinen taistelu: toisella puolella oli Jumalan kieltävä totalitaristinen yhteiskunta, toisella Jumalaan turvautuva kristitty maa. Neuvostoliitto hylkäsi Jumalan, kun se kielsi maassaan uskonnon harjoittamisen. Talvisodan aikana Leningradin Iisakin kirkko oli muutettu ateistiseksi museoksi, josta oli kaikki kuvat Jeesuksesta poistettu ja tilalle tuotu suuri Leninin patsas keskelle kirkkoa. Silloin siellä palvottiin ihmistä, eikä Jumalaa. Toisin on nykyään.

Kävin viime kuussa tutustumassa Pietarin Iisakin kirkkoon. Edelleen paikka on museona, mutta poissa ovat ateistista aatetta levittäneet ihmispatsaat. Kirkon Herra Jeesus on tuotu takaisin jokaiselle seinälle kattoa myöten ja ortodoksipapit pitävät rukoushetkiä kirkon yhdessä nurkassa.

On paradoksaalista, miten vapaus vaikuttaa eri lailla Suomessa kuin Venäjällä. Kun ateistisessa valtiossa alkoivat vapauden tuulet puhaltamaan, palasi Venäjän kansa takaisin etsimään turvaa Jumalasta. Kun taas meidän kristitty maamme, joka on saanut nauttia vapaudesta kauemmin ja jonka vapaus on noussut kristinuskon pohjalta, on juuri vapauden nimissä kulkemassa kohti uskonnotonta yhteiskuntaa. Eikö historiasta ole opittu mitään?

Viisautta on luottaa Jumalaan

"Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä." (Sananl. 9:10, KR 33/38)

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio oli viisas mies, sillä hän tiesi kenen puoleen kääntyä hädän hetkellä. Kun Suomi oli ollut talvisodassa vasta viikon päivät, rukoili hän itsenäisyyspäivänä 1939 maamme puolesta näin:

”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen.

Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa.

Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon.

Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan,

jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen.

Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan,

joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat.

Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse.

Tähän me uskomme,

sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.

Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme

taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti.

Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi.

Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi.

Siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen.”

Tänään koko maamme on täynnä siniristilippuja, jotka liehuvat kansallisen vapautemme merkkinä. Suomen lippu on lähes yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi, sillä 28.5.1918 eduskuntamme hyväksyi siniristilipun Suomen valtiolipuksi. Maamme valitsi itselleen lipun, joka kertoi siitä, mihin se uskoo:

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Olemmeko kansana osanneet pitää arvossa niitä asioita, joita sotiemme veteraanit puolustivat? Vai olemmeko vapaaehtoisesti luopumassa siitä, mistä maamme maksoi kovan hinnan? Kiitos veteraaneille, kiitos lotille ja kiitos kaikille niille rukoilijoille, jotka sotiemme aikana ja yhä edelleen rukoilivat väsymättä, että Jumala varjelisi maatamme ja että säilyttäisimme itsenäisyytemme. Vielä on Suomen kansalla toivoa. Talvisodan aikana pappi K.V. Tamminen rohkaisi ihmisiä sanomalla: ”Älkäämme lannistuko. Korottakaamme vain ristilippu yhä korkeammalle.”

Älkäämme lannistuko. Korottakaamme vain ristilippu yhä korkeammalle.