1. Mikä sai sinut hakemaan juuri Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaa?

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on hyvin erityinen seurakunta erityisellä paikalla, jossa tapahtuu aivan valtavan paljon. Minulla on todella pitkä kirkollinen historia Helsingin seurakunnista, keskustaseurakunnasta, ja olen saanut olla myös Tuomiokirkkoseurakunnan “naapurissa” tuomiokapitulissa pitkään töissä, joten ajattelen, että voisin olla sillanrakentaja sen välillä mitä seurakuntayhtymässä, kapitulissa ja nimenomaan tässä seurakunnassa tapahtuu. Paljon on toivottavasti annettavaa, ja odotan myös sitä, kuinka paljon saisin takaisin täältä upealta seurakunnalta, seurakuntalaisilta ja työntekijöiltä.

2. Mikä sinulle on ollut tärkeintä kirkkoherran työssä?

Kirkkoherran työssä on ehdottoman tärkeää ihmiset – sekä seurakuntalaiset että työntekijät. Kun lähtee aamulla töihin, niin ei tiedä mitä odottaa – kalenterissa lukee jotakin, mutta innolla aina mietin, että ketä mahtaa tulla vastaan päivän aikana. Toinen yhtä tärkeä tehtävän osa, joka vaatii paljon resilienssiä ja hyviä istumalihaksia, on hallinto. Sitä vaaditaan paljon kirkkoherran työssä, mutta kun siinä onnistuu ja saa asiat toimimaan, niin pystyy mahdollistamaan työntekijöille, seurakuntalaisille ja kaikille alueella asuville sen, että he saavat loistaa omalla tärkeällä paikallan.

3. Minkälaista kokemusta sinulla on johtajuudesta?

Olen ilokseni saanut olla johtotehtävissä vuodesta 2011. Aikanaan johdin Kallion seurakunnan suurinta moniammatillista kasvatuksen tiimiä. Sen jälkeen johdin viestintätiimiä, jossa oli seurakuntatoimisto mukana. Sitten pieni loikkaus kapitulin puolelle; sain kehittää uudenlaista moniammatillista johtamiskoulutusta pari vuotta, ja sitä kautta päädyin Haagaan kirkkoherraksi. Monipolvista ja monitasoista johtamiskokemusta, josta on ollut paljon hyötyä.

4. Millaisia periaatteita arvostat hyvässä johtajuudessa?

Mielestäni hyvässä johtajuudessa on kolme kulmakiveä: herkkyys, harkinta ja hoksottimet. Eli täytyy olla herkkänä ja kuulolla niin työntekijöiden kuin seurakuntalaisten kanssa, että millaisia erilaisia tarpeita heillä on. Ne voivat vaihdella päivittäin ja viikoittain, eikä johtajan pidä olettaa mitään.

Sitten täytyy olla harkintaa, joka liittyy ennen kaikkea hallintoon ja hyvään taloudenpitoon. Harkintaa on hyvä olla myös haasteellisissa asioissa, esimerkiksi tiloista luopumisissa tai uuden rakentamisessa. On hyvä olla välillä nopea, mutta harkintaa tarvitaan.

Hoksottimia taas tarvitaan siihen, mitkä ovat alueen trendit, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu ja miten kirkko voisi olla mukana tuomassa uudenlaista toivon ääntä ja olemassa rakkauden ja rauhan lähettiläänä.

5. Mitä käytäntöjä painotat työyhteisön johtamisessa?

Työyhteisön johtamisessa ensimmäinen ja kaikista tärkein asia on läsnäolo. Olet paikalla, tavoitettavissa ja kuulolla, ja sitten kun olet kuulolla, et oleta, vaan kuuntelet oikeasti. Lisäksi täytyy olla kykyä nähdä, mikä kenessäkin työntekijässä saattaisi olla piilossa oleva potentiaali, ja sopivalla tavalla haastaa oikeaan suuntaan. Aivan parasta on se, kun onnistuu mahdollistamaan kasvun paikkoja, ja kun työntekijä löytääkin itsestään jonkun aivan uuden puolen ja pääsee nauttimaan työstä aivan eri tavalla. Ajattelen, että olen pohjan luoja, joka pitää huolta siitä, että muut saavat lentää ja kasvaa.

6. Mille arvoille perustat elämäsi ja toimintasi?

Tärkeimmät arvot elämässä – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin – ovat “usko, toivo ja rakkaus”. Niihin liittyvät myös Pelle Miljoonan aivan loistavassa biisissä olevat sanat ”rock, rauha ja rakkaus”, eli käännetään uskoa, toivoa ja rakkautta vähän rockimpaan muotoon. Ajattelen, että elämässä ja tässä ajassa tarvitaan paljon sitä, että uskaltaa rohkeasti mennä eteenpäin ja kohti jotakin. Se, että ei pelkää asioita, vaikka ei tiedä mitä eteen tulee, niin sellaista rokkiasennetta on hyvä olla. Toisaalta ajattelen myös, että rauha on aivan äärimmäisen tärkeää. Sisäinen rauha sekä se, miten rauhaa pystyy rakentamaan työyhteisöön ja omaan lähipiiriin.

Kaikista tärkein on kuitenkin rakkaus, kuten 1. korinttolaiskirjeen 13. luvussakin sanotaan: ”Mutta suurin niistä on rakkaus”. En olisi tässä ilman puolisoani ja hänen rakkauttaan – elämässä on tapahtunut paljon kaikenlaista. Ja lasten pyyteetön rakkaus totta kai. Mutta pappina ajattelen, että koska meillä on Jumalan rakkaus, niin siksi me saamme olla sitä mitä me olemme.

7. Kerro tilanteesta, jossa sinulta on vaadittu rohkeutta kirkkoherrana tai johtajana. Miten toimit ja mitä opit?

Kirkkoherran työssä rohkeutta tarvitaan melkein joka päivä. Silloin kun puhelin soi ja joku kysyy mielipidettä esimerkiksi yhteiskunnassa vallalla oleviin arvoihin, täytyy olla rohkea ja sanoa se mitä kirkko oikeasti ajattelee ja mihin lähimmäisenrakkaus ja Jeesuksen opetukset meitä velvoittavat.

Konkreettinen esimerkki on se, kun Haagassa ensimmäisenä kesänäni nostettiin sateenkaarilippu salkoon Pride-viikon aikana muistuttamaan siitä, että joka ikinen ihminen tässä kirkossa on yhdenvertainen ja tasa-arvoinen. Oliko se sitten rohkeutta vai kansalaisvelvollisuus, siitä voidaan olla montaa mieltä. Meidän neuvostomme oli siinä myös rohkea.

8. Millä tavoin seurakunta voi tuoda toivoa keskelle yhteiskunnan epävarmuutta ja yksilön vaikeuksia?

Seurakunnan ensisijainen ja tärkeä tehtävä on tuoda toivoa juuri sinne missä toivoa ei enää ole. Tässä ajassa, ja varsinkin ehkä viimeisen vuoden aikana on diakoniatoimiston ja kirkon ovi käynyt yhä tiiviimpään tahtiin. Ovella ovat ihmiset, joilta on viety omanarvontunto ja se paikka, jonka he ovat yhteiskunnassa omalla työllään ansainneet. Meidän tehtävämme on kertoa heille, että sinä olet tärkeä, sinä kelpaat ja sinä olet Jumalan luoma suuri ihme juuri tuollaisena kuin olet. Meillä kirkossa ja seurakunnassa sinun ei tarvitse olla jotakin tullaksesi tänne, vaan saat tulla juuri siksi, koska olet mitä olet. On aivan äärimmäisen tärkeää, että meillä on kirkot, joiden ovet ovat auki, ja meillä on jumalanpalvelukset, joissa alttarilla jokaisella on yhdenvertainen ja tärkeä paikka. On aivan parasta, että ehtoollispöytään saapuu yhtä aikaa paljon elämää nähnyt vanhus, ehkä elämän hyvinkin kolhima aikuinen tai nuori aikuinen ja elämää aloitteleva pieni ihminen, joka jopa konttaa alttarille. Kun olemme kaikki siinä rinnakkain, niin siinä on Jumalan valtakunta ja toivo vahvasti läsnä.

9. Millainen on teologinen näkemyksesi seurakunnan tehtävästä yhteiskunnassa tämän ajan Suomessa – ja mikä Raamatun kohta erityisesti puhuttelee sinua tässä roolissa?

Tässä ajassa kirkon on aivan äärimmäisen tärkeää ymmärtää oma teologinen perustansa ja oikeutuksensa olemassaololle. Ajattelen, että se kaikki lähtee Raamatusta. Olen itse hyvin käytännön teologinen ihminen, eli lähden liikkeelle siitä, mitä me tarvitsemme arjessa, ja miten voimme sanoittaa uskoamme sellaisilla sanoilla, jotka resonoivat kaikissa ihmisissä, eivätkä sulje ketään ulkopuolelle teologisella briljeerauksella.

Toinen asia, jonka ajattelen liittyvän nimenomaan kirkon perustehtävään, on meidän alttariyhteytemme ja jumalanpalveluselämä. Jos minun pitäisi valita yksi asia mistä pidän kiinni, ja mihin minun teologinen ytimeni päätyy, niin se on pappi, joka saarnaa samalta tasolta seurakuntalaisten kanssa, ja miettii yhdessä, mikä on kirkon tulevaisuuden paikka. Tässä on kirkon yhteiskunnallinen merkitys, miten rakennamme ekumeenisia yhteyksiä ja uskontodialogia toistemme kanssa ja miten voimme tehdä sen nimenomaan alttarilta käsin pohtimalla mikä meitä yhdistää, sen sijaan että pohdimme mikä meitä erottaa ja kinastelemme siitä.

Lähetyskäskyn lisäksi toinen Raamatunkohta, jonka ajattelen olevan tässä ajassa aivan äärimmäisen tärkeä, on Luukkaan evankeliumin 18. luvussa, jossa Jeesus toteaa, että ”Se joka itsensä korottaa, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet korotetaan”. Se on hyvin vahva kehotus tässä ajassa, olla tasa-arvoinen toisen rinnalla, ja pitää huoli, että miten me tasa-arvoisesti tässä yhteiskunnassa rakennamme parempaa maailmaa.

10. Miten yhdistät tradition ja uudistumisen seurakunnassa?

Ajattelen, että kirkkoa ei ole ilman että ymmärtää sen kirkkohistorian ja kontekstin, jossa kirkko on syntynyt, miten se on kehittynyt ja mitä kaikkea on matkan varrella tapahtunut. Kirkko ei suinkaan ole ollut täydellinen. Monia, monia virheitä on tehty, mutta onneksi niistä on opittu.

Tämän päivän kirkko on ottanut aivan valtavan hienoja ja suuria loikkauksia uudistuksen tiellä, ja rakentunut kohti sellaista yhteisöä, jota tämä maailma ja tämä aika tarvitsevat, ja jota meidän tämä yhteiskuntamme tarvitsee. Meillä täytyy olla ymmärrys siitä mistä me tulemme, jotta me voimme mennä sinne mihin on tarkoitus mennä. Ajattelen, että kirkon näky on ollut pitkäaikainen: se on yli kahden tuhannen vuoden takaa tuonut tähän maailmaan rakkauden ja toivon näkökulmia. Ja kuten Tuomiokirkkoseurakunnan strategiassa sanotaan: toivoa ja tulevaisuuden näkyä. Se, miten me voimme toivoa ja tulevaisuutta viedä eteenpäin, on mielenkiintoista ja hyvin haastavaa. Mutta siinä meillä kaikilla yhdessä on paljon annettavaa.

11. Jos saisit valita yhden asian, jossa haluat jättää pysyvän jäljen tuomiokirkkoseurakuntaan, mikä se olisi – ja miksi juuri se?

Jos saisin jättää Tuomiokirkkoseurakuntaan yhden pysyvän jäljen, se ei olisi muotokuva jonkun kappelin tai kirkkoherranviraston seinällä, vaan kokemus siitä, että meillä oli kirkkoherra, joka kuuli ja oli läsnä, jonka saattoi pysäyttää kadulla koska tahansa, joka siunasi ja hyväksyi kaikki ja jolla oli kyky rakentaa uudenlaisia yhteisöjä. Niin että jokainen Tuomiokirkkoseurakunnan alueella asuva Katajanokalta Jätkäsaareen ja satamasta keskustan vilinään voisi kokea, että tuo on sellainen henkilö, jonka sain kohdata ihmisenä, ja joka ei ikinä todennut kenellekään, että sinä et kelpaa.

Takaisin