1. Mikä sai sinut hakemaan juuri Helsingin tuomikirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaa?

Syyt hakea ovat kahtalaiset: ensinnäkin itse tehtävä on hieno ja merkittävä. Se on sekä perustasoa että ylätasoa. Perustasoa siinä mielessä, että se on tuttua kirkkoherran johtamista yhdessä seurakuntaneuvoston ja työntekijöiden kanssa, mutta sitten ylätasoa siinä mielessä, että siinä ollaan tekemisissä valtiovallan, kaupungin ja monien järjestöjen kanssa. Haluan tuoda kirkon näkyville eturiviin yhdeksi vaikuttajaksi tässä yhteiskunnassa, ja siinä Tuomiokirkkoseurakunta on mitä parhaimmalla paikalla. Täällä katsotaan kirkon tulevaisuuteen.

Toinen syy on puhtaasti henkilökohtainen: haluan mennä myös eteenpäin. Olen ollut yhdeksän ja puoli vuotta Paavalin kirkkoherrana, ja olen tykännyt tosi paljon olla siellä, mutta ajattelen, että välillä täytyy myös uudistua ja tarttua uusiin haasteisiin. Näen tämän hienona mahdollisuutena ja haasteena.

2. Mikä sinulle on ollut tärkeintä kirkkoherran työssä?

Minulle kirkkoherran työssä tärkeintä on ollut matala kynnys. Ajatus siitä, että kirkko olisi paikka, johon ihmisillä olisi mahdollisimman helppo tulla. Että se voisi olla jollain tavalla ikään kuin majakka näyttämässä valoa, mutta myös merkkinä siitä, että tuolla on vielä jotain, joka voisi antaa toivoa. Matalan kynnyksen toiminta on ollut minulle tärkeää siksi, että armo on sitä, että kukaan ei jää yksin. Näen kirkkoherran tehtävässä valtavasti diakonisia elementtejä ja mukaan ottamista. Siinä mielessä me olemme tekemisissä Jeesuksen esimerkin ja Jumalan armon kanssa.

3. Minkälaista kokemusta sinulla on johtajuudesta?

Olen ollut johtajana yhdeksän ja puoli vuotta Paavalin seurakunnan kirkkoherrana. Sen lisäksi olen ollut kaksi ja puoli vuotta Hampurin merimieskirkon johtajana. Lisäksi olen tehnyt lähiesihenkilötyötä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä kasvatuksen teologina, jossa johdin nuorisotyötä ja kontakteja seurakuntien suuntaan. Esihenkilönä olen ollut myös Palloliiton tulospalvelussa useampina kesinä. Ja sitten voidaan katsoa tämän tyyppiseksi tehtäväksi myös Iso-Britannian ja Irlannin aluetyöstä vastaavana kappalaisena työskentelemisen. Johtajuuskokemukseni on aika monipuolista, ja toivon mukaan sekä ulkomaan kokemukseni että Suomen kokemukseni johtaisivat siihen, että futiskielellä ”mun tehtävä on syöttää, että toinen voisi tehdä maalin”.

4. Millaisia periaatteita arvostat hyvässä johtajuudessa?

Hyvä johtajuus on mahdollisimman läpinäkyvää. Sen pitäisi olla tasapuolista ja ennakoitavaa. Hyvä johtajuus on myös sitä, että kantaa vastuun. Eli olen myös vastuussa meidän työntekijöistämme, ja tarvittaessa seison heidän tukenaan ja kilpenään.

Hyvä johtajuus on mielestäni sitä, että mietitään, mikä olisi tärkeää. Ajattelen, että on neljä lohkoa, jotka ovat minulle tärkeitä. ”Do it fast” - se, että voisimme tehdä joitain asioita nopeasti. Kirkko tarvitsee hieman lisää nopeutta, mutta emme ole kuitenkaan liukuhihnalla töissä.

Sitä tärkeämpi lohko on ”Do it right” - me olemme julkisoikeudellinen yhteisö. Meidän täytyy tehdä oikein, ja se tekee meistä välillä varovaisia.

Sitten on se lohko, jota yleensätavoitellaan, ”Do it together” - ajatus siitä, että tehdään asioita yhdessä, jossa vapaaehtoiset ja työntekijät ovat kaikki samassa rintamassa.

Minulle tärkein lohko on kuitenkin ”Do it first” - se, että voisimme tehdä jotain ensin. Jos kirkko on veturi, eikä resiina, niin uskon, että se on jotain mikä on tulevaisuudessa merkittävää ja tärkeää, koska uskon asiat, hengelliset asiat ja kirkko alkavat taas kiinnostaa.

5. Mitä käytäntöjä painotat työyhteisön johtamisessa?

Työyhteisön johtamisessa tärkeintä on viestintä. Se joka viestii, johtaa. Joka johtaa, viestii. Eli tärkeintä on sisäisen viestinnän kulku. Olemme ottannet käyttöön kirkkoherran viikkokirjeen, jonka kaikki työntekijät lukevat viikoittain. Siihen kerätään johtoryhmässä asioita, joita halutaan kaikille tiettäväksi. Silloin se on tasapuolista ja läpinäkyvää.

Ajattelen, että päivittäisessä johtamisessa on tärkeää, että vaikka olisi vapaapäivästä kyse, niin pyrin vastaamaan omille työntekijöillemme. Lomat ovat sitten erikseen. Jos näen, että työntekijäni on soittanut minulle tai yrittänyt ottaa yhteyttä, niin koetan olla häneen mahdollisimman nopeasti yhteydessä. Sopiva tavoitettavuus on siis tärkeää.

Ajattelen myös, että vaikka on kivaa olla töissä, tarvitaan myös erillisyyttä. Täytyy muistaa, että johtajankin täytyy olla joskus yksin.

6. Mille arvoille perustat elämäsi ja toimintasi?

Ajattelen, että ihmisenä, pappina ja kristittynä minulla ja meillä on lopulta vain kaksi tehtävää: lohduttaa ja rohkaista. Ja ne tapahtuvat armon ja rakkauden kautta. Ja jos voimme viestiä lempeän huumorin kautta, niin silloin on paketti valmiina. Ajattelen kyllä jotenkin, että sen suurempaa asiaa elämässä ei ole kuin armo ja rakkaus. Ne ovat vähän niin kuin sisaruksia toisilleen. Ajattelen myös, että meidän pitää luoda sellaista maailmaa, jossa se olisi mahdollista muille.

Olen ajatellut, että tehtävänäni on olla isänä korvaamaton ja aviomiehenä kelvollinen. Kaikki muu tulee sen jälkeen.

7. Kerro tilanteesta, jossa sinulta on vaadittu rohkeutta kirkkoherrana tai johtajana. Miten toimit ja mitä opit?

Yksi tilanne, jossa on pitänyt olla nopea ja rohkea päätöksentekijä, on ollut, kun on joutunut koeajalla irtisanomaan työntekijän. Se on tosi kova paikka. Se pitäisi saada hoidettua oikein ja kohtuullisesti. Mutta se on joskus tarpeellista, ja muistan ensimmäisen kerran kun jouduin sen tekemään, niin sen jälkeen kun päätös oli tehty neuvoston kanssa, minulle nousi kuume. Huomasin, että nämä asiat tulevat iholle. Nämä eivät ole helppoja asioita, mutta nämä kuuluvat kirkkoherran tehtäviin. Tämä voisi olla yksi sellainen kohta, jossa pitää olla rohkea.

Ehkä toinen kohta rohkeudesta on sellainen, että olen halunnut luoda paljon uusia matalan kynnyksen juttuja, joihin ihmisillä olisi helppo tulla. Niistä tulee paljon kritiikkiäkin, mutta näen jotenkin sen ison kuvan, että jos ihminen tulee jonkun asian myötä kirkolle, niin sitten kun on hätä, niin hän saattaa muistaa sen, että sinne on hyvä tulla. Ajattelen, että ehkä tällaisissa avauksissa olen myös halunnut olla rohkea.

8. Millä tavoin seurakunta voi tuoda toivoa keskelle yhteiskunnan epävarmuutta ja yksilön vaikeuksia?

Ajattelen, että uskon vastakohta ei olo epäusko, vaan epätoivo. Se, että meillä ei ole näkymää eteenpäin. Nykyajan ihminen ei mieti, että pelastunko. Hän miettii, että kelpaanko ja riitänkö. Ajattelen, että siihen meillä on annettavana yhteys lähimmäisiin ja Jumalaan. Se, jos mikä luo toivoa. Tässä muuttuvassa tilanteessa me voimme luottaa siihen, että Jumala on – ole sinäkin.

9. Millainen on teologinen näkemyksesi seurakunnan tehtävästä yhteiskunnassa tämän ajan Suomessa, ja mikä Raamatun kohta erityisesti puhuttelee sinua tässä roolissa?

Kirkon ei tule olla puoluepoliittinen, mutta poliittinen on hyvä olla. Se tarkoittaa sitä, että reagoimme yhteiskunnassa oleviin asioihin, ilmiöihin, päätöksiin. Se, että puolustamme jokaisen ihmisen ihmisarvoa, hänen ainutlaatuisuuttaan ja korvaamattomuuttaan. Ihmiset eivät ole vain numeroita, vaan he ovat yksittäisiä ihmisiä, tuntevia ihmisiä, ja siinä mielessä ajattelen, että meidän tehtävämme on haastaa jokaista ihmistä, päätöksentekijöitä ja meitä tavan tallaajia siihen, että kohtelisimme muita hyvin.

Päätän aina oman sähköpostini viestillä, jonka Paavali kertoi roomalaisille: ”Voita sinä paha hyvällä.” Tämä olisi iso ja hyvä pyrkimys, ja se nousee oikeastaan siitä, että ajattelen sen olevan siunauksellista puhetta. Siunaus on latinaksi ”benedictio” – ”hyvä puhe”, eli se on Jumalan hyvää puhetta. Monet tuhannet vuodet ihmiset on siunattu samoin sanoin, mutta siunauksen hyvä puhe voi viritä myös meidän keskellämme. Tässä maailmassa, jossa riittää pahaa puhetta ja vihapuhetta, on hyvän puheen aika. Ja se voi viritä kirkossa.

10. Miten yhdistät tradition ja uudistumisen seurakunnassa?

Ajattelen niin, että molemmilla on paikkansa. Ajattelen, että erilaisten kirkkojen myötä voidaan nostaa niiden erityispiirteitä ja ikään kuin fasiliteetteja esiin. Mikael Agricolan kirkko on täydellinen esimerkki siinä mielessä, että siellä on hyvä äänentoisto ja iso screeni, ja siellä voidaan kokeilla erilaisia juttuja. Tuomiokirkon taas näen paikkana, joka on katedraali - rukouksen kirkko.

Kaikille kirkoille löytyy oma kulmansa. Tuomiokirkko on näkyvä paikka kaupunkilaisille - se näkyy käytännössä kaikissa kaupunkikuvissa, ja toiveeni on, että se voisi olla rukouksen kirkko. Erilaisten kirkkojen ja paikkojen myötä voidaan siis vastata sekä traditioon että uudistumiseen.

Aika monenlaisiin asioihin olen koskenut ja muuttanut niitä, mutta Jumalanpalvelukseen en ole koskenut. Erilaisten kirkkorakennusten kautta voidaan vastata sekä traditioon että uudistumiseen.

11. Jos saisit valita yhden asian, jossa haluat jättää pysyvän jäljen Tuomiokirkkoseurakuntaan, mikä se olisi ja miksi juuri se?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän huomaan kirkkoherran tehtävän kääntyneen toisinpäin: enemmän kuin puhua Jumalasta ihmisille, tehtäväni on puhua ihmisistä Jumalalle. Huomaan, että rukouksen merkitys on noussut, ja minun pysyvä jälkeni voisi olla se, että Tuomiokirkkoseurakunnassa rukoillaan. Ajatus siitä, että meidän tiloihimme voi tulla milloin tahansa pysähtymään, rukoilemaan. Haluaisin välittää eteenpäin ajatuksen siitä, että tehtäväni on toimia niin, että mahdollisimman monissa kodeissa vaikkapa isä lukee lasten kanssa iltarukousta. Haluaisin luoda jonkinlaista ajatusta siitä, että seurakunta voi kyllä tehdä monia asioita, mutta kodit ovat tosi tärkeässä roolissa yhdessä meidän kanssamme. Ja se, että rukoilemme meille tärkeiden ihmisten ja asioiden puolesta, luo väkisinkin hyvän kierrettä. Toivon, että minun jälkeeni - jos minut tuomiorovastiksi valitaan - täällä Helsingin keskustassa kodeissa muistettaisiin iltarukous.

Takaisin