Tämän blogin nimi on Katson ihmistä. Se on saanut nimensä Pilatuksen sanoista: Ecce homo.

Pilatus ei tiennyt lausuvansa yhtä kristinuskon syvimmistä tunnustuksista, kun hän osoitti piinattua ja pahoinpideltyä ihmistä, jonka kasvot olivat veressä, ihmisarvo murskattu ja jonka elämä näytti tuhoon tuomitulta.

Kristityt ovat vuosisatojen ajan kuulleet Pilatuksen sanoissa enemmän kuin Pilatus itse ymmärsi. Hän ei osoita vain Jeesusta. Hän osoittaa ihmisyyttä, haavoittuvaa, kärsivää, väkivallan kohteeksi joutuvaa ja kuolevaista, ikään kuin koko ihmiskunta seisoisi hänen edessään.

Mutta kärsimys ei kosketa vain ihmisiä. Se kuuluu tavalla tai toisella koko luomakunnan todellisuuteen: eläinten haavoittuvuuteen, saaliiksi joutumiseen, tehotuotantoon, riistettyyn luontoon ja siihen levottomuuteen, joka kulkee kaiken elävän läpi. Kärsimys on koko luomakuntaa yhdistävä kokemus. Ristillä Jumala sitoo myös oman kohtalonsa siihen.

Ecce homo ei ole vain kehotus katsoa Jeesusta.

Se on kutsu katsoa Jumalaa kärsimyksen keskellä.

Siksi risti muuttaa käsityksemme Jumalasta. Hän ei ole kärsimyksen ulkopuolinen tarkkailija, vaan siitä osallinen. Ristillä ei siis kärsi vain ihminen. Siellä kärsii Jumala itse yhdessä luomakunnan kanssa. Jeesuksen haavoissa näkyvät ihmisen haavat ja samalla koko maailman särkyneisyys. Kristillinen usko ei väitä, että kärsimys olisi hyvä asia. Se väittää, ettei Jumala ole jättänyt kärsivää luomakuntaa yksin.

Siksi tässä blogissa ei tarkastella vain ihmistä, vaan pyritään näkemään ihminen osana suurempaa yhteyttä, osana luontoa, eläviä olentoja ja koko luotua todellisuutta.

‍Kun katsomme ihmistä syvästi, alamme nähdä myös kaiken sen, kuka hän on ja mihin hän kuuluu. Voimme nähdä ihmisen ennen mielipiteitä, ennen poliittisia ajatuksia, ennen lokerointia, ennen tuomioita, sellaisena kuin hän on: iloineen, ristiriitoineen, haavoineen, epäonnistumisineen ja toiveineen.

Se ei ole aina ollut kirkolle ja kristityille helppoa.

Me kristityt olemme osanneet puhua armosta, mutta usein sitä on ollut vaikea toteuttaa. Ruumiillisuus, seksuaalisuus, mielenterveyden haasteet, väärät ajatukset, keskeneräisyys ja elämän sotkuisuus ovat liian usein näyttäytyneet ongelmina, jotka pitäisi ensin ratkaista, ennen kuin ihminen mahtuu joukkoomme.

Silti kristinuskon lähtökohta on toinen.

Jeesus ei tullut kutsumaan valmiita vaan keskeneräisiä. Hän söi niiden kanssa, joita muut karttoivat. Hän kosketti niitä, joita pidettiin saastaisina. Hän ei pelännyt ihmisen elämää sellaisena kuin se on.

Kirkossa on käyty kiivaita keskusteluja siitä, mikä sopii pyhään tilaan. Millainen taide on sallittua? Millaiset sanat tai eleet ovat sopivia? Missä kulkee pyhän raja?

Kyse ei lopulta ole taiteesta, vaan siitä, mahtuuko ihminen kirkkoon.

Jos kirkkoon mahtuvat vain hyvähampaiset, siistit, varmat ja oikeaoppiset “kunnon kansalaiset”, olemme unohtaneet hänet, jonka Pilatus kerran toi kaikkien nähtäväksi.

Kirkon tehtävä ei ole määritellä, kuka kelpaa Jumalalle, vaan opetella katsomaan maailmaa ristiinnaulitun Kristuksen silmin.

Ecce homo.

Katso ihmistä.

Katso niitä, jotka työnnetään syrjään, joita halveksitaan.

Katso haavoittunutta maailmaa.

Katso huokailevaa luontoa, eläinsisariamme.

Katso Jumalaa, joka ei väistä kärsimystä.

Ja opettele rakastamaan sitä, mitä Jumala rakastaa.

Kirjoittaja on kiinnostunut ihmisarvoon, armoon, oikeudenmukaisuuteen, luontoon, taiteeseen ja hengellisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Hän rakastaa huumoria, koiria, kävelyä, puita ja hitaita aamuja.

Katson ihmistä –blogin kirjoituksia voit kommentoida Malmin seurakunnan Facebookissa blogipostauksen alla.

‍