Ignatiaanisen retriitin nimi tulee espanjalaisen Ignatius Loyolalaisen (1491–1556) mukaan. Hänen luomansa hengelliset harjoitukset ovat tulleet viimeisen sadan vuoden aikana uudelleen käyttöön. Jesuiitat, joiden sääntökunnan Ignatius perusti, olivat unohtaneet nämä. Kun tieteellinen tutkimustyö niiden parissa alkoi, hengelliset harjoitukset siirtyivät käytäntöön.

Hengelliset harjoitukset syntyivät Ignatiuksen omasta hengellisestä kokemuksesta. Hänet oli koulutettu sotilaaksi. Haavoittuminen eräässä taistelussa sitoi hänet pitkäksi aikaa vuoteeseen. Hän luki aikansa romanttisia tarinoita ja pyhimyskertomuksia, kunnes hänen käteensä tuli Jeesuksen elämää käsittelevä kirja. Se muutti hänen elämänsä. Hänen elämänsä määrittelijäksi ja johtajaksi tuli Jeesus. Pariisissa opiskellessaan hänen ympärilleen joukko opiskelijoita, jotka halusivat jakaa hänen kanssaan elämänsä ja hengellisen kaipuunsa. Tästä syntyi jesuiittojen veljeskunta.

Hengelliset harjoitukset vaativat ohjaajan, joka opastaa niiden harjoittajaa. Siksi retriitti on hyvä tapa tutustua harjoituksiin ja käyttää niitä. Raamattu ja rukous ovat harjoitusten välineitä. Niiden käyttämistä harjoitellaan retriitin aikana.

Retriittejä on pituudeltaan erilaisia. Lyhyet 2-3 päivän retriitit ovat henkilökohtaisesti ohjattuja. Niissä voi tutustua hengellisiin harjoituksiin. Aluksi ohjaaja opastaa retriittiläiset hiljaisuuteen ja Raamatun j a rukouksen käyttöön sen aikana. Retriitin päivittäinen ohjelma on sama kuin ignatiaanisessa kahdeksan päivän retriitissä. Päivässä jokainen viettää neljä tunnin mittaista rukoushetkeä. Retriittiläinen tapaa ohjaajansa päivittäin. Messu ja hiljainen yhdessä vietetty rukoushetki ovat ruokailujen lisäksi yhdessä tapahtuvia kokoontumisia. Kolmenkymmenen päivän retriitissä käydään läpi kaikki harjoitukset. Niihin ei voi osallistua Suomessa.

Harjoitusten sisältö jakautuu neljään jaksoon. Ensimmäisessä osassa käsitellään ihmisen ja Jumalan suhdetta, ihmistä Jumalan luomistekona ja syntiä. Toisessa jaksossa tarkastellaan ja katsellaan Jeesuksen elämää palmusunnuntain iltaan asti. Kolmas osa keskittyy Kristuksen kärsimykseen, neljäs ylösnousemukseen ja taivaaseen astumiseen. Ignatius kutsuu niitä viikoiksi, mutta jaksot eivät ole seitsenpäiväisiä.

Retriitissä on tärkeänä osana ohjaajan tapaaminen. Muistiinpanojen tekeminen jokaisen rukoustunnin jälkeen (tai samanaikaisesti) on tärkeää siksi, että niitä käyttämällä voi seurata itsessä tapahtuneita muutoksia ja niistä voi poimia ne asiat, jotka haluaa kertoa ohjaajalle. Niitä ei voi muistaa, sillä vuorokaudessa tapahtuu monesti erilaisia asioita. Erityisesti kokemukset, joissa retriittiläinen kokee, jossa hänelle valkenee jotain uutta tai hän tuntee Jumalan läsnäoloa, ovat merkittäviä.

Ohjaaja ei ole kuulustelija vaan kuuntelija, joka yhdessä harjoitusten tekijän kanssa kuuntelee, mitä hänessä on tapahtunut ja alleviivaa hänen kokemuksiaan. Ohjaajan omat kokemukset eivät kuulu ohjaustilanteeseen. Jotkut kysymykset saattavat auttaa harjoittelijaa kiinnittämään huomiota keskeisiin asioihin.

Hengellisiä harjoituksia voi tehdä ohjaajan kanssa myös ns. kotiretriitissä, jolloin harjoittelijat tekevät harjoituksia kotona ja tapaavat ohjaajansa viikottain. Alussa ja lopussa on yhteisiä kokoontumisia ja messuja.

Hengelliset harjoitukset tarjoavat eri muodoissaan hengellistä ohjausta. Sen tarve on osoittautunut ilmeiseksi. Monet kokevat jääneensä yksin hengellisten kysymystensä kanssa. Tähän tarpeeseen vastaavat ignatiaaniset retriitit ja hengelliset harjoitukset.

Pirkko Lehtiö