Pyhiinvaelluksella kuljetaan avoimin mielin ja uskoa vahvistaen
20.07.2012 07:00Pyhiinvaellus on avointa kansakäymistä, jossa keskustelukumppani vaihtuu ja oma usko vahvistuu. Toisille se voi olla oman uskon julkista tunnustamista. Vaeltamaan on mahdollista lähteä vaikka vain päiväksi joko yksin tai ryhmässä.
Paimiossa järjestetään jo kuudetta kertaa Jaakon päivänä 25.7. yhden illan pyhiinvaellus. Pyhän Jaakobin kirkkovaelluksella kuljetaan Paimion Pyhän Mikaelin kirkolta Pyhän Jaakobin kirkolle. Matkalla pysähdytään viettämään hartautta kahdesti. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Räpälän vanhan kirkkopohjan luona. Paikassa on aiemmin sijainnut Paimion ensimmäinen kirkko.
Yhdeksän kilometrin mittainen vaellus päättyy Peimarin ladun ja polun majalle Helmilään, jossa nautitaan makkaraa, pullaa ja virvoketta. Majalta siirrytään ruokailun jälkeen iltahartauteen läheiseen Pyhän Jaakobin kirkkoon.
”Yhteisöllinen ja lämminhenkinen”, kuvaa tapahtumaa Paimion seurakunnan lähetyssihteeri Leena Hyvönen. Vuosittain mukana vaeltamassa on ollut 45–60 henkeä.
Kahden tunnin vaellukselle kannattaa varata mukaan hyvät jalkineet, säänmukaiset vaatteet, vesipullo sekä iloinen ja avoin mieli. Mukaan pääsee maksutta, sillä perinteen mukaan seurakunta ja vapaaehtoiset huolehtivat tarjoiluista. Isompien ryhmien toivotaan ilmoittautuvan ennakkoon.
Pyhiinvaeltaessa matka taittuu yksin tai ryhmässä
Rengon Pyhän Jaakon vaellus järjestetään maanantaina 23.7. Vaeltajat kokoontuvat Rengon kirkolle, josta lähtevät kello 11 ja 11.30 kuljetukset lähtöpaikalle Vuohiniemeen. Vaellus päättyy klo 18 Rengon Pyhän Jaakon kirkossa vietettävään messuun. Rengon kirkko on pohjoisin alkupiste Euroopan läpi kulkevalle, tunnetulle Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille.
Pienellä Pyhän Jaakobin pyhiinvaelluksella kuljetaan keskiviikkona 25.7. Raision kirkolta Naantalin kirkolle. Reilun kahdentoista kilometrin vaellus alkaa kello 12 pienellä hartaushetkellä Raisiossa ja päättyy Naantalin kirkolla pidettävään rukoushetkeen.
Pieni pyhiinvaellus Sauvosta Karunaan torstaina 2.8. alkaa matkaan siunaamisella kello 13 Sauvon kirkossa. Kuudentoista kilometrin matkalla hiljennytään kerran tunnissa. Vaellus päättyy Karunan kirkon viikkomessuun.
Pyhän Laurin vaellus Vantaalla lauantaina 11.8. on kaupunkivaeltajan kesätapaus. Kolmatta kertaa järjestettävän vaelluksen osanottajat lähtevät kello 15 ja 16 Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, josta kuljetaan joenvartta kymmenen kilometrin matka Vantaan Pyhän Laurin kirkolle.
Birgitan kirkkovaelluksella lauantaina 25.8. Lempäälässä on tarjolla useita reittejä, kahdesta kilometristä 16 kilometriin. Viime vuonna vaeltajia oli mukana 240. Tänä vuonna mukana ovat perhevaellus, parisuhdevaellus, hiljainen vaellus ja rukouslaulujen vaellus, jotka kaikki päättyvät Pyhän Birgitan kirkon iltamessuun.
Sastamalan merkitty kirkkoreitti kulkee Karkun kirkosta Sastamalan Pyhän Marian kirkkoon ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Yhdeksäntoista kilometrin matkan voi tehdä kävellen, pyörällä, autolla tai veneellä. Useamman päivän pyhiinvaelluksia järjestävät esimerkiksi Pyhät polut Enonkosken suunnalla.
Lisätietoja:
Jaakon vaellukset Paimiossa, Rengossa ja Naantalissa www.jaakontie.fi/
Pyhän Laurin vaellus Vantaalla www.pyhanlaurinvaellus.fi
Birgitan kirkkovaellus Lempäälässä www.lempaalanseurakunta.fi
Sastamalan merkitty kirkkoreitti www.wanhaharsu.com
Pyhät polut Enonkoskella www.pyhatpolut.fi
Pyhiinvaelluksia Suomessa 2012 www.europilgrimage.org/suomi.html


Ole kavereistasi ensimmäinen, joka suosittelee tätä.