Ekoriparilla luodaan kymmenen vihreää käskyä, säästetään sähköä ja halataan puita
11.07.2012 07:00Rippikoulussa käsitellään elämään ja uskoon liittyviä asioita. Näihin kuuluu myös vastuu luomakunnasta ja luonnosta. Vihreissä rippikouluissa eli ekorippikouluissa haastetaan pohtimaan sitä, kuinka luomakunnan kunnioittaminen voisi näkyä omassa toiminnassa.
Vihreillä rippikoululeireillä pyritään muun muassa pienentämään leirien hiilijalanjälkeä.
”Suomessa ripareita on perinteisesti järjestetty luonnon helmassa. Nykyään tietoinen ja tavoitteellinen ympäristökasvatus on yhä tärkeämpää. Rippikoulu tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet tukea nuorten luontosuhdetta ja vastuullista elämäntapaa”, kertoo rippikoulutyöstä vastaava Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta.
Oulun Tuiran seurakunta järjesti kesäkuun alussa neljännen kerran ekorippileirin, johon osallistui 25 rippikoululaista. Leirillä muun muassa koottiin kymmenen vihreää käskyä nuorten kanssa sekä tehtiin erilaisia ekoterapeuttisia eli luontoyhteysharjoituksia.
”Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kehystetään kävyillä, kivillä ja irtonaisilla puun oksilla maastossa kauniita kohtia tauluiksi, halataan puita sekä tehdään luomisen alttareita luomiskertomuksen pohjalta”, kertoo kappalainen Päivi Jussila Tuiran seurakunnasta.
”Ekorippileirillä olemme myös tehneet päivittäin ikivanhoja Shalaolin luostarin liikesarjoja, jotka tehdään hitaasti ja toistaen. Liikesarjojen avulla lisätään tietoisuutta ihmisestä kokonaisuutena ja kehon pyhyydestä”, Jussila jatkaa.
Ympäristöystävällisyys huomioidaan ekoriparilla monin tavoin
Tuiran seurakunnan ekorippileirillä on pyritty pienentämään leirin hiilijalanjälkeä monin tavoin. Rippikoululaisilla oli mahdollisuus painottaa kasvisruokaa omilla valinnoillaan. Kaikilla aterioilla oli tarjolla paljon kasviksia ja juureksia. Leirillä rajoitettiin myös sähkönkäyttöä: siellä ei käytetty mitään teknisiä laitteita. Myös veden kulutukseen kiinnitettiin huomiota.
”Matkoihin Oulun ja Hailuodon välillä käytimme paikallisliikenteen normaaleja bussivuoroja, jotka olisi ajettu joka tapauksessa. Paperia käytimme opetuksissa hyvin vähän. Rippikoululaiset saivat seurakunnalta käytöstä poistetut, vähän käytetyt tai vähän virheelliset Raamatut, jotka he saivat tuunata mieleisekseen”, Jussilla sanoo.
Nuorten Keskus, WWF ja Kirkkohallitus käynnistivät syksyllä 2011 hankkeen ympäristökasvatuksen tukemiseksi rippikouluissa ja isostoiminnassa. Vihreät riparit ovat osa hanketta.
Vuosittain rippikoulun käy noin 53 000 nuorta ja isoskoulutukseen osallistuu noin 25 000 nuorta.
Tuiran seurakunnan ekorippileirin kymmenen vihreää käskyä:
1. Kierrätä!
2. Suosi lähiruokaa!
3. Älä osta turhaa tavaraa!
4. Pyöräile!
5. Sammuta valot!
6. Älä roskaa!
7. Suosi kangaskasseja!
8. Älä katko oksia!
9. Säästä vettä!
10. Käytä portaita!


Ole kavereistasi ensimmäinen, joka suosittelee tätä.