Ensimmäistä kauttaan Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa istuva Hanna Murremäki on johtava sosiaalityöntekijä, kirkon luottamushenkilö ja kahden lapsen äiti, joka sai ensikosketuksensa seurakuntapäättämiseen jo espoolaisena seurakuntanuorena. ”Yksi liikkeelle ajava asia on aina ollut halu näyttää esimerkkiä siitä, että ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolustaminen, tieteeseen uskominen ja Jumalaan uskominen voivat olla totta samaan aikaan. Vastaavaan julkiseen puheeseen olen ilokseni törmännyt viime aikoina etenkin sosiaalisessa mediassa.” Hanna Murremäki ei silti pidä itseään erityisen rohkeana. Virkatyössään sosiaalityöntekijänä hän tunnistaa jatkuvasti kasvavan kuilun: sen toisella laidalla ovat ihmiset, joilla on varaa kaikkeen ja toisella ihmiset, joiden rahat eivät riitä perusasioihinkaan. Tuon kuilun Murremäki pelkää tulevaisuudessa kasvavan liikaa. Sosiaalityöntekijä näkee, millaista on, kun ihminen sairastuu ja menettää työnsä – tai miten voi hän, joka ei koskaan töitä löydäkään. ”Elämäntehtäväni on tietyllä tavalla olla ihmisoikeuksien puolustaja. Se kuuluu virkatehtävääni sosiaalityöntekijänä ja koen, että kirkon luottamushenkilönä paikkani on vartioida positiivisella tavalla näiden samojen asioiden toteutumista myös seurakunnassa. Tähän myös Tulkaa kaikki -liikkeeseen kuulumiseni perustuu.” Hanna Murremäki muistuttaa Jeesuksen kohdanneen kaikki ihmiset arvokkaina ja tunnustaneen lasten ihmisoikeudet, vaikka he eivät olleet aikuisia. Hänen katseensa alle pääsivät niin sairaat ja vammaiset, köyhät, eri tavalla ajattelevat kuin rikoksen tehneetkin. Hetken mietittyään Murremäki päätyykin kutsumaan Jeesusta aikansa sosiaalityöntekijäksi. ”Vaikka Jeesus paransi sairaita, hänen pointtinsa tuskin oli siinä, että vasta terveinä heistä tulee yhteiskunnan jäseniä.”

Toivon yhteisöistä valoa haastaviin tilanteisiin

Tuomiokirkkoseurakunnan strategiasta nousee toivon yhteisöjen luominen. Tätä ajatusta Hanna Murremäki haluaa korostaa, ja toteaa seurakunnan työntekijöiden olevan siinä kohtaamisen ammattilaisina avainasemassa työalasta riippumatta. ”Toivon, että pystymme seurakunnassa paitsi antamaan ihmisille ajattelemisen aihetta siitä, että köyhyys ei määritä ihmisarvoa, myös tuomaan kohtaamisia ja apua erilaisten haastavien tilanteiden kestämiseen, Murremäki sanoo.” Pelkkä henkinen apu, kaunis puhe ihmisen arvokkuudesta ja sielunhoito eivät toki vielä tuo leipää pöytään, Murremäki myöntää. Kukaan ei halua tunnustautua toisten silmissä köyhäksi, mutta yhteiskunnallinen puhe köyhyydestä on edelleen herkästi leimaavaa sekä varallisuuden ja statuksen määrittelemää. Seurakunnan luottamushenkilönä hän näkee kirkolla paikan toimia tässä keskustelussa rohkeasti arvojohtajana. ”Ihmisten tilanteet voivat olla paikoitellen todella vaikeita. Toivoisin, että kirkko voisi osallistua vielä enemmän myös keskusteluun siitä, millaisia valintoja politiikassa tehdään. Sekä kirkolle että itselleni toivon lisää rohkeutta tehdä jotain isoa ja näkyvää: kirkon sisälle jäävä puhe ei riitä eikä usein tavoita heitä, joiden se tulisi kuulla.”

Saavatko kaikki tulla?

Murremäki näkee kirkon uudistuvan ja pyrkivän jatkuvaan kehittymiseen. Silti etenkin saavutettavuus-, esteettömyys- ja yhdenvertaisuusteemoissa riittää hänen mukaansa yhä työstettävää – niin, että kaikkialla näkyisi konkreettisesti se, miten kaikki ovat yhtä arvokkaita ja saavat tulla. Unelmiensa kirkossa sekä seurakuntalainen että luottamushenkilö Hanna Murremäki näkee tilaa kaikenlaisille ihmisille. Toimintaan osallistumisen esteenä saattaa hänen mukaansa olla pelko siitä, onko omille mielipiteille ja näkökulmille tilaa tai riittääkö oma usko. Murremäen unelmien seurakunnassa osallistuminen sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin ja -vaiheisiin: niin väsyneitä ruuhkavuosia elävälle kuin sosiaalisesta mediasta seurakuntayhteyttä etsivällekin. Tavat ja kanavat tuon yhteyden rakentumiseen muuttuvat nekin aikojen kuluessa. Pääsiäisen alla Hanna Murremäki palaa lopuksi pohdiskelemaan Jeesusta. ”Ristinkuolema tapahtui meidän jokaisen takia. Raamattu ei opeta, että parhaat ihmiset pääsevät Jumalan luokse, vaan Jeesus kuoli ristillä, jotta jokainen meistä saisi armon. Tärkeintä eivät koskaan ole ihmisen ominaisuudet vaan se, että hän on itsessään arvokas.”

Teksti: Maaria Vaviolahti

Kuvat: Marissa Tammisalo

Juttu julkaistu kevään 2024 Katedraalissa.