Historia ja arkkitehtuuri

Viaporin merilinnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1748. Suunnitelmissa oli myös kirkon rakentaminen, mikä jäi silloin vielä toteuttamatta. Kun Ruotsi menetti vuoden 1809 sodassa Viaporin ja koko Suomen Venäjälle, virisivät kirkon rakennussuunnitelmat uudelleen. Keisari Nikolai I antoi vuonna 1837 pietarilaiselle arkkitehdille Konstantin Thonille tehtäväksi suunnitella ortodoksikirkko, joka palvelisi Viaporin venäläistä varuskuntaa. Kirkko valmistui vuonna 1854 ja se vihittiin käyttöön samana vuonna.

Kun Suomi itsenäistyi 1917, kirkko vihittiin seuraavan vuoden jouluna luterilaiseksi varuskuntakirkoksi. Viidestä bysanttilaistyylisestä kupolitornista neljä hävitettiin, ja viides, kirkon nykyinen päätorni, sai pukea ylleen kustavilaisajan kuosin mukaisen vaipan.

Puolustusvoimat luovutti rakennuksen Helsingin evankelisluterilaisille seurakunnille vuonna 1960. Arkkitehti Veikko Leisténin suunnittelemien laajojen korjaustöiden valmistuttua kirkko vihittiin uudelleen käyttöön helmikuussa 1964.

Kirkkoa ympäröi 1850-luvulla ruotsinvallanaikaisista tykinputkista ja salmien sulkemiseen käytetyistä ketjuista pystytetty aitaus.

Kirkkotekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Eija Armisen käsialaa. Keraamiset ehtoollisvälineet on suunnitellut Soile Paasonen ja vihkiryijyn ja lasten alttarin tekstiilit Lilli Unkari. Kangasalan urkutehtaan 1963 valmistamissa uruissa on 13 äänikertaa. Kirkossa on 400 istumapaikkaa. Kryptassa on pöytäpaikka 50 hengelle.

Suomenlinnan kirkon kirkonkelloon Suomen suurin. Se sijaitsee kirkon sivustalla erillisessä tapulissa. Kello on valettu vuonna 1885 Moskovassa ja painaa 6683 kiloa. Siinä on slaavinkielinen, psalmeihin perustava teksti:

"Ylistäkää Jumalaa hyvä-äänisin kymbaalein.
Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustaan.
Antakaa Herralle kiitos ja kunnia.
Vaviskoon Hänen kasvojensa edessä kaikki maa.
Pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on.
Kaikki maa kumartakoon Hänelle."