Hautojenhoidon periaatteet
Hoitovastuu
Vastuu yksityisen haudan hoidosta kuuluu pääsääntöisesti haudan haltijalle. Haudan haltija voi kuitenkin sopia hautainhoitorahaston kanssa haudan hoidosta.
Hoitoaika on 1 - 25 vuotta. Hoidosta sopiminen käy parhaiten ottamalla yhteyttä seurakuntayhtymän keskusrekisterin hautaosastoon. Maksamalla vahvistetun hoitomaksun haudan hoito siirtyy hautainhoitorahastolle. Yhteinen kirkkoneuvosto voi myös määrätä, että haudat tietyissä kortteleissa on luovutettava rahastolle hoidettavaksi vahvistettua maksua vastaan. Hoitoaika on sama kuin haudan hallinta-aika eli 25 vuotta. Tällöin on kyse haudan perushoidosta eli hiekka- tai nurmipeitteen hoidosta.
Jos lähiomainen haluaa, että haudalle istutetaan kukkia, hän voi sopia siitä Keskusrekisterin hautapalvelun kanssa ja maksaa hoidosta vahvistetun maksun. Kukat valitsee ammattitaitoinen puutarhuri. Näin paikalliset olosuhteet ja kasvien sopivuus haudalle tulee parhaiten otettua huomioon.
Hietaniemen hautausmaalla on kolme aluepuutarhuria, jotka vastaavat oman alueensa hoitohaudoista kesäkaudella. Hautojen hoitoaika on 1.5. - 30.9. vuosittain. Haudat hoidetaan kausityövoimalla, jota Hietaniemen hautausmaalla on enimmillään
noin 110 henkilöä.





Ole kavereistasi ensimmäinen, joka suosittelee tätä.