26.01. Onneksi olkoon: Joonatan | Palaute
Vuosaaren seurakunta

Taivaan tulilla

Vuosaaren seurakunta

30.10.2020, 14:01 /  päivitetty 30.10.2020, 14:06
Tuli rätisisi, joku näppäilisi kitaraa hiljalleen. Laulettaisiin ja tanssittaisiin varpaat lämpimässä hiekassa. Ei tarvitsisi varoa mitään eikä ketään, eikä siitä tulisi kiirettä minnekään. Siihen sitten nukahdettaisiin toistemme kainaloon.
nuotio kesäisessä illassa, höyryävä kuumaa juomaa sisältävä muki kuvan etualalla

Taivaan tulilla

Millaista on taivaassa? Mistäpä sitä tietää, mutta ikävä sinne välillä tulee. Enkä ole ainoa. Raamatussa puhutaan taivaasta paljon, se on ikuinen ilojuhla, helmi, jonka vuoksi mies myi koko omaisuutensa ja nuotallinen kalaa, josta roskakala heitettiin pois. Ja paljon muuta.

Minulla on ikioma taivaan kuva, jota hellin mielessäni, kun tuntuu yksinäiseltä ja surkealta, kun tuntuu, että olen epäonnistunut kaikkein tärkeimmissä asioissa, ystävyydessä ja rakkaudessa.

Ajattelen, että taivas on kuin istuttaisiin leiritulille kaikki tyynni pitkän päivän jälkeen. Kaikilla olisi siinä lämmintä ja mukavaa, syötäisiin ja juotaisiin yhteisiä eväitä. Siinä istuisivat vieri vieressä kaikki rakkaat tietenkin. Nekin, joita on salaa ikävöinyt vuosikausia. Ja ne, joiden vuoksi sydän on kärventynyt mustasukkaisuudesta, pelosta ja pettymyksestä. Siellä istuisivat myös kaikki ne, joiden kanssa on joskus erottu vihassa, kaikki jotka ovat joskus koskettaneet tai satuttaneet.

Ja kaikki paha olisi poissa. Ei tarvitsisi enää pitää etäisyyttä, vaan istuttaisiin ihan kylki kyljessä, toisiamme vasten lämmitellen. Tuli valaisisi kasvot ja saisi ne hehkumaan. Huomattaisiin, että rakkautta onkin paljon enemmän kuin kukaan uskalsi toivoa. Ei tarvitsisi enää pelätä eikä pitää kynsin ja hampain oljenkorsista kiinni. Kaiken jäykkyyden, kateuden, syyllisyyden ja selittelyt voisi heittää pois kuin märät vaatteet.

Mitään ei enää ostettaisi eikä myytäisi, jaettaisiin vain yhteisiä eväitä, leipää ja viiniä. Juteltaisiin ja naurettaisiin, eikä kukaan jäisi alakynteen. Oltaisiin taas kuin uusia ihmisiä, pehmeitä, raikkaita ja hyväntuoksuisia. Uskallettaisiin katsoa toisiamme silmiin ja nähdä, miten paljon ystävyyden mahdollisuuksia on tullut heitettyä hukkaan, ja ihan suotta. Kahden kauppa ei olisi enää kolmannen korvapuusti, vaan voisimme ottaa toisiltamme kaikkea hyvää vastaan.

Tuli rätisisi, joku näppäilisi kitaraa hiljalleen. Laulettaisiin ja tanssittaisiin varpaat lämpimässä hiekassa. Ei tarvitsisi varoa mitään eikä ketään, eikä siitä tulisi kiirettä minnekään. Siihen sitten nukahdettaisiin toistemme kainaloon.

Sinne haluan tehdä matkaa.‍

Salla Korpela

Kirjasta Paratiisin parkkipaikka

SLEY-kirjat 2005