20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Vuosaaren seurakunta

Pastorin palsta: ajatuksia kasvusta ja kasvattamisesta

03.10.2019, 19:25
Kasvatuksen pastorimme Lauri Holma, joka itsekin on vielä kasvavien lasten isä, kirjoittaa ajatuksiaan Pastorin palstalle perheeseen, kasvuun ja kasvatukseen liittyen. Tule mukaan seuraamaan Laurin ajatuksia.

Kasvatuksen pastorimme Lauri Holma, joka itsekin on vielä kasvavien lasten isä, kirjoittaa ajatuksiaan Pastorin palstalle perheeseen, kasvuun ja kasvatukseen liittyen. Tule mukaan seuraamaan Laurin ajatuksia. Alla olevista linkeistä pääset lukemaan jo kirjoitetut pastorin palstat.

Kasvukausia

"Olkaamme siis armollisia itsellemmekin ja kasvakaamme yhdessä niiden pienten ja suurten kanssa, jotka ovat meidän ympärillämme."

Pääsiäisen iloa!

"Pimeä kirkko valaistuu, kun seurakuntalaiset saavat sytyttää tuohuksiin ja kynttilöihin palavan liekin. Pääsiäismunat ja kukat muistuttavat meitä siitä, että kuolema ei voinut pitää elämän ruhtinasta, Jeesusta Kristusta hallussaan, vaan hän voitti kuoleman."

Laskiainen lasketaan

"Meille postmodernin ajan perheille selviäminen on erilaista. On paljon pieniä henkisiä stressin aiheuttajia, joista on välillä vaikea päästä irti. Ne jylläävät päällä, vaikka hengissä selviämisemme noin perusturvan kannalta onkin taattu. Tässä olisi siis taatusti paaston paikka."

Leikki on Jumalan lahjaa

"Ihminen on homo sapiens, homo religiosus ja homo ludens - viisas, hengellinen ja leikkivä otus. Voimme oppia löytämään lastemme avulla leikin merkitys uudelleen omaan elämäämme."

Rukouksen lahja

"Minkälainen on sinun iltarukouksesi? Tai millainen se oli silloin, kun olit lapsi? Mitä tuoksuja siihen liittyy, mitä ääniä, mitä tunteita? Kenen kanssa rukoilit iltarukouksen silloin, kun olit lapsi tai kenen kanssa rukoilet sen nyt?"