27.01. Onneksi olkoon: Viljo | Palaute
Vuosaaren seurakunta

Joulun odotusta ja viettoa verkossa – löydä linkit adventin ja joulun viettoon

Vuosaaren seurakunta

03.12.2020, 18:21 /  päivitetty 09.12.2020, 15:51
Joulua ei ole peruttu – kutsumme sinut mukaan jouluiloon!
piirretty seimi lumisessa maisemassa kuusten keskellä

Joulua vietetään tänäkin vuonna poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta

Joulua ei ole peruttu – kutsumme sinut mukaan jouluiloon! Haasteellisinakin aikoina, ja ehkä erityisesti juuri silloin, kaipaamme ilosanomaa maailmaan syntyneestä Vapahtajasta – maailman valosta ja toivosta.

Adventin ja joulun aikana monet perinteiset konsertit, joululauluhetket ja tilaisuudet on peruttu. Vaikka kasvotusten kohtaamiset vähenevät, yhteys säilyy. Kutsumme sinut mukaan sähköisten viestimien välityksellä.

Seurakunnat eri puolilla Suomea tekevät parhaansa, että joulutunnelma tavoittaisi mahdollisimman monet poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Monet seurakunnat valaisevat kirkkonsa jouluna, Vuosaarenkin kirkon edustalla jouluvalot ilahduttavat ohikulkijoita.

Hautausmaat ovat auki tavalliseen tapaan ja läheisten haudoille voi käydä sytyttämässä kynttilän.

Joulumieltä voi kohottaa myös jouluisia radio- ja tv-ohjelmia seuraamalla, osallistumalla joulukeräyksiin ja avaamalla verkkojoulukalentereiden luukkuja.

Siunattua adventin ja joulun aikaa sinulle! Valaiskoon Kristus tämän adventin ja joulun, ja siunatkoon uuden tulevan vuoden.

Joulukalentereista iloa joulun odotukseen

Helsingin seurakunnat ovat tehneet yhteisen joulukalenterin joka on postitettu koteihin. Sähköisesti luukut aukeavat facebook sivullamme ja Instagramissa – tervetuloa kalenterin matkaan. Tänä vuonna kalenterin teksteissä on enemmän huumoria, ja toivotaan, että luukuista pompahtavat tekstit tuovat ilon lisäksi tyytyväisyyttä ja armollisuutta, kertoo kalenterin tekstien kirjoittaja Hanna Kivisalo. Lisää joulukalenterista voit lukea lisää täällä.

Joulu.fi -sivustolta löytyy kirkon joulukalenteri, joka tarjoaa päivittäin vaihtuvia yllätyksiä. Sivustolla voi myös katsoa jouluevankeliumivideon ja tulostaa jouluisia värityskuvia.

Arkkipiispa Tapio Luoman joulukalenteri vie Nalle-Kallen kanssa joulutunnelmaan. Arkkipiispa lukee arkkipiispan talossa Turussa joulukalenterissaan yhden sadun joka päivä aina jouluaattoon asti. Kalenterissa on muun muassa Roope Lipastin ja Timo Parvelan kirjoittamat sadut. Arkkipiispan joulukalenteri löytyy Facebookista.

Kirkon tutkimuskeskuksen joulukalenteri hyödyntää kirkon nelivuotiskertomuksessa koottuja uusia tietoja suomalaisten joulunvietosta ja siihen liittyvistä asenteista.

Lastenkirkon joulukalenteri tarjoaa perheen pienimmille Päkä-Lampaan videokalenterin. Kalenteri löytyy Youtubesta.‍

Kauneimmat Joululaulut

Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma järjestetään 13.12. kello 18 Suomen Lähetysseuran YouTube-kanavalla ja Facebook-sivuilla missä ensiesityksen jälkeen tapahtuma on katsottavissa 6.1.2021 asti. Laulujen sanat tulevat näkyviin ruutuun, jotta katsojien on helppo laulaa mukana kotioloissa. Tutustu täällä tapahtumaan ja sen musiikin tekijöihin.

Jotta Kauneimpien joululaulujen laulaminen olisi helppoa, lähettävät Helsingin seurakunnat 17.12. ilmestyvän Kirkko ja kaupunki -lehden välissä koteihin Kauneimmat joululaulut vihkosen.

Jotkut seurakunnat lähettävät Kauneimmat joululaulut -tapahtumia myös suoratoistona verkossa. Laulutapahtumista löytyy lisätietoa Kauneimpien joululaulujen verkkosivuilta.

Kauneimpien Joululaulujen vuoden 2020 suojelija on Paula Koivuniemi.

Jouluradio soi loppiaiseen saakka – ja netissä ympäri vuoden

Jouluradio tuo uskon, toivon ja rakkauden koronasyksyn jouluun. Jouluradion pääkanava on sekoitus perinteisiä joululauluja, yllättäviä tulkintoja sekä ihan uutta joulumusiikkia. Sen rinnalla soida verkossa yhdeksän muuta monimuotoista joulukanavaa. Kaikkia kanavia voi kuunnella netissä Jouluradion sivuilla. Jouluradio kuuluu myös kaapeliverkossa ja Elisa Viihteen kautta.

Jouluhartauksia Vuosaaresta

Mikä on pyhiinvaeltajan paras eväs? No piparkakku tietysti! Katso videohartaus tai lue pyhiinvaeltajan eväästä. Hartaus Tiina Ahonen.

Joulun sanoma tuo ilon ja rauhan, kirjoittaa jouluhartaudessaan Arto Huhdanmäki.‍

Ikkunan takaa kurkistaa joulun sanoma

Pieni seiminäyttely Katukappelin ikkunassa 29.11.2020–6.1.2021. Seimet ovat Lea Purhosen kokoelmasta. Näyttely on nähtävissä kauppakeskus Columbuksen aukioloaikoina.


Jouluiset ikkunat Vuosaaren kirkon takana olevan sisäpihan ikkunoissa 19.12.–6.1. Tule virittäytymään joulun tapahtumiin ja tunnelmaan ulkona katseltavan jouluikkunakierroksen välityksellä. Ikkunakuvat on rakennettu pääasiassa nukeilla. Käynti kirkon taakse sisäpihalle viraston puoleisen sivun kautta ulkoa kiertäen. Pimeällä reitti voi olla hämärä kulkea, oma taskulamppu voi valaista mukavasti matkaa.

Seimiä on ikkunoissa myös ympäri Helsinkiä. Kurkkaa seimivinkit ja lähde kaupunkikierrokselle.

Ripusta enkeli ikkunaan

Monet seurakunnat kannustavat ihmisiä ripustamaan enkeleitä ikkunaan. Idea on sama kuin viime keväänä toteutettu nallejahti. Enkeleillä ikkunoissa halutaan nostaa pehmeitä arvoja yhteiskunnassa ja muistuttaa siitä, että voimme kaikki olla suojelusenkeleitä toisillemme. Enkeli-ikkunat toteutetaan ajalla 30.11.–24.12. Ikkunassa olevasta enkelistä voi jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa: #enkeliikkuna #änglafönster #suojelusenkeli #skyddsängel

Keskusteluapua tarjolla myös jouluna

Kirkon keskusteluavun päivystäjät tarjoavat kuuntelevan korvan ja keskusteluapua myös joulun aikaan. Palvelua saa suomeksi ja ruotsiksi, puhelimessa, verkossa ja perinteisellä kirjeellä. Palveleva Puhelin, p. 0400 221 180, on avoinna joka ilta klo 18–24. Palveleva Chat on avoinna ma–pe 12–20.‍ Linkki Kirkon keskusteluavun sivuille.

Vuosaaren seurakunnan pappi on tavoitettavissa jouluna 24.–25.12. klo 16–20 numerossa 09 2340 6503.

Muina aikoina Vuosaaren päivystävän papin tavoittaa numerossa 09 2340 6502, ma, ti, to, pe 10–13, ke 15–17, ei kuitenkaan arkipyhisin.

Vuosaaren hartaudet ja jumalanpalvelukset verkossa ja eri kanavilla

Vuosaaren seurakunnan jumalanpalvelukset suoratoistetaan pyhisin seurakunnan Facebook-sivulla. Tapahtumakalenteristamme löydät tarkemmat tiedot hartauksista ja jumalanpalveluksista.

Lisäksi Vuosaaren seurakunnan hartauksia ja jumalanpalveluksia on nähtävissä ja kuultavissa televisiossa ja radiossa.

  • Radio Dei jouluhartaus ma 14.12. klo 7.50 ja 17.05. Hartauden pitää kirkkoherra Jussi Mäkelä. Kanavaa voit kuunnella radiosta taajuudella 89,0 MHz (kaapelissa 101,9) tai netissä radiodei.fi
  • Radio YLE1 jouluaaton radiohartaus to 24.12. klo 15. Antola, Meriranta, Kantola. Kuoro Freia, johtaa Jaakko Mäntyjärvi. Radio Yle1 voi kuunnella radiotaajuuksilla 87,9 MHz ja netissä Radio Yle1
  • TV7 jouluyön messu to 24.12. klo 22. Mäkelä, Meriranta, Kantola.
  • TV7 jumalanpalvelus su 27.12. klo 10. Pesonen, Meriranta, Kantola.
  • TV7 uudenvuoden jumalanpalvelus pe 1.1. klo 10. Holma, Meriranta, Kantola.
  • TV7 jumalanpalvelus su 3.1. klo 10. Heini Kontiainen, Kantola, Meriranta.

TV7-kanavan lähetykset näkyvät kaapeliverkossa tai netissä osoitteessa tv7.fi‍

Vuosaaren seuraavat suoratoistot tai tallenteet

Muita hartauksia ja jumalanpalveluksia verkossa, radiossa ja televisiossa

Radio Yle1 hartaudet ja jumalanpalvelukset

  • Jouluaattona 24.12. klo 15 aattohartaus Helsingin Vuosaaren kirkosta.
  • Jouluaattona 24.12. klo 18 jouluaaton ehtoopalvelus.
  • Joulupäivänä 25.12. klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus tulee Mikkelin tuomiokirkosta. Saarnaajana on Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja liturgina vt. kirkkoherra Hilveliisa Ukkonen.
  • Tapaninpäivänä 26.12. klo 10 lähetetään jumalanpalvelus Savonlinnan tuomiokirkosta. Saarnaajana rovasti Toivo Loikkanen ja liturgina kappalainen Leena Paintola.

Televisio Yle TV1 hartaudet ja jumalanpalvelukset

  • Jouluaamun 25.12. klo 10 jumalanpalvelus tulee Askolan kirkosta. Jumalanpalveluksessa saarnaa Antti Kupiainen.
  • Tapaninpäivänä 26.12. klo 10 lähetetään toisen joulupäivän liturgia Tampereen ortodoksisessa kirkossa. Palveluksen toimittaa isä Aleksej Sjöberg.

Muiden seurakuntien suoratoistoja jumalanpalveluksista

Monilla alueilla ei voi koronaviruksen takia järjestää sellaisia jouluhartauksia ja -tapahtumia, joissa yleisö on läsnä. Siksi seurakunnat suoratoistavat hartauksiaan ja muita tapahtumia verkkoon. Seurakuntien ilmoittamien jumalanpalveluksien ja muiden tilaisuuksien suoratoistoja kootaan tänne. Jos et löydä etsimäsi seurakuntasi tilaisuuksia, voit etsiä niitä seurakunnan verkkosivustolta.