20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Vuosaaren kirkko

Vuosaaren kirkko sai sydäniskurin

17.09.2019, 16:03 /  päivitetty 17.09.2019, 21:07
”Päätös lähteä mukaan syntyi helposti, sillä sydäniskuri voi pelastaa ihmishengen, ja siihen nähden on kustannuksiltaan edullinen. Tämä on erinomainen sijoitus, ihmisen henki on sen verran arvokas, että sitä kannattaa kaikissa tilanteissa suojella”.

”Tällä laitteella ei voi vahingoittaa ketään, ellei ota napakkaa otetta sen kyljestä ja lyö”, sanoo kouluttaja Harri Karlenius pieni pilke silmäkulmassa. Huumorinsävytteisen viestin on tarkoitus poistaa pelkoja ja jäädä vahvasti mieliin niin, ettei laitteen käyttöönottoa tosi tilanteessa arasteltaisi.

Hetkeä aiemmin vuosaarelaiset Lions-clubit LC Soihdut, LC Pro Cultura ja LC Helsinki Vuosaari ovat lahjoittaneet kirkolle sydäniskurin, eli defibrillaattorin. Lahjoitus on osa Lions-club Littoisten vuosi sitten aloittamaa kampanjaa, jossa tämän vuoden aikana sydäniskureita on lahjoitettu jo yhdeksänkymmentä kappaletta. Tavoitteena seuraavien lähivuosien aikana on toimittaa tuhat laitetta ympäri Suomea. Laitteen hankintakustannuksista vastaavat sen lahjoittavat Lions-clubit, kampanjasta saa apua ja neuvoja laitteen hankintaan.

Tämä on erinomainen sijoitus, ihmisen henki on sen verran arvokas, että sitä kannattaa kaikissa tilanteissa suojella.

Vuosaaressa ideaan tarttui ensimmäisenä kahdenkymmenen vuoden auttamistyön kokemuksella Anja Hinkkanen, joka innosti ja puhui muita lähtemään mukaan laitteen hankintaan. ”Vuosaaren kirkolla käy vuosittain jopa 47 000 eri ikäistä ihmistä, joiden joukossa on merkittävä määrä ikäihmisiä. Tämä laite palvelee erityisesti heitä”, kertoo Terho Kulmala. ”Päätös lähteä mukaan syntyi helposti, sillä sydäniskuri voi pelastaa ihmishengen, ja siihen nähden on kustannuksiltaan edullinen. Tämä on erinomainen sijoitus, ihmisen henki on sen verran arvokas, että sitä kannattaa kaikissa tilanteissa suojella”.

Vuosaaren kirkon sydäniskuri on ilmeisesti ensimmäinen Lions-clubien kampanjan kautta kirkkoon lahjoitettu laite. ”Tässä olemme uranuurtajia”, Kulmala lisää ja jatkaa kertomalla, että kirkkoon lahjoitetun laitteen ei ole tarkoitus jäädä ainoaksi Vuosaaressa. ”Nyt kun koulutuksessa vielä näin miten tämä toimii, olen entistä innokkaammin jatkamassa toimintaa sen eteen, että laitteita saadaan muihinkin julkisiin tiloihin Vuosaaressa”. Lions-clubeille tämä on uusi aluevaltaus, joka yhdistää heitä toimimaan yhdessä.

Olen iloinen, että tämä laite saatiin hankittua, vaikka toivon, ettei sitä koskaan tarvittaisi.

”Olen iloinen, että tämä laite saatiin hankittua”, sanoo Raija Salittu-Holopainen. ”Vaikka toivon, ettei sitä koskaan tarvittaisi”, lisää Anja Hinkkanen, joka on ollut todistamassa tilannetta, jossa laitteelle olisi ollut tarvetta. ”Jo pelkällä olemassaolollaan sydäniskuri lisää turvallisuutta” sanoo Anja.

Sydänpysähdyksen sattuessa aikaa on vähän, siksi jokainen minuutti merkitsee. Laitteeseen voi joskus liittyä ennakkoluuloja ja pelkoja siitä, osaako sitä käyttää tai voiko sillä vahingoittaa – entä jos sydän ei olekaan kammiovärinässä ja iskun antaisi silloin kun siihen ei ole tarvetta? Kouluttaja Harri rauhoittelee laitteen olevan täysin turvallinen, käyttäjän ei tarvitse olla lääketieteen ammattilainen, vaan iskuri tutkii potilaan ja kehottaa antamaan iskun vain silloin kun sydän on kammiovärinässä. ”Tätä on täysin turvallista käyttää, kuten alussa sanoin, tällä voi vahingoittaa toista vain ottamalla napakan otteen ja lyömällä.” Mutta siihen tarkoitukseen ei iskuria kirkolle hankittu.

Odottamaton sydänpysähdys

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2500 odottamatonta sydänpysähdystä sairaalan ulkopuolella. Potilaan ennusteen ja toipumisen kannalta on tärkeintä nopeasti aloitettu peruselvytys ja defibrilointi sydäniskurilla, joka tulee aloittaa 3–5 minuutin kuluessa tapahtumasta. Ensihoidon paikalle saapuminen saattaa joskus viivästyä. Kouluttamatonkin henkilö voi sydäniskurin ohjeiden mukaan pelastaa ihmishengen.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Anja Hinkkanen, LC Pro Cultura. Terho Kulmala, LC Helsinki Vuosaari. Raija Salittu-Holopainen, LC Soihdut.

Kuva: Sydäniskurin käytön harjoittelua kirkolla.

Katso Suomen Punaisen ristin tekemä video defibrilaattorin käytöstä.