22.11. Onneksi olkoon: Silja, Selja | Palaute | På svenska | In English

Viikin kirkko

Nuorten järjestämässä keskusteluillassa nostettiin ilmastonmuutos pöydälle

Malmin seurakunta

25.03.2019, 15:45 /  päivitetty 27.03.2019, 10:40
Ilmastonmuutoksesta pitää puhua ja luonnon tuhoutumisesta saa kokea surua. Muun muassa näitä pohdittiin Ilmastoahdistusillassa Viikin kirkolla.

Maaliskuisena keskiviikkona Viikin kirkolle kokoontui kymmeniä osallistujia ja seurakunnan luottamushenkilöitä keskustelemaan ilmastonmuutoksesta ja sen herättämistä tunteista. Keskusteluillan järjesti Malmin seurakunnan nuorten ympäristöryhmä, josta keskustelemassa olivat Emmi Vahtera, Aune Reniers ja seurakuntaneuvoston jäsen Petri Seppä. Illassa keskustelua johti ympäristöteologi Panu Pihkala, joka on kirjoittanut ympäristöahdistuksesta kirjan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (2017).

Eniten ahdistaa kaikki

Ilmastoahdistusillassa nuoret nostivat esiin viimesyksyisen globaalin ilmastonmuutosraportin (ICPP), jonka tulokset olivat hälyttäviä. Raportin viesti oli yksiselitteinen: Maailman on tehtävä täydellinen suunnanmuutos ja nopeasti.

Nuoria ahdistaa se, etteivät päättäjät kykene tekemään riittävän nopeita ratkaisuja tai pitämään kiinni ilmastolupauksista. Seurakunnan isoskoulutuksessa ja nuorten ympäristöryhmässä kevään aikana kerätyissä huolenaiheissa nousivat esiin muun muassa julkisen liikenteen ja kasvisruuan kalleus, ilmastonmuutoksesta kärsivät eläimet ja muoviin hukkuva maapallo.

Ilmastonmuutokseen liittyvistä tunteista puhutaan vähän.

Pihkalan mukaan ympäristötuhot herättävät ihmisissä runsaasti erilaisia vaikeita tunteita. Osa ihmisistä kokee jopa fyysisiä oireita kohdatessaan huonoja ympäristöuutisia. Yleistä on epämääräisen levottomuuden, alakuloisuuden ja ahdistuneisuuden kokemus, joka saattaa vaikuttaa laajalti elämänlaatuun ja -ratkaisuihin.

Ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvistä tunteista puhutaan Pihkalan mukaan kuitenkin vähän. Illan keskusteluissa ympäristöahdistusta lähdettiin pohtimaan myönteisten kokemusten, kuten metsään ja vesistöihin liittyvien lempipaikkojen kautta.

Miten elää lentämättä globaalissa maailmassa?

Tunnistamattoman ympäristöahdistuksen taustalla saattaa olla syyllisyyden, kauhun ja häpeän tunteita. Lentohäpeän käsitekin jo tunnetaan. Osa ihmisistä miettii, onko enää hyvä kertoa kaukomatkoista sosiaalisessa mediassa.

Illan keskusteluissa lentäminen ja sen tuottama suuri hiilijalanjälki nousikin keskusteluissa esiin yhtenä keskeisenä ahdistuksen aiheuttajana. Miten elää lentämättä globaalissa maailmassa? Mitä tehdä, kun oma suku on eri puolilla maailmaa?

Nuorten keskuudessa interrailaaminen on noussut yhdeksi suosituksi tavaksi lomailla. Osa ympäristöryhmän nuorista kertoi sitoutuneensa matkustamaan vain maata pitkin.

Keski-ikäinen taas kertoi havahtuneensa miettimään lomanviettoa tai ylipäänsä omaa kulutustaan: Tarvitsenko tätä todella?

Miten käy lapsenlapsen?

Vastuu tulevista sukupolvista nousi esiin illan aikana useaan otteeseen. Nuoret kertoivat, että vapaaehtoinen lapsettomuus on nuorten aikuisten parissa yleistynyt.

Eläkkeellä oleva insinööri taas pohti, millaiseen öljykylläiseen maailmaan kasvatti omat lapsensa, ja kertoi, miten vähän ympäristötuhoista puhuttiin vielä viisikymmentä vuotta sitten.

Pihkalan mukaan tuttua on myös tuoreen isovanhemman pelko: Miten lapsenlapsen käy ilmastomuutoksen tuoman tuhon maailmassa?

Päättäväisestä toivosta helpotus ahdistukseen

Pihkalan mukaan varsinainen vaara on se, jos ihminen luisuu täyteen toivottomuuteen, merkityksellisyyden katoamiseen. On hoitavaa, jos ihminen voi kokea pystyvänsä osallistumaan ongelmien ratkaisuun jollain tavalla. Päättäväisellä toivoon sitoutumisella voidaan saada myös muutosta aikaiseksi.

Tsekin entinen presidentti ja kirjailija Václav Havel on sanonut:

Toivo ei ole varmuutta siitä, että jokin asia onnistuu, vaan vakuuttuneisuutta siitä, että asioilla on merkitystä riippumatta siitä, miten käy.

Kun uutisointi keskittyy ahdistavaan ilmastomuutokseen, tarvitaan vastapainoksi tietoista muistutusta hyvistä uutisista ja onnistumisista.

ympäristöteologi panu pihkala
Panu Pihkala. Kuva: Melissa Hanhirova

– On harjoitettava kahden tason näkökykyä. Huomiokykyä, jotta huonojen uutisten kulttuurissa nähdään myös toivon merkit, joita niitäkin on paljon, Pihkala muistuttaa.

Tarvitaan yhteisiä kokemuksia, päättäväistä toivoon sitoutumista.

Ympäri maata reissaavan, suositun luennoitsijan, Panu Pihkalan esityksessä valopilkkuna kulkee kuva Malmin Longinjoen kunnostamisesta talkoilla. Yhden perheen aloitteesta lähteneestä puron kunnostamisesta tuli koko yhteisölle tärkeä asia. Viime viikkoisen ympäristötuhon myötä kunnostukselle on tarvetta taas.


Tavoitteena hiilineutraali kirkko 2030

Millaisia onnistumisia ja toivon pilkkuja näemme ympärillämme?

Malmin seurakunnan uusi ympäristövastaava, nuorisotyöntekijä Heidi Granström nosti onnistumisista esiin seurakunnan vihreät rippikoulut ja seurakunnassa muutama vuosi sitten kootun aineiston 7 viikkoa kohtuullisuutta paaston aikaan.

Granströmin mukaan tarkoituksena on lisätä nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa kirkossa ja yhteiskunnassa, mistä tänä keväänä perustettu nuorten ympäristöryhmä on hyvä esimerkki.

Loppupuheenvuorot kuultiin Malmin seurakuntaneuvoston tuoreilta jäsenilta Mikael Nikulta ja Vilja Alangolta.

Mikael Niku toteaa, että ihmisten käy huonosti, jos ”tämä meno jatkuu”. Nikun mukaan toivoa kuitenkin on, sillä ihmiset ovat heränneet toimimaan.

Monet ratkaisut ovat aika helppojakin.

– Ei ole pakko matkustaa lomalla Thaimaahan. Ei ole pakko syödä niin paljon lihaa. Siihen ei kuole, Niku toteaa.

Niku tuo esiin, että omassa yhteisössään vaikkapa luottamushenkilönä voi edistää ympäristöarvoja.

– Jokainen täysi-ikäinen voi myös miettiä vaalien alla ketä äänestää, nuoret seurakuntapäättäjät muistuttavat.

Alanko, joka toimii myös Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä, kertoi juuri ilmestyneestä kirkon uudesta ilmastostrategiasta. Tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuoteen 2030 mennessä.

Tavoite on kunnianhimoinen. Se on viisi vuotta aikaisempi kuin Helsingin kaupungin tai kymmenen vuotta aikaisempi kuin valtion.

Mutta päättäväistä toivoahan pitää olla.

Pienistä pisaroista kasvaa puro
kasvi piirros
Kuva: Unsplash

Yksi ihminen, perhe, ystäväporukka tai työyhteisö ei pysty muuttamaan koko maailmaa. Pienillä asioilla on kuitenkin merkitystä. Jos ei kokonaisuuteen, ainakin esimerkkinä toisillemme.

Malmin seurakunnalla on kirkon ympäristödiplomi. Seurakunnassa pyritään siihen, että ympäristönäkökulma on mukana kaikessa toiminnassa.

Kirkoille on perustettu muovinkeräyspisteitä, kirkolla järjestettävällä brunssilla on vieraillut roskapoliisi ja seurakunnassa on järjestetty roskaploggailuja. Kerhoissa lapsille pyritään opettamaan, miten lajitellaan roskat ja miten materiaaleja käytetään viisaasti. Usein käytössä on myös kierrätysmateriaaleja.

Seurakunta järjestää viikoittain yhteisiä ruokailuja edulliseen hintaan. Näissä ruoka on pääsääntöisesti kasvisruokaa. Helsingin seurakunnissa myös hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan hävikkiruokaa.

Malmin seurakunta tukee ympäristötyötä myös maailmalla – muun muassa ympäristökasvatuksen ja ekologisen maanviljelyn projekteja Senegalin ja Tansanian luterilaisten kirkkojen työnä.

Luojan luomaa luontoa pyritään muistamaan myös rukouksin. Keväällä vietetään erityistä Luomakunnan sunnuntaita ja järjestetään Metsäkirkoiksi kutsuttavia jumalanpalveluksia luonnon helmassa.

Viikin kirkolla osallistutaan lauantaina 30.3. maailman suurimpaan ympäristötapahtumaan Earth Hour -kynttiläillallisella. Kirkolla syödään tapaksia ja sapaksia kynttilänvalossa, keskustellaan ympäristöteemasta ja rukoillaan illan lopuksi luomakunnan puolesta.

Lue myös: Earth hour sammuttaa valoja myös kirkoista

Kuvat ilmastoahdistusillasta: Melissa Hanhirova