20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Vartiokylän kirkko

Vartsikan seurakunnan nuoret: Omat hupparit ovat parhautta

29.01.2020, 13:30 /  päivitetty 09.10.2021, 21:08
Vartiokylän seurakunnan nuoria selin itse suunnitellut mustapohjaset hupparit päällä. Huppareissa valkoiset enkelin siivet

Mihin itähelsinkiläisten seurakuntien nuoret käyttivät seurakuntayhtymän myöntämät 10 000 euroa? No tietenkin omiin huppareihin! Sellaiset suunniteltiin ja hankittiin Vartiokylän, Herttoniemen ja Mikaelin seurakunnissa.

-Viime keväänä Vartsikan isosleirillä pohdittiin, mihin me ne rahat käytettäisiin. Ajatus huppareista nousi jo silloin aika vahvasti esille. Kun syksyllä sitten polkaistiin ideointi käyntiin ja pyydettiin eri-ikäisiltä anonyymejä ehdotuksia rahan käyttökohteista, niin muita ehdotuksia ei tullut, kertoo hupparityöryhmässä mukana ollut Karoliina Koski, 17.

Huppari on nuorten lempivaate. Ryhmään samastuminen on tärkeää, ja huppari toimii myös kävelevänä mainoksena.

-Työryhmään arvottiin Vartsikassa kaksi nuorta joka ikäryhmästä. Se porukka sitten kyseli huppariin kuvaehdotuksia. Saimme kuvaehdotuksia yhden nuoren siskolta ja yhdeltä viime kesän riparilaiselta. Niistä sitten valittiin lopullinen. Google Forms -kyselyn kautta päätettiin yhdessä väri, ja myös hupparin etupuolen teksteistä äänestettiin, Karoliina kertoo prosessin etenemisestä. Nuoret pitivät kirjaa asian etenemisestä, koska halusivat pitää prosessin avoimena ja varmistaa, että kaikki saisivat vaikuttaa lopputulokseen mahdollisimman paljon.

Nuoret oppivat myös tarjousten pyytämistä eri firmoilta, ja hahmottivat, miten budjetti rajasi pois tiettyjä vaihtoehtoja. Itse tilaamisessa auttoi nuorisotyön ohjaaja Satu ”Samppi” Jalava.

-Päädyimme itähelsinkiläiseen yritykseen. Saatiin hyvälaatuiset hupparit, ja lopputulos oli parempi kuin etukäteen ajattelin. Pidin hupparia koko joululoman. Siitä on tullut hyvää palautetta! Kaikki eivät edes tiedä, missä Vartsika on, ja me haluttiin viestiä, että meidänkin porukka on olemassa, Karoliina tiivistää.

Isosina tai kerhonohjaajina olleet Vartiokylän seurakunnan nuoret saivat itse suunnittelemansa hupparin ilmaiseksi ja muut saivat ostaa sen pienellä rahalla.

Mihin muuhun rahoja käytettiin?

Roihuvuoren seurakunnassa järjestettiin vegaanitapahtuma, korjattiin bilispöytää, hankittiin lisää Fatboy –säkkituoleja, pidettiin pizzailta – sekä annettiin huppariavustusta nuorille. Vuosaaressa nuoret päättivät hankkia virtuaalilaseja pelaamiseen.