20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Vartiokylän kirkko

Tietoa kouluikäisten toiminnasta

10.10.2018, 14:45
Kerhoja, leirejä, tapahtumia ja läsnäolemista kouluissa ja alueella - sitä on meidän kouluikäisten toiminta!

KERHOT

Kerhotoiminta muodostaa alakouluikäisten viikkotoiminnan rungon. Kerhot on tarkoitettu alakouluikäisille tytöille ja pojille. Kerhoja on paljon eri kokoisia ja eri tyyppisiä. Silti kaikilla kerhoilla on kuitenkin myös yhteisiä tavoitteita. Kerhossa kehitetään sosiaalisia taitoja, opitaan uusia asioita, tutustutaan uusiin ihmisiin,pidetään hauskaa ja kasvetaan seurakunnan yhteydessä. Kerhoryhmiä ohjaavat seurakuntamme nuoret ja aikuiset kerhonohjaajat.

Syksyn kerhokausi jatkuu marraskuun loppuun saakka. Syyslomaviikolla 42 ei ole kerhoja. Vapaita paikkoja kesken kerhokauden voit tiedustella Emilialta.

  • kokkikerhoja tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin
  • liikunnallisia kerhoja tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin
  • näytelmäkerho torstaisin
  • kädentaitoihin liittyviä kerhoja tiistaisin

Vanhempi-lapsi -sähly

perjantaisin klo 17.30-19 pelataan sählyä kouluikäisten perheiden voimin Vartiokylän kirkon jumppasalissa! Lainamailoja saatavilla paikan päältä, juomapullo ja sisäliikuntavaatteet mukaan!
Vuorosta vastaa Mikko Alava, p.050 380 2018.

Lapsikuoro Kristallit

harjoittelee keskiviikkoisin klo 15-16.

Kristalleihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, voit vain tulla paikalle.
Kristalleista saat lisätietoa Hanna-kanttoriltamme.

LEIRIT

Leireillä askarrellaan, ulkoillaan ja touhutaan yhdessä. Lisäksi hiljennytään hartaushetkiin, saunotaan ja tutustutaan muihin. Leireillä on mukana seurakunnan työntekijöitä sekä vapaaehtoisia nuoria isosina. Leireille ilmoittaudutaan etukäteen muutamaa viikkoa ennen leiriä tällä sivulla.
Syksyn leirit:

Viikonloppuleiri 9.-11.11.

Ilmoittautuminen nettisivuillamme 8.-25.10.



KERHONOHJAAJAKSI?

Riparin käynyt nuori tai aikuinen, olisitko kiinnostunut ohjaamaan kerhoryhmää tai vaikka lyhytkestoista kouluikäisten kurssia seurakunnassamme?
Ota yhteyttä Emiliaan.