24.05. Onneksi olkoon: Tuukka, Touko | Palaute | På svenska | In English

Vanhakirkko

Kätevä nettivaraus vihkiparien suosiossa

Tuomiokirkkoseurakunta

26.05.2016, 16:22 /  päivitetty 16.06.2016, 11:43

Tänä keväänä vihkiaikatoiveensa jätti 212 vihkiparia, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuonna. Netissä saattoi toukokuun alussa esittää vihkiaikatoiveita Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoihin ensi vuoden lauantaipäiville. "Vihkiajat on nyt jaettu ja jaetuista ajoista on ilmoitettu kaikille varaustoiveensa jättäneille. Lähes kaikki parit saivat haluamansa vihkiajan", kertoo tilavaraussihteeri Miia Tilli.

"Tuomiokirkkoseurakunnan kirkot ovat vihkikirkkoina myös muiden kuin oman seurakunnan jäsenten suosiossa. Vihkiajan saaneista pareista vain vajaa neljännes on Tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä."

Varausmenettely koski ainoastaan ensi vuoden lauantaipäivien aikoja. Arkipäiville vihkiaikoja voi varata puhelimitse kirkkoherranvirastosta vihkivuotta edeltävän vuoden toukokuun alusta lähtien. Sunnuntaisin kirkoissamme ei järjestetä vihkimisiä.

Vapaaksi jääneitä vihkiaikoja Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoihin: Helsingin tuomiokirkko, Johanneksenkirkko, Mikael Agricolan kirkko, Suomenlinnan kirkko ja Vanha kirkko, voi varata maanantaista 6.6. lähtien kirkkoherranvirastosta.

Lisätietoja
tilavaraussihteeri Miia Tilli
p. 09 2340 6111, miia.tilli@evl.fi