Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2015 > 11 >

Uskonnolliset yhteisöt kävelevät rauhan ja toivon puolesta sunnuntaina

Uskonnolliset yhteisöt kävelevät rauhan ja toivon puolesta sunnuntaina

14.11.2015 18:00 / päivitetty 14.11.2015 19:48

Eri uskonnollisten yhteisöjen johtajat ja edustajat kokoontuvat sunnuntaina 15.11. kello 13 Helsingin tuomiokirkolle osoittamaan tukeaan rauhan puolesta.

Mukana ovat edustajat ainakin Helsingin evankelis-luterilaisista seurakunnista, sunni- ja shiiayhteisöistä, juutalaisesta seurakunnasta, ortodoksisesta sekä katolisesta kirkosta. Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita mukaan.

Yhteisen hetken ja lyhyiden tervehdysten jälkeen osallistujat kävelevät Ranskan suurlähetystölle Kaivopuistoon vieden mukanaan toivon tervehdyksen.

"Olemme täällä Helsingissä syksyn aikana nähneet käytännössä, kuinka tuntemattoman pelko voi muuttua ystävyydeksi, kun alamme tehdä asioita ennakkoluulottomasti ja rinta rinnan", kertoo yksi rauhan ja toivonkävelyn koolle kutsujista yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki sanoo.

"Ei saa antaa pelon vallata vaan meidän pitää yhdessä rakentaa turvallista yhteisöä kaikille. Tämä vaatii valpautta ja silmien avaamista siinä että tunnistamme eri ääriliikkeiden nousun ja teemme yhdessä töitä näiden väkivallan kitkemiseksi," ylirabbiini Simon Livson Suomen juutalaisista seurakunnista.

"On tärkeää, että me kaikki suomalaiset - kristityt, muslimit, juutalaiset ja muut - seisomme yhdessä rintamassa sitä vihaa, pelkoa ja väkivaltaa vastaan, mitä tällainen terrorismi edustaa", sanoo Abbas Bahmanpour Resalat-yhdyskunnan imaami.

"Nyt on tärkeätä herätellä hyviä voimia, joiden kautta maailma muuttuu turvallisemmaksi paikaksi asua meille kaikille", Rintamäki jatkaa. Helsingin piispa Irja Askola ei pääse paikalle, mutta hänen tervehdyksensä luetaan tilaisuudessa. Myös Turussa uskontokuntien edustajat kävelevät rauhan ja toivon puolesta.

Eri uskontojen edustajat kokoontuvat Tuomiokirkolle rauhan ja toivon kävelylle.