Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2015 > 11 >

Jouluradion Hoosianna kajahtaa taas eetteristä

Jouluradion Hoosianna kajahtaa taas eetteristä

25.11.2015 09:39 / päivitetty 27.11.2015 08:50

Jouluradio aloittaa lähetyksensä jo 13. kertaa puoliltaöin ensimmäisenä adventtina 29.11.

Tänä vuonna Jouluradion perinteisen aloituskappaleen, Hoosiannan, esittää jazz-yhtye Sointi Jazz Orchestra. Instrumentaalisen Hoosiannan solistina esiintyy Emma-palkittu saksofonisti Jukka Perko.

Joulumusiikin pää-äänenkannattaja, aito ja alkuperäinen, Jouluradio soi FM-taajuuksilla ja kaapelissa loppiaiseen asti. Pääkanavan lisäksi Toivontuottajien Jouluradion verkkosivuilla voi kuunnella myös seitsemää eri joulumusiikin lajeihin erikoistunutta kanavaa.

Yli puoli miljoonaa viikkokuulijaa viime vuonna saavuttaneen Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne sanoo, että uuteen kauteen lähdetään mukaan entistä virkeämpänä. Luvassa on muun muassa Jouluyö, bailuyö -reivit Tavastialla Helsingissä.

Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa ja se on samalla myös ensimmäinen Jouluradion järjestämä tapahtuma perjantaina 18.12. kello 23.30. Reivien takana on Riitta Kalliorinne. Inspiraatio tuli meren takaa.

– Ajauduin viime keväänä Tallinn Music Weekillä Klassisen musiikin reiveihin. Se oli yksi koko tapahtuman kohokohdista ja ymmärsin kyllä nopeasti miksi. Tapahtuma oli jopa mummu-ihmiselle hauska, freesi ja ainutlaatuinen, Kalliorinne kertoo.

Jouluradio kuuluu ensimmäistä kertaa myös Radiot.fi -palvelun kautta. Jouluradion musiikkipäällikkönä toimii 22-vuotias Jani Kareinen. Medianomiksi pian valmistuva Kareinen otti haasteen vastaan innokkaana.

– Soitamme kanavillamme kaikkia joulumusiikin genrejä klassisesta jazziin ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteeni on, että kuulija viihtyy Jouluradion parissa kauden alusta loppuun asti, Kareinen kertoo.

Jouluradion kanavat tänä vuonna ovat netissä pääkanavan lisäksi rokimpi ja humoristinen Rouhea Joulu, pohjoismaisten sävelten Julradion, Klassinen joulu, Kauneimmat joululaulut, Lasten jouluradio, virolaiseen joulumusiikkiin keskittynyt Jõuluraadio sekä englanninkielisten joululaulujen Xmas.

FM-taajuuksilla Jouluradio kuuluu useilla eri paikkakunnilla Suomessa. Mukana ovat Helsinki, Vantaa, Espoo, Keski-Uusimaa, Turku, Hämeenlinna, Lahti, Kouvola, Mikkeli, Tampere, Pori, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Oulu ja Rovaniemi. Paikkakunnista paluun tekee Seinäjoki ja uusina mukana ovat Lappeenranta ja Kajaani.

Jouluradio soittaa joulumusiikkia tauotta ja ilman mainoksia pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen, Toivontuottajien, tuottamana yhteistyössä kuuluvuusalueiden seurakuntien tukemana. Katso FM- ja kaapelitaajudet tai kuuntele Jouluradiota netistä: www.jouluradio.fi

Jouluradio aloittaa taas lähetyksensä ensimmäisenä adventtina.