Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2015 > 11 >

Jouluradio järjestää joulumusiikkireivit

Jouluradio järjestää joulumusiikkireivit

04.11.2015 06:00 / päivitetty 13.12.2015 10:02

Perjantaina 18.12. Tavastialla puistellaan tomut perinteisistä joululauluista. Jouluyö, bailuyö – Jouluradion reivit -tapahtumassa iloitaan kuumien tanssibiisien lisäksi joululauluista, joihin on miksattu mukaan moderneja tanssimusiikin rytmejä.

Monipuolinen esiintyjäkaarti pitää huolen siitä, että tanssi ei lakkaa. Mukana ovat HeavyWeight DJs, LCMDF, Shine 2009, DJ Borzin sekä Jouluradion omat DJ:t.

Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa ja se on samalla myös ensimmäinen Jouluradion järjestämä tapahtuma. Reivien takana on Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne. Inspiraatio tuli meren takaa.

- Ajauduin viime keväänä Tallinn Music Weekillä Klassisen musiikin reiveihin. Se oli yksi koko tapahtuman kohokohdista ja ymmärsin kyllä nopeasti miksi. Tapahtuma oli jopa mummu-ihmiselle hauska, freesi ja ainutlaatuinen, Kalliorinne kertoo.

Hollannista alkunsa saanut Klassisen musiikin reivit jäi kummittelemaan Kalliorinteen mieleen ja niin idea joulumusiikin yhdistämisestä elektroniseen musiikkiin sai alkunsa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan ainutlaatuiseen pikkujoulukauden tapahtumaan! Lippuja Jouluradion reiveihin voi ostaa ennakkoon Tiketistä ja tapahtumapäivänä ovelta. Lippujen hinnat ovat 10 € ennakkoon ja 11 € ovelta. Tapahtuma alkaa Chisun konsertin jälkeen noin klo 23.30. Tapahtuma on K-18.