Uutiset

  • Sosiaalifoorumi valtaa Seurakuntien talon lauantaina 1.4.

    (29.03.2017 11:15)

    Lauantaina 1.4. Kallion seudun täyttää Suomen Sosiaalifoorumin lähes 40 työpajaa ja seminaaria. Helsingin seurakunnat ovat myös mukana monessa Sosiaalifoorumin tapahtumassa ja Seurakuntien talo on yksi Sosiaalifoorumin tapahtumapaikoista.

  • Ratikka-ajelua ja muuta riemukasta lapsiperheille

    (27.03.2017 17:52)

    Maanantaista 3. huhtikuuta alkaen juhlitaan Alppilassa kirkon kuusikymppisiä. Alppilan kirkon vapaaehtoiset ovat miettineet monipuolista ohjelmaa erityisesti lapsiperheille.

  • Alppilan kirkon 60-vuotisynttäreitä juhlitaan viikko

    (24.03.2017 08:01)

    Kirkko kuuluu kaikille, niin Alppilan kirkkokin. Alppilan kirkkoa juhlitaan viikon aikana monin tavoin. On juhlabrunssia, museoratikka-ajelua sekä muun muassa Ben Furman ja Teemu Laajasalo keskustelevat ilon ja merkityksen löytämisestä.

  • Aleppon kellot -idean isälle myönnettiin kirkon viestintäpalkinto

    (23.03.2017 08:27)

    Kirkkohallitus on myöntänyt Kirkon viestintäpalkinnon 2015–2016 toimitusjohtaja Olli Sirénille Miltton Creativesta Helsingistä. Sirénin ehdottama ajatus saattokellojen soittamisesta kirkoissa syyrialaisen Aleppon kaupungin pommitusten uhreille sai poikkeukselliset mittasuhteet lokakuussa 2016.

  • Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä luetaan Helsingin kirkoissa

    (23.03.2017 08:00)

    Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä luetaan 15 Helsingin seurakunnassa, mukana on 12 suomenkielistä ja kaikki kolme ruotsinkielistä seurakuntaa. Pääsääntöisesti turvapaikkapäätöksiä luetaan jumalanpalveluksissa kärsimyksen sunnuntaina 2.4.

  • Paastota voi pahan puhumisesta, rumuudesta ja tuhlaamisesta

    (22.03.2017 12:42)

    Perinteinen paasto saa koko ajan uusia muotoja. Somepaasto alkaa olla jo tuttu juttu, mutta muitakin tapoja paastota on. Osalle koko paastonaika on ihan vieras asia, miksi luterilainen paastoaisi ja millaisilla tavoilla luterilaiset paastoavat?

  • Katso Inhimillisyyttä! -kuntavaali-illan keskustelu videona

    (17.03.2017 13:15)

    Kirkko Helsingissä järjesti Inhimillisyyttä! -kuntavaali-illan torstaina 16.3. Tuomiokirkon kryptassa. Nyt tilaisuuden voi katsoa videona.

  • Kallion seurakunnalle tunnustus luottofillareista Vuoden pyöräilytekona

    (17.03.2017 11:29)

    Vuoden 2016 parhaat pyöräilyteot on palkittu Messukeskuksessa perjantaina 17.3.

  • Munkinseudulla hyvää tekemässä

    (15.03.2017 14:39)

    Tiesitkö että monet paikalliset yritykset ovat eri tavoin tukemassa seurakunnan auttamistyötä? Olemme saaneet monenlaisia lahjoituksia ja hyvän yhteistyön kädenojennuksia Munkin seudun eri yrityksiltä.

  • Rauhallista keskustelua arvoista

    (15.03.2017 13:43)

    Ensimmäisessä Malmin seurakunnan arvojen ilta -keskustelutilaisuudessa oli vieraana opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja Espoon piispa Tapio Luoma.

  • Kuntavaalipaneelissa pohditaan arvoja, asukastoiminnan merkitystä ja mikä Helsingissä on olennaista

    (15.03.2017 13:08)

    Panelisteina ovat Mika Ebeling (Kd), Joakim Horsma (R), Pirjo Kivistö (Sdp), Sirpa-Liisa Kuittinen (Per), Anna Laine (Vihr), Jukka Mattila (Kok), Hanna Mithiku (Vas), Ville-Veikko Rantamaula (Kesk) sekä Olli Salin (Skp).

    Keskustelua luotsaavat Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi ja Pitäjänmäki-seuran puheenjohtaja Mikko Virkamäki.

    Illan lopuksi mahdollisuus yleisökysymyksiin.

    Tilaisuuden järjestävät Pitäjänmäen seurakunta ja Pitäjänmäki-seura ry.

  • Lintsillä juhlitaan jälleen 10-vuotiaita. Ilmoittaudu täältä.

    (13.03.2017 17:52)

    Kutsumme 2007 syntyneet helsinkiläiset lapset perheineen juhlimaan ekaa täyttä kymppiä Linnanmäelle.

  • Kampin kappelissa lauantaina rukoushetkiä ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta

    (10.03.2017 14:33)

    Paastonajan rukoushetkiä pidetään oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon toteutumisen puolesta, vihan ja itsekkyyden taltuttamiseksi, syrjittyjen ja vähäosaisten tukemiseksi Kampin kappelissa lauantaina 11.3. tasatunnein kello 11–14.

  • Kodittomien hätämajoitus jatkuu Hermannin diakoniatalossa

    (08.03.2017 10:01)

    Hätämajoitus jatkuu Hermannin diakoniatalossa. Yösijan saa kello 21−7 välillä.

  • Kirkon kuntavaali-ilta välittää diakonian viestiä vaaliehdokkaille

    (07.03.2017 15:51)

    Kirkko Helsingissä järjestää Inhimillisyyttä! -kuntavaali-illan torstaina 16.3. kello 18–20 Tuomiokirkon kryptassa. Illan teemana on Miten pysäyttää eriarvoistuminen?

  • Yli 4 000 laulajaa kokoontuu toukokuussa Helsinkiin – vielä ehtii ilmoittautua mukaan

    (06.03.2017 09:00)

    Valtakunnallisille Kirkon musiikkijuhlille Helsinkiin on ilmoittautunut tähän mennessä yli 4000 laulajaa eri puolilta Suomea.

  • Uusi vapaaehtoisten koulutus valmentaa kulttuurienväliseen toimintaan

    (03.03.2017 08:00)

    Helsingin seurakuntiin saadaan eri kulttuurien ja uskontojen väliseen toimintaan vapaaehtoisia mentoreita koulutuksen kautta.

  • Saavu-messu yhdistää erilaiset ihmiset

    (02.03.2017 08:00)

    Kehitysvammaiset, viittomakieliset ja näkövammaiset kävisivät ehkä useammin kirkossa, jos messut olisivat heidän kannaltaan saavutettavampia. Kehitysvammaiset ja näkövammaiset kaipaisivat esimerkiksi kirkkokaveria tuekseen.

  • Paastopolku johdattaa Ekopaastoon 1.3.–16.4.

    (01.03.2017 14:00)

    Tänä vuonna jo kuudetta kertaa järjestettävä Ekopaasto-kampanja käynnistyy tuhkakeskiviikkona 1.3. Kampanja jatkuu 16.4. saakka, jolloin juhlitaan pääsiäistä ja paaston päättymistä.

  • Keräys käynnistetty turvapaikanhakijoiden tukemiseksi mielenilmauksen aikana

    (01.03.2017 11:44)

    Turvapaikanhakijat aloittivat mielenilmaisunsa jo perjantaina 10.2. ja se jatkuu Rautatientorilla telttaleirissä toistaiseksi.

  • Perheiden suruleirille ilmoittautumisaikaa 10.3. asti

    (24.02.2017 13:57)

    Perheiden suruleiri on tarkoitettu perheille, joissa on alaikäisiä lapsia ja joissa toinen vanhemmista on kuollut. Seuraava Helsingin seurakuntien järjestämä suruleiri on tulossa 5.-7.5. Ilmoittautua voi 10.3. asti.

  • Nämä Helsingin kirkot ovat samaa sukupuolta olevien hääparien käytössä

    (23.02.2017 10:21)

    Uuden avioliittolain tultua voimaan keskiviikkona 1.3. Helsingissä on useita kirkkoja, joissa samaa sukupuolta olevat parit voivat viettää häitään.

  • Laskiaisen kautta laskeudutaan tuhkakeskiviikkona alkavaan paastoon

    (23.02.2017 08:00)

    Laskiaista vietetään paastonajan alkaessa. Laskiainen-nimen alkuperä on epävarma. Monet kielentutkijat kannattavat tulkintaa, jonka mukaan sana juontuu laskea-verbistä; laskiaisesta alkaa paastopäivien laskeminen.

  • Roihuvuori ja Lauttasaari ovat Helsingin kovimmat Yhteisvastuukerääjät

    (22.02.2017 13:51)

    Helsingin seurakuntien tavoitteena on parantaa tulostaan Yhteisvastuukeräyksessä. Viime vuonna Helsingin parhaat keräystulokset tahkotiin Roihuvuoren ja Lauttasaaren seurakunnissa.

  • Näytelmä Martti Lutherin elämästä saa lisänäytöksiä

    (20.02.2017 10:02)

    Martti Lutherin elämän tärkeimmistä vaiheista kertova musiikillinen näytelmä Sola Gratia – Martti Lutherin viimeiset kiusaukset saa lisänäytöksiä. Näytelmää esitetään Pitäjänmäen kirkossa, Turkismiehenkuja 4, lauantaina 25.2. sekä sunnuntaina 26.2. kello 19 ja tiistaina 28.2. kello 18.

  • Maria Ylipää on tämän vuoden Jeesus

    (17.02.2017 08:33)

    Helsingin Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan tänä vuonna naisten tulkitsemana. Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Maria Ylipää.

  • Kirkkoon sydämen kielellä

    (16.02.2017 09:28)

    Helsingin seurakunnissa puhutaan monia eri kieliä. Anna Lewing on venäjänkielisen työn pappi.

  • Tervetuloa suunnittelemaan Cafe Valoa

    (14.02.2017 16:15)

    Vuosaaren keskustaan on tulossa uusi kaikille avoin tapaamispaikka – Cafe Valo. Tilan on tarkoitus pyöriä pitkälti vapaaehtoisten voimin, joten juuri sinua kaivataan avuksi! Tule mukaan!

  • Metallimessua vietetään Lutherin hengessä Temppeliaukion kirkossa

    (13.02.2017 09:11)

    Metallimessua vietetään Temppeliaukion kirkossa, Lutherinkatu 3, perjantaina 17.2. kello 19 Lutherin hengessä. Lutherin henki näkyy Metallimessussa siinä, että messun virsistä noin puolet on Lutherin sanoittamia virsiä.

  • Kirkko ja kaupunki -lehdelle uusi Facebook-sivu

    (10.02.2017 15:13)

    Kirkko ja kaupunki -lehden Facebook-sivuna toiminut Valomerkki.fi sammuu ja lakkaa olemasta, koska sivun nimen muuttaminen Kirkko ja kaupungiksi ei Facebookissa onnistunut.

  • Kirkoissa syödään ja viihdytään yhdessä

    (09.02.2017 09:00)

    Suomessa syödään vähemmän yhdessä kuin missään muussa Euroopan maassa. Kun Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, on aloitettu kampanja, joka kannustaa syömään yhdessä. Monet Helsingin seurakunnista ovatkin jo tähän asiaan tarttuneet ja seurakunnissa järjestetään paljon muitakin yhteisiä ateriahetkiä kuin diakoniaruokailuja.

  • Tuomiokirkko avoinna normaalisti jo 20.2. alkaen

    (07.02.2017 11:31)

    Helsingin tuomiokirkon urkuremontti toteutetaan suunniteltua suppeampana, joten remontointityö saadaan päätökseen ennakoitua aikaisemmin. Kirkko on avoinna normaalisti myös arkisin 20.2. alkaen. Urkuremontin ajan kirkon ollessa suljettuna, krypta on avoinna 6.2.-17.2. ma-pe klo 10-16.

  • Seurakunnat järjestävät lukuisia konsertteja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi

    (06.02.2017 09:49)

  • Vauva tarvitsee aitoa huomiointia

    (03.02.2017 14:03)

    Varhainen vuorovaikutus vauvan ja vanhemman välillä on pienen ihmisen kehityksen peruslähtökohta.

  • Ihminen ei ole kauppatavaraa

    (02.02.2017 18:34)

    Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys torjuu ihmiskauppaa. Keräys käynnistyy sunnuntaina 5.2.2017. Suomessa keräysvaroilla autetaan ihmiskaupan uhreja. Keräyksen kansainvälisessä esimerkkikohdemaassa Jordaniassa tuetaan Syyriasta sotaa paenneiden nuorten koulutusta ja toimeentuloa, mikä ennaltaehkäisee altistumista ihmiskaupalle ja muulle hyväksikäytölle.

  • Urkuremontti sulkee Helsingin tuomiokirkon kuudeksi viikoksi

    (02.02.2017 15:30)

    Helsingin tuomiokirkon pääurkujen remontti on edennyt toiseen vaiheeseen, jossa kirkko on suljettuna 6.2.–17.3. arkisin maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin Tuomiokirkon toiminta on normaalia.

  • Suru kulkee elämän mukana

    (02.02.2017 08:01)

    – Se, että kuolemasta puhutaan avoimesti ja iloisesti, on suurinta elämänmyönteisyyttä, sanoo sururyhmän vetäjä Anu Karlson.

  • Kastepuulla huomioidaan seurakunnan tuoreimpia ja nuorimpia jäseniä

    (01.02.2017 15:14)

    Helsingissä osaan seurakunnista on pystytetty kastepuu. Kastepuita löytyy ainakin Kalliosta, Pakilasta ja Pitäjänmäestä. Nyt tuoreimpana myös Vuosaaren kirkkoon on saatu kastepuu.

  • Kastepuu Vuosaaren kirkkoon

    (31.01.2017 11:26)

    Vuoden vaihteessa Vuosaaren kirkkoon saapui kastepuu. Idea on levinnyt viime vuosina ympäri Suomea. Ajatuksena on korostaa seurakunnan pienimpien merkitystä kirkossa. Jokaiselle kastetulle lapselle kuten myös nuorelle ja aikuisellekin ripustetaan messun esirukousosion yhteydessä puuhun oma lehti, johon tulee kastetun etunimet ja kastepäivä.

  • Helsingissä mies- ja naispareja vihitään muutamassa kirkossa

    (31.01.2017 09:30)

    Pääkaupunkiseudun seurakuntien kirkkoherrojen kannat poikkeavat toisistaan, kun kyse on samaa sukupuolta olevien parien häistä.

  • Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Kaisa Raittila

    (27.01.2017 08:52)

    Helsingin yhteisen kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen kirjailija, toimittaja Kaisa Raittilan toiselle kaudelleen kahdeksi vuodeksi 2017−2018. Varapuheenjohtajana jatkaa yrittäjä Christoffer Perret.

  • Vapaaehtoisia tarvitaan Hermannin Diakoniatalon yösuojassa auttamaan

    (26.01.2017 09:23)

    Kodittomien ja suojattomien hätämajoitus alkaa maanantaina 30.1. Hermannin Diakoniatalossa. Vapaaehtoisia tarvitaan yhä auttamaan yösuojan järjestelyissä.

  • Malmin seurakunta luopuu viidestä seurakuntatalosta

    (25.01.2017 17:15)

    Helsingin seurakunnissa on meneillään toimintakulttuurin muutos. Sen myötä seurakunnat joutuvat tekemään säästötoimenpiteitä. Malmilla säästöihin päästään pääosin tiloista luopumalla. Toiminta jatkuu kuitenkin jatkossakin mahdollisimman monipuolisena.

  • Arkkipiispa Kari Mäkinen: Kirkolla vastuu palvella myös samaa sukupuolta olevia aviopareja

    (25.01.2017 14:43)

    Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää tärkeänä, että kirkossa ymmärretään avioliittolain muutoksen merkitys sateenkaariväelle ja heidän läheisilleen.

  • Kodittomien hätämajoitus siirtyy kirkoista Hermannin Diakoniataloon

    (25.01.2017 13:06)

    Ensi viikon alusta alkaen kodittomat ja suojattomat saavat yösijan Hermannin diakoniatalosta. Helsingin kaupunki osallistuu uuteen järjestelyyn.

  • Fisucraft-peli on vuoden 2016 kristillinen mediateko

    (25.01.2017 10:00)

    Tänä vuonna Vuoden kristilliseksi mediateoksi on valittu 7–10-vuotiaille suunnattu Fisucraft -nettipeli. Kristillinen medialiitto valitsi nyt jo 12. kerran Vuoden kristillisen mediateon.

  • Kevään perheiden suruleirille voi ilmoittautua 10.3. asti

    (23.01.2017 15:18)

    Perheiden suruleiri on tarkoitettu perheille, joissa on alaikäisiä lapsia ja joissa toinen vanhemmista on kuollut. Seuraava Helsingin seurakuntien järjestämä suruleiri on tulossa 5.-7.5. Ilmoittautua voi 10.3. asti.

  • Avoimet ovet -hankkeella lisätään yhteisymmärrystä uskontojen välillä

    (23.01.2017 15:09)

    Helsingin seurakunnissa rakennetaan uskonnollisten yhteisöjen ja seurakuntien vuoropuhelua, jota kehitetään sekä ruohonjuuritasolla että yhteisöjen johtajien kesken. Tavoitteena on kunnioittavan hyväksynnän syntyminen alueille.

  • Tule päivystäjäksi Paavalinkirkkoon!

    (22.01.2017 17:01)

    Paavalinkirkko on arkipäivisin, maanantaista torstaihin klo 11−15 paikka, johon voi tulla kaupungin hälystä hetkeksi hiljaisuuteen ja paikka, jossa hiljentymistä kaipaava löytää lepoa sielulleen. Kirkkoa pidetään auki seurakuntalaisten voimin. Haluaisitko sinä tulla mukaan päivystysrinkiin?

  • Päätös Lehtisaaren maanvuokrista lykkääntyy

    (20.01.2017 12:58)

    Helsingin seurakuntayhtymän kirkkoneuvostossa keskusteltiin torstaina 19.1. Lehtisaaren maanvuokrasopimusten jatkamisesta.

  • Jouluradio saavutti taas uuden kuuntelijaennätyksen

    (20.01.2017 10:31)

    Jouluradio kasvatti taas hienosti suosiotaan sekä perinteisillä radiotaajuuksilla että verkossa. Kasvua tapahtui erityisesti pääkaupunkiseudulla.

  • Reformaatioviikkoa vietetään Kallion seurakunnassa

    (18.01.2017 10:32)

    Reformaatiosta tulee kuluneeksi tänä vuonna 500v. ja Kallion seurakunnassa vietetään merkkivuoden kunniaksi Reformaatioviikkoa 23.-29.1., jolloin mielenkiintoisten keskustelutilaisuuksien, juhlamessun sekä jopa Martin ja Käthe reformaatio-oluiden lanseerauksen merkeissä.

  • Musiikillinen näytelmä Martti Lutherin elämästä

    (17.01.2017 13:26)

    Martti Lutherin elämän tärkeimmistä vaiheista kertova musiikillinen näytelmä Sola Gratia – Martti Lutherin viimeiset kiusaukset saa ensi iltansa Pitäjänmäen kirkossa lauantaina 21.1.

  • Taanila veisuuttaa Temppeliaukion kirkossa kerran kuussa, ensimmäisen kerran 30.1.

    (17.01.2017 10:37)

    Legendaarinen radiopersoona Hannu Taanila ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijat tempaisevat Temppeliaukion kirkossa.

  • Syötävää ekologisesti ja edullisesti

    (16.01.2017 16:07)

    Ruokamenoissa voi säästää ja vieläpä ekologisesti noutamalla hävikkiruokaa. Seurakunnat toimivat hävikkiruoan jakelussa yhteistyössä Waste to Taste -yhdistyksen kanssa. Kukkaro kiittää myös useilla kirkolla järjestettävissä diakoniaruokailuissa. Niistä löydät myös ruokaseuraa.

  • Helsinkiläisistä noin 345 000 kuuluu kirkkoon

    (16.01.2017 13:43)

    Kirkkoon liityttiin lähes edellisvuoden tahtiin Helsingissä. Eronneiden määrä kasvoi. Kaupungin kasvu ja maahanmuutto laskevat osaltaan jäsenyysprosenttia.

    Kirkkoon kuuluu Helsingissä 345 159 jäsentä. Luku on vuoden vaihteesta ja vielä alustava tieto. Vuotta aiemmin jäsenmäärä oli 348 496.

  • Sururyhmistä voimia surussa selviytymiseen

    (13.01.2017 11:00)

    Helsingin seurakunnissa on tulossa alkuvuonna useita sururyhmiä, jotka on tarkoitettu kaikille läheisensä menetyksestä toipuville. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, jossa voi tehdä surutyötä yhdessä muiden saman kokeneiden kanssa.

  • Vertaistukiryhmästä apua sinulle, nuori aikuinen tai nuori äiti – Ilmoittaudu mukaan

    (09.01.2017 17:17)

    Mitä nyt? on ohjattu vertaistukiryhmä sinulle, nuori aikuinen, joka olet tällä hetkellä opiskelujen tai työelämän ulkopuolella. Toinen vertaistukiryhmä on tarkoitettu synnytyksen jälkeistä masennusta sairastaville tai synnytysmasennusoireita tunnistaville äideille.

  • Uusi Kirkko ja kaupunki -lehti ilmestyy joka toinen viikko

    (09.01.2017 09:31)

    Pääkaupunkiseudun seurakunnat julkaisevat tämän vuoden alusta yhteistä mediaa, kun Helsingin Kirkko ja kaupunki, Espoon Esse ja Vantaan Lauri yhdistyvät. Uuden yhteisen median nimi on Kirkko ja kaupunki.

  • Elämää ja terveydenhuoltotyötä Angolassa

    (05.01.2017 17:20)

    Munkkiniemeläinen lastenlääkäri Tuula Pelkonen on ollut Angolassa Suomen lähetysseuran palveluksessa yhteensä 11 vuotta. Monipuolisessa työssään Luandan lastensairaalassa hän on kohdannut ja auttanut monenlaisia ihmisiä. Tutkimustyö jatkuu edelleen.

  • Valot ja kellot käynnistävät juhlavuoden

    (30.12.2016 09:35)

    Vuoden vaihtuessa 1.1.2017 useat kirkot soittavat kellojaan 100-vuotisjuhliaan käynnistävän Suomen ja reformaation merkkivuoden kunniaksi. Juhlasoitto kaikuu kautta kaupungin puolilta öin viiden minuutin ajan.

  • Helsingin tuomiokirkon pääurut remontoidaan

    (29.12.2016 12:23)

    Helsingin tuomiokirkon pääurut remontoidaan. Remontin aikana urut puhdistetaan, viritetään, niiden äänitys korjataan ja julkisivukankaat vaihdetaan. Remontti alkaa 9. tammikuuta ja kestää 10 viikon ajan. Työn loppuvaiheessa kirkko on suljettuna.

  • Joulua odotettiin ja juhlittiin kirkoissa

    (28.12.2016 15:51)

    Joulua odotti ja juhli pääkaupunkiseudun kirkoissa reilut neljännesmiljoona ihmistä.

  • Uusi Kirkko ja kaupunki ilmestyy joka toinen viikko

    (27.12.2016 10:32)

    Pääkaupunkiseudun seurakunnat julkaisevat vuoden 2017 alusta yhteistä mediaa, kun Helsingin Kirkko ja kaupunki, Espoon Esse ja Vantaan Lauri yhdistyvät. Uuden yhteisen median nimi on Kirkko ja kaupunki. Lehti ilmestyy kerran kahdessa viikossa, mikä tuo suuria muutoksia myös seurakuntien rivi-ilmoituksiin. Ensimmäinen numero ilmestyy torstaina 19. tammikuuta.

  • Jouluradion nopea kuuntelijakysely – palautteesi on meille erittäin tärkeää!

    (26.12.2016 17:17)

  • Uusi armon vuosi 2017 alkaa

    (19.12.2016 13:35)

    Uusi vuosi 2017 on juhlan vuosi. Juhlimme 100-vuotiasta Suomea ja kirkossa vietämme reformaation merkkivuotta, koska tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä.

  • Joulu – enkeli taivaan

    (19.12.2016 13:12)

    Joulun asema on korostunut nyky-yhteiskunnassa. Tämä pääsiäisen jälkeen suurin kristikunnan juhla ei ole kuitenkaan vanhin eikä aina edes sijainnut nykyisellä paikallaan 25.12.

  • Kristus syntyi – kiittäkää!

    (19.12.2016 13:09)

    Joulupäivänä 25.12. ehtii juhlistaa joulua myös kirkoissa.

  • Kirkot jatkavat Helsingissä yösuojan antamista kodittomille

    (19.12.2016 11:22)

    Helsingin kirkoissa jatketaan yösuojan tarjoamista kodittomille. Helsingin seurakunnat tarjoavat kodittomille yösijaa koko joulun ja hätämajoitusta jatketaan tammikuun loppuun asti.

  • Kirkon keskusteluapu päivystää jälleen joulunpyhinä

    (19.12.2016 09:23)

    Kirkon keskusteluapua on tarjolla jouluna neljällä kanavalla, suomeksi ja ruotsiksi. Kuuntelija on paikalla puhelimen, chatin, nettikirjeen tai perinteisen kirjeen päässä.

  • Jouluradio soi yhteislaulettavia kappaleita läpi torstain Joululaulupäivän – katso järjestys etukäteen!

    (14.12.2016 12:23)

    Huomenna on hyvä syy, lupa, ja jopa velvollisuus avata palkeet ja syttyä joululaulujen veisuuhun. Onhan Joululaulupäivä – jokaisen suomalaisen yhteinen ilon ja musiikin juhla, jolloin kuka vain voi aloittaa oman yhteislauluhetken.

  • Helsingin seurakuntien budjetti kutistuu ja uusi johtaja remmiin

    (09.12.2016 15:31)

    Yhteisen kirkkovaltuuston torstaina 8.12. tekemät johtaja- ja budjettipäätökset vievät nyt käytännön tasolla muutoslinjauksia eteenpäin.

  • Itä-Pasilan seurakuntakoti tarjoaa suojaa yöaikaan

    (09.12.2016 12:28)

    Helsingin seurakunnat tarjoavat kirkoissa yösuojan kodittomille ainakin loppuvuoden ajan. Tällä hetkellä yösija on tarjolla Itä-Pasilan seurakuntakodilla Petruksen seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin.

  • Suruhartaus Vuosaaren tulipalon uhrien muistolle

    (09.12.2016 12:20)

    Vuosaaren kirkossa 9.12. klo 18.00

  • Kirkko tarjoaa keskusteluapua Vuosaaren palon vuoksi

    (09.12.2016 10:45)

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskusteluapukanavat on avattu Vuosaaren neljä uhria vaatineen palon vuoksi.

  • Joulupaketteja kodittomille, talvivaatteet tai puhelin ‒ Kotimaanavun kautta voi auttaa myös lähellä olevia

    (07.12.2016 10:18)

    Itä-Helsingin seurakuntien ja Kotimaanapu-palvelun yhteistyö kantaa hedelmää. Tänä syksynä julkaistiin ensimmäiset helsinkiläiset lähikeräyskohteet.

  • Jouluradion Joululaulupäivä on uusi yhteisöllinen joulufestari

    (07.12.2016 08:48)

    Jouluradion Joululaulupäivää vietetään ensimmäistä kertaa torstaina 15.12. Joululaulupäivä on uusi, itse tehty ja yhteisöllinen joulufestivaali.

  • Tuhoutuneen Honkalinnan ripareille etsitään korvaavat paikat

    (05.12.2016 10:42)

    Helsingin seurakuntien omistama lähes sata vuotta vanha Honkalinnan leirikeskus tuhoutui sunnuntai-iltana 4.12. rajussa tulipalossa täysin. Leirikeskus sijaitsi Sipoon saaristossa Norrkullalandetin saaressa. Palokunnan saavuttua paikalle Lars Sonckin vuonna 1918 suunnittelema noin 400 neliömetrin suuruinen päärakennus oli ehtinyt palaa jo maan tasalle.

  • Honkalinnan leirikeskus tuhoutunut täysin

    (04.12.2016 22:12)

    Honkalinnan leirikeskuksen hirsinen päärakennus on palanut maantasalle Sipoon saaristossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen sunnuntai-iltana. Hälytyksen teki naapurisaaren asukas.

  • Musiikkijuhlille tulossa jo yli 4 000 laulajaa

    (02.12.2016 14:08)

    Kirkon musiikkijuhlat kajahtavat komeasti keväällä 2017, sillä jo yli 4 000 laulajaa tai soittajaa on ilmoittanut osallistumisestaan toukokuussa Helsingissä järjestettäville juhlille.

  • Senaatintorilla juhlistetaan Sibeliuksen synttäreitä

    (01.12.2016 10:06)

    Vuosi sitten, Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä kokoontui Senaatintorille tuhatpäinen joukko laulamaan säveltäjän kunniaksi Finlandian. Koskettava laulukokemus uusitaan tänäkin vuonna. Torstaina 8. joulukuuta kello 12 toivotetaan Sibeliukselle syntymäpäiväonnittelut laulamalla yhdessä kolme hänen rakastetuinta lauluaan.

  • Seurakuntien tempauksessa jaettiin 134 000 piparkakkua

    (01.12.2016 06:00)

    Työpaikoilleen aamuvarhaisella kiirehtivät ihmiset saivat torstaina 1.12. mukaansa piparkakkupussin, jossa on kaksi piparia ja joulurauhan toivotus.

  • Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus tiistaina 6.12.

    (29.11.2016 10:51)

    Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus pidetään tiistaina 6.12.2016 klo 12 Helsingin tuomiokirkossa. Jumalanpalveluksessa saarnaa Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

  • Hoosianna täytti jälleen pääkaupunkiseudun kirkot

    (28.11.2016 15:09)

    Hoosianna -hymni raikui jälleen ensimmäisenä adventtina sunnuntaina kirkoissa. Ensimmäinen adventti on toiseksi suosituin kirkkopyhä.

  • Adventtikalenterin postituksessa vaikeuksia idässä

    (24.11.2016 09:30)

    Osa Mikaelin ja Vartiokylän seurakuntalaisista jäi ilman lehden väliin tarkoitettua joulukalenteria.

  • Eevertin joulua voi seurata adventtikalenterista

    (23.11.2016 10:01)

    Ensimmäisenä adventtina aukeaa jo seitsemännen kerran Eevertin joulu. Eevertin joulu on tarinallinen nukkekotimaailmaan sijoittuva adventtikalenteri, joka päivittyy joka päivä aina joulupäivään saakka.

  • On aika Kauneimpien joululaulujen

    (23.11.2016 09:06)

    Kauneimmat Joululaulut kajahtavat 44. kerran! Yli miljoona suomalaista nauttii Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksista joka vuosi. Tänä vuonna laulu soi unohdettujen lasten puolesta.

  • Samaa sukupuolta olevat vihityt parit tervetulleita Kallion ja Alppilan kirkkoihin

    (22.11.2016 23:24)

    Seurakuntaneuvoston yksimielisessä päätöksessä 22.11.2016 linjattiin seurakunnan käytännöistä avioliittolain muutoksen yhteydessä. Päätöksen mukaan Kallion seurakunnan tilat ovat maksutta käytettävissä myös samaa sukupuolta olevien vihittyjen parien hääjuhliin.

  • Rakenna joulupuu -keräys tuo joululahjoja yli 3650 kotiin pääkaupunkiseudulla

    (22.11.2016 08:48)

    Pääkaupunkiseudun seurakuntien jo perinteeksi muodostunut Rakenna joulupuu -keräys käynnistyy ensimmäisenä adventtina 27. marraskuuta.

  • Ensi sunnuntaina muistetaan itsemurhan tehneitä

    (17.11.2016 11:40)

    Ensi sunnuntaina 20.11. sytytetään kynttilöitä itsemurhan tehneiden muistolle. Kirkko Helsingissä on yhtenä järjestäjänä Kynttilätapahtumassa, joka pidetään Vanhassa kirkossa klo 17.

  • Diakoniatyö näkyi katukuvassa Köyhyysviikolla

    (16.11.2016 18:28)

    Helsingin seurakuntien diakoniatyö jalkautui tänään keskiviikkona eri puolille Helsinkiä herättämään keskustelua kasvavasta eriarvoistumisesta. Leipäpalalla ja -pussilla haluttiin muistuttaa siitä, että jokapäiväinen leipä ei ole kaikille itsestäänselvyys.

  • Jouluradion joukkoistettu Hoosianna kajahtaa eetteristä

    (16.11.2016 15:17)

    Odotettu, kaivattu ja suosittu Jouluradio aloittaa lähetyksensä jo 14. kertaa puoliltaöin ensimmäisenä adventtina 27.11.

  • Helsingin seurakunnissa annetaan yöksi suojaa kodittomille

    (16.11.2016 09:50)

    Helsingin kirkot avaavat ovensa kodittomille. Seurakunnat tukevat kaupunkia kodittomien auttamisessa ja antavat pakkasilla yösijan kirkoissaan.

  • Taas saa laulaa Hoosiannaa!

    (16.11.2016 09:15)

    Hoosiannakirkot kutsuvat laulamaan. Uuden kirkkovuoden aloittava ensimmäinen adventti sunnuntaina 27.11. onkin ollut perinteisesti yksi suosituimmista kirkkopyhistä.

  • Vuoden pappi Merja Hållfast on vanhusten asialla

    (14.11.2016 19:30)

    Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2016 sairaalapastori Merja Hållfastin Helsingistä. Valinta julkistettiin Pappisliiton syysvaltuuston iltajuhlassa 14.11. Helsingissä.

  • Seurakunnat postittavat eskari-ikäisille uuden lautapelin

    (14.11.2016 15:06)

    Kolmisen tuhatta 6–7-vuotiasta helsinkiläislasta saa kotiseurakunnaltaan Kultainen sulka -lautapelin Lapsen oikeuksien päivän tienoilla.

  • Haluatko tuoda jouluiloa vähävaraisten perheiden lapsille?

    (14.11.2016 09:17)

    Rakenna joulupuu -keräys alkaa seurakunnissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

  • Köyhyysviikko: Taiteilijat tekevät eriarvoistumista näkyväksi

    (08.11.2016 08:46)

    Kirkko Helsingissä haastaa taiteilijoita ja toimittajia tekemään eriarvoistumista näkyväksi ensi viikolla. Köyhyysviikon 14.–18.11. tavoite on herättää keskustelua köyhyydestä ja osattomuudesta.

  • Lehtisaaren tonttivuokrista kuulemistilaisuus asukkaille

    (07.11.2016 15:02)

    Helsingin ja Vantaan seurakunnat omistavat Helsingin Lehtisaaressa tontteja.

  • Helsingin kirkot avaavat ovensa kodittomille pakkasilla

    (07.11.2016 09:22)

    Hermannin diakoniatalo avattiin perjantaina 4.11. kodittomien yösijaksi. Helsingin kirkot ovat lähdössä mukaan antamaan yösijoja kodittomille pakkasöinä.

  • Kodittomat pois pakkasyöstä

    (04.11.2016 15:05)

    Hermannin diakoniatalossa avautuu uusi yömajoituspaikka tänään perjantai-iltana 4. marraskuuta. Diakoniatalon tilapäismajoituksesta löytyy patjapaikat noin 30 asunnottomalle ja paperittomalle ei-helsinkiläiselle.

  • Edesmenneitä rakkaita muistellaan pyhäinpäivänä

    (30.10.2016 10:00)

    Pyhäinpäivänä lauantaina 5.11. muistellaan edesmenneitä rakkaita. Läheistensä muistoa voi kunnioittaa monella eri tavalla.

  • Wille Riekkinen luennoi Paavalinkirkossa

    (25.10.2016 13:38)

    Emerituspiispa Wille Riekkinen pitää Paavalinkirkolla marraskuisen luentosarjan, johon liittyy keskustelutilaisuudet keskiviikkoisin klo 19 teemalla Raamattu - Jumalan Sanaa vai sanoja Jumalasta? Ennen luentoa on klo 18 SnadiPaavalimessu.
    23.11. Viimeinen tuomio?
    30.11. Jeesuksen kummilusikkatiedot?

  • Sururyhmät kokoontuvat seurakunnissa

    (25.10.2016 13:22)

    Helsingin seurakunnissa kokoontuu monta sururyhmää, joissa läheisensä menettäneet saavat vertaistukea surussaan.

  • Rukoushetkissä muistetaan Aleppoa

    (24.10.2016 11:29)

    Malmin seurakunnassa kirkonkellot ovat yhdessä kymmenien suomalaiskirkkojen kanssa soineet Aleppon uhrien muistoksi päivittäin. Maanantaina 24.10. vietetään rukouspäivää, jolloin Malmin ja Viikin kirkoissa muistetaan Aleppon uhreja.

  • Malmin ja Myllypuron kirkoilla yövyttiin

    (18.10.2016 13:43)

    Asunnottomien yönä 17.10. Malmin ja Myllypuron kirkot olivat auki yöpymistä varten. Molempien kirkkojen lattioille pedatuilla patjoilla oli nukkujia. Rauhallisessa tunnelmassa oli hyvä levätä.

  • Kirkon Ulkomaanavun väkivaltaisen radikalisaation vastainen työ laajenee Suomessa

    (18.10.2016 09:57)

    Kirkon Ulkomaanapu alkaa tukea eri uskonnollisten yhteisöjen ruohonjuuritason työtä ennakkoluulojen ja vihapuheen vähentämiseksi. Hanketta rahoittaa Helsingin seurakuntayhtymä.

  • Helsingin kirkoissa soitetaan saattokelloja Aleppon uhreille

    (12.10.2016 15:17)

    Kaikki Helsingin seurakunnat soittavat saattokelloja Aleppon ja Syyrian sodan uhrien muistoksi.

  • Jouluradion Hoosianna tehdään kuuntelijoiden kanssa

    (12.10.2016 09:20)

    Jouluradio tuo joulun radioaalloille tänäkin vuonna. Perinteiseen tapaan Jouluradio palaa eetteriin 1. adventtina puolilta öin Hoosiannalla. Tänä vuonna Jouluradion kuuntelijat kutsutaan mukaan tekemään juuri tätä Jouluradion avausraitaa eli Hoosiannaa.

  • Jaakko Heinimäki Kirkko ja kaupungin päätoimittajaksi

    (10.10.2016 19:08)

    Helsingin, Espoon ja Vantaan kirkkovaltuustojen nimittämä johtokunta valitsi kokouksessaan 10.10. uuden Kirkko ja kaupunki -median päätoimittajaksi tietokirjailija, kolumnisti, pastori Jaakko Heinimäen (51).

  • Onko usko tyhmää?

    (10.10.2016 15:17)

    Millä perusteilla järkevänä itseään pitävä ihminen voi olla kristitty? Keskiviikkona 26.10 klo 19 Kallion kirkon kappelissa neljä ihmistä keskustelee uskosta ja sen perusteista. Tervetuloa mukaan!

  • Haluatko antaa aikaasi toisten hyväksi?

    (10.10.2016 14:32)

    Kampin kappeli ja Kirkon keskusteluapu etsivät uusia vapaaehtoisia päivystäjiä pääkaupunkiseudulle.

  • Paavalin seurakuntaneuvostolta vetoomus piispoille ja kirkolliskokousedustajille

    (04.10.2016 20:57)

    Helsinkiläisen Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvoston mielestä kirkon tulee valmistella muutokset, jotka mahdollistavat evankelis-luterilaisen kirkon pappien vihkiä avioliittoon kaikki ne henkilöt, jotka Suomen lain mukaan voidaan vihkiä avioliittoon 1.3.2017 alkaen.

  • Helsingin seurakunnissa Asunnottomien yön tapahtumia 17.10.

    (30.09.2016 16:41)

    Yösija ja muuta apua on tarjolla kodittomille valtakunnallisena Asunnottomien yönä ma 17.10. Voit tarjota apuasi osallistumalla heidän hyväkseen järjestettäviin keräyksiin.

  • Nyt voit auttaa lähellä: Kotimaanavun lähikeräykset käynnistyvät Helsingissä!

    (27.09.2016 15:22)

    Löydät kaikki ajankohtaiset lähikeräyskohteet osoitteesta www.kotimaanapu.fi

  • Kannelmäen seurakunta lahjoitti ristin paavin metsään

    (22.09.2016 16:44)

    Tiistaina 4.10. pyhiinvaelletaan paavi Franciscukselle lahjoitetulle luonnonsuojelumetsälle Tyysteriin Porvooseen. Metsällä vietetään ekumeenista rukoushetkeä, jonka toimittavat Helsingin evankelisluterilaisen hiippakunnan piispa Irja Askola, Helsingin piispa Teemu Sippo SCJ katolisesta kirkosta ja pastori Mikko Leistola Helsingin ortodoksisesta kirkosta. Pyhiinvaellusseurue pystyttää Tomteskogin metsän laidalle pyhiinvaeltajien ristin tulevia vaeltajia varten. Ristin lahjoittaa Kannelmäen seurakunta ja sen on tehnyt pääsuntiomme Juha Lepistö.

  • Sururyhmät käynnistyvät syksyllä

    (21.09.2016 13:35)

    Kun olet menettänyt läheisesi, Sinulla on mahdollisuus tehdä surutyötä yhdessä samassa tilanteessa elävien kanssa. Sururyhmiä ohjaavat seurakuntien papit, diakoniatyöntekijät ja vapaaehtoiset.

  • Mikkelinpäivä on lasten ja enkelien sunnuntai

    (21.09.2016 13:12)

    Mikkelinpäivää eli lasten ja enkelien sunnuntaita vietetään tänä vuonna 2.10.

  • Mitä sinä ottaisit mukaan?

    (20.09.2016 11:36)

    Mitä sinä ottaisit mukaan, jos joutuisit lähtemään kodistasi kiireessä katastrofin keskeltä? Kuvaa viisi tavaraa, jotka pakkaisit pussiin tai laukkuun. Lähetä kuvat sähköpostitse satu.ahonen@evl.fi pe 7.10. mennessä. Kerro viestissä nimesi ja ikäsi lisäksi lyhyesti, miksi valitsit juuri nämä tavarat.

    Kuvia on näytillä Vastuuviikolla to 27.10. klo 11-14 Annankulmassa, Annankatu 14 D. Kuvasi luovuttamalla annat luvan myös kuvien julkaisemiseen.

  • Jäähyväiset Hakavuoren kirkolle

    (19.09.2016 13:53)

    Haagan seurakunta joutuu luopumaan Hakavuoren kirkosta 1.10.2016 alkaen kirkon huonon kunnon ja sisäilmaongelmien vuoksi. Tule hyvästelemään, muistelemaan ja sytyttämään kynttilä sekä nauttimaan kuppi kahvia

  • Kirkko ja kaupungin päätoimittajaksi 27 hakijaa

    (14.09.2016 13:01)

    Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, jotka pidetään torstaina 22.9. Uusi koko pääkaupunkiseudun kattava seurakuntalehti alkaa ilmestyä vuodenvaihteessa. - See more at: http://www.valomerkki.fi/uutiset/kirkko-ja-kaupungin-paatoimittajaksi-haki#sthash.yDp7vdQi.dpuf
    Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin, jotka pidetään torstaina 22.9. Uusi koko pääkaupunkiseudun kattava seurakuntalehti alkaa ilmestyä vuodenvaihteessa.

  • Ryhtyisitkö ystäväksi juttuseuraa kaipaavalle tai maahanmuuttajalle - tule kursseille

    (12.09.2016 17:19)

    Olisiko arjessasi aikaa ryhtyä ystäväksi lähimmäiselle, joka syystä tai toisesta kokee yksinäisyyttä? Ystävyyssuhde antaa paljon molemmille osapuolille: iloa, ystävyyttä, oppimista. Lähiaikoina on tulossa useita koulutuksia, jotka perehdyttävät ystävänä toimimiseen.

  • Tiesitkö että kristittyjä vainotaan yli 60 maassa?

    (04.09.2016 19:27)

    Tervetuloa keskiviikkona 14.9.2016 kuulemaan heidän tarinoitaan, ajankohtaista tietoa sekä konkreettisia keinoja, joilla voit tukea ja rohkaista vainottuja sisariamme ja veljiämme.

    Ilta alkaa viikkomessulla Pitäjänmäen kirkossa kello 18, jonka jälkeen saamme vieraaksemme Tiia Kalliolan Open Doors -järjestöstä, joka toimii maailmanlaajuisesti vainotun seurakunnan ja kristittyjen uskonnonvapauden toteutumisen hyväksi.

  • Haluaisitko tehdä teatteria?

    (02.09.2016 16:18)

    Näytellä? Tanssia? Laulaa? Lavastaa? Puvustaa? Tule mukaan draamaryhmään!

  • Vertaisryhmiä vanhemmille

    (02.09.2016 10:21)

    Syksyllä aloittaa kaksi ryhmää, toinen työ- tai opiskeluelämään siirtyville vanhemmille ja toinen nuorille yksinhuoltaäideille ja lapsille.

  • Hengellisen kasvun ryhmä tarinateatterin ja voimauttavan valokuvan keinoin

    (02.09.2016 09:00)

    Tarinateatteri ja voimauttava valokuva oman hengellisen kasvun tukena -ryhmä kokoontuu viitenä torstaina 6.10.–10.11. (ei viikolla 42) klo 17.30–19.30 Oulunkylän kirkolla, Teinintie 10. Osallistujat (max 8) haastatellaan puhelimitse. Erityisosaamista ei vaadita, kiinnostus oman hengellisen kasvun vahvistamisesta ja tutkimisesta tarinateatterin ja / tai voimauttavan valo-kuvan keinoin riittää. Ohjaajat ovat Tarinateatteri Pyhä Solmusta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Terhi Lahdensalo p. 09 2340 5382, terhi.lahdensalo@evl.fi.

  • Kallion kirkon 104 v. juhlamessu on siunausta täynnä

    (29.08.2016 15:46)

    Lars Sonckin suunnittelema upea Kallion kirkko täyttää 104 vuotta ja Kallion sydäntä juhlitaan messulla 4.9. klo 10. Perinteiden mukaisesti messun yhteydessä siunataan tehtäväänsä Kallion seurakunnan uudet työntekijät. Tänä vuonna iloiten siunaamme käyttöön myös taiteilija, pastori Ilkka Sariolan Hiljaisen lauantain krusifiksin, joka on löytänyt paikkansa Kallion kirkosta.

    Messussa saarnaa kirkkoherramme Teemu Laajasalo, pappina on Eeva-Liisa Hurmerinta, diakonina Nina Klemmt, avustajina pastori Ilkka Sariola ja Euroopan teologisten kirjastojen seuran vuosikokouksen osallistujia. Musiikista vastaavat urkuri Olli Pyylampi, kanttori Tommi Niskala ja Kallion Kantaattikuoro. Messun päätteeksi kirkkokahvit.

  • Mellunmäen seurakuntakeskuksen urkujen matka kohti Ylivieskan seurakuntaan on alkanut

    (25.08.2016 15:38)

  • Sairaalapapit virittelevät yhteistyötä muslimiyhteisöjen kanssa

    (25.08.2016 10:36)

    Sairaalasielunhoidon edustajat keskustelivat yhteistyön kehittämisestä tapaamisessaan muslimiyhteisöjen johtajien kanssa viime viikolla. Erityisen tärkeänä pidettiin informaation levitystä sairaalahenkilökunnalle muslimista potilaana.

  • Tervetuloa mukaan tekemään Valon ja ilon messua!

    (24.08.2016 09:00)

    Meilahden seurakunnan Valon ja ilon messu on vapaaehtoisvoimin toteutettu, rento ja musiikkipitoinen juhla Länsi-Pasilan kappelissa. Nyt haemme musiikkitiimiin soittajia ja laulajia. Erityisesti kaipaamme kitaristeja ja basisteja.

    Myös keittiötiimiimme tarvittaisiin vahvistusta.

  • Myllypuron elintarvikejako tiistaisin ja torstaisin

    (22.08.2016 17:10)

    Myllypuron elintarvikejakelu on toiminut kesän ajan tiistaisin ja torstaisin. Nämä päivät jatkuvat jakopäivinä myös syksyllä. Kauppojen lahjoittamia elintarvikkeita jaetaan aamuisin alkaen klo 9, ja paikalla tulee olla viimeistään klo 9.30.

  • Miksi seurakunta järjestää vegaaniruokakurssin tai luontoretken?

    (18.08.2016 17:33)

    Olen Paavalin pappi, ja olen kuullut monta kertaa kysymyksen: "Miksi seurakunta järjestää tuollaista?".

  • Istahda yhteiseen pöytään 4.9.

    (17.08.2016 16:47)

    Lauttasaaren kirkolle rakentuu juhlamessun jälkeen Helsingin pisin ruokapöytä. Tuo mukanasi pöytä ja tuolit yhteisen pöydän jatkoksi. Tarjolla ruokia eri ruokakulttuureista, ohjelmaa ja hyvää seuraa.

  • Helsingin seurakunnat mukana Taiteiden yössä to 25.8.

    (17.08.2016 09:02)

    Helsingin kirkoissa on Taiteiden yönä torstaina 25.8. konserttipitoista ohjelmaa, mutta onpa siellä tarjolla muutakin. Pongaa seurakuntien tapahtumista omasi.

  • Peace United -jalkapallopelit valloittavat Kansalaistorin

    (10.08.2016 11:14)

    Kansalaistorilla pelataan jalkapalloa yhdessä yli kieli- ja kulttuurirajojen torstaina 18.8. illalla – juuri sopivasti ennen Rion olympiafutiksen viikonlopun mitalipelejä.

  • Kontufestari tulee Mikaelinkirkolle

    (05.08.2016 18:24)

    Sunnuntaina 21.8. kirkon edustalle nousee katukirppis sekä pihakahvila ja kirkkosalissa kuullaan elektronista sellomusiikkia klo 13

  • Seurakunta mukana Arabian ostarin OLKKARISSA

    (04.08.2016 13:07)

    Arabian kauppakeskukseen avataan syyskuun 1. päivänä kaupunkiolohuone. Tarkoitus on tarjota ei-kaupallinen tila, jossa voi viivähtää tapaamassa ihmisiä, lukemassa lehtiä, tekemässä etätöitä, opiskelemassa, leikkimässä tai juomassa kupin kuumaa.

  • Koulunsa aloittavat siunataan ke 10.8. Helsingin kirkoissa

    (01.08.2016 08:00)

    Helsingin kirkoissa siunataan ekaluokkalaisia koulutielle keskiviikkona 10.8. pääsääntöisesti kello 18. Kouluun lähtevien siunauksen yhteydessä elokuussa, kirkko näkyy sosiaalisessa mediassa hashtagilla #suuremmansuojassa

  • Kallio Block Party menee kirkkoon.

    (31.07.2016 08:00)

    Kallion kirkko on mukana Kallio-liikkeen järkkäämillä festareilla.

  • Osallistu Pokémon Go -kilpailuun

    (29.07.2016 15:23)

    Tietokonefestivaali Assembly starttaa ensi viikolla. Osana tapahtumaa kirkko järjestää Pokémon Go -kilpailun, jonka ideana on ottaa kuvia kirkkojen liepeillä pörtsäilevistä pokehahmoista. Kilpailu päättyy 6. elokuuta.

  • Mustasaaressa havaittu sinilevää

    (29.07.2016 10:26)

    Mustasaaren rannoilla havaittu sinilevää. Uiminen omalla vastuulla.

  • Unikeon päivänä muistetaan 7 nukkuvaa miestä

    (25.07.2016 11:22)

    Monissa maissa myös Seitsemän nukkujan päivänä tunnettu päivä on vanha kristillinen juhlapäivä, jolla muistetaan Efesoksen seitsemää unikekoa,

  • Kallion kirkko on tiekirkko

    (20.07.2016 09:34)

    Helsingin Kallion kirkko palvelee tänä kesänä jo toista kesää tiekirkkona.

  • Kaisa Raittila Nizzasta: Kaupunki elää nyt surua

    (15.07.2016 13:41)

    Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kaisa Raittila oli puolisonsa kanssa Nizzassa, kun mies ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon.

  • Unikeonpäivän sauna Mustasaaressa

    (12.07.2016 12:03)

    Mustasaaren rantasauna avautuu yleisölle unikeonpäiväksi keskiviikkona 27.7.

    Tule kokemaan luonnonkaunis sisäsaaristo uudesta näkökulmasta!

  • Ensimmäinen Futiskirkko
    keräsi satapäisen yleisön Paavalinkirkkoon

    (07.07.2016 17:43)

    Paavalin seurakunnan ja Radio Cityn yhteistyössä järjestämän Futiskirkon ensimmäinen ottelu oli menestys.

  • Vantaan herättäjäjuhlille pääsee juhlajunalla - aikataulu varmistunut

    (07.07.2016 14:35)

    Vähän körtimpi kyyti – piispa Irja Askola juhlajunan konduktöörinä

  • Musiikkia Mustasaaren kesässä!

    (05.07.2016 16:37)

    Tänä kesänä Mustasaaressa on tarjolla monipuolisesti musiikkia!

  • Körttikansan radioaalloilla pääsee Herättäjäjuhlien tunnelmaan

    (04.07.2016 09:38)

    Körttiradio välittää herättäjäjuhlien tunnelmia Vantaalta maanantaista 4. heinäkuuta alkaen.

  • Malmin hautausmaan vaahterakuja muuttuu metsätammi- ja lehtikuusikujaksi

    (04.07.2016 09:25)

    Malmin hautausmaalla sijaitsevan vaahterakujan vaahterat aiotaan korvata uusilla lajeilla. Vaahteroiden tilalle istutetaan metsätammen ja lehtikuusen taimia. Vaahterarivin kaataminen aloitetaan heinäkuun puolivälissä 18.7.

  • Helsingin Mikaelin seurakunta lahjoittaa urut Ylivieskan seurakunnalle

    (04.07.2016 08:00)

    Helsingin Mikaelin seurakunta luovuttaa urut Ylivieskan seurakunnalle, joka menetti kirkkonsa tuhopoltossa viime pääsiäisenä.

  • Seta palkitsi Kirkko ja Kaupunki -lehden ja päätoimittaja Seppo Simolan

    (02.07.2016 16:15)

    Seta palkitsi tänään Helsinki Pride -tapahtuman puistojuhlassa Asiallisen tiedon omenalla Kirkko ja kaupunki -lehden ja Helsingin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän viestintäjohtajan ja lehden päätoimittaja Seppo Simolan.

  • Astronautteja ja avaruushiiriä -musiikkiseikkailut Mustasaaren kappelissa

    (30.06.2016 14:54)

    Tervetuloa lasten musiikkiseikkailuun Mustasaaren kappeliin!

  • Tule juhlimaan 10-vuotiasta metallimessua Temppeliaukion kirkkoon

    (28.06.2016 09:30)

    Temppeliaukion kirkossa järjestetään juhlamessu torstaina 30.6. klo 19.

  • Seurakunnat vahvasti mukana Helsinki Pride -viikolla

    (23.06.2016 15:55)

    Seurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat aktiivisesti mukana Helsinki Pride -viikolla

  • Paavalinkirkko muuttuu jättimäiseksi EM-kisastudioksi

    (22.06.2016 14:58)

    Paavalin seurakunta ja Radio City kutsuvat kaikki Futiskirkkoon! Tarjoamme ainutlaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan jalkapallon EM-kisojen välieräottelua kauniissa Paavalinkirkossa Vallilassa keskiviikkona 6.7.2016 ja torstaina 7.7. Tapahtumat alkavat kello 21 Futisehtoollisella ja itse pelit pyörähtävät käyntiin kello 22.

  • Kesäkahvilat kutsuvat kirkoilla

    (22.06.2016 09:30)

    Monissa seurakunnissa pidetään kesän aikana kesäkahviloita, joissa on syötävän ja juotavan lisäksi tarjolla seuraa ja pientä ohjelmaa.

  • Kanit ja lampaat viettävät kesää Mustasaaressa

    (22.06.2016 08:00)

    Seitsemän nuorta pässiä saapui viime viikolla Mustasaareen.

  • Vähän körtimpi kyyti – piispa Irja Askola juhlajunan konduktöörinä

    (21.06.2016 08:00)

    Vantaan herättäjäjuhlille kulkee lauantaina 9. heinäkuuta erityinen juhlajuna, jonka konduktöörinä toimii Helsingin piispa Irja Askola.

  • Juhannusjuhlia vietetään seurakunnissa

    (20.06.2016 12:39)

    Juhannusta vietetään tänä vuonna lauantaina 25.6. Juhlaa vietetään Johannes Kastajan syntymän kunniaksi.

  • Lampaat ovat saapuneet saareen!

    (17.06.2016 15:49)

  • Haagan seurakunta luopuu Hakavuoren kirkosta lokakuun alusta alkaen

    (14.06.2016 08:30)

    Haagan seurakunta joutuu luopumaan Hakavuoren kirkosta. Kirkosta luovutaan homeongelmien takia lokakuun alusta alkaen.

  • Lauttasaaren kirkkoherra sai kaupungilta tunnustuksen työstään

    (10.06.2016 11:26)

    Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäelle myönnettiin Helsinki-mitali. Mitali myönnetään ansioituneille kansalaisille tunnustuksena työstä kaupungin hyväksi.

  • Kirkko ja kaupunki koko pääkaupunkiseudulle

    (09.06.2016 10:30)

    Pääkaupunkiseudun seurakunnat julkaisevat ensi vuoden alusta yhteistä mediaa, kun Helsingin Kirkko ja kaupunki, Espoon Esse ja Vantaan Lauri yhdistyvät. Uuden yhteisen median nimeksi tulee Kirkko ja kaupunki. Nimen alla ilmestyy yhteinen verkkomedia sekä paperilehti, jossa on yhteisen aineiston lisäksi vahvat kaupunkikohtaiset osiot. Saman toimituksen yhteydessä toimii myös suosittu Jouluradio.

  • Turistiryhmille vierailumaksu Temppeliaukion kirkkoon

    (09.06.2016 08:27)

    Turistiryhmiltä peritään vierailumaksu Temppeliaukion kirkkoon vuoden 2017 alusta

  • Seurakuntien puhelinyhteyksissä häiriötä

    (08.06.2016 13:51)

    Helsingin seurakuntien puhelinyhteydet eivät tällä hetkellä toimi kaikilta osin normaalisti. Puhelinyhteyksissä on ongelmia ohjelmistopäivityksen takia. Vikaa korjataan parhaillaan, mahdollisuuksien mukaan lähetä sähköpostia.

  • Kirkko Helsingissä määritteli toimintansa uudet askelmerkit

    (08.06.2016 11:14)

    Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi tiistaina 7.6. kokouksessaan Helsingin seurakuntien muutoksen tavoitteet ja suuntaviivat.

  • Mielenterveystyön leiri elokuussa

    (07.06.2016 11:34)

    Tule mukaan viettämään kesäisiä leiripäiviä 23.–25.8. Siuntioon. Luvassa ulkoilua, saunomista, maukasta ruokaa ja yhdessä hiljentymistä. Haku leirille 15.6. mennessä.

  • Perheiden rantapäivät

    (06.06.2016 08:52)

    20-22.6. klo 10-15 Merihiekassa, Ramsinniementie 32

  • Suvivirteen yhtyivät tuhannet äänet seurakunnissa

    (01.06.2016 10:03)

    Helsingin seurakuntien Stadin Suvivirsi -tapahtumissa Narinkkatorilla ja Suvivirren sunnuntain jumalanpalveluksissa laulettiin Suvivirttä yli 6 300 äänellä.

  • Saapas-työntekijä: ”Aikuinen, älä osta nuorelle alkoholia!”

    (31.05.2016 13:15)

    Helsingin seurakuntien palveluoperaatio Saapas jalkautuu jälleen nuorison suosimille kokoontumispaikoille koulujen päättyessä ensi viikonloppuna. "Aikuinen, älä hanki nuorelle alkoholia – se ei ole sinun tehtäväsi. Usein aikuisten ostamat juomat toimivat vain aloituksena. Ja vanhempi, pidä kiinni selkeistä kotiintuloajoista", muistuttaa erityisnuorisotyönohjaaja Henna-Mari Kettusaari.

  • Urut soivat läpi kesän

    (27.05.2016 13:22)

    Helsingin Urkukesä on pääasiassa urku- ja muuhun klassiseen musiikkiin keskittyvä Suomen laajin musiikkifestivaali yli 100 konsertillaan. Ohjelmassa on myös runsaasti vokaalimusiikkia. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

  • Kirkko Helsingissä osallisti kaupunkilaiset kehittämistyöhön

    (24.05.2016 15:03)

    Helsingin seurakuntien "Kaupunkilaisten kirkko" -verkkokeskustelu kutsui kaupunkilaiset ottamaan kantaa ja osallistumaan seurakuntien toiminnan kehittämiseen. Osallistujat arvioivat, mihin toimiin seurakunnan tulisi ohjata työtään ja voimavarojaan. He myös kirjoittivat, mikä helpottaisi heidän arkeaan ja miten seurakunta voisi kehittää tarjoamiaan palveluita. Yhteinen pohdinta kiinnosti yli 1 500 ihmistä. Keskustelu oli avoinna suomeksi ja ruotsiksi 15.4.–2.5.2016. Keskimääräinen osallistumisaika oli 14 minuuttia.

  • Hakavuoren kirkosta löytyi mikrobivaurioita

    (23.05.2016 18:00)

    Helsingin seurakuntayhtymän Kiinteistötoimisto on saanut maanantaina 23.5.2016 Hakavuoren kirkon sisäilma- ja rakennetutkimuksiin liittyviä ensimmäisiä näytetuloksia. Näytteet on analysoitu nopeutetulla aikataululla. Kirkon seinärakenteissa on tutkimustulosten perusteella selviä mikrobikasvustoja. Sisäilmassa ei todettu raja-arvot ylittäviä mikrobipitoisuuksia. Lisää tutkimustuloksia valmistuu lähiaikoina.

  • Lounasta papin kanssa

    (19.05.2016 15:19)

    Viikolla 21 Paavalin papit syövät seurakuntalaisten kanssa alueen ravintoloissa. Seurakunta ei tarjoa lounasta, vaan pelkästään lounasseuraa.

    Paikat, ajat ja papit:

    Maanantai 23.5.

    Teurastamo (Kellohalli, Työpajankatu 2)

    klo 11.00 Minna Kumpukallio

    Tiistai 24.5.

    Kahvila Bokvillan (Hämeentie 125)

    klo 11.30 Juha Valkeapää, Tuuli Aitolehti, Elina Koivisto, Minna Kumpukallio

    Keskiviikko 25.5.

    Diakonia ammatti-korkeakoulu (Kyläsaarenkuja 2)

    11.00 Kari Kanala

    11.30 Elina Koivisto

    12.00 Minna Kumpukallio

    Torstai 26.5.

    Vallilan Stoori (Sturenkatu 36)

    11.00 Juha Valkeapää

    11.30 Tuuli Aitolehti

    Teurastamo (Kellohalli, Työpajankatu 2)

    13.00 Kari Kanala

    Ravintola Palema Työpajankatu 2, 00580 Helsinki

    12.00 Petri Flinck

    Perjantai 27.5

    Ravintola Dylan Arabia (Hämeentie 153)

    11.30 Minna Kumpukallio



  • Riennä laulamaan Suvivirttä Narinkkatorille tiistaina 31.5. kello 17 tai 19

    (18.05.2016 16:29)

    Kaikissa Helsingin, Espoon ja Vantaan kirkoissa vietetttin Suvivirren sunnuntaita 29.5. Suvivirsi raikui silloin myös ulkoilmatapahtumissa ja piknikeillä. 6. kertaa Narinkkatorilla soivaan Stadin suvivirteen ehtii vielä laulamaan.

  • Miljoonas kävijä asteli tänään Kampin kappeliin

    (16.05.2016 17:49)

    Kampin kappeliin on tutustunut jo yli miljoonaa kävijää Helsingissä. Miljoonas kävijä astui sisään kappelin ovesta maanantaina 16. toukokuuta kello 15.40.

  • Konsertti Paavalinkirkossa sunnuntaina 22.5.2016 klo 18.00 Gabriel Fauré: Requiem. Tervetuloa!

    (13.05.2016 23:09)

    Aurora Reunanen, sopraano; Jukka Ahokas, baritoni; Mervi Lähteenmäki, viulu; Maija Maltela, huilu, urut. Paavalinkirkon kuoro, joht. Seppo Välimäki. Vapaa pääsy.

  • Kallio -foorumi Kallion kirkon Kappelisalissa perjantaina 20.5. klo 9.30-12.30

    (12.05.2016 16:23)

    Foorumissa kysymme, miten ihanaa tai kurjaa asuminen Kalliossa ja Alppilassa on, miten hyvinvointi ja huono-osaisuus jakautuvat, miten yhdessä voisimme edistää ihmisten hyvää elämää tällä alueella, vahvistaa yhteisöllisyyttä, naapuriapua sekä edistää alueiden kiinnostavuutta viihtyisinä asumisen kulmakuntina. On tärkeää, että alueen monet toimijat tutustuvat toisiinsa ja näkevät toisiaan kasvotusten, tässä yksi mahdollisuus!

  • Diakonian Toivonpäivä luo uskoa tulevaan

    (11.05.2016 12:22)

    Helsingin seurakuntien diakoniatyön teemapäivä Toivonpäivä levittäytyy viikolla 22 (30.5.-5.6.) ympäri Helsinkiä tuomaan ihmisille toivon sanomaa. Toivo ja sen eteenpäin kantava voima ovat keskeisiä diakoniassa eli kristillisessä auttamistyössä.

  • Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen

    (06.05.2016 13:38)

    Kevät saapuu ja hautojen kesähoito on taas ajankohtainen asia. Hautaa voi hoitaa itse tai haudanhoidon voi ostaa hautausmaillemme seurakuntayhtymältä.

  • Jeesus tieteen valossa -luennot toiveuusintana kesällä

    (02.05.2016 09:08)

    Pappi Sami Lahtisen pitämä Jeesus tieteen valossa -luentosarja pidetään uusintana kesän torstaikerhon ja kesäkahvilan yhteydessä.

  • Helatorstai – Jeesus on valmis taivaaseen

    (02.05.2016 08:50)

    Helatorstai eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä kantaa nimessään muistutuksen siitä, kuinka tärkeästä ja pyhästä tapahtumasta on kyse. Suomen sana hela juontaa ruotsin kieliseen sanaan helg eli pyhä.

  • Pääkaupunkiseudulle vahva kirkollinen media

    (29.04.2016 12:54)

    Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakunnat yhdistävät voimansa mediatuotannossa.

  • Ekumeeninen Sovinto -taidenäyttely Meilahden kirkolla

    (28.04.2016 08:15)

    Suomen Ortodoksisen kirkon ja Meilahden seurakunnan yhteistyönä järjestetään Meilahden kirkossa, seurakuntasalissa ja Tuomaankirkon seurakuntasalissa Sovinto -taidemyyntinäyttely ajalla 17.4.-31.5.2016. Näyttelyyn voi tutustua kirkolla järjestettävien tilaisuuksien yhteydessä. Näyttelyn avulla kerätään varoja Syyrian sodan uhrien auttamiseksi ortodoksisen kirkon Filantropia ry:n kautta kanavoituna.

  • Vielä ehtii ilmoittautua Kymppisynttäreille

    (22.04.2016 07:00)

    Helsingin seurakunnat kutsuvat 10 -vuotiaat juhlistamaan syntymäpäiviään Linnanmäelle 21.5.2016 klo 9-13. Jälki-ilmoittautuminen tapahtumaan on avoinna 22.-29.4.

  • Helsinkiläiset ottamaan kantaa seurakuntien muutokseen

    (18.04.2016 08:41)

    Kirkko Helsingissä toteuttaa 15.–30. huhtikuuta laajan verkkokyselyn, jossa kaupunkilaisia kutsutaan ottamaan kantaa Helsingin seurakuntien muutoksen linjauksiin. Samalla heitä pyydetään kertomaan, mikä helpottaisi heidän arkeaan.

  • Perhekerhossa hetkeksi irti vastaanottokeskuksen arjesta

    (15.04.2016 10:03)

    Iloinen puheensorina ja lasten kirkkaat äänet täyttävät Annankulman kauniin kaariholvisalin. Lapsia kiertelee tutkimassa paikkoja. Pari heistä kiinnostuu leikkinurkkauksen leluista ja leikki alkaa heti. Toiset pysähtyvät ihmettelemään askartelutarvikkeita.

  • Perheiden suruleiri ensi syksynä – ilmoittautua voi 15.5. asti

    (14.04.2016 12:28)

    Perheiden suruleiri on tarkoitettu sellaisille alaikäisten lasten perheille, joissa toinen vanhemmista on kuollut. Leiri tukee lasta ja nuorta surun kohtaamisessa. Se järjestetään 16.-18.9. ja 19.11.2016. Ilmoittautumisaikaa on 15.5. asti.

  • Kirkko Sosiaalifoorumin sillanrakentajana

    (12.04.2016 15:41)

    Kirkko Helsingissä on monipuolisesti mukana tulevana lauantaina 16.4. pidettävässä Sosiaalifoorumissa. Sosiaalifoorumi on kansalaisjärjestöjen yhteistapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna pop up –muotoisena eri puolilla Helsinkiä. Seurakuntien talo on yksi pääpaikoista. Tule tutustumaan tämän päivän kansalaistoiminnan uusiin tuuliin ja siihen miten kirkko on mukana! Tapahtuma-aika on 16.4. klo 11.30-18.

  • Depressiokoulussa etsitään yhdessä toivoa

    (11.04.2016 09:02)

    Huopalahden rovastikunnan yhteinen depressiokoulu alkaa syksyllä. Kurssi tarjoaa vertaistukea masennuksesta kärsiville - yhdessä toivon etsimistä. Ilmoittautuminen elokuun loppuun mennessä: Aili Raitavuo p. 050 380 1258 tai Heli Salo p. 050 380 2352. Ryhmään mahtuu 12 osallistujaa.

  • Koiran kanssa pääsee messuun vielä kahtena huhtikuun sunnuntai-iltana

    (06.04.2016 13:48)

    Koira messussa? Kyllä, vielä kolme kertaa huhtikuun sunnuntai-iltoina 17.4. ja 24.4. klo 19 Oulunkylän kirkon pihalla, Teinintie 10. Tervetuloa, koiran kanssa tai ilman!

    Ensimmäisessä koiranulkoiluttajien iltamessussa sunnuntaina 3.4. hännät heilui ja tassut töpötti. Koirat osallistuivat messuun innokkaasti haukkuen. Jopa niin innokkaasti, että messun pastori Anita Ahtiainen joutui käskemään koiraansa hieman hiljentymään. Koira kun toivotteli muita messuun saapuvia nelijalkaisia niin innokkaan äänekkäästi tervetulleeksi.

  • Heikki Arikka uudeksi kirkkoherraksi

    (05.04.2016 20:14)

    Malmin seurakunnan uusi kirkkoherra on Heikki Arikka. Seurakuntaneuvosto valitsi hänet tehtävään illan kokouksessaan.

  • Vihille 1.6.16 - Pop up -häät Kaaressa

    (05.04.2016 12:02)

    Häät mielessä? Kannelmäen seurakunta tarjoaa ke 1.6.16 mahdollisuuden mennä helposti ja ainutkertaisesti vihille ilman suuria häävalmisteluja Paikassa, Kauppakeskus Kaaressa. Lue lisää!

  • Kallion kirkon Vihkiyö 1616

    (04.04.2016 13:45)

    Oletteko harkinneet purjehtimista avioliiton satamaan? Onko Kallion kirkko teille tärkeä paikka? Haluaisitteko solmia avioliiton helposti, mutta tyylikkäästi? Jos vastasitte "Kyllä." yhteenkin näistä kysymyksistä, niin Vihkiyö 1616 on juuri teitä varten.

  • Yhteiskunnan leikkaukset iskevät kaikkein heikoimmilla oleviin

    (31.03.2016 12:39)

    Helsingin seurakuntien diakoniatyössä näkyy, kuinka yhteiskunnan toteuttamat ja kaavailemat leikkaukset etuuksiin ja tukipalveluihin kouraisevat nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Vaikka yhteiskunnan linjauksena on hoitaa ihmiset kodeissaan, leikkaukset vaarantavat vanhusten ja vammaisten pärjäämisen omillaan. Hallitus on esittänyt muun muassa yli 75-vuotiaiden vammaisten tukia ja palveluja karsittavaksi ja muutettavaksi harkinnanvaraisiksi.

  • Iloa ja hyvää oloa lempeästä joogasta

    (30.03.2016 08:00)

    Ilmainen tutustumistunti Tuomaankirkon seurakuntasalissa keskiviikkona 13.4. kello 10-11.30

  • Via Crucis valtasi pitkäperjantai-iltana Helsingin keskustan kadut

    (25.03.2016 23:06)

    Kirkon keskiaikaiseen perinteeseen pohjaavaa Via Crucis -kärsimysnäytelmää seurasi arviolta 20 000 katsojaa Helsingin ydinkeskustassa.

  • Kirkko soikoon -konserteissa yli 8000 kävijää

    (23.03.2016 15:58)

    Tänä keväänä 20. juhlavuottaan viettäneen Kirkko soikoon -festivaali keräsi yli 8 000 kävijää konsertteihin ja muihin tilaisuuksiin. Kävijämäärä on kutakuinkin sama kuin aikaisempina vuosina.

  • Tervetuloa yhteiseen pöytään!

    (23.03.2016 12:08)

    Pääsiäisyönä eli lauantaina 26.3. syödään yhdessä ainakin seitsemässä helsinkiläisessä kirkossa.

  • Pääsiäinen – elämä voittaa kuoleman

    (21.03.2016 08:05)

    Pääsiäinen, koko kristikunnan ja kirkkovuoden perusta, kristittyjen tärkein juhla, kantaa vanhaa hepreankielistä nimeä. Israelin kansan pesach on vapautumisen juhla. Se juhlistaa siirtymistä Egyptistä Luvattuun maahan.

  • Kiirastorstaista pitkäperjantaihin – alkaa tie ristiltä armoon

    (21.03.2016 08:00)

    Kiirastorstaina, pääsiäistä edeltävän hiljaisen viikon torstaina, Jeesus asetti ehtoollisen sakramentin (Luuk. 22:14–20). Kiirastorstaita vietetään Kristuksen viimeisen aterian muistopäivänä.

  • Temppeliaukion kirkolle tulossa pääsymaksu

    (18.03.2016 14:48)

    Yksittäisten vierailijoiden pääsy kirkkoon halutaan pitää vapaana

  • Johannes-passio kajahtaa Kirkko soikoon -festivaalilla huippukokoonpanon voimin

    (16.03.2016 08:00)

    J.S. Bachin intensiivinen pääsiäiskertomus Johannes-passio esitetään Kirkko Soikoon -festivaalin päätöskonserttina Johanneksen kirkossa palmusunnuntaina 20. maaliskuuta.

  • Via Crucis valtaa Helsingin keskustan kadut pitkäperjantai-iltana

    (15.03.2016 08:00)

    Via Crucis -pääsiäisvaellus esitetään nyt 21. kerran Helsingin ydinkeskustassa. Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Kai Vaine.

  • Palmusunnuntai, pitkäperjantai, pääsiäinen - Jeesuksen työ huipentuu

    (14.03.2016 11:36)

    Pääsiäistä edeltävä kärsimystarina huipentuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Lyhyen ajan sisällä on monta suurta juhlapyhää.

  • Katriina Mäkelälle tunnustuksena seurakuntamitali

    (14.03.2016 10:12)

  • Keskustelutilaisuus Taivaan ja helvetin kansalaiset

    (11.03.2016 12:41)

    Ajassamme vallitsevat vihamielisyys ja väkivalta tai ympäristötuhot eivät liene kenellekään yllätys. Mitkä vastavoimat, jos mitkään, voivat pelastaa maailman uhkaavien infernaalisten näkyjen toteutumiselta? Kirjailija, filosofi Torsti Lehtinen keskustelukumppaneineen vie kuulijat pohtimaan pahuuden ongelmaa Kirkko soikoon -festivaalin Dante-seminaarissa. Keskustelutilaisuus järjestetään Eurooppa-salissa, Malminkatu 16, maanantaina 14.3. kello 15–18.

  • Villejä virsiä ja renessanssimusiikkia – Kirkko soikoon alkaa

    (09.03.2016 10:26)

    Kannelmäen seurakunnan kanttori Sirkku Rintamäki muusikkoystävineen avaa Kirkko soikoon -festivaalin konsertillaan Villivirsiä perjantaina 11.3. kello 19 Temppeliaukion kirkossa.

  • Kirkko antoi äänen leipäjonon kävijöille

    (08.03.2016 18:20)

    Väkeä Vanhankirkon täydeltä kokoontui kuuntelemaan, kun muun muassa presidentti Tarja Halonen ja Helsingin piispa Irja Askola lukivat Myllypuron leipäjonon kävijöiden tarinoita maanantai-iltana. Tarinoita leipäjonosta –tapahtuman tavoitteena oli herättää keskustelua köyhyydestä.

  • 12 kuvataideopiskelijan näkemys valosta ja pimeydestä

    (08.03.2016 17:21)

    Tuomiokirkon kryptassa on esillä Taideyliopiston Kuvataideakatemian 12 opiskelijan yhteisnäyttely Valo ja pimeys osana Kirkko soikoon -festivaalia. Taiteilija Päivi Takalan ohjaaman opiskelijaryhmän työt ovat esillä 5.–18.3. saakka Kryptan aukioloaikoina.

  • Kirkko soikoon 20 vuotta - Hämeenniemen Lux Tenebrae on musiikin ja valotaiteen juhlaa

    (03.03.2016 10:54)

    Kirkko soikoon tuo kuultavaksi kaksi uutta kiinnostavaa kirkkomusiikkiteosta viikon kuluttua alkavalla festivaalillaan 11.–20.3. Eero Hämeenniemen teos Lux Tenebrae kantaesitetään perjantaina 18.3. Helsingin tuomiokirkossa kello 19. Pariisilaistuneen venäläissäveltäjän Alexander Raskatovin Bysanttimessu kuullaan Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Musiikkitalossa 16. ja 17.3. kello 19.

  • Gospel Helsingille apuraha uuteen musiikkiin ja konsertteihin

    (29.02.2016 08:42)

    Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Gospel Helsinki -kuorolle 9 000 euron apurahan uuden suomalaisen gospelkuoromusiikin tuottamiseen ja kantaesityskonserttien järjestämiseen.

  • Torinon käärinliina -teemanäyttely 6.-28.3.2016 Roihuvuoren kirkolla

    (22.02.2016 12:19)

    Torinon käärinliina on vanha pellavakangas, johon on heikosti painautunut miehen kokovartalokuva. Miestä on ruoskittu ja hän on kuollut ristiinnaulitsemisen seurauksena. Toiset uskovat liinan olevan Jeesus Nasaretilaisen hautakangas, toiset pitävät sitä väärennöksenä. Roihuvuoren seurakunta järjestää aiheesta teemanäyttelyn pääsiäisen aikaan yhteistyössä Helsingin ekumeenisen toimikunnan kanssa. Avajaisseminaari on lauantaina 5. maaliskuuta.

  • Tarja Halonen ja Irja Askola lainaavat äänensä leipäjonon kävijöille

    (17.02.2016 09:11)

    Myllypuron leipäjonossa kävijöiden tarinoita on kerätty talteen. Niiden pohjalta on tuotettu lukudraama, jossa tarinoita lukevat presidentti Tarja Halonen, Helsingin piispa Irja Askola, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sekä näyttelijät Martin Bahne, Hannu-Pekka Björkman, Markus Bäckman, Ria Kataja, Jussi Lampi ja Heikki Nousiainen. Tarinoita leipäjonosta -tilaisuus järjestetään maanantaina 7.3. kello 18 Vanhassakirkossa, Lönnrotinkatu 6. Musiikista vastaa Marzi Nyman.

  • Via Cruciksen Jeesuksena nähdään näyttelijä Kai Vaine

    (16.02.2016 09:05)

    Via Crucis -pääsiäisvaellus esitetään 21. kerran pitkänäperjantaina 25.3. Helsingin ydinkeskustassa.

  • Myrskylinnun toiminta jatkuu

    (15.02.2016 20:32)

    Vuosaaren seurakunta luopuu Albatrossin seurakuntatilasta sekä Merihiekan seurakuntakeskuksesta. Vaikeaa päätöstä valmisteltiin pitkään.

  • Helsingin tuomiokirkkoa kuivatellaan vielä ensi viikollakin

    (10.02.2016 15:35)

    Helsingin tuomiokirkko on kuivaustöiden takia arkisin kiinni perjantaihin 19. helmikuuta asti. Sen jälkeen kirkkosali on taas normaalissa käytössä. Pahiten kastunut krypta pysyy suljettuna maaliskuun alkuun asti.

  • Kirkolliskokousvaalien tulos Helsingin hiippakunnasta

    (10.02.2016 14:40)

    Kirkolliskokousvaalit toimitettiin eilen 9.2. Helsingin hiippakunnasta vaalitulos on valmistunut.

  • Ekopaasto starttaa jo viidettä kertaa

    (08.02.2016 08:00)

    Tuhkakeskiviikkona 10.2. käynnistyvä ja pääsiäiseen asti jatkuva Ekopaasto-kampanja pureutuu tänä vuonna ruokaan.

  • Tuhkakeskiviikon teemana ovat katumus ja paasto

    (04.02.2016 08:00)

    Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, jota vietetään 10. helmikuuta. Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

  • Piispa Jolkkonen: Vaikeina aikoina korostuu vakiintuneiden instituutioiden merkitys

    (03.02.2016 13:00)

    Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkosen saarna valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa 3.2.2016 Tuomiokirkossa perustui Matteuksen evankeliumin 20. luvun 25-28 jakeisiin. Hän pohti saarnassaan johtajuuden ja instituutioiden merkitystä nykyaikana.

  • Töölön kirkko avataan!

    (03.02.2016 11:53)

    Vietämme Töölön kirkon avajaisia ystävänpäivänä, sunnuntaina 14.2.

  • Tuomiokirkko suljetaan noin viikoksi kuivaustöiden takia

    (02.02.2016 14:11)

    Helsingin tuomiokirkko suljetaan kuivaustöiden takia noin viikoksi, ja pahiten kastunut Krypta pysyy näillä näkymin suljettuna helmikuun loppuun asti.

  • Kirkosta eroaminen väheni myös Helsingissä

    (01.02.2016 15:07)

    Helsingissä kirkosta eroaminen vähentyi selvästi viime vuonna. Kirkosta eronneiden määrä laski vuonna 2015 lähes kolmanneksella Helsingissä. Eroajien määrä väheni yli 2600 hengellä.

  • Kirkolliskokoukseen valitaan uudet jäsenet helmikuussa

    (01.02.2016 11:05)

    Kirkon vaikutusvaltaisin päätöksentekoelin, Kirkolliskokous vaihtuu tänä vuonna. Uudet kirkolliskokousedustajat valitaan nelivuotiskaudeksi 9. helmikuuta. Samalla valitaan myös jäsenet hiippakuntavaltuustoon.

  • Tuomiokirkon kryptan ensi viikon tilaisuudet siirretty toisaalle Tuomiokirkonmäellä

    (30.01.2016 17:22)

    Tuomiokirkossa perjantai-iltana sattuneen vesivahingon vuoksi Tuomiokirkon krypta on toistaiseksi suljettu. Kryptaan varatut tilaisuudet viikolla 5 (1.-7.2.) on siirretty pidettäviksi muulla Tuomiokirkonmäellä. Tilaisuuksista on peruttu ainoastaan kahdet kirkkokahvit. Kryptan tilanteesta seuraavien viikkojen osalta ei tällä hetkellä osata kertoa enempää. Tiedotamme lisää heti, kun asiat selviävät.

  • Tuomiokirkossa iso vesivahinko – Krypta suljettu toistaiseksi

    (30.01.2016 09:43)

    Tuomiokirkossa sattui perjantai-iltana massiivinen vesivahinko, kun kaakkoistornin sprinklerputki rikkoutui ja suuri määrä vettä pääsi valumaan kirkkosaliin ja Kryptaan. Paikalle hälytetty pelastuslaitos imuroi vettä vielä varhain lauantaina.

  • 20. vuottaan juhliva Kirkko soikoon soi valon ja pimeyden teemoissa 11.–20.3.

    (29.01.2016 10:56)

    Valon ja pimeyden teemat heijastuvat niin musiikkiin kuin oheistapahtumiin juhlavuottaan viettävän Kirkko soikoon -festivaalin ohjelmistossa 11.–20.3.2016.

  • Tutustu tutkimukseen kirkkoon liittyneistä

    (29.01.2016 10:22)

    Kirkkoon vuonna 2014 Helsingissä liittyneistä on tehty tutkimus. Kyselytutkimuksella selvitettiin muun muassa, mitä uudet tulijat ja palaajat pitävät kirkon työssä tärkeänä, millaisia kohtaamisia he arvostavat ja mitä he ajattelevat Jumalasta ja uskosta yleensä.

  • Tervetuloa valmiiseen ruokapöytään koko perheen voimin!

    (27.01.2016 09:19)

    Vietä tiistai-iltana vapaata ruuanlaitosta! Vapaaehtoisten laittamaa kotiruokaa on tarjolla Matteuksenkirkolla tiistai-iltaisin klo 17-19 16.2. alkaen. Aterian hinta 1€/hlö. Pääset halutessasi mukaan myös ruuanlaittorinkiin!

  • Niskat jumissa? Tule kokeilemaan kuntonyrkkeilyä!

    (25.01.2016 13:22)

    Vartiokylän kirkon liikuntasalissa alkaa maksuton kuntonyrkkeilykurssi 10.2. alkaen keskiviikkoisin klo 18-19.30!

  • Vapaaehtoiset raha-asiain neuvojat aloittaneet

    (25.01.2016 12:45)

    Itä-Helsingin diakoniatyössä on hiljattain käynnistynyt uudenlainen työmuoto: vapaaehtoiset raha-asiain neuvojat auttavat selvittämään talousvaikeuksien kanssa painivien asiakkaiden rahatilannetta.

  • Jouluradio soi huimiin kuuntelijaennätyksiin

    (20.01.2016 15:18)

    Jouluradio kasvatti taas hienosti suosiotaan sekä perinteisillä radiotaajuuksilla että verkossa.

  • Erosta eheäksi® -eroryhmä yli 50-vuotiaana eronneille

    (18.01.2016 14:08)

    Luottamuksellisessa keskusteluryhmässä pääsee jakamaan eron synnyttämiä tunteita, saat vertaistukea ja apua muuttuneeseen elämäntilanteeseen sopeutumisessa.

  • Lapsen kanssa kotona hipsutteluhierontaa

    (18.01.2016 10:01)

    Sarjakuvassa Mää lammas auttaa hiirtä. Kuinka sinä voisit auttaa muita? Auttamisesta tulee mukava olo sille jota on auttanut. Auttaminen tuntuu kivalta myös itsestä. Varhaiskasvatuksen pappi Jenni Kahenvirta neuvoo hipsutteluhieronnan, jonka avulla voi pohtia toisten auttamista.

  • Tule laulamaan yhdessä uusia virsiä!

    (11.01.2016 09:32)

    Yhteislaulutilaisuuksissa tutustutaan virsikirjan uuden lisävihkon lauluihin.

  • Vertaistukea suruun ja odotukseen

    (08.01.2016 13:21)

    Alkuvuodesta 2016 käynnistyy sururyhmä sekä vertaisryhmä yksin lastaan odottaville nuorille naisille. Krito-teemapäivässä pohditaan elämän kipuja ja voimavaroja.

  • Aurore-renessanssimusiikkijuhlat pidetään 21.–24.1. Paavalinkirkossa

    (07.01.2016 14:03)

  • Lahjoitusleipää tiistaisin klo 12-15 Pitäjänmäen kirkolla

    (06.01.2016 17:33)

    Pitäjänmäen kirkon aulasta on saatavilla lahjoitusleipää tiistaisin 24.5. asti klo 12-15 välillä niin kauan kuin leipää riittää. Otathan oman kassin mukaan.

    Leivät lahjoittaa Strömbergin S-market ja noudossa avustavat Lions Club Hki/Konalan ja Lions Club Hki/Pitäjättärien jäsenet.

    Leivänhakureissulla voit poiketa vaikkapa päivärukouksessa, joka on klo 12 kirkkosalissa.

  • Loppiainen on idän tietäjien ja lähetystyön pyhä

    (01.01.2016 08:00)

    Varhaisesta keskiajasta lähtien loppiaisen aiheena on ollut kertomus idän tietäjistä.
    Nämä oppineet miehet ovat nähneet taivaalla tähden ja arvelevat sen kertovan vastasyntyneestä juutalaisten kuninkaasta.

  • Siunattua uutta vuotta 2016

    (31.12.2015 15:02)

    Helsingin seurakunnat tahtovat kiittää kaikkia helsinkiläisiä menneestä vuodesta ja toivottaa siunattua ja onnellista uutta vuotta 2016. Vaikka mennyt vuosi on ollut sekä kotimaassa että maailmalla myrkyisä on hyvä muistaa myös kaikki ne positiiviset asiat, joita menneenä vuonna on tapahtunut.

    Seurakunnissa vietetään messuja uuden vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi. Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan seurakuntien toimintaan.

  • Joulunaika täytti kirkot

    (29.12.2015 08:57)

    Joulua juhli pääkaupunkiseudun kirkoissa noin 316 000 ihmistä.

  • Rauhaa, vain rauhaa -joulupäivän saarna Paavalinkirkossa

    (25.12.2015 22:55)

    Elina Koivisto saarnasi joulupäivän jumalanpalveluksessa teemalla "Rauhaa, vain rauhaa".

  • Kallion kultaristit ovat täällä

    (22.12.2015 16:57)

    Mitä tapahtuu, kun yhdistetään seurakunnan aktiivinen luottamushenkilö, nopeasti asioista innostuva kirkkoherra ja seurakunnan alueella asuva huippusuunnittelija?

    Vastaus: Kallion seurakunnan vapaaehtoiset ja työntekijät saivat joululahjaksi huippuhienon uuden työasun, jossa ei arkailla tunnustaa ristiä!

  • Joulukirkkoon!

    (21.12.2015 14:22)

    Tule viettämään Jeesuksen syntymäjuhlaa! Täältä löydät kaikki Helsingin luterilaisten seurakuntien joulukirkot.

  • Palkittu dokumenttiohjaaja teki lyhytfilmin Jouluradiolle

    (15.12.2015 13:33)

    Jouluradion erilaisessa musiikkivideossa dokumenttiohjaajan Alzheimeria sairastava isä laulaa Maa on niin kaunis -virttä.

  • Joulun voimasanat: Teille on syntynyt vapahtaja!

    (14.12.2015 14:33)

    Henkilögalleria täydentyy. Esittelyssä Jeesus, Maria ja Joosef

  • Jouluna hartauksia Helsingin kirkoissa ja hautausmailla

    (14.12.2015 13:12)

    Jouluna on vuoden suosituin kirkkopyhä. Helsingissä aattohartauksia vietetään niin kirkoissa kuin hautausmaiden kappeleissakin.

  • Raskasta Joulua: ”Mekin osallistumme Kauneimpiin Joululauluihin”

    (09.12.2015 09:24)

    Raskaan Joulun ja Lähetysseuran Kauneimpien Joululaulujen yhteistyö jatkuu tänä jouluna kolmatta vuotta.

  • Jouluyö, bailuyö − Jouluradion reivit muuntaa joululaulut tanssihiteiksi

    (09.12.2015 08:00)

    Jouluradio järjestää perjantaina 18.12. Suomen, ja kenties koko maailman, ensimmäiset joulumusiikkiin keskittyvät reivit.

  • Kirkkosuklaa saapui kaupunkiin!

    (08.12.2015 13:40)

    Alppilan kirkon kahvila kutsuu astumaan sisään. joulu-uutuutena kirkkosuklaat, jotka sopivat lahjaksi tutulle ja tuntemattomalle.

  • Lucia tuo valoa pimeään

    (07.12.2015 14:07)

    Lucia-kulkue kerää väkeä Helsingin keskustaan sunnuntaina 13.12.

  • Pipariylläri aamuruuhkassa

    (02.12.2015 21:51)

    Saitko piparipussin torstaiaamuna? Jos kyllä, olit yksi kymmenistä tuhansista.

  • Itsenäisyyspäivä Hietaniemen hautausmaalla

    (01.12.2015 15:31)

    Sunnuntaina 6.12. juhlitaan itsenäistä Suomea.

  • Jouluradion Hoosianna kajahtaa taas eetteristä

    (25.11.2015 09:39)

    Jouluradio aloittaa lähetyksensä jo 13. kertaa puoliltaöin ensimmäisenä adventtina 29.11.

  • Helsingissä jouluseimetkin ottavat kantaa

    (24.11.2015 14:37)

    Helsingin jouluseimet tuo valokuvaaja Pekko Vasantolan seimikuvat Helsingin keskustan näyteikkunoihin 22.11.2015–6.1.2016.

  • Kirkko & kaupunki -lehteä ei jaeta

    (23.11.2015 14:53)

    Tällä viikolla Kirkko & kaupunki -lehti jäänee jakamatta postilakon vuoksi. Lehden juttuja ja näköisversion lehdestä voi lukea verkosta osoitteesta: www.valomerkki.fi

  • Helsingin aattokirkot

    (17.11.2015 15:13)

    Jeesuksen synttärijuhlat alkavat aattokirkoista. Tule mukaan!

  • Vuoden papiksi valittiin kirkkoherra Teemu Laajasalo

    (17.11.2015 14:53)

    Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2015 Kallion seurakunnan kirkkoherran Teemu Laajasalon.

  • Hoosiannakirkot kutsuvat laulamaan

    (17.11.2015 14:22)

    Uuden kirkkovuoden aloittava 1. adventti on yksi suosituimmista kirkkopyhistä.

  • Anna lahja vähävaraisen perheen lapselle

    (17.11.2015 09:52)

    Kaikissa Helsingin seurakunnissa järjestetään tänä vuonna joulukeräys. Seurakuntien Rakenna joulupuu -keräyksen kautta voi auttaa, jotta joulu tulisi myös vähävaraisten perheiden lapsille.

  • Seurakunnissa alkavat jo jouluaskartelut

    (17.11.2015 09:28)

    Jouluaskarteluja alkaa Helsingin seurakunnissa jo tällä viikolla. Katso listasta omasi.

  • Rauhan ja toivon kävely Helsingissä toi yhteen eri uskontojen edustajat

    (15.11.2015 16:06)

    Uskontokunnat kävelivät rauhan ja toivon puolesta Helsingissä sunnuntaina. Viitisensataa osanottajaa eri uskonto- ja kirkkokunnista kokoontuivat Helsingin tuomiokirkolle ja kävelivät sieltä Ranskan lähetystöön esittämään surunvalittelunsa Pariisin iskujen johdosta.

  • Uskonnolliset yhteisöt kävelevät rauhan ja toivon puolesta sunnuntaina

    (14.11.2015 18:00)

    Eri uskonnollisten yhteisöjen johtajat ja edustajat kokoontuvat sunnuntaina 15.11. kello 13 Helsingin tuomiokirkolle osoittamaan tukeaan rauhan puolesta.

  • Pariisin iskujen uhreja muistetaan Helsingin kirkoissa

    (14.11.2015 12:02)

    Pariisin terrori-iskujen uhreja muistetaan Helsingin kirkoissa.

  • Riemulaulut tekevät hyvää!

    (11.11.2015 09:42)

    Kallion kirkossa, Itäinen papinkatu 2, on perjantaina 20.11. kello 18 ainutlaatuinen musiikkijumalanpalvelus, jossa huippuartistit tulevat mukaan tekemään hyvää. Esiintyjinä mm. Diandra, Ville Pusa, Ida Elina, Jippu sekä gospelkuoro Higher Ground.

  • Tommi Kaleniuksen musiikkivideo soi Kirkon ulkomaanavun hyväksi

    (10.11.2015 09:00)

    Muusikko Tommi Kaleniuksen Minä itkisin -video julkaistaan tiistaina. Videolla tuetaan Kirkon ulkomaanavun keräystä pakolaisten auttamiseksi Euroopassa ja lähtömaissa.

  • Työn messu Kallion kirkossa to 12.11. klo 18

    (09.11.2015 14:08)

    Jo perinteeksi muodostunutta Työn messua vietetään jälleen torstaina 12.11. klo 18. Messussa puhuu kansanedustaja Pekka Haavisto ja musiikista vastaavat Kaj Chydenius ja Taru Nyman.

  • Jani Toivola puhuu osallisuudesta radion iltahartauksissa

    (04.11.2015 08:00)

    Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) pitää neljä radiohartautta Yle Radio 1:ssä marras-helmikuun aikana. Toivola on kutsuttu puhujaksi hartaussarjaan, jonka aiheena on ruumiin teologia.

  • Jouluradio järjestää joulumusiikkireivit

    (04.11.2015 06:00)

    Perjantaina 18.12. Tavastialla puistellaan tomut perinteisistä joululauluista. Jouluyö, bailuyö – Jouluradion reivit -tapahtumassa iloitaan kuumien tanssibiisien lisäksi joululauluista, joihin on miksattu mukaan moderneja tanssimusiikin rytmejä.

  • Arkkipiispa: Suomessa ei ole pakolaiskriisi

    (03.11.2015 10:44)

    Arkkipiispa Kari Mäkinen avasi Turun kokoontuneen kirkolliskokouksen puheella, jonka teemoina olivat turvapaikanhakijat ja pakolaiskriisi. Arkkipiispan mukaan on harhaanjohtavaa, että nykytilannetta kuvaillaan Euroopan tai Suomen pakolaiskriisiksi.

  • Ehdokasasettelu kirkolliskokoukseen käynnissä

    (02.11.2015 10:22)

    Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuustojen uudet jäsenet valitaan 9. helmikuuta 2016.

  • Auttamisesta asiaa ja laulut Syntisten virsikirjasta Kallion kirkossa ti 10.12. kello 18–20

    (02.11.2015 08:00)

    SuomiAreena Goes Kirkko -tapahtuma järjestetään tiistaina 10.11. kello 18–20 Kallion kirkossa.

  • Pyhäinpäivänä hartauksia hautausmailla ja portit auki läpi yön

    (27.10.2015 10:09)

    Pyhäinpäivänä lauantaina 31.10. hiljennytään Helsingin hautausmaiden kappeleiden hartauksissa. Hautausmaiden portit ovat avoinna torstaista kello 7 alkaen ja ne suljetaan vasta pyhäinpäivän jälkeisenä maanantaina kello 22. Portit ovat pyhäinpäivän aikoihin auki vuorokauden ympäri.

  • Haluatko kirkon keskusteluavun päivystäjäksi?

    (26.10.2015 10:33)

    Palvelevan puhelimen (Pp) palvelut sisältävät nykyisin puhelimen, netin, chatin ja perinteisen kirjeen, joita kutsutaan Kirkon keskusteluavuksi.

  • Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä läheisiä

    (23.10.2015 10:44)

    Lauantaina 31.10. vietetään pyhäinpäivää. Vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia.

  • Upeita musiikkiteoksia pyhäinpäivään aikaan!

    (19.10.2015 19:00)

    Paavalinkirkossa on pyhäinpäivä-viikonloppuna peräti kolme Requiem-esitystä, joissa helsinkiläiset huippukuorot musiikin avulla vievät pyhäinpäivän hartaaseen tunnelmaan.

    Perjantai-iltana Cantabile-kuoro esittää Mozartin Requiemin, lauantai-iltana pyhäinpäivän hartauden jälkeen Kampin Laulu esittää muistokynttilöiden vielä palaessa Brahmsin Ein Deutsches Requiem ja sunnuntaina Helsingin filharmoninen kuoro esittää Duruflén Requiemin op. 9.

  • YK-päivänä Tuomiokirkko valaistiin siniseksi

    (19.10.2015 09:34)

    Yhdistyneet kansakunnat täytti lauantaina, kansainvälisenä YK:n päivänä 24. lokakuuta tasan 70 vuotta.

  • Vaatekeräys YK:n päivänä Tuomiokirkolla

    (19.10.2015 09:06)

    YK:n päivänä lauantaina 24.10. kello 14–17 Tuomiokirkolla järjestetään vaatekeräys turvapaikanhakijoiden auttamiseksi.

  • Hätämajoitus oli yhteisponnistus

    (15.10.2015 11:58)

    Helsingin seurakunnat eivät laskuta kaupunkia tai valtiota turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilojen käytöstä.

  • Asunnottomien yön tapahtumia

    (12.10.2015 08:00)

    Asunnottomien yönä Helsingin seurakunnissa tarjotaan iltapalaa Kallion kulkijoille ja yömaja kodittomille.

  • Kari Kanala uudeksi kirkkoherraksi

    (06.10.2015 19:30)

    Paavalin seurakunnan uusi kirkkoherra on Kari Kanala. Seurakuntaneuvosto valitsi hänet tehtävään tiistai-illan kokouksessaan

  • Eläkkeelle työstä vaan ei elämästä

    (05.10.2015 16:46)

    Presidentti Tarja Halonen kertoo 8.10. klo 13 Torstaina iltapäivällä Kallion kirkossa mitä on jäädä eläkkeelle työstä vaan ei elämästä.

  • Erilainen saarnailta Kalliossa

    (05.10.2015 16:43)

    Kuka saa puhua? Kuka uskaltaa puhua? Kuka osaa puhua? Timo Soini, Miitta Sorvali ja Eero Huovinen kokoontuvat Teemu Laajasalon johdolla Kallion kirkkoon, saarnatuolin alle, ja keskustelemaan saarnaamisen tematiikasta torstaina 22.10. klo 19.

  • Hätämajoitusta tarjonneet kirkot palaamassa normitoimintaan

    (30.09.2015 13:54)

    Turvapaikanhakijoiden akuutein hätämajoitustarve alkaa helpottua ainakin helsinkiläisseurakuntien näkökulmasta.

  • Haluatko auttaa? Klikkaa itsesi Vapaaehtoistyo.fi-sivustolle

    (29.09.2015 11:39)

    Sivustolla on lueteltuna kaikki vapaaehtoistyön tarpeet mm. pakolaiskriisiin liittyen. Esimerkiksi Kannelmäen seurakunnassa voi auttaa kutomalla tai lahjoittamalla turvapaikanhakijalle villasukat.

  • Maunulan kirkon hätämajoitus jatkuu 15.10. saakka

    (29.09.2015 09:43)

    Maunulan kirkolle hätämajoitettiin 75 turvapaikanhakijaa torstaina 17.9. Hätämajoitus jatkuu nyt lokakuun puoleen väliin 15.10. asti. Normaali viikkotoiminta jatkuu kirkolla maanantaista 19.10. alkaen. Messu pidetään su 18.10. klo 16, tervetuloa!

  • Muuttuva Helsinki -keskusteluiltoja Seurakuntien talossa

    (28.09.2015 14:46)

    Vielä ehtii ja mahtuu mukaan Muuttuva Helsinki sarjan keskusteluiltoihin. Nehän ovat luottamushenkilöiden ja työntekijöiden vuoropuhelun foorumi.

  • Haluatko auttaa turvapaikanhakijoita?

    (24.09.2015 12:01)

    Info- ja rekrytointitilaisuus vapaaehtoistyöstä turvapaikanhakijoiden hätämajoituspaikoissa järjestetään tiistaina 29.9. kello 18 Lauttasaaren kirkossa, Myllykallionrinne 1.

  • Neulo nuorelle! -kampanja välittää sukkia ja lämpöä

    (22.09.2015 13:25)

    Stadin ammattiopisto ja Helsingin seurakuntien oppilaitostyö järjestävät yhteiskampanjan: neulo villasukat nuorelle ammattiin opiskelijalle! Sukat ovat lämmin tapa kannustaa nuorta elämässä eteenpäin.

  • Keskusteluilta pakolaiskriisistä Lauttasaaren kirkossa

    (22.09.2015 08:33)

    Turvapaikanhakijoiden hätämajoituspaikkana toimivalla Lauttasaaren kirkolla, Myllykallionrinne 1, järjestetään tänään tiistaina 22. syyskuuta kello 18 keskusteluilta pakolaiskriisistä.

  • Maunulan kirkon ensimmäinen hätämajoitusviikonloppu sujui rauhallisesti

    (21.09.2015 14:37)

    Maunulan kirkolle hätämajoitettiin 75 turvapaikanhakijaa torstai-iltana 17.9. Viikonloppu kirkolla sujui levollisissa merkeissä. Kerhotilaan pystytettiin pingispöytä ja ulkona pelattiin jalkapalloa.

    Turvapaikanhakijat ovat iloisia alueen vieraanvaraisuudesta. He opettelevat aktiivisesti suomen kieltä, jotta asiointi sujuisi toimivammin. Kaikki Maunulan kirkolle majoittuneet ovat miehiä.

    Majoittujat osallistuvat itse aktiivisesti toiminnan pyörittämiseen, kuten ruokahuoltoon ja siivoukseen. Lisäksi tarvitsemme kuitenkin vapaaehtoisia. Apua kaivataan erityisesti ruuanjakelussa. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä pastori Visa Viljamaahan, p. 09 2340 5325, visa.viljamaa @ evl.fi.

    Kirkolle on suunnitteilla avoimet ovet -teeilta, jonne voi tulla tutustumaan turvapaikanhakijoihin. Lisätietoa tulossa!

    Osa toiminnasta jatkuu kirkolla normaalisti myös hätämajoituksen ajan, osa siirtyy muihin tiloihin ja osa peruuntuu.

  • Human meets Human Kallion kirkossa ma 28.9. klo 15-17

    (21.09.2015 11:27)

    Klo 15-16 kohtaamisia, kahvia & pullaa, lapsille oma leikkipaikka. Klo 16-17 UMO Jazz Orkesterin konsertti, vapaa pääsy! Tule toivottamaan turvapaikanhakijat tervetulleiksi naapurustoomme!

  • Vapaaehtoistyö.fi - klikkaa itsesi mukaan hyvän tekemiseen!

    (18.09.2015 12:41)

    Sivustolla on lueteltuna kaikki vapaaehtoistyön tarpeet mm pakolaiskriisiin liittyen.

  • Maunulan kirkko hätämajaksi

    (17.09.2015 15:05)

    Helsingin seurakunnat majoittavat turvapaikanhakijoita torstai-illasta 17.9. alkaen Maunulan kirkolle. Ovien avaaminen hätämajoituskäyttöön on vastaus Helsingin kaupungilta tulleeseen avunpyyntöön vastaanottokeskusten täytyttyä.

  • Pasilan poliisitalolle kaivataan sadevaatteita, pipoja ja miesten jalkineita

    (16.09.2015 11:06)

    Meilahden seurakunta on päivystänyt katoksella viime viikolla kello 17 asti.

  • Haluatko antaa aikaasi pakolaisten auttamiseen?

    (14.09.2015 14:45)

    Helsingin seurakunnat tarjoavat turvapaikanhakijoille tällä hetkellä hätämajoitusta Lauttasaaren kirkolla ja pitempiaikaista majoitusta Munkkiniemen vanhassa seurakuntatalossa.

  • Kirkko Helsingissä auttaa pakolaisia 40 000 eurolla

    (10.09.2015 17:34)

    Helsingin seurakunnat antavat Kirkon Ulkomaanavulle 40 000 euroa pakolaisten auttamiseksi Kaakkois-Euroopassa. Näin päätti yhteinen kirkkoneuvosto torstaina 10.9.

  • Lauttasaaren kirkko hätämajoittaa pakolaisia

    (09.09.2015 19:08)

    Lauttasaaren seurakunnan tiloja on käytössä turvapaikanhakijoiden väliaikaisena majapaikkana.

  • Helsingissä seurakunnat jatkavat pakolaisten majoittamista

    (09.09.2015 14:26)

    Hätämajoituksessa Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa olevat pakolaiset vaihtavat majapaikkaansa Munkkiniemen entiselle seurakuntatalolle perjantaina iltapäivällä. Viime perjantaina viikonlopuksi avattua hätämajoitusta Agricolan kirkon kryptassa jatkettiin tämän viikon perjantaihin asti.

  • Näin autat pakolaisia Helsingin seurakuntien kautta

    (08.09.2015 16:12)

    Pakolaisten hätämajoitusta jatketaan Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa perjantaihin asti. Siellä tarvitaan apua ruoanjakelussa.

  • Vaatekeräys päättyy

    (08.09.2015 10:45)

    Lämmin kiitos turvapaikanhakijoiden vaatekeräykseen osallistuneille! Keräys päätetään Haagan seurakunnassa etuajassa, koska ihmisten anteliaisuuden vuoksi vaatteita ja käyttötavaroita on kertynyt yli odotusten, ja seurakunnan rajallisissa säilytystiloissa seinät tulevat vastaan. Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi lajittelemaan vaatteita diakoni Arto Leinoselle mieluiten sähköpostilla: arto.leinonen@evl.fi, p. 050 441 2136.

  • Sairaalapastorit jalkautuvat messuihin ensi sunnuntaina

    (07.09.2015 15:09)

    Ensi pyhänä 13.9. vietetään sairaalasielunhoidon 90-vuotisjuhlan kunniaksi Sairaalasielunhoidon sunnuntaita. Seitsemäntoista Helsingin sairaalapappia saarnaa tuolloin seurakuntien messuissa.

  • Agricolan kirkon kryptassa jatketaan hätämajoitusta perjantaihin

    (04.09.2015 14:58)

    Pakolaisten hätämajoitusta jatketaan Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa perjantaihin asti. Sen jälkeen voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön muita Helsingin seurakuntien kirkkoja ja tiloja.

  • Helsingissä haavi auki pakolaisten hyväksi

    (04.09.2015 13:09)

    Helsingin seurakunnat keräävät kolehdin pakolaisten auttamiseksi. Kolehtituotto kanavoidaan Kirkon ulkomaanavun kautta, joka auttaa Eurooppaan paenneita ihmisiä Unkarissa, Serbiassa ja Kreikassa yhteistyössä kolmen paikallisen kumppanijärjestönsä kanssa.

  • Kauneimmat virret -tilaisuuksissa lauletaan toivevirsiä ja tutustutaan uusiin virsiehdokkaisiin

    (04.09.2015 08:00)

    Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutapahtuma on saanut pikkuveljen, Kauneimmat virret.

  • Huippuartistien illoista apua pakolaisille

    (03.09.2015 13:29)

    Syksyn ensimmäisten Kale-klubien artistivieraat Anssi Kela ja Pepe Willberg laulavat Kirkon ulkomaanavun hyväksi tällä viikolla. Anssia kuullaan torstaina 3.9. Temppelinaukionkirkossa kello 19 ja Pepeä sunnuntaina 6.9. kello 18 Lauttasaaressa. Iltaa isännöi tuttuun tapaan Tommi Kalenius bändeineen.

  • Ogelin blogi: Pelko pois

    (02.09.2015 06:00)

    Ogelin blogin syksyn 2015 aloittaa seurakunnan uusi nuorisotyönohjaaja Tilda Tiljander, joka rohkaisee kohtaamaan pelkoja – toki pienin askelin. "Olisi hienoa oppia erottamaan, mikä on niin sanotusti tarpeellista pelkoa ja mikä taas sellaista, joka rajoittaa ja estää meitä tekemästä asioita, jotka oikeasti voisivat olla mahdollisia, hyviä ja jopa tarpeellisia."

  • Lauttasaari-päivät 5.-6.9. Kasinonrannassa ja kirkonmäellä

    (01.09.2015 13:39)

    Lauttasaari-päivät täyttää Kasinonrannan ja kirkonmäen iloisella ja mukavalla ohjelmalla. Lauantaina Kasinonrannassa seurakunnan teltalla on tarjolla herkullisia lettuja kermavaahdon ja hillon kera. Sunnuntaina kirkonmäellä nautitaan popahtavasta messusta ja illalla kirkossa Kale-klubin artistivieraana esiintyy legendaarinen Pepe Willberg!

  • Pienituloisten ruokailu katetaan taas

    (31.08.2015 11:01)

    Itä-Helsingin seurakuntien diakoniaruokailut pyörähtävät jälleen käyntiin kesätauon jälkeen. Ensimmäisenä sopan ehtii keittää Mikaelin seurakunta ma 31.8. klo 11. Ruokailu alkaa hartaudella ja jatkuu tästä lähtien aina maanantaisin 9.12. asti. Vapaaehtoisten laittaman lounaan, leivät ja kahvit saa 1,50 eurolla.

  • Hyvyys yllättää

    (27.08.2015 10:33)

    Paavalin seurakunta aloitti maanaintaina iltapäivällä vaatekeräyksen Facebookissa. Mitä siitä seurasi, oli yllätys!

  • Virkatodistusten tilauslomake väliaikaisesti poissa käytöstä

    (26.08.2015 09:38)

    Virkatodistusten tilaaminen verkkolomakkeella on väliaikaisesti poissa käytöstä.

  • Toivoa ja Unelmia ikuistettiin

    (25.08.2015 12:48)

    Toinen toistaan koskettavampia tarinoita kuultiin, kun ikäihmisiä ikuistettiin Matteuksenkirkon Toivo ja Unelma -valokuvauspajassa. Heitä kutsuttiin valokuvaan jonkin muistoihinsa tai unelmiinsa liittyvän esineen kanssa.

    Valokuvaajana toimi teologi ja taidekasvattaja Johanna Mantere. - Oli hienoa huomata, miten erilaisten muistojen ja tarinoiden kanssa ihmiset saapuivat paikalle. Tämä oli minullekin opettavaista, Mantere summaa kokemuksiaan.

  • Häämusiikki soi YouTubessa

    (25.08.2015 12:29)

    Häämusiikki soi läpi vuoden Tuomiokirkkoseurakunnan kirkoissa ja nyt myös YouTubessa, jossa voit kuunnella tutuimpia häämarsseja eri kirkkojemme uruilla soitettuina. Seurakuntamme kanttoreiden ylläpitämä Häämusiikki Soi -kanava laajentuu vähitellen.

  • Kuorovieraita Israelista

    (23.08.2015 18:51)

    Kallion kirkossa kajahtaa liki 100 laulajan voimin hienoa kuoromusiikkia lauantaina 29.8. klo 19.30, kun Tivonin kamarikuoro Israelista saapuu Kallion kantaattikuoron vieraaksi.

  • Onko lapsesi kastettu Länsi-Pasilan kappelissa vuosien 1985-2015 aikana?

    (16.08.2015 08:00)

    Tuo kastemekko ja/tai kuvia Kastemekkonäyttelyyn Länsi-Pasilan kappelin 30-vuotisjuhlaan.

  • Helsingin seurakunnat Taiteiden yössä

    (12.08.2015 14:53)

    Helsingin seurakunnat järjestävät ohjelmaa Taiteiden yönä. Tarkista tapahtumalista!

  • Sohvalle Stadiin

    (12.08.2015 12:27)

    Helsinkiin saapuu tänäkin syksynä tuhansia uusia opiskelijoita, jotka eivät ole ehtineet saamaan opiskelija-asuntoa opintojen alkaessa. Kuten edellisvuonna, evankelisluterilainen kirkko haluaa tukea inhimillisen Helsingin rakentamista. Kallion seurakunta ja Helsingin oppilaitospapit järjestävät Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kanssa tempauksen, jossa tavalliset helsinkiläiset kutsuvat kaupunkiin saapuvia opiskelijoita asumaan luokseen tilapäisesti.

  • Älä unohda Hiroshimaa

    (04.08.2015 10:00)

    Muista pommitusten uhreja Hirosima-illassa.

  • Ekaluokkalaisten siunaamiset elokuussa

    (29.07.2015 13:29)

    Ekaluokkalaisia siunataan koulupoluilleen Helsingin seurakunnissa elokuussa.

  • Retkiä koko perheelle elokuussa

    (13.07.2015 10:00)

    To 6.8. matkataan Vivamon Raamattukylään katsomaan näytelmää. Monikulttuurisille perheille järjestetään virkistyspäivä Mustasaaressa la 15.8.

  • Syksyllä risteilylle

    (06.07.2015 10:00)

    Järjestämme syksyllä virsiristeilyn Tukholmaan ja risteilymatkan Kreikan saarille. Ilmoittautuminen on käynnissä.

  • Valomerkin pahvi-Jeesus teki vastavierailun festareille Lahteen

    (03.07.2015 11:31)

    Lahden katukuvaan ilmestyi viime yönä liuta kyykkääviä pahvi-Jeesuksia humoristisena vastavetona vajaa kuukausi sitten Helsingissä huomiota herättäneelle tempaukselle. Pahvi-Jeesus valloitti paitsi Lahden, hashtagistä #festarijeesus tuli myös yksi päivän somesuosikeista Twitterissä ja Facebookissa.

  • Millainen on diakoniatyöntekijän arkipäivä?

    (02.07.2015 14:19)

    Vartiokylän seurakunnan diakoni Anni Merilahti kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan eräästä työpäivästään. Asiakastapaamisia, sähköpostia, monenlaisia tunteita, rukousta, leirikirjeitä, ruoka-apua. Kirjoitus löytyy diakoniatyön Itätuulia-blogista.

  • Kesähartauksia ja lauluja Malmin hautausmaalla

    (29.06.2015 10:00)

    Hartaus Malmin hautausmaan isossa kappelissa torstaisin klo 19. Elo- ja syyskuussa järjestetään opastettuja kävelyitä laulajien haudoille.

  • Lastentapahtumia Mustasaaressa

    (22.06.2015 08:00)

    Mustasaaressa esitetään kesä-heinäkuun vaihteessa sirkusesityksiä ja näytelmiä koko perheelle.

  • Helsingin seurakuntien järjestämää toimintaa Pride -viikolla

    (18.06.2015 08:00)

    Helsingin seurakunnat ovat mukana Pride -viikolla luentojen ja keskustelutilaisuuksien merkeissä. Lauantaina 27.6. Helsingin seurakunnat osallistuvat myös Kaivopuiston Pride -puistojuhlaan konttikirkolla, jossa järjestetään paljon ohjelmaa lapsiperheille.

  • Raamatun huippuhetket

    (17.06.2015 11:32)

    Raamatun huippuhetkiin on perehdytty tänä kesänä Kesäillan kerhossa keskiviikkoisin klo 18 Ruoholahden kappelissa. Tulossa on vielä yksi iltaa. Illat aloittaa papin pitämä opetusluento, jonka ohessa lauletaan kanttorin johdolla virsiä ja lauluja. Noin klo 18.45 nautitaan kahvit.

  • Juhannusta juhlitaan seurakunnissa

    (12.06.2015 08:00)

    Helsingissä voi osallistua juhannusaattona seurakuntien juhannusjuhliin. Juhannusjuhlia on myös merimaisemissa.

  • Kirkko Helsingissä säilytti lähetysmäärärahat ennallaan

    (11.06.2015 20:10)

    Helsingin seurakunnat eivät tingi kansainvälisen avun euroista ja keskittävät lähetysmäärärahansa jatkossakin kolmelle järjestölle.

  • Kaupunkilaisia päivittäin ilahduttava Senaatintorin ääni täyttää 10 vuotta

    (10.06.2015 11:27)

    Senaatintorin ääni on kuultu Senaatintorilla joka päivä klo 17:49 jo 10 vuoden ajan. Tietokonemusiikkiteos on eurooppalaisen kellopelin tai iltasoiton moderni versio.

  • Perinteiset vihkikirkot hääparien suosikkivalinta kesällä

    (09.06.2015 10:35)

    Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirkot eivät ole menettäneet suosiotaan kesähäiden vihkipaikkana. Monella suurella paikkakunnalla häitä vietetään mieluiten kaupunkien vanhoissa kirkkorakennuksissa.

  • Ensimmäinen Toivonpäivä täytti Matteuksenkirkon

    (05.06.2015 15:09)

    Tuskin on Matteuksenkirkossa ennen saunottu. Sekin nähtiin, kun fysioterapeutti Janne Härkönen liikutti Toivonpäivän osallistujia tuolijumpassa. Itä-Helsingin diakoniatyön torstaina 4.6. järjestämä tapahtuma veti kirkon täpötäyteen.

  • Metrolla musiikkiin -konserttisarja alkaa!

    (02.06.2015 10:55)

    Vesi kielellä odotamme niitä musiikillisia herkkuja, mitä tämän vuoden konserttisarja tarjoaa. Teemana vuonna 2015 on "Kielellä".

  • Saapas-ryhmät mukana auttamassa nuoria päättäjäispäivänä

    (29.05.2015 13:06)

    Helsingin keskustassa ja alueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio koulujen päättymispäivän iltana ja yönä.

  • Stadin Suvivirsi kokosi tuhatpäisen lauluporukan

    (29.05.2015 09:02)

    Toukokuun viimeinen torstai houkutteli noin 1 700 kevätviisujen fania Narinkkatorille sinitaivaan alle

  • Urut soivat läpi kesän

    (26.05.2015 15:47)

    Helsingin Urkukesä on pääasiassa urku- ja muuhun klassiseen musiikkiin keskittyvä Suomen laajin musiikkifestivaali yli 100 konsertillaan. Ohjelmassa on myös runsaasti vokaalimusiikkia.

  • Toivonpäivä tuo iloa ikäihmisille

    (26.05.2015 08:00)

    Itä-Helsingissä vietetään torstaina 4. kesäkuuta Toivonpäivää, jolla halutaan tuoda esille vanhuutta positiivisessa valossa.

  • Mämmi sanoittaa koululaisten tunteita ja huolenaiheita

    (23.05.2015 13:00)

    Animaatiohahmo Mämmi julkistettiin 10-vuotiaiden jättisynttärijuhlissa lauantaina 23.5. Linnanmäellä.

  • Opastettuja kävelyitä laulajien haudoille

    (22.05.2015 10:00)

    Malmin hautausmaalla järjestettävillä Laulujen kävelyillä kuullaan tarinoita ja lauluja.

  • Jo joutui armas Suvivirren aika

    (13.05.2015 14:46)

    Suvivirsi on taas ajankohtainen. Perinteistä koulujen päättymisen ja kesänavauksen tunnuslaulua lauletaan taas ympäri pääkaupunkiseutua seurakuntien tapahtumissa ja kirkoissa.

  • Helsingin seurakunnilta 50 000 euron avustus Nepaliin

    (11.05.2015 10:10)

    Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto on myöntänyt kokouksessaan 50 000 euroa Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun kautta.

  • Benediktiinimunkki Laurence Freeman vierailee Suomessa

    (04.05.2015 08:00)

    Ma 11.5. kello 18 ja ti 12.5. kello 18 Meilahden kirkossa

  • Luottofillarit valloittavat Kallion kadut

    (01.05.2015 12:00)

    Koko talvikauden ajan on Alppilan kirkon pannuhuoneen Fillaripajalla korjattu ja tuunattu pinkkejä Luottofillareita kalliolaisten iloksi ja nyt sunnuntaina 3.5. klo 16 Alppilan kirkon messussa pyörälauma lasketaan vapauteen.

  • Omien raha-asioiden herraksi

    (28.04.2015 11:03)

    Itä-Helsingin diakoniatyössä näkyy selvästi, että monella alueen asukkaalla on taloustilanne yhä pahemmassa solmussa. Niinpä maaliskuun alussa käynnistyi uusi diakonian talousneuvonnan projekti. Sen tavoitteena on parantaa asukkaiden taitoja raha-asioiden hoidossa.

  • Yksinäisyys näkyy diakoniatyössä

    (28.04.2015 09:20)

    Ihmisten yksinäisyys tulee yhä useammin vastaan Helsingin seurakuntien diakoniatyössä.

  • Tahdon-illat

    (27.04.2015 12:29)

    Mikä häämarssi alkaa tii-titti-dii? Milloin ja miten ne kuulutukset tehtiinkään? Onko morsiushuoneessa peili? Missä kohdassa kaavaa polvistutaan? Saako riisiä heittää?

    Näihin ja muihin kysymyksiisi saat vastauksen Tahdon-illoissa, joita järjestetään Helsingin kirkoissa toukokuussa.

  • Seurakuntien Saapas-ryhmät mukana auttamassa nuoria vappuyönä

    (27.04.2015 08:42)

    Helsingin keskustassa ja alueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio vappuiltana ja -yönä.

  • Kesäpäivystäjäksi Tuomiokirkkoon

    (24.04.2015 09:00)

    Kiinnostaisiko sinua vapaaehtoistyö, joka tarjoaa mahdollisuuden kohdata niin läheltä kuin kauempaakin tulevia ihmisiä? Kaipaatko kesällä mahdollisuutta hiljentyä, viivähtää hetkisen viileän kirkon seinien suojissa?

  • Musiikki hoitaa vanhuksia ja sairaita

    (23.04.2015 10:38)

    Erään palvelutalon hoitaja kiitteli musiikkihetkien tuomaa hyvää mieltä: vanha asukas oli ollut koko loppupäivän yhtä hymyä. Näin kertoo Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikko Emmi Kuittinen. Hän työskentelee hoivamusiikkiprojektissa, joka vie musiikin hyvää tekevää vaikutusta vanhuksille, sairaille tai vaikeassa elämäntilanteessa oleville.

  • Vihille ensi vuonna? Varaa vihkiaika netissä viikolla 19

    (20.04.2015 15:27)

    Vihkiaikatoivomuksia Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoihin vuoden 2016 lauantaipäiville voi esittää näillä nettisivuilla viikolla 19 (4.–10.5.2015).

  • Lampaat ja kanit muuttavat Mustasaareen

    (20.04.2015 13:09)

    Kanit muuttavat Mustasaareen tiistaina 24.6 ja lampaat loppuviikosta, todennäköisesti perjantaina 27.6. Tervetuloa tutustumaan Mustasaaren eläimiin!

  • Meidän suhde?! - Vielä ehtii mukaan!

    (16.04.2015 08:00)

    Kolme lauantaiaamupäivän kestoista sukellusta pari- ja perhesuhteeseen

  • Tule mukaan rakentamaan Torimessua 14.5.!

    (15.04.2015 15:30)

    Torimessu järjestetään helatorstaina 14.5. Töölön torilla klo 12

  • Yhdessä terrorismia vastaan Senaatintorilla 18.4.

    (13.04.2015 10:44)

    Yhdessä terrorismia vastaan -tapahtuma kutsuu koolle kaikkia, jotka vastustavat vihaa ja väkivaltaa. Senaatintorin tilaisuus alkaa lauantaina 18.4. kello 11 eri uskontokuntien rukoushetkellä.

  • Kastemaljat odottavat 26. huhtikuuta

    (09.04.2015 12:48)

    Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakunnat järjestävät yhteisen kastepäivän sunnuntaina 26. huhtikuuta. Kastepäivänä voi tulla itse tai tuoda lapsensa kasteelle ilman sen suurempia järjestelyjä. Ilmoittautumisaikaa on Helsingissä 17. huhtikuuta saakka.

  • Mikael Agricolan kirkko täyttää 80 vuotta – Tapahtuu juhlaviikolla 19.–25. huhtikuuta

    (09.04.2015 08:00)

    Suomen kirjakielelle pohjan luoneen piispa Mikael Agricolan nimikkokirkosta on muodostunut eteläisen Helsingin maamerkki. Kirkon torni kohoaa Punavuoren ja Eiran kattojen ylle, 103 metrin korkeuteen ja näkyy kauas merelle. Mikael Agricolan kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Kirkko vihittiin käyttöön palmusunnuntaina 1935. Agricolan kirkon 80-vuotisjuhlamessua vietetään sunnuntaina 19.4.2015 klo 12.

  • Via Cruciksen voi katsoa videolta

    (07.04.2015 12:17)

    Uudistunut Via Crucis keräsi pitkänäperjantaina arviolta 15 000–20 000 katsojaa Kaisaniemen puistoon, Suomen Pankille sekä Senaatintorille Helsingin keskustassa.

  • Kirkkotaidekurssi alkaa Seurakuntien talolla

    (07.04.2015 09:00)

    Elämyksellisellä taideoppiminen -kurssilla voi saada ristiotteen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkotaiteeseen.

  • Päiväkerhoihin ilmoittautuminen alkanut

    (07.04.2015 08:45)

    Haku Helsingin seurakuntien päiväkerhoihin alkaa 8. huhtikuuta ja kestää 30. huhtikuuta saakka. 3–6-vuotiaille tarkoitettuja päiväkerhoja löytyy kaikista Helsingin seurakunnista.

  • Pääsiäisen ahtitwaarna

    (05.04.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Pitkäperjantain ahtitwaarna

    (03.04.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Kiirastorstain ahtitwaarna

    (02.04.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Kellokeskiviikon ahtitwaarna

    (01.04.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Tikkutiistain ahtitwaarna

    (31.03.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Malkamaanantain ahtitwaarna

    (30.03.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Palmusunnuntain ahtitwaarna

    (29.03.2015 06:00)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan. Pääsiäistä varten on laadittu hiljaisen viikon ahtisaarnojen teemoja hyödyntäviä ahtitwaarnoja, joita saa jakaa vapaasti verkossa tai printata julisteiksi.

  • Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla

    (25.03.2015 10:53)

    Kristinuskossa pääsiäinen on kirkkovuoden keskus ja kohokohta, ilon ja elämän juhla. Silloin juhlitaan Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. Kristityille Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että ylösnoussut Kristus on avannut uuden tien ja toivon kuolemasta elämään.

  • Hiljaisella viikolla vaelletaan kohti pääsiäistä

    (25.03.2015 10:27)

    Hiljainen viikko, jota kutsuttiin aiemmin myös piinaviikoksi, alkaa palmusunnuntaista. Ortodoksit kutsuvat tätä viikkoa suureksi viikoksi. Hiljaisella viikolla monissa seurakunnissa järjestetään pääsiäisvaelluksia ja -näytelmiä.

  • Uusi verkkomediamme Valomerkki on aloittanut

    (25.03.2015 09:32)

    Uusi verkkomedia Valomerkki.fi yhdisti pääkaupunkiseudun seurakuntien Essen, Kirkko & kaupungin ja Vantaan Laurin verkkolehdet, joten siitä tuli tiettävästi laajin kirkollistaustainen verkkomedia Suomessa. Lehtien yhteinen painosmäärä on 346 600 kappaletta.

  • Uudistunut Via Crucis valtaa Helsingin kadut

    (20.03.2015 08:54)

    Via Crucis -pääsiäisvaellus esitetään 20. kerran pitkäperjantaina 3. huhtikuuta Helsingin ydinkeskustassa. Esitys alkaa kello 21.30 Kaisaniemen puistossa. Kärsimystien reitti kulkee Suomen pankin kautta Tuomiokirkolle, jossa esitys päättyy ristiinnaulitsemiseen.

  • Maria!

    (16.03.2015 11:10)

    - utställning i Johanneskyrkan.

  • Seurakunnissa pääsiäisaskarteluja

    (16.03.2015 08:52)

    Maaliskuun loppupuolella pääsee askartelemaan pääsiäiskoristeita ja -kortteja eri puolilla kaupunkia.

  • Uusi verkkomedia Valomerkki aloittaa pian

    (11.03.2015 09:30)

    Uusi verkkomedia Valomerkki aloittaa pian. Valomerkki yhdistää pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko & kaupungin, Vantaan Laurin ja Essen verkkolehdet, ja siitä tulee tiettävästi laajin kirkollistaustainen verkkomedia Suomessa.

  • Entiset nunnat rohkaisevat naisia Pihlajamäen tapahtumassa

    (11.03.2015 09:18)

    Pihlajamäen kirkon naisten iltapäivässä 22.3. kaksi entistä nunnaa kertovat, kuinka luostarissa koetut vaikeat kokemukset muuttuivat heidän elämässään voimavaraksi.

  • Tapahtumakalentereissa käyttökatko 10.3. klo 11-12 /Evenemangskalenderna ur bruk kl 11-12:30

    (10.03.2015 10:53)

    Päivitämme taustatekniikkaa, ja siitä seuraa, että kaikki tapahtumasivut täytyy julkaista uudestaan. Tästä seuraa käyttökatko kello 11-12.

    Tapahtumat pulppuilevat pikku hiljaa kalentereihin, mutta osalla kartoista näkyy vielä jonkin aikaa Guineanlahti. Siellähän se on, Afrikan länsipuolella.

  • Kamarikonsertit Tuomaankirkossa to 12.3. kello 19 ja Meilahden kirkossa su 15.3. kello 16

    (08.03.2015 08:00)

    Sellotaiteilija Panu Luosto ja pianotaiteilija Joonas Pohjonen vierailevat Kamarikonserttisarjassa.

  • Seurakunnat tukevat erityislasten omaishoitajaperheitä laajan verkoston kanssa

    (04.03.2015 10:15)

    Helsingin seurakunnat järjestävät tänäkin keväänä virkistyspäivän itähelsinkiläisille erityislasten omaishoitajaperheille Helsingin kaupungin kanssa. Yhteistyöhön on nyt liittynyt myös Metropolia-ammattikorkeakoulu.

  • Pyhiinvaellus Pariisiin -kampanja alkaa

    (02.03.2015 10:42)

    Jos haluat lisätietoa tai osallistua Pyhiinvaellus Pariisiin -kampanjaan, tule lauantaina 7.3. kello 13 infotilaisuuteen Kallion kirkkoon. Siellä puhuu Jouni Keronen, joka toimii muun muassa Climate Leadership Councilin toiminnanjohtajana.

  • Helsingin pienyrittäjät hakevat turvaa verkostoista

    (27.02.2015 14:26)

    Helsinkiläiset pienyrittäjät kokevat verkostot tärkeiksi erityisesti poikkeustilanteissa. Kirkon järjestämää vertaistukea arvostetaan. Tämä käy ilmi Helsingin seurakuntayhtymän ja Pääkaupunkiseudun yrityskummien esiselvitysprojektissa, jossa kartoitettiin helsinkiläisten pienyrittäjien tilannetta, jaksamista ja tuen tarpeita.

  • Via Crucis näkyy jo mediassa

    (27.02.2015 14:12)

    Kulttuuriohjelma Strada kävi haastattelemassa työryhmän jäseniä. Lue verkkojulkaisusta, miksi Via Crucis houkuttelee osallistumaan ja katso ohjelma perjantaina 27.2. klo 21.30 YLE TV1:ssä. Satu Silvo sai tuhkaristin otsaansa.

  • Puoluejohtajat kävivät arvokeskustelua kryptassa

    (27.02.2015 08:42)

    Puoluejohtajat keskustelivat torstaina 26.2. arvokysymyksistä Tuomiokirkon kryptassa. Kirkon eduskuntavaalien arvoillassa olivat edustettuina kaikkien puolueiden puheenjohtajat tai varapuheenjohtajat.

  • Kirkoissa runsaasti konsertteja pääsiäisen aikana

    (26.02.2015 09:28)

    Helsingin seurakuntien pääsiäisajan musiikkikalenteri ilmestyy. Painettuja kalentereita on saatavilla muun muassa Helsingin kirkoista, Helsingin kaupungin matkailutoimistosta ja kaupungintalon Virkainfosta.

  • Diakoniatyön blogi avautunut

    (24.02.2015 14:53)

    Itä-Helsingin seurakuntien diakoniatyöntekijät ovat käynnistäneet oman blogin nimeltään Itätuulia. He bloggaavat diakoniatyön arjesta metroradan itäpäässä eli työstään ja siinä havaitsemistaan asioista. Itätuulia on luettavissa osoitteessa www.diakoniaa.net - kannattaa käydä tutustumassa!

  • Tilaisuuksia hiljaisuudelle

    (19.02.2015 10:00)

    Hiljaisuuden iltapäivässä Siltamäessä on mahdollisuus levätä ja rukoilla. Pukinmäen kiireettömässä lauantaissa rukous muovautuu tanssiksi. Huhtikuussa on mahdollisuus vetäytyä kokonaisen viikonlopun ajaksi retriittiin, pois arjen rutiineista.

  • Valon ja ilon messu

    (16.02.2015 13:04)

  • Puoluejohtajat tentissä Kirkon arvoillassa

    (12.02.2015 10:12)

    Puoluejohtajat kokoontuvat keskustelemaan eduskuntavaalien arvoiltaan torstaina 26. helmikuuta Helsingin tuomiokirkon kryptaan, Kirkkokatu 18, kello 18 alkaen. Arvoillan järjestää evankelis-luterilainen kirkko.

  • Cantores Minores on vuoden kasvattaja 2014

    (10.02.2015 16:03)

    Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores sai vuoden kasvattaja- palkinnon 2014. Palkinnon arvo on 20 000 euroa. Cantores Minores on toiminut yli 60 vuotta sosiaalisena ja kulttuurisena kasvattajana pääkaupunkiseudulla. Kuoro tunnetaan uraauurtavasta konserttitoiminnastaan. Vuoden kasvattaja -palkinnon myöntää Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö.

  • Seurakunnan blogi ottaa kantaa avioliittokeskusteluun

    (06.02.2015 13:31)

    Malmin seurakunnan perhetyö pohtii Ensi treffit alttarilla- sarjan herättämää keskustelua avioliitosta. "Elinikäisyyden ihanne kuuluu ihmisenä olemisen ytimeen", kirjoittaa pastori Joona Mikkola Pyhä perhe -blogissa.

  • Valokuvanäyttely syöpää sairastaneista lapsiperheistä

    (04.02.2015 11:08)

    Kampin kappelissa on esillä valokuvaaja Lari Järnefeltin kuvasarja syöpää sairastavista ja syövän voittaneista lapsiperheistä.

  • Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet valittiin

    (30.01.2015 09:54)

    Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet vuosille 2015–2016 on valittu.

  • Malmin sairaalassa otettiin käyttöön muistohuone

    (28.01.2015 08:49)

    Malmin sairaalan uudisrakennuksessa on avattu uusi muistohuone, hiljentymishuone ja omaisten lepotila. Ruumishuoneen läheisyydessä sijaitsevassa muistohuoneessa omaiset voivat käydä katsomassa edesmennyttä ja hyvästellä vainajansa. Esimerkiksi hautaan siunaaminen voidaan toimittaa muistohuoneessa uskontokunnasta riippumatta.

  • Jouluradiolle uusi kuunteluennätys

    (26.01.2015 12:51)

    Toivontuottajien Jouluradio ylsi joulukuussa historiansa parhaisiin kuuntelulukuihin.

  • Hautausmaiden toimistojen aukioloajat muuttuvat

    (23.01.2015 12:49)

    Toimistojen aukioloajat Hietaniemen, Honkanummen ja Malmin hautausmailla muuttuvat.

  • Yhteisvastuu 2015 tukee vapaaehtoistoimintaa Suomessa ja auttaa lapsia kouluun Haitissa

    (22.01.2015 11:29)

    Suomessa Yhteisvastuuvaroin laajennetaan Suurella Sydämellä -vapaaehtoisverkoston toimintaa koko maahan. Haitissa Yhteisvastuu auttaa lapsia kouluun. Muun muassa Yhteisvastuun tuella Haitiin rakennetaan tulevina vuosina uusia kouluja.

  • Mään elämää

    (20.01.2015 15:14)

    Mää-lammas sarjakuvaa piirtää varhaiskasvatuksen pastori Mia Iiskola

  • Vieraanvaraisuutta ja kristittyjen yhteyttä

    (19.01.2015 18:52)

    Arja Kortelainen puhui saarnassaan vieraanvaraisuudesta sekä erilaisten kristittyjen yhteydestä. Saarnan lopuksi hän luki Sauli Niinistön allekirjoittaman vuoden 2015 rukouspäiväjulistuksen. Kristittyjen ykseyden rukouspäivä aloitti kristittyjen ykseyden rukousviikon. Keskiviikkona 21.1. klo 18 on ekumeeninen rukoushetki Paavalinkirkossa.

  • Itkuvirsien laulaminen on perinne

    (19.01.2015 11:26)

    joka on elpynyt 80-luvulta lähtien Suomessa. Itkuvirsien avulla saa mahdollisuuden kuulostella omia itkun aiheitaan ja mahdollisuuden itkeä itkuvirsinä omat ilot ja surut.

  • Kisapappi Leena Huovinen palkittiin urheilugaalassa

    (14.01.2015 15:52)

    Kisapappi Leena Huovinen palkittiin tiistaina 13. tammikuuta Taustavoimana Suomen urheilugaalassa. Leena Huovinen on toiminut arvokisajoukkueiden kisapappina yli 10 vuotta, vuodesta 2004 alkaen. Sotshin talviolympialaiset olivat Huovisen kuudennet olympialaiset, joiden lisäksi hän on ollut mukana kymmenissä muissa arvokisoissa.

  • Valtaosa tyytyväisiä seurakuntien toimintaan Helsingissä

    (12.01.2015 09:00)

    Parempi kirkko-kyselyyn Helsingissä vastanneista 2 667 henkilöstä viidennes oli erittäin tyytyväisiä ja kaksi kolmasosaa vastaajistakin oli melko tyytyväisiä seurakuntansa toimintaan. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää seurakuntalaisten mielipiteitä seurakuntien nykyisestä toiminnasta ja saada myös ajatuksia toiminnan kehittämiseen jatkossa.

  • Kampin kappelissa vihitään pareja ystävänpäivänä

    (09.01.2015 08:48)

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta on harvinainen tilaisuus astella armaansa kanssa alttarille Helsingissä Kampin kappelissa. Kappelissa on valmistumisensa jälkeen vihitty pareja vain kerran aiemmin eli yli kaksi vuotta sitten 12.12.12.-vihkipäivätapahtumassa. Ystävänpäivänä 14.2. Kampin kappelissa vietetään vihki-iltaa iltakuudesta alkaen puolille öin.

  • Euroopan ruhtinashovit soivat

    (06.01.2015 11:32)

    Tammikuussa 2015 Euroopan historian tarunhohtoisimmat kuningashuoneet heräävät jälleen eloon Helsingin Paavalinkirkossa.

  • Loppiainen on itämaan tietäjien juhla

    (05.01.2015 09:00)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen.

  • Kirkkoon liittyi ennätysmäärä ihmisiä

    (02.01.2015 16:06)

    Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi vahvistamattomien tietojen mukaan yli 15 500 henkilöä. Luku on suurempi kuin koskaan ennen.

  • Uudenvuodenlupaus, joka toteutuu!

    (30.12.2014 11:23)

    Tee uudenvuodenlupaus ja ryhdy Suomen Pipliaseuran kuukausilahjoittajaksi tukemaan säännöllisesti pitkäjänteistä työtämme! Me lupaamme ohjata lahjoituksesi konkreettiseen työhön hyvän asian puolesta.

  • Uutena vuotenakin aikamme on Jumalan kädessä

    (29.12.2014 13:57)

    Uudenvuodenaattona kirkossa pohditaan sitä, että aikamme on Jumalan kädessä. Uutta vuotta voi juhlistaa myös kirkossa.

  • Kirkot täyttyivät Helsingissä jouluna

    (29.12.2014 13:00)

    Joulupyhinä kirkot täyttyivät Helsingissä. Joulukirkossa käyminen on edelleen tärkeä osa suomalaista joulunviettoa.

  • Presidentti Halonen vierailee Jouluradiossa

    (18.12.2014 10:08)

    Presidentti Tarja Halonen vierailee Jouluradion Toivekonsertin suorassa lähetyksessä lauantaina 20.12. kello 14–16

  • Joululahjoja viedään yli 3000 kotiin pääkaupunkiseudulla

    (17.12.2014 10:00)

    Espoon, Helsingin ja Vantaan evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteinen hyvän mielen joulukampanja Rakenna joulupuu yllättää tänä jouluna muun muassa vähävaraisten perheiden lapsia. Keräyksen kautta ilahdutetaan pääkaupunkiseudulla lähes 3300 lahjansaajaa, lapsia, yksinäisiä sekä vanhuksia. Keräys alkoi ensimmäisenä adventtina 30. marraskuuta.

  • Joulu Helsingin hautausmailla

    (15.12.2014 14:48)

    Helsingin hautausmaiden portit ovat joulun aikana avoinna ympäri vuorokauden.

  • Jouluhaukut

    (12.12.2014 08:00)

    Eläinten jouluhartaus kerää yhteen kaikenkarvaiset seurakuntalaiset ja näiden lemmikit.

  • Joulutempaukset ja -tapahtumat jatkuvat seurakunnissa

    (08.12.2014 08:00)

    Vielä ehtii mukaan seurakuntien erilaisiin joulutapahtumiin ja -tempauksiin.

  • Joulua voi viettää myös yhdessä kirkolla

    (05.12.2014 08:00)

    Toisenlaista joulua voi viettää Alppilan kirkolla, jossa voi viettää päivät ja yön. Käpylän kirkolla taas vietetään jouluaattoa yhdessä.

  • Seurakunnat jakoivat asemilla 75 000 sydänpiparia

    (04.12.2014 06:00)

    Aamulla asemilla kulkeneet ihmiset kokivat pienen yllätyksen torstaina 4. joulukuuta saadessaan käteensä paperipussin. Pussi sisälsi kaksi sydämenmuotoista piparkakkua, ja sen päällä luki "Joulurauhaa" -toivotus.

  • Rakenna joulupuu-keräys sai lahjan antajat liikkeelle

    (03.12.2014 08:55)

    Seurakuntien Rakenna joulupuu -keräys pääkaupunkiseudulla on lähtenyt hienosti liikkeelle. Useimmissa seurakunnissa kaikille vähävaraisten perheiden, yksinäisten tai vanhusten lahjatoiveille on jo lahjoittaja.

  • Helsingin kirkot täyttyivät adventtina

    (01.12.2014 14:05)

    Ensimmäisen adventin Hoosianna-kirkot ovat kolmanneksi suosituin kirkkopyhä. Kaikkiaan Helsingissä tänä adventtisunnuntaina kävi erilaisissa seurakuntien tilaisuuksissa yhteensä runsas 16 000 osallistujaa. Erityisen paljon kävijöitä oli Tuomasmessussa, jossa liki tuhatkunta henkeä kävi laulamassa Hoosiannaa.

  • Seurakunnat kutsuvat joulujuhliinsa

    (01.12.2014 08:00)

    Helsingin seurakunnissa järjestetään monenlaista yhteistä joulujuhlaa, puurojuhlaa, glögiä ja jouluateriaa. Löydä joukosta omasi. Jouluaattoakin voi viettää muiden kanssa Käpylän kirkolla.

  • Piispa Irja Askola otti kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin

    (28.11.2014 13:50)

    Helsingin piispa Irja Askola on ottanut kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Eduskunta äänesti perjantaina tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Eduskunnan täysistunto päätti istunnossaan 28.11., että lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista etenee suuren valiokunnan käsittelyyn. Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta kannattava vastalause voitti täysistunnon äänestyksen äänin 105–92.

  • Adventtisunnuntai: Hoosiannalla ylistetään Jumalan läheisyyttä

    (25.11.2014 08:00)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen.

  • Kalsareita lahjoitettiin Kodittomien yössä

    (19.11.2014 14:30)

    Lokakuussa järjestetyn kalsarikeräyksen lahjoitussatoa jaettiin tarvitseville Myllypuron Kodittomien yössä viime perjantaina.

  • Jouluradiossa soi koko joulumusiikin kirjo

    (19.11.2014 13:33)

    Ensimmäisenä adventtina 30.11. puolilta öin aloittava joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio soi niin FM-taajuuksilla kuin netissäkin. Tänä vuonna Toivontuottajien kanavaperhettä voi internetin kautta kuunnella peräti kahdeksan erilaisen joulumusiikkikanavan tahdissa. Uusina nettikanavina aloittavat klassiseen musiikkiin keskittyvä Klassinen joulu sekä vironkielistä joulumusiikkia soittava Jõuluraadio.

  • Avunhuudosta suosikkivirreksi

    (18.11.2014 16:22)

    Jos suomalaisilta kysytään, miksi adventtina mennään kirkkoon, niin useimmat osaavat vastata: "Mennään veisaamaan hoosiannaa." Ensimmäisen adventin messut ja hartaudet eli ns. hoosiannakirkot ovatkin suomalaisten kestosuosikkeja vuodesta toiseen.

  • Yllätä vähävaraisen perheen lapsi joululahjalla

    (18.11.2014 08:34)

    Jaa jouluiloa ja yllätä tuntematon lapsi joululahjalla. Rakenna joulupuu -keräyksen kautta jaetaan lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjoittaa voi myös muille tarvitseville, esimerkiksi ruokalahjakortteja yksinäisille ja kukkalahjoja vanhuksille. Lahjatoiveet voivat vaihdella seurakunnittain.

  • Tervetuloa kuulemaan tukholmalaisen S:ta Claran seurakunnan toiminnasta!

    (12.11.2014 12:59)

    S:ta Claran seurakunta on mennyt kansan keskelle ja tarjonnut apuaan hädänalaisille Tukholman keskustassa jo yli 20 vuotta. Diakoni Inga Pagréus saapuu Helsinkiin 21.-22.11. kertomaan seurakunnan toiminnasta, jossa rukouksella ja vapaaehtoistyöllä on iso merkitys. Paikka on Andreaskyrkan osoitteessa Korkeavuorenkatu 22. Puhe simultaanitulkataan suomeksi.

  • Tekstaritupu auttaa tyttöjä ja poikia eri puolilla Suomea

    (12.11.2014 09:34)

    Tekstaritupu viettää tänä vuonna 10-synttäreitä. Vuonna 2004 helsinkiläinen erityisnuorisotyönohjaaja huomasi vastailevansa omalla matkapuhelimellaan nuorten lähettämiin kysymyksiin tietämättä yhtään kenelle vastasi. Tästä arkisesta työtilanteesta ja nuorten tarpeesta alkoi Tekstarituputoiminta.

  • Seurakuntavaalien äänestysprosentiksi täsmentyi 15,6 koko maassa

    (11.11.2014 10:12)

    Seurakuntavaalien valtakunnalliseksi äänestysprosentiksi on 15,6. Neljän vuoden takaisissa vaaleissa äänestysprosentti oli 17. Äänestäneistä ennakkoon äänesti 59,4 prosenttia. Äänioikeus oli 3,3 miljoonalla suomalaisella.

  • Neljännes Helsingin kirkkovaltuutetuista Tulkaa kaikki -liikkeestä

    (10.11.2014 10:28)

    Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston suurin ryhmä on Tulkaa kaikki 24 edustajallaan. Valtuuston 91 jäsenestä noin neljännes valituista on Tulkaa kaikki -ryhmästä. Helsingin kirkkovaltuuston valtuutetuista liki puolet, 43, oli uusia.

  • Jarmo Leppiniemi seurakuntavaalien ääniharava Helsingissä

    (10.11.2014 00:29)

    Helsingin seurakuntien luottamushenkilöiksi eli yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoihin vuosiksi 2015–2018 valittujen keski-ikä on 50 vuotta. Luottamushenkilöitä on yhteensä 387, joista 60 prosenttia on naisia, noin kolmannes alle 39-vuotiaita. Nuorimmat luottamushenkilöt löytyvät Kallion ja Paavalin seurakunnista, joista yli puolet on alle 40-vuotiaita.

  • Seurakuntavaalien äänestysprosentti on 15,7 koko maassa

    (10.11.2014 00:08)

    Seurakuntavaalien vahvistamaton valtakunnallinen äänestysprosentti on 15,7, kun seurakunnista noin kolme neljäsosaa on julkaissut tietonsa. Tarkennetut tiedot valituista saadaan maanantaiaamuna.

  • Helsingissä 11,3 prosenttia äänesti seurakuntavaaleissa

    (09.11.2014 21:32)

    Alustavien tietojen mukaan Helsingin suomen- ja ruotsinkielisissä seurakunnissa äänesti yhteensä 33 941 (43 874 vuonna 2010) äänioikeutettua seurakuntavaaleissa.

  • Söndagens gudstjänster

    (06.11.2014 08:42)

    Annonsen publiceras även i torsdagens Hufvudstadsbladet

  • Seurakuntavaalit 2014: Kirkkoon kuulumisen syyt muutoksessa

    (05.11.2014 09:47)

    Seurakuntavaalien vaalikonekysymyksiin vastanneet äänestäjät nostavat seurakunnan tärkeimmästä tehtäväksi heikompien auttamisen. Toiseksi tärkeimmäksi on valittu kristillinen kasvatus. Ehdokkaat puolestaan painottavat eniten kristillistä kasvatusta, jumalanpalveluselämää ja rukousta sekä heikompien auttamista.

  • Arkkipiispa Kari Mäkinen: ”Pelastus ei ole kauppatavaraa”

    (03.11.2014 11:23)

    Kirkolliskokouksen avajaispuheessaan arkkipiispa Kari Mäkinen nosti esille talouselämän vaikutusta kirkkoon ja yhteiskuntaan.

  • Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen Malmilla

    (03.11.2014 08:30)

    Vanhemmuuden päivä Malmin kirkossa lauantaina 8.11. klo 10–12.

  • Helsingin seurakuntavaalien ennakkoäänestys oli vilkasta

    (31.10.2014 21:12)

    Seurakuntavaalien ennakkoäänestys oli Helsingissä vilkasta, vaikka ihan neljän vuoden takaiseen äänimäärään ei vielä yllettykään.

  • Ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa jatkuu vilkkaana Helsingissä

    (30.10.2014 10:07)

    Ovet Helsingin vaalipaikoilla ovat käyneet tiuhaan tahtiin, vaikka kolmen ensimmäisen päivän aikana ollaan hieman jäljessä neljän vuoden takaisesta määrästä.

  • Kalsareita lahjoitettiin kodittomille Narinkkatorilla

    (29.10.2014 15:38)

    Kalsarikeräykseen asunnottomien hyväksi virtasi alusvaatteita viime viikolla.

  • Ennakkoäänestyspaikoilla vipinää Helsingissä

    (29.10.2014 12:48)

    Helsingissä seurakuntavaaleissa on äänestänyt ennakkoon maanantaina ja tiistaina pyöreästi 6500 henkilöä, joista reilu parituhatta isoissa kauppakeskuksissa.

  • Helsingissä 2700 äänesti ennakkoon seurakuntavaalien ensimmäisenä päivänä

    (27.10.2014 20:49)

    2 700 henkilöä kävi äänestämässä ennakkoon seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä Helsingissä. Määrä on sama kuin neljä vuotta sitten.

  • Pyhäinpäivänä kynttilämeri syttyy hautausmaille

    (27.10.2014 08:00)

    Lauantaina 1.11. vietetään pyhäinpäivää Helsingin kirkoissa ja hautausmailla. Hautausmaiden portit ovat avoinna läpi yön.

  • Seurakuntayhtymän talous kunnossa, mutta niukkenemassa

    (24.10.2014 13:29)

    Helsingin seurakuntayhtymän talous on yhä hyvässä mallissa. Säästöjä ja sijoituksia on sen verran, että jyrkkiin toimiin ei tarvitse ryhtyä, vaikka yleinen heikko taloustilanne vaikuttaa myös seurakuntien talouteen. Yhtymän tulot polkevat käytännössä paikoillaan.

  • Asunnottomien yö täynnä tarinoita

    (23.10.2014 16:31)

    Myllypuron kirkolla kävi vilske Asunnottomien yön tapahtumassa 17.10. Koskettavan puheenvuoron käytti itsekin asunnottomana ollut Tommi Manninen: "Te asunnottomien kanssa töitä tekevät tarvitsette työssänne sydämen asennetta, että me kodittomat kelpaisimme tällaisina, rikkinäisinä ihmisinä." Asunnottomien yö on täynnä kodittomuuden tarinoita, mutta myös toiveikkuutta ja selviytymistarinoita. Tässä muutama niistä.

  • Roihuvuoren seurakunta mukana vastaiskussa jengiväkivallalle

    (22.10.2014 14:35)

    Näyttelijä Eppu Pastinen on Väkivallankumous-tapahtuman isä. Hän on saanut tapahtumaan mukaan useita kotimaisia tähtiä. Pastisen järjestämää Väkivallankumousta mainostetaan rakkauden pesäpallo-otteluna, joka järjestetään 26. lokakuuta Helsingissä kello 12 Roihuvuoren pesäpallokentällä.

  • Kampin Narinkkatorilla tehdään hyvää

    (22.10.2014 08:00)

    Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on 27.–31.10. Kampin Narinkkatori muuttuu tuolla viikolla Hyvän tekemisen toriksi, jossa voi äänestää, piipahtaa kahville ja nauttia vaihtuvasta ohjelmasta.

  • Evästä kirkon päättäjiä

    (21.10.2014 09:30)

    Syksyn seurakuntavaalien aikaan toteutetaan Helsingissä seurakuntalaisille kysely, jossa vastaajat pääsevät evästämään vaaleissa valittavia Helsingin luottamushenkilöitä.

  • Seurakuntavaaleissa uskotaan hyvän tekemiseen

    (20.10.2014 15:32)

    Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on käynnistynyt maanantaina 27.10. ja jatkuu perjantaihin 31. lokakuuta asti.

  • Kapua Kallion kirkon torniin – tutustu ehdokkaisiin

    (20.10.2014 08:00)

    Helsingin seurakunnissa järjestetään ennen seurakuntavaaleja erilaisia vaalitapahtumia ja -keskustelutilaisuuksia. Esimerkiksi Kalliossa voi samalla kavuta kirkon torniin.

  • Evästä kirkon päättäjiä: parempikirkko.fi

    (17.10.2014 11:04)

    Syksyn seurakuntavaalien aikaan toteutetaan Helsingissä seurakuntalaisille kysely, jossa vastaajat pääsevät evästämään vaaleissa valittavia Helsingin luottamushenkilöitä. Kysymyksissä kartoitetaan monipuolisesti toiveita kotiseurakunnan toiminnan kehittämiseksi ja pyritään keräämään vinkkejä vuoden 2015 alusta nelivuotiskautensa aloittaville seurakuntiemme luottamushenkilöille.

  • Seurakuntavaalit 2014: Näyttelijä Iina Kuustonen maksaa kirkollisveronsa tyytyväisenä

    (16.10.2014 08:00)

    Näyttelijä Iina Kuustonen on mukana syksyn seurakuntavaalien kampanjassa. Kuustosen oli luontevaa lähteä mukaan kampanjaan, sillä kirkko tarvitsee hänen mielestään ihmisiä, jotka yrittävät vaikuttaa tekemällä kirkosta paremman paikan.

  • Kansanedustaja Pekka Haavisto puhuu YK:n päivän jumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa

    (14.10.2014 14:47)

    YK:n päivän monikielistä, ekumeenista jumalanpalvelusta vietetään Helsingin tuomiokirkossa perjantaina 24.10.2014 klo 10. Jumalanpalveluksessa rukoillaan rauhaa maailmaan ja rohkaistaan kaikkia olemaan rauhanrakentajia.

  • Rippikouluilmoittautuminen on taas ajankohtaista

    (13.10.2014 17:34)

    Helsingin seurakunnissa ensi vuoden rippikouluihin ilmoittaudutaan keskiviikosta 15.10. alkaen. Helsingin seurakunnissa on myös juuri valmistunut rippikoulua koskeva kysely, jonka mukaan neljä viidestä osallistuvasta pitää rippikoulua hyvänä kokonaisuutena.

  • Kodittomien yöt jatkuvat Myllypurossa kerran kuukaudessa

    (13.10.2014 16:32)

    Asunnottomat saavat apua Myllypuron kirkolla joka kuukausi järjestettävänä Kodittomien yönä. Tapahtuma pidetään kerran kuukaudessa läpi talven, seuraavan kerran pe 14.11. ja pe 12.12.

  • Seurakuntavaalit 2014: Vaalikoneesta selviää ehdokkaan kanta homoliittoihin ja kirkon talouteen

    (13.10.2014 16:26)

    Seurakuntien vaalikone on avautunut äänestäjille osoitteessa mtv.fi/seurakuntavaalit sekä seurakuntavaalit.fi .

  • Teknisiä ongelmia vaalikoneessa

    (13.10.2014 15:49)

  • Hoivamuusikon tehtävä herätti suurta kiinnostusta

    (10.10.2014 10:19)

    Vartiokylän seurakunnassa oli hiljattain avoinna hoivamuusikon projektivirka, joka herätti suurta kiinnostusta niin musiikin ammattilaisissa kuin yleensäkin. Oikotien verkkopalvelussa tehtävä klikattiin auki yli 3 700 kertaa.

  • Seurakunnat järjestävät kalsarikeräyksen kodittomille

    (10.10.2014 09:00)

    Helsingin seurakunnat järjestävät alusvaatekeräyksen asunnottomien hyväksi. Uusia, käyttämättömiä alusvaatteita, alushousuja, pitkiä kalsareita, aluspaitoja, kerrastoja, sukkia, myös pipoja ja lapasia sekä miehille että naisille saa tuoda Narinkkatorille diakoniatyöntekijöiden kojuun keskiviikkona 29.10. kello 12–19. Hygieniasyistä keräyksessä vastaanotetaan siis vain käyttämättömiä ja uusia alusvaatteita tai alusvaatekerrastoja.

  • Asukkaat muuttaneet seurakuntien tukiasuntoihin Ruskeasuolla

    (09.10.2014 09:00)

    Asukkaat ovat lokakuun alussa muuttaneet Helsingin seurakuntien uusiin tukiasuntoihin Ruskeasuolla.

  • Vaalianimaatiot innostavat äänestämään seurakuntavaaleissa

    (06.10.2014 12:00)

    Pyhä kabinetti -animaatiosarjan ensimmäinen jakso julkaistaan MTV:n Seurakuntavaalit 2014 -verkkosivulla maanantaina 6.10. Neliosainen animaatiosarja tuo pilke silmäkulmassa esille kirkon moniäänisyyttä ja jäsenten mielipiteiden kirjoa. Tarkoitus on myös rohkaista kirkon jäseniä äänestämään syksyn seurakuntavaaleissa.

  • Seurakunnat mukana energiansäästötalkoissa

    (06.10.2014 11:20)

    Helsingin seurakunnat haluavat toimia vastuullisesti ympäristön hyväksi ja energiankulutuksen pienenetämiseksi. Monia ympäristöä säästäviä askelia on jo otettu ja toimintaa parannetaan koko ajan.

  • Vertaistukiryhmä yksin lastaan odottaville nuorille 21–29-vuotiaille naisille

    (03.10.2014 13:05)

    Odotat lastasi yksin ja odotat ensimmäistä lastasi. Kaipaat samassa elämäntilanteessa
    olevien vertaistukea.

  • Helsingin kirkoissa vietetään enkelien sunnuntaita

    (30.09.2014 11:52)

    Eri puolilla Helsinkiä vietetään perhekirkkoa tai messua Enkelien sunnuntaina 5.10. Pääkaupungin luterilaisissa seurakunnissa ns. mikkelinpäivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Pienelle parasta - nimikkopyhä. Idea Enkelien sunnuntain yhteisestä vietosta pohjautuu Suvivirren sunnuntain hyvistä kokemuksista.

  • Vapaaehtoisten saattohoitokoulutus kiinnosti

    (29.09.2014 14:09)

    Syksyn saattohoidon koulutukseen ilmoittauduttiin runsaasti. Yhteydenottoja tuli hieman yli 70. Koulutuksen suuren suosion vuoksi Helsingin seurakuntayhtymän sairaalasielunhoito ja diakonia järjestää kolme koulutusta yhden sijaan. Valtava kiinnostus saattohoidon vapaaehtoiseksi yllätti sairaalapastori Merja Hållfastin.

  • Seurakuntavaalit 2014: Teemu Laajasalon unelmien kirkko on pala taivasta

    (29.09.2014 09:35)

    Helsinkiläisen Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo on mukana seurakuntavaalikampanjassa. Laajasalo kannustaa ihmisiä mukaan kehittämään kirkon toimintaa. Äänestämällä voi vaikuttaa, mihin paikallisseurakunnan varat kohdistetaan.

  • Ruskeasuon seurakuntakeskuksen käyttöönottojuhlamessu lauantaina 4.10. kello 15

    (28.09.2014 08:00)

    Tervetuloa juhlistamaan Ruskeasuon uuden seurakuntakeskuksen käyttöönottoa messuun ja juhlakahveille!

  • Kallion kirkkoon tulee rippituoli ja lapsille mukavammat oltavat

    (26.09.2014 15:17)

    Rippituoli on suomalaisille tuttu lähinnä ulkomaisista elokuvista, mutta nyt sellainen saadaan myös Kallion kirkkoon. Rippituoli otetaan käyttöön Mikkelinpäivänä 5.10., ja samana päivänä myös lapset pääsevät testaamaan mielekkäämpää olemista messussa uudessa lasten tilassa.

  • Juhlavuotta viettävä Palveleva puhelin on arkinen hengenpelastaja

    (22.09.2014 12:28)

    Palveleva puhelin, Suomen vanhin puhelinauttaja, täyttää 50 vuotta lokakuun ensimmäisenä päivänä.

  • Tervetuloa ekomessuun su 28.9. klo 18!

    (18.09.2014 15:19)

    Ekomessun jälkeen teejatkot, jonne kutsutaan erityisesti "vanhoja nuoria". Tule tapaamaan tuttuja!

  • Helsingin seurakuntavaaliehdokkaista alle 40-vuotiaita runsas kolmannes

    (18.09.2014 11:31)

    Helsingin seurakuntavaalien ehdokasprofiili on nuorentunut edellisistä vaaleista. Nyt seurakuntavaaleissa on ehdolla enemmän alle 40-vuotiaita kuin viimeksi, ja toisaalta yli 60-vuotiaita on ehdolla vähemmän.

  • Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi, Helsingissä mukana myös julkkisehdokkaita

    (15.09.2014 20:22)

    Syksyn seurakuntavaalien tunnetuimmat ehdokkaat löytyvät Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta: ehdolle ovat asettuneet esimerkiksi muusikot Petri Laaksonen ja Kari Peitsamo, Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi ja entinen puheenjohtaja Jorma Hentilä. Paavalin seurakunnasta pyrkivät lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, erityisavustaja Tarja Kantola ja Vihreiden nuorten pj. Maria Ohisalo. Pakilasta mukana on näyttelijä Sara Paavolainen, Kalliosta pastori Kai Sadinmaa, Roihuvuoresta oopperalaulaja Ville Salonen ja Oulunkylästä kolumnisti ja esseisti Jukka Relander.

  • Mikaelin seurakunta mukana Demokratiapalkinnon saajaehdokkaissa

    (14.09.2014 13:46)

    Vetoa ja voimaa Mellunkylään -hanke on ainoa pääkaupunkiseudun edustaja valtakunnallisessa Demokratiapalkinto 2014 -yleisöäänestyksessä. Mikaelin seurakunta on ollut vahvasti mukana Vetoa ja voimaa Mellunkylään -hankkeessa.

  • Jesse Kaikuranta ja Lenni-Kalle Taipale räätälöivät Jouluradiolle Hoosiannan

    (12.09.2014 09:04)

    Televisiosta tutut muusikot Jesse Kaikuranta ja Lenni-Kalle Taipale tekevät Jouluradion perinteisen Hoosianna-sovituksen tulevaksi jouluksi.

  • Soppakattilat porisevat jälleen kirkoilla

    (10.09.2014 13:02)

    Syksyn diakoniaruokailut ovat käynnistyneet Itä-Helsingin seurakunnissa. Tarjolla on paitsi maittavaa lounasta myös ruokaseuraa sekä aluksi hetki hartautta ja hiljentymistä. Tervetuloa!

  • Gospel Helsinki julkaisi ensilevynsä

    (10.09.2014 09:48)

    Meilahden seurakunnan nuorten aikuisten ja aikuisten kuoro Gospel Helsingin levynjulkaisukonsertti Meilahden kirkossa su 5.10. kello 18

  • Jani Toivola on yksi syksyn seurakuntavaalien kampanjakasvoista

    (08.09.2014 13:26)

    Kansanedustaja Jani Toivola lähtee mukaan syksyn seurakuntavaalien kampanjakasvoksi.

  • Arto Antturista Pitäjänmäen kirkkoherra

    (07.09.2014 21:35)

    Pitäjänmäen seurakunnan uusi kirkkoherra on Arto Antturi.

    Äänioikeuttaan käytti 759 seurakuntalaista ja kokonaisäänestysprosentti oli 9,03 %.

  • Pyhät ajat ja paikat tapahtumaviikko valtaa Viikin

    (05.09.2014 08:00)

    Viikissä vietetään tiistaista sunnuntaihin 9.–14.9. Pyhät ajat ja paikat -tapahtumaviikkoa.

  • Rakemaa toivoo edelleen yhteisöllisyyttä soppakattilan ympärille

    (03.09.2014 16:17)

    Jukka Rakemaa jäi tyytyväisenä eläkkeelle Helsingin seurakuntayhtymän asuttamistoiminnan sihteerin tehtävistä. Päällimmäisenä miehen ajatuksissa oli yhteisöllisen asumistoiminnan onnistuminen. Rakemaa palveli Helsingin seurakuntia kaikkiaan 45 vuotta. Ensimmäiset työvuodet hän vietti nuorisotyöntekijänä Paavalin seurakunnan partio- ja poikatyössä.

  • Ehdokkaita etsitään syksyn seurakuntavaaleihin

    (29.08.2014 09:57)

    Marraskuun seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Vaaliehdokkaiksi etsitään kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia seurakuntalaisia. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.

  • Yrittäjien tapaamisessa aamupalaa ja vertaistukea

    (28.08.2014 10:53)

    Helsinkiläisiä pienyrittäjiä kutsutaan kerran kuussa aamutapaamisiin verkostoitumaan, kuulemaan puheenvuoroja yrittäjän hyvinvoinnista sekä jakamaan kokemuksia yrittäjyydestä. Yrittäjillä on mahdollisuus myös keskustella yrityskummi-mentorin ja seurakunnan työntekijöiden kanssa. Aamutapaamiset järjestää Helsingin seurakuntayhtymän ja Pääkaupunkiseudun Yrityskummien Pienyrittäjälle tukea -esiselvitysprojekti Euroopan sosiaalirahaston tuella.

    Mentorointikoordinaattori Esko Valkeala näkee tärkeänä, että yrittäjille tarjotaan mahdollisuutta saada vertaistukea.

  • Asetu ehdokkaaksi ja tee kirkosta näköisesi

    (26.08.2014 09:56)

    Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014

  • Usko hyvän tekemiseen näkyi Kontufestareilla

    (25.08.2014 14:27)

    Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset kohtasivat Kontufestarin kävijöitä lauantaina. Leppoisassa tapahtumassa oli tarjolla tietoa seurakuntavaaleista ja seurakunnan toiminnasta. Asukkaita kutsuttiin myös hyvän tekemiseen.

  • Toimintaa nuorille aikuisille

    (20.08.2014 10:59)

  • Suomenlinnan kirkko 160 vuotta

    (19.08.2014 12:47)

    Suomenlinnan harmaaksi rapattu kirkko on Helsingin vanhimpia pyhäköitä. Kirkontornista loistava majakka luotsaa valollaan merellä ja ilmassa sekä Suomenlinnan saarella kulkijoita morsettamalla Helsingin merkiksi H-kirjainta. Suomenlinnan kirkko valmistui vuonna 1854 ja se vihittiin käyttöön samana vuonna, 160 vuotta sitten. Suomenlinnan kirkon juhlaviikkoa vietetään 31.8.–7.9.2014.

  • Sinustako saattohoidon vapaaehtoinen?

    (18.08.2014 15:37)

    Vapaaehtoistyöntekijä voi läsnäolollaan tuoda saattohoidettavalle turvaa ja helpottaa hänen oloaan. Helsingin seurakuntayhtymä järjestää yhteistyössä kaupungin kanssa saattohoidon vapaaehtoisten koulutuksen, joka alkaa la 20.9. 2014 Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa.

  • Uskontojen edustajat tempaisevat kestävän elämäntavan puolesta

    (15.08.2014 11:56)

    Uskontojen ohjeistukset kuluttamisen vähentämiseen ovat mukana ensimmäisillä KoeHelsingissä-kaupunkifestivaaleilla. Kansalaistorille on rakentunut kierrätysmateriaalista Roskalavapaviljonki, missä järjestetään uusiokäyttöön ja ympäristönsuojeluun kytkeytyviä tapahtumia, puheenvuoroja, työpajoja ja taidetekoja.

  • Kirkoissa paljon tapahtumia Taiteiden yönä

    (15.08.2014 08:00)

    Taiteiden yönä torstaina 21.8. myös Helsingin kirkoissa tapahtuu paljon. Kuoromaratoneja on Tuomiokirkossa ja Paavalinkirkossa sekä kirkkokonsertteja eri puolilla kaupunkia. Tapahtumiin on vapaa pääsy. Paavalinkirkon torniin voi kavuta, Vanhankirkon portailla järjestetään lukumaraton Nigeriassa siepattujen tyttöjen hyväksi. Syötävääkin voi ostaa useammasta paikasta.

  • Vihille melkein missä vaan

    (13.08.2014 08:00)

    Tiesitkö, että voit pitää kirkkohäät muuallakin kuin kirkossa? Myös vihkikaavan toteuttamiseen on monenlaisia vaihtoehtoja.

  • Kirkko Helsingissä kannustaa kortinpeluuseen

    (12.08.2014 08:00)

    Tiesitkö, että Helsingin korkein kirkontorni on Mikael Agricolan kirkossa? Tai että Johanneksenkirkossa on eniten istumapaikkoja Helsingin kirkoista?

  • Tarjoa sohvasi asunnottomalle opiskelijalle

    (11.08.2014 09:21)

    Haluaisitko majoittaa vaille asuntoa jääneen opiskelijan opintojensa alkumetreillä? Viikko tai kuukausi jaettua aikaa? Uusi ystävä?

  • Kampin kappeli voitti Trip Advisor-palkinnon

    (05.08.2014 14:55)

    Kampin kappeli on voittanut matkailijoiden Trip Advisor -verkkopalvelun Certificate of Excellence -palkinnon. Kyseisen palkinnon saavat Trip Advisor -matkailusivuston nähtävyydet, jotka ovat saaneet matkailijoilta parhaimmat arvostelut.

  • Hiroshima-illassa muistetaan sodan uhreja laajemminkin

    (05.08.2014 14:30)

    Töölönlahden rannalla muistetaan 6. elokuuta Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja sekä niitä siviilejä, jotka tänäänkin kärsivät sodan jaloissa ja joukkotuhoaseiden käytön uhan alla.

  • Sohvalle Stadiin – vieraanvaraisuustempaus syksyllä 2014

    (04.08.2014 10:23)

    Haluaisitko majoittaa vaille asuntoa jääneen opiskelijan opintojensa alkumetreillä? Viikko tai kuukausi jaettua aikaa? Uusi ystävä?

  • Metrolla musiikkiin -konserttisarja päättyy Östersundomin kirkkoon

    (04.08.2014 09:26)

    Metrolla musiikkiin -konsertit jatkuvat Itä-Helsingin kirkoissa vielä elokuun ajan. Konserttisarja huipentuu Östersundomin kappelin konserttiin.

  • Verkkopappi mukana Assemblyn fiiliksissä

    (01.08.2014 15:34)

    Kirkko on mukana tänäkin vuonna Assembly Summer 2014 – tapahtumassa. Helsingin messukeskuksessa pidettävä neljän päivän tietokone- ja pelitapahtuma on tähän mennessä suurin tarjoten 3000 tietokonepaikkaa peliharrastajille.

    – Kirkko haluaa olla siellä, missä sen jäsenet ovat. Digitaalinen kulttuuri on tänä päivänä osalle ihmisistä luontevaa ja tärkeää, toteaa kirkon osastolla päivystävä verkkopappi Markus Kartano Helsingin seurakuntayhtymästä. Kartano toivoo, että nuorisotyössä ymmärrettäisiin entistä enemmän hyödyntää pelejä.

  • Palestiinalaisnuoret nauttivat rippileirin rauhasta

    (31.07.2014 15:45)

    Suomalaiset ja palestiinalaiset viettivät yhteisen rippileirin Veskolassa.

  • Riparilla sosiaalista mediaa

    (30.07.2014 11:06)

    Sosiaalista mediaa käytetään hyväksi rippileireillä entistä enemmän. Esimerkiksi Paavalin seurakunnan riparilaisia kutsutaan kätevästi leirinuotiolle WhatsApp Messenger - pikaviestisovelluksella. Myös oppitunneilla käytetään aikaisempaa enemmän sosiaalista mediaa toiminnallisena menetelmänä.

    - Oppitunnit on saatu sosiaalisen median avulla kiinnostavimmiksi. Nuoret ovat tottuneet hakemaan älypuhelimilla tietoa ja kertomaan asioita myös kamerakuvin, kertoo nuorisotyön ohjaaja Ann-Marie Ahlsten Paavalin seurakunnasta.

  • Koulunsa aloittaneita siunataan kirkoissa

    (28.07.2014 13:30)

    Sadat ekaluokkalaiset saavat siunauksen koulutielleen Helsingissä.

  • Kirkkomuskarit alkavat ympäri Helsinkiä

    (28.07.2014 13:10)

    Ilmoittautuminen syksyn kirkkomuskareihin alkaa elokuussa. Muskareita järjestävät syyskaudella Herttoniemen, Kallion, Kannelmäen, Malmin, Meilahden, Paavalin, Pakilan, Roihuvuoren, Töölön ja Vuosaaren seurakunnat.

  • Valon ja ilon tapahtumat rikkovat rajoja

    (28.07.2014 12:00)

    Meilahden seurakunnan Valon ja ilon tapahtumat jatkuvat loppukesällä ja syksyllä.

  • Kirkon Ulkomaanavulta 50 000 euroa Gazaan

    (23.07.2014 09:54)


    Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan 50 000 euroa Gazassa kotinsa menettäneiden perheiden auttamiseen. Varoilla hankitaan kodittomille perheille sekä heidät vastaanottaneille sukulaisille ruokaa, patjoja, vesisäiliöitä, hygieniatarvikkeita sekä rakennustarvikkeita vaurioita saaneiden talojen korjauksiin.

  • Nuorisokodin kesässä uidaan

    (22.07.2014 11:00)

    Lehtisaaren nuorisokodin pihapiiri tarjoaa etenkin kesällä mahdollisuuden käyttää ympäristöpsykologiaa. Pihapiiri omenapuineen, marjapensaineen, raparpereineen, kukkineen ja merenrantoineen hoitaa.

    - Luontokävelyillä ympäristössä voi olla rauhoittava ja eheyttävä vaikutus. Haasteena on tyttöjen aktivoiminen luonnossa olemiseen, näkee nuorisokodin ohjaajan kesäsijainen Minna Rönnberg, joka valmistuu pian psykologiksi.

  • Ay-pomo Sture Fjäder jyrähtää kirkon puolesta ja valjastaa Akavan seurakuntavaalien kampanjointiin

    (16.07.2014 15:58)

    Työmarkkinakeskusjärjestö Akava lähtee voimallisesti mukaan syksyn 2014 seurakuntavaalien kampanjointiin. Akava kannustaa liittojensa jäseniä paitsi ryhtymään ehdokkaiksi, myös äänestämään seurakuntavaaleissa.

  • Helsingin seurakunnat selvittävät pienyrittäjien tukitarpeita

    (14.07.2014 14:16)

    Helsingin seurakuntien yhteiskunnallinen työ on aloittanut pienyrittäjien tilannetta selvittävän hankkeen Euroopan sosiaalirahaston osarahoituksella. Pienyrittäjälle tukea –esiselvitysprojektissa kartoitetaan helsinkiläisten pienyrittäjien tilannetta ja tuen tarpeita sekä jo tarjolla olevia palveluja.

  • Arkkipiispa homoseksuaalien kohtelusta: "Tässä on anteeksipyynnön paikka"

    (14.07.2014 11:49)

    Arkkipiispa Kari Mäkinen avasi Porin SuomiAreenan kehottamalla keskustelijoita sokeitten pisteitten tunnistamiseen ja itsekriittisyyteen. Puheensa yhteydessä hän kohdisti anteeksipyynnön homoseksuaaleille ja muille seksuaalivähemmistöille.

  • Suviradio soi elokuuhun asti

    (11.07.2014 14:17)

    Suviradion ohjelma jatkuu vielä elokuun alkuun asti.

  • Arja Korisevan ja Jouni Someron kirkkokonsertti Kannelmäessä

    (10.07.2014 13:53)

    Monipuolinen ja suosittu laulaja Arja Koriseva ja pianotaiteilija Jouni Somero esittävät kesäillan musiikkia Kannelmäen kirkossa to 31.7. Soi kunniaksi Luojan! -niminen konsertti alkaa klo 18. Lipunmyynti alkaa klo 17 kirkon ovella. Liput konserttiin maksavat 10 €.

    Kesäillan musiikkia Kannelmäen kirkossa 20 v.

  • Valon ja ilon piknik torstaina 24.7. kello 18-20

    (07.07.2014 11:29)

    Pikku Huopalahdessa, Viiripuiston lammen rannalla.

  • Kirkon ympäristödiplomi kiinnostaa maailmalla

    (04.07.2014 14:16)

    Helsingin seurakuntien sitoutuminen täyttämään vastuutaan luomakunnasta viehättää maailmalla. Suomen ev.lut. kirkon omaa ympäristöjärjestelmää esiteltiin hiljattain vihreiden kirkkojen seminaarissa Sveitsissä. Helsingin seurakuntayhtymällä on ollut ympäristödiplomi vuodesta 2005 alkaen.

  • Mitä hyvää sinä haluaisit tehdä?

    (03.07.2014 17:16)

    Seurakunnan vapaaehtoistoiminnan suosio kasvaa jatkuvasti. Kallion seurakunnassa voi toimia vaikka brunssijärjestelyissä, ystävänä yksinäiselle tai tuoda aivan omannäköisensä toimintamuodon mukaan.

  • Hautakiviä kaadettu turvallisuussyistä Helsingin hautausmailla

    (03.07.2014 13:38)

    Helsingin seurakuntayhtymän hautausmailla on tänä kesänä jouduttu kaatamaan hautamuistomerkkejä omaisten ja työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi. Itsestään kaatuvista hautakivistä on tullut riskitekijä hautausmaalla asioiville.

  • Körttiradio välittää Herättäjäjuhlat

    (01.07.2014 13:21)

    Tänä vuonna Lapualla 4.-6. heinäkuuta järjestettävät Herättäjäjuhlat kuuluvat pääkaupunkiseudulla Körttiradion kautta.

  • Papeista lähes puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia

    (27.06.2014 09:37)

    Kirkon akateemisten jäsenkyselyn mukaan avioliittolain muutosta sukupuolineutraaliksi kannattaa papeista lähes puolet (44 %) ja kanttoreista vajaa kolmannes (30 %).

  • Merellisen luonnon keskellä sirkuselämää ja meditaatiota

    (26.06.2014 10:00)

    Mustasaari tarjoaa tänäkin kesänä erilaista virkistystä kaikenikäisille.

  • Papin ja kanttorin työssä parasta ovat ihmiset ja työn monipuolisuus

    (26.06.2014 10:00)

    Kirkon akateemisten jäsenkyselyn mukaan papit ja kanttorit pitävät työnsä parhaana puolena mahdollisuutta työskennellä ihmisten parissa.

  • Kirkon kesä mediassa: Kristinusko, naisvihan vai naisten uskonto?

    (25.06.2014 10:00)

    Kirkon tiedotuskeskuksen tuottamissa kesän ohjelmissa luvassa muun muassa katsaus naisen historiaan kirkossa sekä jumalanpalvelus nojatuoleissa.

  • Aloita joulufiilistely Jouluradion Instagram-sivuilla

    (25.06.2014 09:05)

    Etkö malttaisi odottaa joulua? Nyt saat luvan intoilla joulusta jo kesällä!

  • Lohirannassa osoitettiin vieraanvaraisuutta

    (23.06.2014 12:52)

    Tänä vuonna Malmin seurakunnan juhannusjuhlassa Lohirannassa suomalaiset, nepalilaiset ja Kenian maasai - perinteen laulut kaikuivat yhdessä. Helsingin seurakuntayhtymän viikonloppuleiri nepalilaisille järjestettiin osana juhannusjuhlaa. Leirille osallistunut Maya Tamarig oli mielissään, kun hän pääsi suomalaisen perinteen juhlaan. Häntä ilahdutti, kun paikalla oli paljon ikäihmisiä, joita hän ei muutoin juurikaan kohtaa.

    - Joulu ja juhannus ovat useille perhejuhlia, joihin maahanmuuttaja harvemmin pääsee mukaan. Nyt saimme osoittaa vieraanvaraisuutta, toteaa leirin yksi ohjaajista, Juha Lind.

  • Päihdekuntoutujien leiri Bergvikin leirikeskuksessa

    (23.06.2014 09:59)

    Vielä ehdit ilmoittautua

  • Kirkon Palveleva puhelin ja nettiauttajat ovat kuulolla myös kesällä

    (19.06.2014 14:44)

    Jos ahdistuneisuus, yksinäisyys tai muut huolet tuntuvat vievän voimat kesällä, kirkon Palvelevan puhelimen työntekijät ovat valmiita auttamaan kesäkuukausinakin. Puhelimen lisäksi myös verkossa saa apua.

  • Virsiristeily Tallinnaan

    (19.06.2014 11:36)

    Virsiristeily Tallinnaan syyskuussa, ilmoittaudu mukaan 5.8. mennessä.

  • Isoset ulkoiluttivat vanhuksia

    (18.06.2014 10:58)

    - Tämä oli kivaa, koska vanhuksista näki, että he nauttivat, sanoivat Vartiokylän seurakunnan isoskoulutettavat Markus ja Mikko, jotka olivat ulkoiluttamassa Puotilan vanhainkodin asukkaita.

  • Kantaesitys ja ulkomaisia vieraita Urkukesän heinäkuussa

    (18.06.2014 10:25)

    Urkukesä tarjoaa heinäkuussa sekä koti- että ulkomaisten taiteilijoiden konsertteja kolmena iltana viikossa. Santeri Siimes kantaesittää säveltämänsä 12. urkusinfonian Kallion kirkon maanantaisarjan konsertissa 7. heinäkuuta klo 19. Siimeksen jälkeen Kalliossa vierailee urkureita Italiasta, Puolasta ja Sloveniasta.

  • Päiväretki Vivamon raamattukylään 24.7.2014

    (17.06.2014 15:58)

    Ilmoittaudu mukaan!

  • Elokuu on suosituin vihkikuukausi Tuomiokirkkoseurakunnassa

    (17.06.2014 15:01)

    Elokuun alku on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa suosituin ajankohta vihkimiselle. Eniten vihkitilaisuuksia on lauantaina 9. elokuuta. Lauantai on vihkipäivistä ylivoimaisesti suosituin. Kesähäiden ajankohta painottuu monissa muissakin seurakunnissa loppukesään.

  • Voimaa uskontojen välisestä aamunavauksesta

    (16.06.2014 14:41)

    Uskontojen välinen aamunavaus liikunnan ja urheilun maailmankonferenssissa kokosi Finlandia talon lavalle ihmisiä kahdestatoista eri katsomuksesta. Rukousta, runoutta ja musiikkiesityksiä tarjottiin juutalaisuudesta, kahdesta kristinuskon kirkkokunnasta, kahdesta islamin suuntauksesta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, bahá’í-uskosta, Brahma Kumaris-liikkeestä ja ateismista.

  • Juhannus – lemmen ja väkivallan juhla?

    (16.06.2014 10:44)

    Keskikesän valoisimpina hetkinä (21.6.) vietämme Johannes Kastajan kunniaksi nimettyä sunnuntaita, juhannusta. Tätä syntymäjuhlaa on vietetty 400-luvulta lähtien kesäkuussa, 6 kuukautta ennen joulua. Samaiseen päivään on liitetty uskonpuhdistuksen jälkeen myös Johanneksen mestauspäivä (perimätiedon mukaan 28.8.). Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen.

  • Kultainen Helsinki-mitali Sinikka Backmanille

    (16.06.2014 09:00)

    Herttoniemen seurakunnan vapaaehtoistyön vastaava, vapaaehtoistyöntekijä Sinikka Backman sai kultaisen Helsinki-mitalin tunnustuksena toiminnastaan kaupungin hyväksi.

  • Juhannusta juhlitaan myös seurakunnissa

    (13.06.2014 09:00)

    Monet seurakunnat järjestävät juhannusohjelmaa Helsingissä.

  • Pop up -perheneuvontaa Parisuhteen kesäkioskilla

    (12.06.2014 14:15)

    Mustasaaressa järjestetään perheneuvontaa vielä kahtena kesäiltana, 18.6. ja 7.8. kello 17-20.

    Tule yksin, kaksin tai porukalla parisuhteen äärelle keskustelemaan pohtimaan tai vain kuuntelemaan.

  • Naisten liikunnan ja urheilun maailmankonferenssissa pidetään uskontojen välinen aamunavaus

    (12.06.2014 09:24)

    Helsingin seurakuntayhtymä järjestää naisten liikunnan ja urheilun maailmankonferenssin yhteydessä lauantaina uskontojen yhteisen tilaisuuden, jossa eri katsomuksia edustavat esittävät omat rukouksensa ja musiikkinsa. Tilaisuus näytetään suorana netissä 14.6. alkaen kello 8.00.

  • Kirkot kutsuvat kesäkahville

    (11.06.2014 12:32)

    Suvi toi tullessaan seurakuntien perinteiset kesäkahvilat. Muutamassa kahvilassa tarjolla on ruumiinravinnon lisäksi silmänruokaa maalaustaiteen muodossa.

  • Suviradio puksuttaa eteenpäin

    (09.06.2014 13:03)

    Suviradio on ottanut hienon startin kesään.

  • Juhannusaaton juhlat ja retket

    (04.06.2014 14:39)

    Useat seurakunnat järjestävät juhannusaaton juhlia ja retkiä perjantaina 20.6.

  • Kirkoissa alkoi runsaana soiva musiikkikesä

    (02.06.2014 08:49)

    Helsingin kirkoissa soi musiikki koko kesän lähes joka päivä. Musiikkitilaisuuksia on kaikkiaan lähes 300.

  • Urut soivat läpi kesän – Helsingin Urkukesän ohjelmassa runsaasti myös vokaalimusiikkia

    (29.05.2014 12:40)

    Helsingin Urkukesä on pääasiassa urku- ja muuhun klassiseen musiikkiin keskittyvä Suomen laajin musiikkifestivaali yli 40 konsertillaan. Kesäkuun alusta elokuun loppuun kestävä Urkukesä tarjoaa sekä koti- että ulkomaisten taiteilijoiden konsertteja kolmena iltana viikossa.

  • Lähes 700 laulajaa uhmasi säätä Narinkkatorilla

    (28.05.2014 08:49)

    Stadin Suvivirsi -tapahtumasta tuli osoitus suomalaisesta sisusta ja laulutahdosta. Kahdessa yhteislaulutapahtumassa Narinkkatorilla tiistaina 27.5. yhteensä noin 700 sinnikästä sissiä uhmasi vesisadetta ja koleaa säätä.

  • Suviradio kuulostaa kesältä

    (23.05.2014 10:22)

    Kesän varma merkki, Toivontuottajien Suviradio, herää talviuniltaan tiistaina aamupäivällä 27. toukokuuta.

  • Vuokko Hovatta laulaa Suvivirsi-videon tähtenä

    (21.05.2014 14:50)

    Suvivirrestä julkaistiin uusi viehkeä versio, jonka laulaa Vuokko Hovatta. Hovattaa voi kuulla myös tiistaina 27.5. myös Stadin Suvivirsi -tapahtumissa Narinkkatorilla kello 17 ja 19. Toisena solistina laulaa Idols-voittaja Martti Saarinen.

  • Jesse Kaikuranta konsertoi Viikin kirkossa

    (15.05.2014 10:52)

  • Kirkkoherranvirasto suljettu keskiviikkona 14.5.

    (13.05.2014 09:11)

    Työntekijöiden koulutuspäivän vuoksi on virasto kiinni keskiviikkona

  • Suvivirsi raikuu kirkoissa, toreilla, joella, koskella ja järvellä

    (12.05.2014 08:37)

    "Jo joutui armas aika" raikaa pääkaupunkiseudun kirkoissa, aukiolla ja jopa järvellä toukokuun lopulla.

  • Äitejä muistetaan messuissa

    (10.05.2014 22:13)

    Sunnuntaina 11.5. vietetään äitienpäivää. Ensimmäisen kerran äitienpäivää on vietetty Yhdysvalloissa 2. toukokuuta 1907, jolloin järjestettiin muistojuhla kaikille äideille Andrewsin metodistikirkossa. Suomessa äitienpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1918.

  • Kastemekkonäyttely avataan Kallion kirkossa Kastepäivänä 4.5.

    (30.04.2014 13:15)

    Sunnuntaina 4. toukokuuta avautuu näyttely Kastemekkojen kertomaa Kallion kirkossa, Itäinen papinkatu 2. Kalliolaisperheiden näyttelyä varten lainaamiin eri aikakausilta peräisin oleviin kastemekkoihin voi tutustua 11.5. saakka. Nämä sukuaarteet ovat olleet vain harvojen ihmisten ihailtavina.

  • ”Haaga on hyvä seurakunta”

    (30.04.2014 09:50)

    "Kyllä minä vähän ihmeissäni olen, äkkiä se lopulta meni", toteaa eläkkeelle jäävä ja rentoutuneen oloinen kirkkoherra Hannu Vapaavuori

  • Keskusrekisterin johtaja Hannu Houtsonen siirtyy ansaituille eläkepäiville

    (29.04.2014 08:00)

    Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisterijohtaja Hannu Houtsonen siirtyy eläkkeelle syyskuun alusta. Houtsonen aloitti työuransa seurakuntayhtymässä vuonna 1980 systeemisuunnittelijana.

  • Naimisiin menossa?

    (28.04.2014 16:06)

    Miten ne kuulutukset hoidetaan? Saako morsianta suudella? Mitä alttarilla pitää tehdä?

  • Diakoniatyö esillä TV1:n Dokumenttiprojektissa

    (28.04.2014 13:44)

    TV1:n Dokumenttiprojekti esittää tänään maanantaina 28.4. kello 21.30 elokuvan Kuka välittää? Who cares? Uusinta tulee lauantaina ja myös Yle Areenasta voi tämän dokumentin katsoa.

  • Vappuviikolla tapahtuu!

    (28.04.2014 12:54)

    Seurakuntien tapahtumista löytyy monenmoista tekemistä vappuviikolle. Löydä kiinnostavimmat viikon poiminnoista!

  • Tornivihkimisiä

    (24.04.2014 15:15)

    Lauttasaaren kellotornissa vietetään vihkipäivää lauantaina 14.6.2014

  • Kirkkohallitus palkitsi Alppilan lauantaibrunssin

    (23.04.2014 16:18)

    Kallion seurakunnan lauantaibrunssi on saanut Kirkkohallituksen 70-vuotisjuhlapalkinnon. Kirkkohallitus palkitsi jokaisesta hiippakunnasta hankkeen, joka rohkaisevalla ja esimerkillisellä tavalla kehittää seurakunnan toimintaa.

  • Alppilan kirkon brunssi palkittiin

    (23.04.2014 13:44)

    Kirkkohallitus palkitsi seurakuntia luovista kokeiluista seurakuntatyössä, ja Helsingin hiippakunnassa palkinnon sai Kallion seurakunta Alppilan kirkon brunssillaan.

  • Kirkon ruoka-avustuksen määrä kasvoi

    (23.04.2014 08:00)

    Seurakunnat lisäsivät tuntuvasti ruoka-avustamista vuonna 2013. Kaikkiaan jaettiin yli 135 000 ruokakassia. Sen lisäksi kirkko jakoi myös EU-ruokaa ja järjesti lähes 11 000 edullista tai täysin ilmaista ruokailua, joihin osallistui 582 000 ruokailijaa.

  • Kirkon EU-arvoiltaa vietetään maanantaina 28.4. kello 18

    (22.04.2014 08:00)

    Evankelis-luterilainen kirkko järjestää EU-arvoillan Helsingin tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18, maanantaina 28. huhtikuuta 2014 kello 18 alkaen.

  • Via Crucis keräsi ennätysyleisön

    (21.04.2014 11:31)

    Via Crucis -pääsiäisvaellus rikkoi pitkäperjantaina yleisöennätyksen. Ikimuistoinen esitys keräsi Kaisaniemen puistoon, Säätytalolle ja Senaatintorille arviolta 20 000 katsojaa.

  • Pääsiäinen: Kärsimyshistoria muuttuu sanomaksi ylösnousemuksesta

    (17.04.2014 09:00)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen.

  • Johannespassio täyttää mielen

    (15.04.2014 12:29)

    Moniulotteinen ja ajaton mestariteos vie kohti pääsiäisaikaa

  • Kirkkokonserteissa hiljennytään pääsiäissanoman äärelle

    (14.04.2014 10:50)

    Kirkkokonsertit kuuluvat olennaisena osana pääsiäiseen. Hiljaisella viikolla ja pääsiäisenä useissa seurakunnissa järjestetään kymmeniä konsertteja, joissa pääsiäisen sanoman äärelle hiljennytään musiikin siivittämänä. Passiot, Stabat Materit sekä Kristuksen seitsemän viimeistä sanaa ovat kirkoissa paljon esitettyjä teoksia pääsiäisaikaan.

  • Hiljaisella viikolla vaelletaan kohti pääsiäistä

    (14.04.2014 09:10)

    Hiljainen viikko, jota kutsuttiin aiemmin myös piinaviikoksi, alkoi palmusunnuntaista. Ortodoksit kutsuvat tätä viikkoa suureksi viikoksi. Hiljaisella viikolla monissa seurakunnissa järjestetään pääsiäisvaelluksia ja -näytelmiä.

  • Suhdeklinikka.fi palkittiin Vuoden perheneuvontatekona

    (11.04.2014 13:55)

    Suhdeklinikka.fi -palvelu on saanut perheneuvojien valtakunnallisilla neuvottelupäivillä Hämeenlinnassa Vuoden perheneuvontateko -palkinnon. Suhdeklinikka.fi toimii City-lehden suosittujen verkkosivujen yhteydessä.

  • Ahtitwaarnat johdattavat somessa kohti pääsiäistä

    (11.04.2014 11:04)

    Twitterissä on noussut ilmiöksi saarnan 140 merkkiin tiivistävä twaarna. Nyt myös Helsingin seurakunnissa on tartuttu twaarnaan.

  • Testiuutinen

    (10.04.2014 13:42)

  • Mikä on totuus?

    (09.04.2014 12:51)

    Taas kerran, 19. kerran, Via Crucis kertoo nämä meille kaikille niin tutut tapahtumat. Kylmä sota valtaa Jerusalemin ja Helsingin kadut. Mielenosoitusta, väkivallan tekoa. "Sodan ensimmäinen uhri on totuus." Tietoa janotaan. Mitä on tapahtunut, mitä sanottu. Kuka on kenen asialla? Tiedolla taistellaan. Tieto on valta. Voittaja kirjoittaa historian. Kenen tarinaa kerrotaan pääsiäisen jälkeen?

  • Lähde mukaan Hiljaisen viikon pääsiäisvaelluksille!

    (09.04.2014 12:47)

    Palmusunnuntaihin kuuluvat perinteisesti pääsiäisvaellukset, joita järjestetään kaikkialla Suomessa.

  • Etsi pääsiäinen kanssamme

    (08.04.2014 11:21)

    Verkossa toimivaan Lastenkirkkoon http://lastenkirkko.fi on luotu uusi Seikkailukirkko-huone, jossa on paljon pääsiäisaiheista tekemistä.

  • Palmusunnuntai: Jeesus ratsasti kohti Öljymäkeä ja Jerusalemia

    (07.04.2014 09:05)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen

  • MITÄ ON SAATTOHOITO

    (04.04.2014 12:54)

    Kuultavana dosentti, ylilääkäri Reino Pöyhiä Meilahden sairaalan Kipupoliklinikalta.

  • Kaarina Hazard saarnaa Viikin kirkossa

    (04.04.2014 12:11)

    Viikin kirkon saarnasarjan viimeisellä kerralla torstaina 22.5.saarnavuoron saa mediatutkija, kolumnisti, käsikirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard.

  • Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on alkanut

    (01.04.2014 15:25)

    Helsingissä on tarjolla nelisensataa paikkaa luottamushenkilölle ensi syksyn seurakuntavaaleissa.

  • Marja Heltelästä Haagan kirkkoherra

    (31.03.2014 21:19)

    Haagan seurakunnan uusi kirkkoherra on Marja Heltelä. Ääniä tuli 1132 ja yhteisäänestysprosentti oli 8,4%.

  • Ilmoittautuminen syksyn päiväkerhoihin

    (31.03.2014 12:40)

    Ilmoittautuminen 3-5-vuotiaiden päiväkerhoihin syyskaudelle 2014 alkaa ti 1.4. klo 12 ja jatkuu 9.5. asti.

  • Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15.9.

    (31.03.2014 11:13)

    Seurakuntavaalit tarvitsevat panostasi. Asetu ehdolle ja tee kirkosta näköisesi.

  • Seurakuntayhtymällä taas ylijäämää

    (28.03.2014 11:07)

    Helsingin seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös oli jälleen ylijäämäinen.

  • Helsingin seurakunnat ja Diakonissalaitos tukevat romaneja heidän kotikylässään

    (28.03.2014 11:03)

    Helsingin seurakunnat ja Helsingin Diakonissalaitos aloittavat Itä-Romaniassa kummikylähankkeen, jolla tuetaan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia naisia ja lapsia.

  • Voi elämän kevät!

    (28.03.2014 10:58)

    Yhteiskristillinen sanan ja rukouksen ilta. Ylistäviä lauluja, innostavia puheita, musiikkia, mahdollisuus rukoukseen illan päätteeksi.

  • Ilmoittaudu Naisen kuvia -viikonloppukurssille

    (28.03.2014 10:31)

    Tutkimme omaa naiseuttamme valokuvaten ja maalaten, liikkuen ja keskenämme jakaen. Erityisiä taitoja et tarvitse.

  • Seurakuntasihteerin virka

    (26.03.2014 16:14)

    Lauttasaaren seurakunnassa on haettavana seurakuntasihteerin virka.

  • Kirkko soikoon -festivaali huipentuu C.P.E. Bachin Matteus-passioon

    (26.03.2014 08:00)

    XIX Kirkko soikoon -festivaali huipentuu C.P.E. Bachin Matteus-passioon, joka saa Suomen ensiesityksensä festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina 30. maaliskuuta Kallion kirkossa.

  • Sammuta valot Earth Hourin ajaksi!

    (24.03.2014 12:50)

    WWF (Maailman luonnonsuojeluliitto) haastaa mukaan Earth Houriin lauantaina 29.3. kello 20.30–21.30. Voit osallistua siihen sammuttamalla turhat valot tunnin ajaksi.

  • Kirkko soikoon -festivaali soi Helsingin kirkoissa perjantaista alkaen

    (19.03.2014 09:00)

    XIX Kirkko soikoon -festivaali käynnistyy Helsingin kirkoissa perjantaina 21. maaliskuuta säveltäjä Johann Sebastian Bachin syntymäpäivänä.

  • Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute näkyy diakoniavastaanotoilla

    (18.03.2014 09:00)

    Helsingin seurakuntien diakoniatyöstä haetaan apua etenkin kalliin asumisen takia.

  • Kirkko soikoon -festivaalilla soivat kaksi pienoisoopperaa ja kaksi suurta passiota

    (14.03.2014 08:47)

    XIX Kirkko soikoon -festivaali käynnistyy Helsingin kirkoissa perjantaina 21. maaliskuuta alkaen, ja jatkuu sunnuntaihin 30. maaliskuuta asti.

  • Viikon ekoteko: Nunna Elisabetin yksinkertainen elämä

    (10.03.2014 15:50)

    Seitsemän viikkoa kestävän ekopaaston toinen viikko on käynnistynyt.


  • Paljon hyvää paastoamalla

    (27.02.2014 17:24)

    Paastoamisesta on tullut viimeisten vuosian aikana todellinen hitti. Joko pätkittäin tai kokonaisena paastosta toivotaan elämään terveyttä, pitkää elämää ja kapeampaa vyötäröä. Ja kerrankin voi sanoa, että kirkko on mukana trendissä, jopa edelläkävijä! Paasto on kuulunut kristilliseen perinteeseen jo yli tuhannen vuoden ajan. Jeesuskin vietti autiomaassa 40 päivää; paastoten.

  • Tuhkakeskiviikon teemana katumus ja paasto

    (27.02.2014 08:00)

    Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, jota vietetään 5. maaliskuuta. Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

  • Pyöräily hautausmaan läpi johti portin sulkemiseen Hietaniemessä

    (11.02.2014 14:59)

    Hietaniemen hautausmaan läpi pyöräillään jatkuvasti. Omaiset ja hautausmaan henkilökunta ovat huolestuneet jatkuvasta pyöräilystä hautausmaan kautta, koska pyöräily on aiheuttanut risteyksissä vaaratilanteita, ja häirinnyt hautausmaan tavanomaista käyttöä.

  • Jouluradion kuuntelu kasvoi pääkaupunkiseudulla

    (04.02.2014 08:42)

    Jouluradion kuuntelu kasvoi pääkaupunkiseudulla merkittävästi edellisvuodesta.

  • Kirkkoherra Teemu Laajasalolle Kristillinen mediateko -palkinto

    (03.02.2014 15:11)

    Kristillinen Medialiitto on myöntänyt vuoden 2013 kristillinen mediateko -palkinnon Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalolle.

  • Valokuvanäyttely kertoo raitistumisesta ja toipumisesta

    (03.02.2014 11:17)

    Jaksaa vielä! Painaa, Painaa! Hanttelit kilisee, levypainot kolisee ja lava paukkuu. Hiki virtaa ja maksimisykkeet lähentelevät toista sataa. Vuorossa peruskauraa: turkkilaista nousua, perusheilutusta ja tempausta. Joku tempaa 32 kilosen kuulan ylös suorille käsille. Sävärit. Kiksit. Fibat.
    On oikeeta seuraa ja jotain, mitä odottaa tulevaisuudelta.
    Muutos on alkanut.

  • Kynttilänpäivä: Lämpöä ja valoa yhteiseen hyvään

    (31.01.2014 12:22)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa emerituspiispa Wille Riekkinen.

  • Kampin kappelille vyöryi talvivaatteita asunnottomille

    (29.01.2014 13:07)

    Kampin kappelin maanantaina käynnistämä talvivaatekeräys asunnottomille sai lentävän lähdön. Ihmisten auttamishalu yllätti Kampin kappelin työntekijät iloisesti, koska vaatteita virtasi maanantaista alkaen kappelille runsaasti.

  • Kampin kappeliin vyöryy talvivaatteita asunnottomille

    (27.01.2014 11:06)

    Kampin kappelin maanantaina käynnistämä talvivaatekeräys asunnottomille sai lentävän lähdön. Ihmisten auttamishalu on yllättänyt Kampin kappelin väen iloisesti, koska vaatteita on virrannut kappelille runsaasti.

  • Minttu Mustakallio lukee täydelle salille lapsia Musiikkitalossa

    (21.01.2014 08:57)

    Näyttelijä Minttu Mustakallio lukee lapsille sunnuntaina 2. helmikuuta kello 15 Musiikkitalossa Helsingin seurakuntien julkaisemaa lasten kuvakirjaa Ruusukorva ja kyyhkynen. Tilaisuuteen ilmoittauduttiin netissä niin innokkaasti, että paikat tulivat nopeasti täyteen.

  • Paloheinän kirkko aiotaan myydä

    (17.01.2014 12:41)

    Paloheinän kirkon myymistä suunnitellaan Helsingissä. Kirkkokiinteistöä oltaisiin myymässä yksityiselle Ailecon Oy:lle, joka on tarjoutunut ostamaan sen 800 000 eurolla.

  • Italialaiseen seiminäyttelyyn tutustui yli 60 000 kävijää Helsingissä ja Turussa

    (08.01.2014 13:02)

    Loppiaisena päättynyt Italialaisen seimitaiteen ja -perinteen näyttely keräsi Helsingissä ja Turussa yhteensä 61 000 kävijää. Helsingin tuomiokirkon kryptan seiminäyttelyä kävi katsomassa 25 000 vierailijaa.

  • Bongaa messu -kierros kutsuu Helsingin kirkkoihin

    (08.01.2014 10:38)

    Helsingin seurakunnissa käynnistyy ensi sunnuntaina 12. tammikuuta kirkkokierros "Bongaa messu". Koko vuoden jatkuvalla kirkkokierroksella on jokaisella Helsingin seurakunnalla yhtenä sunnuntaina oma nimikkomessunsa.

  • Kampin kappelissa on käynyt yli puoli miljoonaa vierailijaa

    (07.01.2014 08:36)

    Kampin kappeliin on tutustunut jo yli puoli miljoonaa kävijää. Kesäkuukaudet ovat kappelissa vilkkainta aikaa, mutta kävijöitä riittää myös talvisin. 500 000:s kävijä astui sisään kappelin ovesta lauantaina 4.1.2014 kello 15.05.

  • Kallion kirkko täyttyy rukouksesta, raamatunluvusta ja sakramenteista

    (07.01.2014 08:13)

    Kallion kirkko on ollut vuoden alusta alkaen auki jokaisena arkipäivänä kello 7–21 ja viikonloppuisin kello 9–19.

  • Greenpeace ja vuoden pakolaisnainen kohtaavat kryptassa

    (07.01.2014 08:00)

    Tuomiokirkon kryptassa Helsingissä keskustellaan viitenä iltana ajankohtaisista yhteiskuntaan, maailmaan, kulttuuriin, ihmisiin ja kristinuskoon liittyvistä aiheista.

  • Kirkkoon liittyminen ja siitä eroaminen oli vilkasta vuonna 2013

    (02.01.2014 14:21)

    Vuonna 2013 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi 15 142 henkilöä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

  • Loppiainen on omistettu lähetystyölle

    (02.01.2014 08:00)

    Loppiaisena muistetaan kolmea itämaiden tietäjää, jotka tähti johdatti Jeesus-lapsen luo. Näin he osoittivat, että joulun sanoma on tarkoitettu kaikelle maailmalle. Tästä syystä loppiaisen sanoma muistuttaa erityisesti kirkon lähetystehtävästä.

  • Helsingin hautausmaiden portit auki loppiaiseen asti

    (23.12.2013 08:00)

    Hautausmaiden portit ovat joulun aikana avoinna ympäri vuorokauden. Portit avataan perjantaina 20.12. kello 7 ja suljetaan tiistaina 7.1. kello 22.

  • Neljäs adventti: joulu on jo ovella

    (20.12.2013 10:31)

    Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.

  • Joulu: Jumalaa pitää etsiä alhaalta, ei ylhäältä

    (20.12.2013 08:00)

    Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen kirjoittaa kirkkovuoden pyhistä.

  • Auttajat ovat kuulolla pyhinäkin

    (19.12.2013 08:00)

    Juhla-ajat ja lomat lisäävät toisinaan muun muassa ihmissuhdeongelmia. Kun elämä tuntuu raskaalta tai huolet liian suurilta, usein riittää, että joku kuuntelee.

  • Italialaisten seimien näyttelyyn ehtii vielä tutustua

    (18.12.2013 08:00)

    Tuomiokirkon kryptassa 9. joulukuuta avautuneen italialaisen seimitaiteen ja -perinteen näyttelyn ovat nähneet jo tuhannet ihmiset. Vielä ehtii katsomaan näyttelyä, koska se on avoinna loppiaiseen asti.

  • Joulu on yhdessäolon aikaa

    (17.12.2013 17:12)

    Nykyisin joulua juhlitaan Jeesuksen syntymäjuhlana, mutta entisaikoina sen sijasta on vietetty muita uskonnollisia juhlia. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule ja roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Jeesuksen syntymäjuhlaa päätettiin viettää talvipäivänseisauksen aikoihin kirkon virallisella äänestyksellä 350-luvulla.

  • Joulu on lasten juhla

    (17.12.2013 10:23)

    Niin vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään… Joulu on lasten juhla, juhlimmehan lapsen syntymää. Jouluna odottavan aika voi kuitenkin olla pitkä. Kalenterin luukkuja avataan ikuisuudelta tuntuva aika, eikä mikään päivä ole niin pitkä kuin jouluaatto.


  • Musiikki tuo joulun tunnelman

    (16.12.2013 09:28)

    Vietämme viimeistä viikkoa ennen kristikunnan suurinta juhlaa. Ensi viikolla, jos Jumala suo, vietämme Jeesuksen syntymäjuhlaa. Joulun valmistelut lahjoineen, koristeluineen ja ruokineen saattaa viedä mukanaan. Kuten joululaulussakin sanotaan: suun ruoka juoma meno muu… Kaiken hulinan ja huiskeen keskellä on hyvä pysähtyä ja syventyä joulun tunnelmaan ja muistaa joulun sanomaa. Helsingin seurakunnat järjestävät monenlaisia tapahtumia joihin jokainen on tervetullut!

  • Lucia tuo valon pimeään

    (13.12.2013 11:03)

    Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Lucian päivä ei ole virallisesti luterilaisen kirkkovuoden juhla, mutta päivän viettämisestä on muodostunut perinne.

  • Kolmas adventtikynttilä syttyy

    (11.12.2013 12:58)

    Tulevana sunnuntaina syttyy kolmas adventtikynttilä ja Kauneimmat joululaulut raikuvat monissa kirkoissa. Joulu on yhä lähempänä.

  • Joulukirkot

    (09.12.2013 16:16)

    Kello löi jo viisi..

  • Seimien kauneutta Italiasta

    (09.12.2013 09:00)

    Italialaisen seimitaiteen ja -perinteen näyttely Helsingissä 9.12.2013–6.1.2014.

  • Joulupolulle Seurasaareen ja joulupuistoon Mikaelinkirkolle

    (09.12.2013 08:00)

    Perinteisellä Seurasaaren joulupolulla patikoidaan sunnuntaina 15.12. kello 13–17.

  • Heinillä härkien ja muidenkin eläinten

    (09.12.2013 08:00)

    Falkullan kotieläintilan perinteinen joulutapahtuma, Malminkaari 24, on lauantaina 14.12. kello 10–15. Ohjelmaan mahtuu muun muassa jouluevankeliumi, askartelupaja, joulurauhan julistus eläimille ja partiolaisten keittämä puuro.

  • Seurakunnat jakoivat asemilla lähes 50 000 sydänpiparia

    (05.12.2013 09:05)

    Työpaikoilleen kiiruhtaneet ihmiset hämmästyivät torstaiaamuna 5.12. saadessaan käteensä pienen paperipussin. Pussissa oli teksti "Hyvyys kasvaa jakamalla" ja sisällä kaksi sydämenmuotoista piparkakkua.

  • Joulupolulle Seurasaareen

    (04.12.2013 08:51)

    Perinteisellä Seurasaaren joulupolulla patikoidaan sunnuntaina 15.12. kello 13–17.

  • Toinen adventtikynttilä syttyy

    (03.12.2013 15:58)

    Adventtiaika valmistaa meitä jouluun.

  • Presidentti Tarja Halonen saarnasi Työn messussa

    (28.11.2013 18:45)

    Kallion seurakunta Helsingissä on saanut tällä viikolla kiinnostavia vieraita saarnaajiksi. Torstaina 28.11. Työn messussa täydelle kirkkosalille saarnasi presidentti Tarja Halonen.

  • Juha Tapio ja Jari Sarasvuo keräsivät Kallion kirkon täyteen

    (26.11.2013 09:59)

    Juha Tapio toimi kanttorina Kallion kirkossa, ja Jari Sarasvuo saarnasi tuhlaajapojasta.

  • Tarja Halonen saarnaa torstaina Kallion kirkossa

    (22.11.2013 14:39)

    Kallion seurakunta Helsingissä on saanut tällä viikolla kiinnostavia vieraita saarnaajiksi ja kanttoriksi.

  • Adventtina odotetaan Vapahtajaa

    (22.11.2013 09:51)

    Adventti aloittaa kirkkovuoden. On monia muitakin tapoja laskea vuodenkulku. Lukuvuosi alkaa kesän jälkeen. Tilivuosi alkaa sen mukaan kuin yrityksessä sovitaan. Kaikille erilaisille vuosille on ominaista, että aloitus on parasta ja jännittävintä aikaa. Odotus on puoli juhlaa.

  • Jouluradio aloitti Kerkko Koskisen Hoosiannalla

    (20.11.2013 11:12)

    Jouluradion aloittaa lähetyksensä 1. joulukuuta kello 00 Hoosianna-hymnillä, jonka Jouluradiolle on sovittanut Kerkko Koskinen, ja kappaleen esittää Kerkko Koskinen Kollektiivi.

  • Joulupuu on rakennettu, lahjoja tarvitaan

    (19.11.2013 16:16)

    Haluatko tuottaa iloa lapselle, jolle ehkä kukaan muu ei osta lahjaa?

  • Kirkon sähköposteissa ongelmia

    (19.11.2013 09:07)

    Kirkon työntekijöiden sähköposteissa on ongelmia.

  • Kirkkohäät niittivät kiitosta vihkipareilta

    (15.11.2013 08:00)

    Vihille 11.12.13 -tapahtumassa pääsee vaivatta naimisiin


  • Toivontuottajien Jouluradio soi entistä rouheampana

    (07.11.2013 08:00)

    Joulumusiikin pää-äänenkannattajan Toivontuottajien Jouluradion kanavaperhe kasvaa tänä vuonna kahdella uudella nettikanavalla: Xmas ja Rouhea joulu.

  • Tervetuloa ilmoittautumaan kehitysvammaisten vuoden 2014 rippikouluihin!

    (04.11.2013 14:26)

    Kehitysvammaisten vuoden 2014 rippikouluilmoittautuminen tapahtuu torstaina 7.11. kello 17-18 Helsingin seurakuntien talossa osoitteessa Kolmas linja 22 B, 2 kerros.

  • Kynttilätapahtumassa muistetaan itsemurhan tehneitä

    (04.11.2013 08:00)

    Kynttilätapahtumaa itsemurhan tehneiden muistolle vietetään sunnuntaina 17.11. kello 17 Johanneksenkirkon seurakuntakodilla, Korkeavuorenkatu 10 E 2.

  • Pyhäinpäivän kynttilämeri syttyy Helsingin hautausmailla

    (28.10.2013 08:00)

    Lauantaina 2.11. vietetään pyhäinpäivää Helsingin kirkoissa ja hautausmailla. Hautausmaat ovat auki läpi yön.

  • Talouden niukkuus näkyy Helsingin seurakunnissa

    (25.10.2013 12:58)

    Helsingin seurakuntayhtymän talous on yhä hyvässä mallissa. Säästöjä ja sijoituksia on kohtuullisen runsaasti, joten mihinkään jyrkkiin äkillisiin toimiin ei tarvitse ryhtyä, vaikka yleinen heikko taloustilanne vaikuttaa myös seurakuntien talouteen.

  • Eläinten oikeuksista keskustellaan Kryptassa

    (10.10.2013 11:08)

    Maailmassa on virhe! -keskustelusarjan päätösosassa keskustellaan eläinten oikeuksista.

  • Helsingin kirkkojen lämmönkulutus on pienentynyt yli viidellä prosentilla

    (07.10.2013 08:55)

    Helsingin seurakuntayhtymä on mukana energiansäästöviikossa 7. - 13. lokakuuta.

  • Vauvakansan konsertti Temppeliaukion kirkossa

    (02.10.2013 15:28)

    Perheen pienimpiä kutsutaan vauvojen ja lapsiperheiden konserttiin tiistaina 8.10. kello 10.30–11.30 Temppeliaukion kirkkoon, Lutherinkatu 3.

  • Kiinnostaako Palvelevan puhelimen ja netin vapaaehtoisena päivystäjänä toimiminen?

    (01.10.2013 09:18)

    Palvelevaan puhelimeen ja nettiin voi ottaa yhteyttä nimettömästi mieltä askarruttavissa asioissa ja keskustella tehtävään valitun ja koulutetun vapaaehtoisen tai seurakunnan työntekijän kanssa.

  • Kisapapit valmistautuvat Sotšin talviolympialaisiin

    (23.09.2013 08:38)

    Suomen olympiajoukkue ja paralympiajoukkue ovat aloittaneet valmistautumisen Sotšin talviolympialaisiin. Myös joukkueiden kisapapit Leena Huovinen ja Olli-Pekka Silfverhuth ovat olleet mukana valmistautumispuuhissa alusta alkaen.

  • Mikkelinpäivän perhekirkoissa puhutaan ja lauletaan enkeleistä

    (18.09.2013 15:46)

    Ajatuksissamme enkelit ovat turvallisia suojelushahmoja, lempeitä kuin rakas äiti tai hyvä isosisko. Eikä tästä mielikuvasta ole tarvis päästäkään eroon.

  • Perheet tyytyväisiä kastetilaisuuteen

    (12.09.2013 09:48)

    Kastepäivä 29.9. Helsingissä ja Vantaalla

  • Kryptassa keskustellaan maahanmuutosta

    (11.09.2013 09:36)

    Me ja muut. Sisään- vai ulossulkeva yhteiskunta ja kirkko? on illan teemana keskiviikkona 18.9. kello 18, Helsingin tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18. Kahvitarjoilu alkaa kello 17.30.

  • Siemenestä sadoksi -tapahtuma Paavalinkirkolla 31.8.

    (14.08.2013 11:35)

    Siemenestä sadoksi -tapahtuma järjestetään Paavalinkirkolla 31.8. Tapahtumaan voi myös tuoda ja viedä tavaraa Paavalinkirkon tavaratorille 26.8.-1.9.

  • Hietaniemen hautausmaan liikenne maratonin aikana 17.8.

    (30.07.2013 09:44)

    Helsinki City Maraton aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä Hietaniemen liinteeseen lauantaina 17.8. kello 15 lähtien.

  • Yhteisötaidetta Kampin kappelilla

    (26.07.2013 11:00)

    Kampin kappelilla taiteillaan taiteiden yönä 22.8. Joki.

  • Kouluun lähtevien siunaaminen 12.8. klo 18

    (26.07.2013 10:31)

    Helsingin seurakunnat järjestävät tuttuun tapaan kouluun siunaamisia ekaluokkalaisille elokuun alkupuolella. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki koulutiensä aloittavat lapset ja heidän läheisensä.

  • Hietaniemen hautausmaan liikennejärjestelyt 25.–30.6.

    (27.06.2013 15:24)

    Hietaniemen hautausmaa on avoinna normaalisti Hietaniemen uimarannalla järjestettävän Rock the Beach -tapahtuman aikana.

  • Musiikki ja kesäjuhlat kuuluvat radiossa

    (27.06.2013 10:46)

    Hengellisen musiikin helmiä kuullaan heinäkuun 9. päivä alkaen tiistaiaamujen hartauksissa Yle Radio 1:llä kello 6.15 ja 7.50.

  • Kristillisen juhannuksen juuret juontavat 400-luvulle

    (20.06.2013 12:15)

  • Toiveiden kirkko -selvityksessä kuuluu kaupunkilaisten ääni

    (19.06.2013 15:10)

    Helsingin seurakunnat kyselivät kaupunkilaisten ajatuksia ja ideoita toiveiden kirkosta. Toiveiden kirkko -kyselyn pohjalta on nyt tehty tutkimus, jossa konkretisoidaan aivoriihestä saatuja tuloksia.

  • Kirkon puhelin- ja verkkoauttajat ovat kuulolla kesälläkin

    (19.06.2013 14:59)

    Kriisi, yksinäisyys ja ahdistuneisuus eivät tunne kalenteria. Apua annetaan kesälomienkin aikaan niin paikallisseurakunnissa kuin valtakunnallisesti puhelimessa ja verkossa.

  • Helsingin Lähetysjuhlat päättyivät ainutlaatuiseen messuun

    (10.06.2013 09:13)

    Valtakunnalliset Lähetysjuhlat päättyivät Helsingissä sunnuntain 9.6. iltapäivällä juhlamessuun, jossa ensimmäistä kertaa samassa messussa sekä vihittiin uusia pappeja että siunattiin uusia lähetystyöntekijöitä.

  • Lähetysjuhlien päätösmessussa tehtiin historiaa

    (09.06.2013 17:59)

    Lähetysjuhlien päätöspäivänä Messukeskuksessa todistettiin ainutkertaista tapahtumaa.

  • Henkilöllisyyttä vaillA

    (08.06.2013 18:19)

    Suomessa tasa-arvo keskustelu pyörii yleensä palkkojen ja virkanimitysten ympärillä. Monet köyhien maiden naiset joutuvat elämään ilman henkilöllisyyttä, lukutaitoa ja perheen tukea. Lauantain Alppila-foorumilla keskityttiin pohtimaan Häätanssi-dokumentin siivittämänä naisten paperittomuutta arabimaissa.

  • Muukalaispelon monet kasvot

    (07.06.2013 18:46)

    Rasismi on tuttua monelle maahanmuuttajalle, mutta se koskettaa myös monikulttuuristen perheiden lapsia. Töitä on vaikea löytää, kadulla huudellaan perään ja koetaan jopa väkivallan uhkaa. Lähetysjuhlien Alppila-foorumilla Alppilan kirkossa käytiin perjantaina mielenkiintoinen keskustelu arjen rasismista.

  • Samuel Luak: sudanilaiset kristityt tuntevat itsensä lähetystyöntekijöiksi Suomessa

    (07.06.2013 12:43)

    Sudanilainen pappi Samuel Luak esittelee minulle nuerinkielistä Raamattua kotonaan Vantaan Asolassa.

  • Lainaa lähetti -kirjasto aukenee taas

    (06.06.2013 09:00)

    Oletko aina lukenut hurjia juttuja lähetystyöntekijöistä, mutta et ole koskaan keskustellut heidän kanssaan? Pyöriikö mielessäsi kysymyksiä esimerkiksi lähetystyöhön lähtemisestä tai kutsumuksesta? Helsingin Lähetysjuhlilla sinulla on mahdollisuus lainata "puhuva kirja" ja keskustella hänen kanssaan sinua kiinnostavista asioista.

  • Lapset piirsivät ajatuksiaan rauhasta ja sovinnosta

    (05.06.2013 10:17)

    Messukeskuksen aulaan pystytetään Lähetysjuhlien ajaksi näyttely, jossa on lasten piirustuksia rauhasta ja sovinnosta.

  • Maahanmuuttajat näkyvästi mukana Lähetysjuhlilla

    (04.06.2013 12:12)

    Helsingin Lähetysjuhlilla tuodaan esille myös pääkaupunkiseudun monikulttuurista ja vieraskielistä seurakuntatyötä. Maahanmuuttajat ovat mukana monessa ohjelmassa ja näkyvät muutoinkin Lähetysjuhlilla.

  • Millaista on tulevaisuuden lähetystyö?

    (03.06.2013 12:32)

    Onko lähetystyöllä tulevaisuus? Muuttaako maahanmuuttajien osallistuminen seurakuntaelämään lähetystyön merkitystä? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Lähetysjuhlilla toimittaja Totti Toivosen juontamassa tilaisuudessa Nordiksesta Nepaliin – Kiinasta Kallioon lauantaina 8.6.

  • Ihmisen arvo ja arvottomuus: nainen ilman identiteettiä

    (30.05.2013 10:38)

    Alppila-foorumi kokoontuu perjantaina ja lauantaina 7.–8.6. Alppilan kirkolla Helsingissä.

  • Pomppulinnasta lentosimulaattoriin: Runsaasti ohjelmaa tytöille ja pojille

    (29.05.2013 12:36)

    Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla Messukeskuksessa on runsaasti ohjelmaa lapsiperheille, tytöille ja pojille – ilman sisäänpääsymaksua.

  • Onko oikeudenmukainen rauha mahdollinen?

    (28.05.2013 13:53)

    Lähetysjuhlilla mukana – mukana Mandelan ja Tutun työtoveri Hannes Siebert.

  • Lähetysjuhlat palaavat juurilleen Helsinkiin

    (27.05.2013 10:49)

    Helsinki on saanut kunnian olla Lähetysjuhlien pitopaikkana ylivertaisesti useammin kuin mikään muu paikkakunta. Edellisistä, vuoden 1984 juhlista, on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo 29 vuotta. Lähetysjuhlia vietetään Helsingissä 7.–9. kesäkuuta.

  • Uudistettu Suviradio ui kesäksi verkkoon

    (23.05.2013 10:18)

    Toivontuottajien perinteinen verkossa soiva Suviradio kajahtaa kesään uudistetulla profiililla. Muutoksen takana on yhteistyö Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulun tv- ja radiotyön opiskelijoiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että musiikin lomassa kuullaan ohjelmia, joiden tähtinä ovat niin uudet kuin vanhatkin rippikoululaiset.

  • Uskontojen kylä ensimmäistä kertaa mukana Maailma kylässä -festivaalilla

    (22.05.2013 14:58)

    Ensimmäistä kertaa monikulttuurisen Maailma kylässä -festivaalin historiassa tapahtumaan pystytetään Uskontojen kylä lauantaina ja sunnuntaina 25.–26.5. Tule kokemaan uskontojen yhteinen tila ja rauhan rakentamisen paikka, jossa kristityt, muslimit, bahá’ít sekä uskontodialogitoimijat kohtaavat.

  • Virsivisan voitto Helsinkiin

    (20.05.2013 08:34)

    Valtakunnallisen koululaisten Virsivisan on voittanut Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun joukkue. Kilpailuun osallistui lähes 6 000 kolmas- ja neljäsluokkalaista. Virsivisan finaali käytiin Kuopion Kirkkopäivien yhteydessä.

  • Jo joutui pääkaupunkiseudullekin Suvivirren veisaamisen aika

    (14.05.2013 08:27)

    "Jo joutui armas aika" raikuu pääkaupunkiseudun kirkoissa, Narinkkatorilla ja jopa järvellä sekä joella toukokuun lopussa.

  • Musiikkivideo kutsuu Lähetysjuhlille Helsinkiin

    (07.05.2013 09:46)

    Valtakunnalliset lähetysjuhlat palaavat ensi kesänä juurilleen Helsinkiin. Pääkaupunki toimii Lähetysjuhlien isäntänä 7.–9. kesäkuuta Messukeskuksessa ja muilla areenoilla. Lähetysjuhlille kutsutaan kaikkia tällä kertaa muun muassa musiikkivideossa.

  • Vapaaehtoiseksi Lähetysjuhlille

    (17.04.2013 08:37)

    Valtakunnallisia Lähetysjuhlia vietetään Helsingissä 7. –9.6.2013. Ilmoittaudu sinua kiinnostavaan tehtävään Suurella sydämellä -vapaaehtoispankin kautta.

  • Kirkko soikoon tummissa ja valoisissa sävelissä

    (12.04.2013 08:00)

    Kirkko soikoon -festivaali 20.–28.4.2013

  • Tuomasmessu täyttää 25 vuotta

    (11.04.2013 14:55)

    Ensimmäinen Tuomasmessu vietettiin Helsingissä huhtikuussa 1988.

  • Pääsiäinen: Kristus antaa uuden elämän

    (27.03.2013 08:00)

    Kirkkovuodesta kirjoittaa Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen.

  • Seurakuntayhtymällä poikkeuksellinen tilinpäätös

    (26.03.2013 15:37)

    Helsingin seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös oli vahvasti ylijäämäinen. Tämä johtui etupäässä siitä, että yhtymä luopui osasta kiinteistösijoituksiaan, joista kirjattiin isot myyntivoitot. Niiden ansiosta yhtymän nettorahoitustuotot olivat viime vuonna peräti 29 miljoonaa euroa, kun ne normaalisti ovat vain noin 9 - 10 miljoonaa euroa.

  • Pääsiäisajan tapahtumat seurakunnissa

    (26.03.2013 15:28)

    Pääsiäisen aikaan kiteytyy kristinuskon keskeisin sanoma ja pelastushistorian ydin. Hiljaisella viikolla ja pääsiäisen aikana muistellaan Jeesus Nasaretilaisen viimeisiä päiviä ja vaiheita, ristinkuolemaa ja voittoa kuoleman vallasta.

  • Seurakuntayhtymällä poikkeuksellinen tilinpäätös

    (26.03.2013 10:05)

    Helsingin seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös oli vahvasti ylijäämäinen. Tämä johtui etupäässä siitä, että yhtymä luopui osasta kiinteistösijoituksiaan, joista kirjattiin isot myyntivoitot. Niiden ansiosta yhtymän nettorahoitustuotot olivat viime vuonna peräti 29 miljoonaa euroa, kun ne normaalisti ovat vain noin 9 - 10 miljoonaa euroa.

  • Passiot pitävät kuulijan penkissä

    (26.03.2013 09:49)

    Musiikillisesti runsaat ja tunnekylläiset passiot soivat ennen pääsiäistä kirkoissa. Klassikoita ovat varsinkin Johann Sebastian Bachin Matteus- ja Johannes-passiot. Tänä vuonna Espoossa kuullaan Matteus-passio, Vantaalla Johannes-passio ja Helsingissä kumpikin. Helsingissä esitetään myös muita paastonaikaan liittyviä suurteoksia.

  • Via CruCis -katutapahtuma valtaa Helsingin pääsiäisenä

    (26.03.2013 07:00)

    Via crucis -katutapahtumassa vaelletaan yhdessä Helsingin keskustassa Kristuksen kärsimystiellä ja muistellaan niitä tapahtumia, jotka muuttivat maailman.

  • kallion kirkossa maistellaan taatelinmakeita valheita

    (25.03.2013 14:15)

    Tervetuloa eläytymään pääsiäisen ajan tapahtumiin!

  • Pääsiäinen näkyy mediassa

    (25.03.2013 07:00)

    Pääsiäinen televisiossa

  • Kirkkoon voi liittyä myös Facebookissa

    (11.03.2013 12:52)

    Evankelis-luterilaisen kirkon Liity kirkkoon -palvelua on nyt mahdollista käyttää myös kirkon Facebook-sivuilla. Tiedot välittyvät palvelun kautta liittyjän omaan kotiseurakuntaan.

  • Helsingin kirkot täynnä musiikkia pääsiäisaikana

    (08.03.2013 09:32)

    Helsingin kirkoissa on runsaasti musiikkitilaisuuksia pääsiäisen aikaan.

  • Kurssi kohti konkurssia? – Kryptassa keskustellaan Rahasta ja Euroopan talouskriisistä

    (06.03.2013 09:35)

    Maailmassa on virhe! -keskustelusarja saa jatkoa. Tällä kertaa sukelletaan rahan maailmaan keskiviikkona 13.3. kello 18. Kahvitarjoilu on kello 17.30 alkaen
    Helsingin tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18.

  • Seurakunnat jakoivat ruoka-apua vähävaraisIlle yli 3 miljoonalla eurolla

    (06.03.2013 08:41)

    EU-elintarviketuen jakelua seurakuntiin koordinoiva Kirkkopalvelut ry välitti ruoka-apua vuonna 2012 runsaat 300 000 kg.

  • Kerro meille millaisia ympäristöasioita pidät tärkeinä?

    (04.02.2013 08:00)

    Helsingin seurakuntayhtymä pyrkii toimimaan esimerkillisesti ympäristön hyväksi, ja toteuttamaan Raamatussakin ihmiselle annettua tehtävää luomakunnan viljelijänä ja varjelijana. Helsingin seurakuntayhtymällä on ollut kirkon ympäristödiplomi vuodesta 2005.

  • Jouluradio kasvatti suosiotaan

    (29.01.2013 10:47)

    Toivontuottajien 10 vuotta täyttäneellä Jouluradiolla oli joulukuussa ennätykselliset 451 000 viikkokuuntelijaa Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen (KRT) mukaan.

  • MAAILMASSA ON VIRHE! -keskustelusarja Kryptassa

    (28.01.2013 08:00)

    Tuomiokirkon kryptaan on tulossa ajankohtainen ja ajatuksia herättävä keskustelusarja yhteiskuntamme epäkohdista.

  • Kaisa Raittila jatkaa yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana Helsingissä

    (25.01.2013 11:04)

    Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana Helsingissä jatkaa toimittaja, kirjailija Kaisa Raittila.

  • Kampin kappeli palkittiin vuoden 2012 kristillisenä mediatekona

    (25.01.2013 10:00)

    Kristillinen medialiitto on myöntänyt Vuoden 2012 kristillinen mediateko -palkinnon Helsingissä sijaitsevalle Kampin kappelille ja siihen liittyvälle ajattelulle.

  • Ekumeenisella rukousviikolla muistetaan kastittomia

    (15.01.2013 13:05)

    Kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla on mahdollisuus kohdata toisia kristittyjä ja edistää ekumeniaa. Viikon teemana on Vain tätä Jumala sinulta odottaa. Kaikkialla maailmassa vietetään ekumeenista rukousviikkoa 18.–25. tammikuuta.

  • Jokaisella oikeus osallistua seurakuntaelämään omalle ikäkaudelleen sopivalla tavalla

    (11.01.2013 09:05)

    Kirkkohallitus julkaisi 8.1. kolme kehittämisasiakirjaa: Tytöt ja Pojat seurakuntalaisina, Nuoret seurakuntalaisina ja Aikuiset seurakuntalaisina.

  • Kampin kappelissa rikottiin neljännesmiljoonan kävijän raja

    (04.01.2013 08:15)

    Kampin kappeliin tutustui kesäkuun 2012 alusta vuoden loppuun mennessä 252 836 kävijää.

  • Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 76,3 prosenttia suomalaisista

    (02.01.2013 08:38)

    Vuoden vaihteessa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vakinaisesta väestöstä 76,3 prosenttia eli yhteensä 4 145 005 suomalaista (77,2 % vuonna 2011).

  • Kirkon puhelin- ja verkkoauttajat ovat kuulolla myös jouluna

    (21.12.2012 08:37)

    Evankelis-luterilaisten seurakuntien ylläpitämä Palveleva puhelin toimii myös joulun aikaan. Puhelin päivystää niin arkena kuin pyhäpäivinäkin.

  • Kampin Kappeli herättää Ihastusta maailmalla

    (20.12.2012 11:18)

    Toukokuun lopulla avatussa Kampin kappelissa on ollut 245 000 kävijää. Lisäksi kappeli on viime aikoina herättänyt ihastusta maailmalla.

  • Jouluyön ihmeellinen valo tuo toivoa ja luottamusta keskelle rosoista maailmaa

    (19.12.2012 08:00)

    Jouluna Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksen syntymässä. Jumala ei ole kaukana taivaissa. Hän on ihmisten kanssa synkässäkin maailmassa, vähäisenä vähäisimpien vierellä.

  • Glögiä tarjoiltiin metromatkustajille

    (17.12.2012 09:32)

    Vartiokylän seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat aamutuimaan glögiä ja piparkakkuja töihin ja kouluun kiiruhtaneille ihmisille Itäkeskuksen metroasemalla.

  • Tangokuninkaan tulkinta Voitti Jouluradion laulukilpailun

    (14.12.2012 21:00)

    Jouluradion kuuntelijat äänestivät joululaulukilpailun voittajaksi Marko Maunukselan tunnelmallisen esityksen Jouluiltana.

  • Helsingissä yli 60 paria astui alttarille 12.12.12.

    (13.12.2012 10:18)

    Vihkipäivänä 12.12.12. Helsingissä astui alttarille 61 hääparia. Helsingin Kampin kappelissa vihittiin pariskuntia nyt ensimmäistä kertaa.

  • Kirkon kulttuuripalkinto 2012 Kauneimmille joululauluille

    (12.12.2012 08:57)

    Kirkon kulttuuripalkinto 2012 on myönnetty Kauneimmat joululaulut -tapahtumalle.

  • Seurakuntalaiset antoivat 770 lahjaa vähävaraisille lapsille

    (07.12.2012 12:06)

    Useissa helsinkiläisissä seurakunnissa kerättiin vähävaraisten perheiden lasten joulutoiveita. Seurakuntalaiset hakivat lasten joulutoiveet kirkolta, ja ostivat lapsille toiveiden mukaisia lahjoja. Seurakunnissa täytettiin tänä vuonna peräti 770 lahjatoivetta.

  • Helsingin Kirkot täynnä musiikkia adventtina ja jouluna

    (05.12.2012 08:00)

    Helsingin kirkkojen joulunajan musiikkikalenteri 2012 on ilmestynyt. Siihen on koottu musiikkitilaisuuksia loppiaiseen 6.1. asti.

  • Kauneimmat joululaulut kajahtavat joulukuussa myös kaupunkiliikenteessä

    (04.12.2012 08:00)

    Kauneimpia joululauluja lauletaan tänä jouluna 40. kerran kirkoissa ympäri Suomen.

  • Pysähdy kuuntelemaan, mitä emerituspiispa Eero HuoviNen kertoo Enkeli taivaan -virrestä

    (03.12.2012 09:06)

    Tuomiokirkon Iltakirkossa voi kolmena perättäisenä lauantaina 8.12., 15.12. ja 22.12. kello 18 kuulla emerituspiispa Eero Huovisen kertovan rakastetun Enkeli taivaan -jouluvirren tarinaa.

  • 12.12.2012 on suosittu vihkipäivä

    (30.11.2012 10:46)

    Useat seurakunnat järjestävät 12.12.2012 vihkitapahtumia, joissa on mahdollista mennä naimisiin ilman suurempia häävalmisteluja. Häätapahtumia järjestetään heti vuorokauden vaihduttua puolilta öin, päivän aikana ja illalla. Seurakunnan työntekijät toimivat tarvittaessa todistajina.

  • Jouluradion Joululaulukilpailun finalistit valittu

    (30.11.2012 10:27)

    Jouluradion ja AXR Music:in järjestämän Joululaulukilpailun tuomaristo on valinnut kolme finalistia.

  • Jouluradio JUHLII KYMMENVUOTISTA TAIVALTAAN

    (28.11.2012 13:58)

    Toivontuottajien Jouluradio käynnistyy kymmenettä kertaa 2. joulukuuta puolilta öin Lauluyhtye Rajattoman uudella versiolla Hoosiannasta. Rajattoman Jussi Chydenius on tehnyt uuden sovituksen klassikosta lahjaksi juhlivalle kanavalle.

  • Vuosaaren seurakunta muisti vapaaehtoisiaan kiitosjuhlalla

    (27.11.2012 13:51)

    Iso joukko vuosaarelaisia vapaaehtoistyöntekijöitä oli kunniavieraana, kun Vuosaaren seurakunta järjesti heille juhlan viime viikolla.

  • Aito joulu -kampanja puhuttelee kristillisyydestä ja kirkosta etääntyneitä

    (23.11.2012 08:00)

    Marraskuun lopulla alkava Aito joulu -kampanja haluaa puhutella tavallisia suomalaisia, kristillisyydestä etääntyneitä ja ei-aktiivisia seurakuntalaisia. Niitä, joille Raamatun keskeiset sisällöt ovat outoja tai tulleet uudelleen oudoiksi.

  • Tuomiosunnuntain sanoma on vähäisimmistä välittämistä ja oikeudenmukaisuuden odottamista

    (19.11.2012 15:11)

    Viikkoa ennen adventtia vietetään kirkkovuoden viimeistä sunnuntaita eli tuomiosunnuntaita.

  • Joululaulut taipuvat myös messumusiikiksi

    (14.11.2012 08:44)

    Kauneimmat Joululaulut -messu sai innostuneen vastaanoton.

  • JouluRADIOn Laulukilpailun suosio ja taso yllättivät iloisesti

    (07.11.2012 14:34)

    Toivontuottajien Jouluradio käynnisti syksyllä yhdessä AXR Music Oy:n kanssa uuden suomalaisen joululaulun etsinnän. Lokakuussa päättynyt kilpailu keräsi huikeat 266 kandidaattia uudeksi suomalaiseksi joululauluklassikoksi. Viimeisen kilpailuviikon aikana saapui peräti sata laulua tuomariston arvioitavaksi.

  • Yli 50 lasta on ilmoitettu Kastepäivään 10.11.12. Helsingissä ja Vantaalla

    (31.10.2012 14:11)

    Helsingissä ja Vantaalla vietetään lauantaina 10.11.12. Kastepäivää. Yli 50 pienempää ja isompaa lasta on ilmoitettu kasteelle, Helsingissä 40 ja Vantaalla viitisentoista.

  • Pyhäinpäivä kurottautuu kuoleman rajan yli

    (31.10.2012 09:51)

    Usko kuolemanjälkeiseen elämään kuuluu kristinuskoon. Pyhäinpäivä kurottautuu kuoleman rajan yli. Silloin muistetaan pyhäin yhteyttä. Rajan täällä puolella oleva taisteleva seurakunta ja tuolla puolella oleva riemuitseva seurakunta kuuluvat yhteen.

  • Vihkipäivänä 12.12.12. voi mennä naimisiin vaikkapa Pääpostitalossa tai Kampin kappelissa

    (25.10.2012 15:25)

    Helsingissä on nyt hyvä tilaisuus käydä vihillä helposti, ja myös ilman suurempia häävalmisteluja. Vihkipäivänä 12.12.12 voi Helsingissä mennä naimisiin vaikkapa Pääpostitalolla, Kampin kappelissa, Kannelmäen Prismassa ja Puotilan kappelissa.

  • Asunnottomien yön tulet syttyivät Myllypurossa

    (22.10.2012 13:33)

    Kodittomien yötä vietettiin Myllypuron kirkolla valtakunnallisena Asunnottomien yönä 17.10.

  • Ekumeeninen vastuuviikko 21.–28.10: Adoptoi vainottu ystäväksi

    (18.10.2012 08:59)

    Yli puolet maailman väestöstä elää olosuhteissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan tuhoisin seurauksin. Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään tänä vuonna 21.–28.10. Sen teemana on uskonvainoista johtuva pakolaisuus.

  • Tiekirkkojen kävijämäärät kasvoivat viime kesänäkin

    (17.10.2012 10:34)

    Suomessa oli viime kesän aikana 280 ohikulkijoille avointa tiekirkkoa. Kävijät laskettiin sadassa kirkossa. Kirkoissa vieraili yhteensä 229 236 ihmistä.

  • Kirkot toimivat ruokaturvan puolesta

    (16.10.2012 08:43)

    Tällä viikolla vietetään kansainvälisen kirkkojen vaikuttamisverkosto Ecumenical Advocacy Alliancen (EAA) ruoka-aiheista toimintaviikkoa, jolla muistutetaan jokaisen ihmisen oikeudesta ruokaan.

  • Kirkkojen esineet kantavat yhteistä perintöä tuleville sukupolville

    (15.10.2012 08:15)

    Kun seurakunta kartoittaa esineistönsä perusteellisesti, se pystyy hoitamaan sitä entistä paremmin.

  • Jouluradion laulukilpailua tuomaroi nimekäs raati

    (11.10.2012 11:21)

    Toivontuottajien Jouluradion kymmenenvuotisen taipaleen kunniaksi järjestettävän joululaulukilpailun satoa on saatu arvioimaan monipuolinen ja osaava raati.

  • Helsingissä ja Vantaalla vietetään 10.11.12. Kastepäivää

    (09.10.2012 08:15)

    Helsingissä ja Vantaalla vietetään lauantaina 10.11.12. Kastepäivää. Seurakuntien järjestämässä juhlassa kaikki on pyritty tekemään perheille mutkattomaksi.

  • Vuoden kristillinen kirja 2012 –palkinnosta kisaa kuusi kirjaa

    (08.10.2012 06:00)

    Vuoden kristillinen kirja 2012 –loppukilpailun ehdokkaana on kuusi kirjaa. Ehdokkaat julkistettiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 7.10. Voittajakirjan valitsee tänä vuonna arkkipiispa Leo.

  • Kenttäpiispa Pekka Särkiö siunataan virkaan Helsingin Tuomiokirkossa 9.10.

    (05.10.2012 09:00)

    Kenttäpiispa Pekka Särkiön virkaansiunaamismessu pidetään Helsingin tuomiokirkossa tiistaina 9.10. kello 18. Virkaansiunaamisen toimittaa arkkipiispa Kari Mäkinen.

  • Taizé valtasi Helsingin

    (04.10.2012 09:00)

    Suomessa ensi kertaa järjestetty ekumeeninen ja kansainvälinen nuorten aikuisten Taizé-tapahtuma keräsi Helsinkiin reilut 3000 kävijää yli 25 maasta. Tapaaminen pidettiin viikonloppuna 28.-30.9.2012 ja sen keskuspaikka oli Helsingin tuomiokirkko. Taizésta tapahtumaan osallistui kolmen veljen lisäksi myös yhteisön johtaja, priori Alois.

  • Vuoden pappi 2012 on Taina Manninen

    (03.10.2012 09:00)

    Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2012 Kajaanin seurakunnan kappalaisen Taina Mannisen. Valinta julkistettiin Papiston päivien iltajuhlassa Helsingissä 2.10.

  • Taipuuko kirkko joogaan? -seminaari 11.10.2012

    (02.10.2012 09:00)

    Jooga on kokenut maailmanlaajuisen buumin viime vuosikymmeninä. Intialaistaustainen jooga on äärimmäisen monimuotoinen ilmiö, jonka määritteleminen ei ole aina helppoa. Yksi olennainen piirre on kehon hallinta hengitystekniikan ja asentojen (asanat) avulla. Joogaan liittyy usein myös pyrkimys mielenhallintaan meditaation avulla.

  • Lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan käytettiin 80 miljoonaa euroa vuonna 2011

    (28.09.2012 09:00)

    Suomen lähetysneuvoston (SLN) 31 jäsenyhteisöä saivat tuottoa lähetystyötä ja
    kansainvälistä diakoniaa varten yhteensä 80 miljoonaa euroa vuonna 2011. Vuotta aiemmin summa oli 84 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi SLN:n tilastosta, joka kattaa kaikki Suomen lähetystyötä tekevät järjestöt ja kirkot.

  • Valtakunnalliset Diakoniapäivät näkyvät 5.-7.10. Kuopion Musiikkikeskuksessa ja torilla

    (27.09.2012 09:00)

    Neljän vuoden välein järjestettävät Kirkon diakoniapäivät pidetään tänä vuonna 5.–7.10. Kuopiossa. Päivien teemana on Elä ja välitä.

  • Mikkelinpäivän enkelit tekevät lastensuojelutyötä ja tuovat aikuisillekin viestiä Jumalalta

    (26.09.2012 09:00)

    Mikkelinpäivä on arkkienkeli Mikaelin ja kaikkien enkelien päivä. Siihen liitetään useissa seurakunnissa lapsiperheiden kirkkopyhä, kerrotaanhan mikkelinpäivän evankeliumissa (Matt. 18:1-10) lapsen arvosta.

  • Kolmen eri uskonnon kalenteri on julkaistu verkossa

    (25.09.2012 09:00)

    Kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin yhteinen verkkokalenteri on julkaistu osoitteessa www.uskontokalenteri.fi. Julkaisija on yhteiskuntarauhaa sekä uskontojen välistä dialogia ja vuorovaikutusta edistävä, vuonna 2007 perustettu USKOT-foorumi ry.

  • Haku Palvelevan puhelimen ja netin päivystäjäkurssille on alkanut

    (21.09.2012 08:15)

    Palvelevan puhelimen ja netin päivystäjiksi kutsutaan vapaaehtoisia tasapainoisia aikuisia, jotka haluavat kuunnella ja auttaa toisia ihmisiä.

  • Toiveiden kirkko -kysely poiki tuhansia ideoita

    (20.09.2012 08:28)

    Toiveiden kirkko -ideariiheen vastasi 2 090 kaupunkilaista, ja he esittivät Helsingin seurakuntien toteuttamassa verkkokyselyssä 3 573 ideaa toiveidensa kirkosta tai seurakunnasta.

  • Kirkon Ulkomaanapu aloittaa avustustyön syyrialaispakolaisten parissa Jordaniassa

    (17.09.2012 09:48)

    Kirkon Ulkomaanapu alkaa tukea nuoria syyrialaisia Jordanian pakolaisleirillä. 15–24 -vuotiaiden nuorten psykososiaaliseen tukiohjelmaan kuuluu muun muassa ammattikoulutusta, taiteen tekemistä, rauhankasvatusta ja urheilua. Nuoret ovat usein unohdettu ryhmä, joka turhautuu leiriolosuhteissa.

  • 10 vuotta täyttävä Jouluradio etsii uutta joululaulua sävellyskilpailulla

    (12.09.2012 08:25)

    Radiossa ja netissä kuuluva joulumusiikin pää-äänenkannattaja, Toivontuottajien Jouluradio, juhlii 10-vuotista taivaltaan kaikille avoimella sävellys- ja sanoituskilpailulla.

  • Ville Rannan pilapiirroksia esillä Helsingin tuomiokirkon kryptassa

    (10.09.2012 08:15)

    Ville Rannan pilapiirrosnäyttely Erimielisyyden etiikka avautuu tiistaina 11. syyskuuta Helsingin tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18.

  • Kauneimmat Joululaulut on vuoden varainhankintateko

    (06.09.2012 11:18)

    Vastuullinen Lahjoittaminen ry (VaLa) jakoi tunnustusta suomalaiselle varainhankinnalle 5.9. Vuoden varainhankintateoksi se nimesi Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -kampanjan.

  • Taizé -tapahtuma järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa

    (04.09.2012 08:50)

    Helsingissä järjestetään 28.–30. syyskuuta nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu ekumeeninen, kansainvälinen Taizé Helsinki 2012 -tapahtuma.

  • Kampin kappeli saavutti 150 000 kävijän rajan

    (03.09.2012 08:33)

    Kampin kappeliin on tutustunut kesäkuukausina lähes 153 000 kävijää. Kesäkuussa vierailijoita oli yli 40 000, heinäkuussa lähes 57 000 ja elokuussa yli 55 700.

  • Uusi pistevirsikirja on julkaistu

    (31.08.2012 08:15)

    Uusi pistevirsikirja on julkaistu tällä viikolla Helsingissä. Edellinen, 1980-luvulla valmistettu painos, on ollut jo pitkään loppu.

  • Virsivisa innostaa koululaisia laulamaan

    (28.08.2012 08:15)

    Kuudennen valtakunnallisen Virsivisan ilmoittautuminen käynnistyy syyskuussa. Edelliseen visaan osallistui yli 7000 koululaista.

  • Seurakunnat tukevat maahanmuuttajien työnsaantia

    (24.08.2012 08:15)

    Seurakunnissa ja kristillisissä järjestöissä tehdään aktiivisesti työtä maahanmuuttajien työnsaannin parantamiseksi.

  • Huoneentaulu haastaa kuntavaaliehdokkaat toimimaan lasten ja nuorten valtuutettuina

    (22.08.2012 08:15)

    Kirkkohallitus, lapsiasiavaltuutettu, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta sekä lapsi- ja nuorisojärjestöt ovat julkaisseet huoneentaulun kuntavaaliehdokkaille.

  • Kaupunkilaiset kutsutaan kertomaan toiveidensa kirkosta

    (20.08.2012 08:15)

    Kaupunkilaisia kutsutaan kertomaan toiveidensa kirkosta, kun Helsingin seurakunnat toteuttaa maanantaina 20.8. alkavan ja 10.9. asti jatkuvan laajan verkkokyselyn. Kirkko Helsingissä haluaa kuulla helsinkiläisten ajatuksia ja mielipiteitä, jotta se voisi kehittää toimintaansa.

  • Juhani "Junnu" Aaltoselle Golden Gospel -palkinto 2012

    (17.08.2012 08:15)

    Joensuun Gospel-festivaaleilla on palkittu tänäkin vuonna ansioutunut suomalaisen gospel-musiikin eteen työskennellyt henkilö.

  • Nkumbinkielinen Markuksen evankeliumi ilmestyi Angolassa

    (16.08.2012 08:20)

    Eteläangolalaisessa Xangongon kaupungissa juhlittiin nkumbinkielisen Markuksen evankeliumin julkistamista.

  • Pohjoismaiset ekumeeniset naiset kokoontuvat Helsinkiin

    (15.08.2012 08:00)

    Helsingissä järjestetään 16.–19.8. naisten ekumeeninen konferenssi, johon osallistuu yli 80 osanottajaa Islannista, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

  • Piispa Jolkkonen vetoaa vanhempiin koulurauhan puolesta

    (14.08.2012 08:15)

    Kuopion piispa Jari Jolkkonen kutsuu vanhempia talkoisiin koulurauhan puolesta.

  • Pekka Särkiöstä uusi kenttäpiispa

    (13.08.2012 08:00)

    Valtioneuvosto on yleisistunnossaan 9.8.2012 päättänyt esittää Tasavallan Presidentille, että kirkkoherra, teologian tohtori Pekka Särkiö (s.1963) nimitetään kenttäpiispan virkaan 1.9.2012 alkaen. Kenttäpiispan virka täytetään nyt ensimmäistä kertaa viiden vuoden määräajaksi.

  • Äkkilähtö pienyrittäjien ja freelancereiden loma- ja aktiivileirille Rautalammille Törmälään

    (09.08.2012 13:20)

    Jäikö loma pitämättä? Ei hätää. Vielä siihen on mahdollisuus, jos teet lähtöpäätöksen nopeasti.

  • Luomakunnan sunnuntaihin kuuluu kiitosta, iloa ja katumusta

    (09.08.2012 09:00)

    Luomakunnan sunnuntai on uudehko kirkkopyhä. Sitä on alettu viettää Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vasta 2000-luvulla. Seurakunta valitsee itse jonkun toukokuun alun ja lokakuun lopun välisen sunnuntain, jolloin sitä vietetään.

  • Yhä useammat varusmiehet osallistuvat ehtoolliselle ja keskustelevat sotilaspapin kanssa

    (08.08.2012 10:22)

    Varusmiesten tarve henkilökohtaisiin keskusteluihin sotilaspapin kanssa on kasvanut viime vuosien aikana selkeästi. Myös ehtoolliselle osallistuneiden määrä on ollut nousussa.

  • Ekaluokkalaisten kouluun siunaamiset Helsingissä

    (07.08.2012 13:20)

    Helsingin seurakunnat kutsuvat peruskoulun ensimmäisen luokan aloittavat siunattaviksi kirkkoon. Koulutielle lähtevien siunaaminen on jo monivuotinen perinne, joka tänä vuonna järjestetään kaikissa Helsingin seurakunnissa maanantai-iltana 13.8. Ekaluokkalaiset ovat saaneet tilaisuuteen henkilökohtaisen kutsun, jossa koko perhe toivotetaan tervetulleeksi oman seurakuntansa kirkkoon.

  • Jumalanpalvelusten kävijämäärissä kasvua

    (07.08.2012 12:30)

    Jumalanpalvelusten sisältöön panostaminen kannattaa. Seurakunnissa, joissa jumalanpalvelusten järjestämiseen on kiinnitetty erityistä huomiota, myös kävijämäärät ovat nousseet vuosi toisensa perään.

  • Kouluun siunaamisella toivotetaan tasaista ja turvallista koulutietä

    (03.08.2012 09:00)

    Kouluun siunaaminen on seurakunnan tapa kulkea lapsen rinnalla uuden ajanjakson alussa. Seurakunnat järjestävät kouluun siunaamisia joko toukokuussa esikoulukauden päätteeksi tai elokuun puolivälissä juuri ennen koulujen alkamista.

  • Liikuntapiispa ja urheiluministeri kohtaavat elokuussa Sonera-stadiumilla

    (02.08.2012 09:00)

    Suomen luterilainen kirkko ja Suomen Palloliitto nostavat ruumiinkulttuurin ja yhteisöllisyyden keskustelunaiheeksi Helsingin Sonera-stadiumin ravintolassa (Urheilukatu 5) perjantaina 31.8.2012 kello 10–11.

  • Tutkimus: Eurooppalaiset nuoret motivoituneita oppimaan lisää uskonnoista ja maailmankatsomuksista

    (01.08.2012 09:00)

    Kansainvälinen uskonto- ja arvokasvatuksen ISREV-konferenssi alkoi tänään Turussa. Useissa Euroopan Neuvoston uskonnonopetukseen liittyvissä kehittämisprojekteissa työskennellyt professori Robert Jackson Warwickin yliopistosta kertoi, että tutkimustulosten mukaan eurooppalaiset nuoret ovat uskonnollisesta taustasta riippumatta erittäin halukkaita oppimaan lisää uskonnosta ja toisten maailmankatsomuksista.

  • Loviisan Rauhanfoorumissa 2012 keskustellaan Mahatma Gandhista 3.-6.8.2012

    (31.07.2012 07:05)

    Meneillään on Loviisan Rauhanfoorumin 25-vuotisjuhlavuosi. Tapahtuman avajaisjuhlia vietetään Bongan Linnassa 3. elokuuta kello 17.30 alkaen.

  • Kirkon ulkomaanapu Auttaa Kongon sisällissodan uhreja

    (30.07.2012 07:00)

    Kongon demokraattisen tasavallan sisällissota on vaatinut enemmän uhreja kuin yksikään muu aseellinen konflikti toisen maailmansodan jälkeen.

  • Islannin luterilainen kirkko sai ensimmäisen naispiispan

    (27.07.2012 07:00)

    Islannin luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa vihittiin 24. kesäkuuta 2012 tehtäväänsä Reykjavikin Hallgrímskirkja-katedraalissa. Uusi piispa Agnes M. Sigurðardóttir on aiemmin työskennellyt erityisesti nuorten parissa. Vihkimyspuheessaan Sigurðardóttir painotti, että jokaisella kirkon jäsenellä on oma roolinsa.

  • Retriitti on edullinen kesälomamatka hiljaisuuteen

    (26.07.2012 10:24)

    Hiljaisuuden retriittien suosio kasvaa. Niitä järjestetään myös kesäloma-aikaan eri puolilla Suomea yhä useammassa seurakunnassa. Retriitin ohjelma koostuu rukoushetkistä, raamattumietiskelystä ja henkilökohtaisista tapaamisista ohjaajan kanssa. Muutamasta päivästä viikkoon kestävät retriitit ovat kaikille avoimia. Ne pidetään yleensä leirikeskuksissa.

  • Suviseurat ja Herättäjäjuhlat keräsivät suurimman juhlavieraspotin

    (25.07.2012 07:00)

    Hengellisistä kesäjuhlista vanhoillislestadiolaisten Suviseurat ja körttien Herättäjäjuhlat kokoavat vuosittain suurimmat kävijämäärät. Juhlakesä jatkuu vielä elokuun ajan.

  • Leiriolympialaisissa koetaan yhteistä riemua

    (24.07.2012 07:00)

    Pingispallon puhaltaminen, tulitikun heitto ja älypulmat ovat oivallisia lajeja leiriolympialaisiin. Näin Lontoon olympialaisten alla kannattaa sukeltaa mukaan olympiahuumaan ja järjestää omat kilvoittelut perheen kesken leiriolympialaisten tyyliin.

  • Asuntomessuilla saa levähtää seurakunnan kierrätystuolissa

    (23.07.2012 07:00)

    Hervannan seurakunta on sisustanut Tampereen asuntomessuille 13.7.–12.8.2012 järjestäjän pyynnöstä rivitalohuoneiston. Kaksikerroksinen Onnelankoti-rivitalo on sisustettu hylätyillä kierrätyshuonekaluilla. Huonekalut on kunnostanut sisustaja Liisa Peri. Asuntomessualue Vuores kuuluu Hervannan evankelis-luterilaisen seurakunnan alueeseen.

  • Pyhiinvaelluksella kuljetaan avoimin mielin ja uskoa vahvistaen

    (20.07.2012 07:00)

    Pyhiinvaellus on avointa kansakäymistä, jossa keskustelukumppani vaihtuu ja oma usko vahvistuu. Toisille se voi olla oman uskon julkista tunnustamista. Vaeltamaan on mahdollista lähteä vaikka vain päiväksi joko yksin tai ryhmässä.

  • Perheen kesälomalla keskustelun tärkeys korostuu

    (20.07.2012 07:00)

    Kesällä kannattaa antaa aikaa läheisille ja oikeasti olla vain, sillä yhteisen ajan puute, stressi ja kiire ovat myrkkyä parisuhteelle ja perhe-elämälle. Kun loma on lastattu täyteen ohjelmaa ja odotuksia, ei aikaa jääkään palautumisella ja rentoutumiselle.

  • Torinon käärinliinaan tutustutaan Savonlinnassa

    (19.07.2012 07:00)

    Kuuluisan Torinon käärinliinan tarkka ja korkeatasoinen kopio on esillä Savonlinna-Säämingin seurakuntakeskuksessa 27.7. saakka. Näyttelyssä oleva kopio on valmistettu Yhdysvalloissa. Se vastaa materiaaliltaan ja mitoiltaan (437x110 cm) alkuperäistä liinaa.

  • Kirkon keskustelut käynnistyvät SuomiAreenalla Porissa keskiviikkona 18.7.

    (18.07.2012 09:20)

    Kirkon keskustelutilaisuudet järjestetään SuomiAreenalla Porissa 18.–20.7.2012. Osa paneelien keskustelijoista vaihtuu, koska kansanedustajat kutsuttiin koolle torstaina ja perjantaina käsittelemään Espanjan lainaohjelmaan osallistumista.

  • Kirkastussunnuntai on Jeesuksen ja kolmen opetuslapsen hiljaisuuden retriitti

    (18.07.2012 07:00)

    Kirkastussunnuntaita on vietetty 400-luvulta alkaen. Keskiajalla sen käyttö vakiintui koko kristikunnassa. Suomessa ja Ruotsissa sitä vietetään 8. sunnuntaina helluntaista. Näin on ollut tapana 1500-luvulta alkaen. Tänä vuonna kirkastussunnuntai on 22. heinäkuuta. Monissa muissa luterilaisissa kirkoissa kirkastussunnuntaita vietetään loppiaisen jälkeisenä aikana. Katolilaiset ja anglikaanit sekä osa ortodokseista viettää pyhää 6. päivänä elokuuta.

  • Kirjailijat, piispat ja poliitikot keskustelevat yhteiskunnasta ja Jumalasta SuomiAreenassa

    (17.07.2012 07:00)

    SuomiAreenassa Porissa käsitellään yhteiskunnallisia kysymyksiä uskonnollisesta näkökulmasta. Kirkon 18.7.–20.7.2012 järjestämien paneelikeskustelujen aiheina ovat muun muassa Milloin maailmasta tuli synnitön?, Jumalallinen vai jumalaton Eurooppa sekä Jumala armahtaa, yhteiskunta ei.

  • Hautausmaiden kesään kuuluu kävelykierroksia, hautausmaajuhlia ja kesäkukkia

    (16.07.2012 07:00)

    Hautausmaakierroksilla eri puolilla Suomea nautitaan hautausmaan rauhasta ja kuullaan menneistä vuosisadoista. Hautausmailla voi myös ihastella kesäkukkia ja tavata kyläläisiä hautausmaajuhlissa.

  • Piispa Häkkinen Brysselissä: Sukupolvien välisen yhteyden rakentamisessa tarvitaan asennemuutos

    (13.07.2012 07:00)

    Eurooppalaiset uskontojohtajat ja Euroopan unionin instituutioiden puheenjohtajat kokoontuivat 12.7. Brysselissä EU-komission puheenjohtajan José Manuel Barroson kutsumina. Paikalla oli 24 eri kirkkojen ja uskontokuntien johtajaa sekä Eurooppa-neuvoston presidentti Herman van Rompuy ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja László Surján.

  • Kirkko on mukana Euroopan uskontojohtajien korkean tason tapaamisessa Brysselissä 12.7.

    (12.07.2012 07:00)

    Eurooppalaiset uskontojohtajat ja Euroopan unionin instituutioiden puheenjohtajat kokoontuvat 12.7.

  • Ekoriparilla luodaan kymmenen vihreää käskyä, säästetään sähköä ja halataan puita

    (11.07.2012 07:00)

    Rippikoulussa käsitellään elämään ja uskoon liittyviä asioita. Näihin kuuluu myös vastuu luomakunnasta ja luonnosta. Vihreissä rippikouluissa eli ekorippikouluissa haastetaan pohtimaan sitä, kuinka luomakunnan kunnioittaminen voisi näkyä omassa toiminnassa.

  • Raamattu opetuskäyttöön stand up -komiikan keinoin

    (10.07.2012 07:00)

    Ristiaskelia ? Stand up Piplia tarjoaa uudenlaisen opetustavan lähestyä Raamatun teemoja ja peilata niitä omaan tämänhetkiseen elämään. Seurakuntien, koulujen ja erilaisten ryhmien käyttöön tuotetussa opetusmateriaalissa Raamattuun pureudutaan tällä kertaa myös huumorin keinoin.

  • Kampin kappelissa kävi kesäkuussa yli 40 000 vierailijaa

    (09.07.2012 10:28)

    Kampin kappeliin on tutustunut kesäkuussa yli 40 000 kävijää. Kuukauden aikana (4.6.–3.7.) kappelissa on ollut yhteensä 38 832 vierailijaa.

  • Suviradio.fi soi koko kesän

    (09.07.2012 07:00)

    Kymmenvuotias suosittu Jouluradio on saanut nettiin kesäisen pikkusiskon. Suviradio.fi aloitti toimintansa torstaina 31. toukokuuta kello 18 ja tarjoaa kuuntelijoilleen kesäistä musiikkia. Nettiradiossa kuuluu koko suomalaisen suven ajan musiikillinen sekoitus Suvivirrestä aina Katri Helenaan ja Apulannasta Täysikuuhun.


  • Kirkon Ulkomaanapu avustaa Syyrian väkivaltaisuuksien uhreja

    (05.07.2012 07:00)

    Kirkon Ulkomaanapu auttaa Syyrian väkivaltaisuuksien uhreja 100 000 eurolla.


  • Kesäjuhlien osallistujat ovat sitoutuneita kirkon oppeihin ja jäsenyyteen

    (03.07.2012 07:00)

    Kirkolliset kesäjuhlat kokoavat jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä yhteen eri puolilla Suomea. Tyypillistä juhlia järjestäviin herätysliikkeisiin kuuluville ihmisille on keskimääräistä suomalaista voimakkaampi sitoutuminen kirkon jäsenyyteen, toimintamuotoihin ja uskontunnustuksen opinkappaleisiin.


  • Kirkkoveneillä soudetaan suvessa kuntoiluna ja kilpaa

    (02.07.2012 07:00)

    Kirkkoveneistä on moneksi. Ennen suurilla, moniairoisilla matkaveneillä kuljettiin kirkkoon ja hautajaisiin, nykyään kirkkovenesoutu on suosittu retki- ja kuntoilumuoto.

  • Muistisairaan messussa kuullaan, nähdään, haistetaan ja maistetaan

    (29.06.2012 07:00)

    Muistisairaille ja heidän läheisilleen suunnattuja messuja ja hartaushetkiä järjestetään kirkoissa ja hoitolaitoksissa useilla paikkakunnilla, esimerkiksi Oulun, Turun, Hämeenlinnan ja Helsingin seuduilla.

  • Kisapapit ovat Suomen joukkueiden tukena kesän urheilukilpailuissa

    (28.06.2012 07:00)

    Kisapapit ovat tänäkin vuonna Suomen joukkueiden tukena sekä Helsingin yleisurheilun EM-kilpailuissa että Lontoon paralympialaisissa.

  • Nuorten yksinäisyyttä ehkäistään uusin keinoin

    (27.06.2012 08:30)

    Jopa joka kymmenes koululaisista kärsii yksinäisyydestä. Kesäloma voi olla yksinäiselle nuorelle vaikea. Kaverittomuus korostuu entisestään kun muut kertovat kesälomamenoistaan ystävien kanssa.

  • Arkkipiispa Leo valitsee Vuoden kristillisen kirjan

    (26.06.2012 15:00)

    Mikä kristillinen kirja on herättänyt keskustelua tai koskettanut meitä suomalaisia viimeisen vuoden aikana? Esiraati valitsee kilpailuun ilmoitettujen teosten joukosta 6 kirjaa loppukilpailuun.

  • Heinä-elokuun lauantait ovat vihkiparien suosiossa

    (25.06.2012 07:00)

    Häämarssit kaikuvat jälleen kirkoissa kesälauantaisin. Kysely suurimpiin seurakuntiin osoitti, että heinäkuun alusta aina elokuun puoliväliin asti vihkikirkot ovat lauantaisin varsin varattuja.

  • Nuorten vapaaehtoisverkosto Changemaker kannustaa rippikoululaisia vaikuttamaan

    (21.06.2012 07:00)

    Nuorten vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan verkosto Changemaker jalkautuu kesäkuukausina rippikouluihin ympäri Suomea. Tavoitteena on lisätä nuorten tietämystä globaalista oikeudenmukaisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksista.

  • Ehdota lauluja ja aiheita virsikirjan uuteen lisävihkoon

    (20.06.2012 07:00)

    Suomen- ja ruotsinkielisiin virsikirjoihin valmistellaan lisävihkoa.

  • Pyöräilevät pyhiinvaeltajat Tiekirkkojen fillarikierrokselle

    (19.06.2012 07:00)

    Tiekirkkoihin voi tänä kesänä tutustua myös pyöräillen.

  • Urkukesä on merta, aurinkoa ja musiikkia

    (18.06.2012 07:00)

    Helsingin Urkukesä tarjoaa heinäkuussa iltapäiväkonsertteja Suomenlinnassa

  • piispa kutsui kansalaisia ja päättäjiä keskustelemaan

    (15.06.2012 07:00)

    Mellunmäkeläiset ja länsimäkeläiset olivat lähteneet maanantaina 11.6. vilkkaasti liikkeelle, kun Helsingin piispa Irja Askola oli kutsunut heitä sekä Helsingin ja Vantaan kaupunkien ja seurakuntien päättäjiä koolle.

  • Kultainen Helsinki-Mitali myönnettiin Markku Koskiselle ja Irja Askolalle

    (14.06.2012 07:00)

    Kultainen Helsinki-mitali on pääkaupungin korkein mahdollinen tunnustus. Tänä vuonna se myönnettiin muun muassa kiinteistöjohtaja Markku Koskiselle ja piispa Irja Askolalle.

  • Kirkkojen ja uskontojen tila Venäjällä kiinnostaa suomalaisia kirkkojen johtajia

    (13.06.2012 07:00)

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo Suomen ortodoksisesta kirkosta sekä Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo vierailevat Venäjällä 12.–14.6.

  • Verkko ja teologia -loppuraportti: Yhä useampi suomalainen elää uskonnollista elämää verkossa

    (12.06.2012 07:00)

    Suomalaiset elävät uskonnollista elämää yhä enenevässä määrin verkossa. Verkossa käydään teologisia keskusteluja, ja kirkon työntekijät ovat niissä mukana useilla eri keskustelupalstoilla.


  • Luterilaiset ovat globaaleja maailmankansalaisia

    (11.06.2012 08:15)

    Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Martin Junge vieraili Suomessa.

  • 279 Tiekirkkoa avaa ovensa kesämatkailijoille

    (08.06.2012 08:15)

    Tänäkin kesänä sadat kirkot avaavat ovensa kesämatkailijoita varten.

  • Kirkon Ulkomaanavulta 600 000 euroa Sahelin ruokakriisiin

    (07.06.2012 08:15)

    Kirkon Ulkomaanapu avustaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia perheitä Sahelin alueen ruokakriisissä Burkina Fasossa ruotsalaisen kumppanijärjestön Diakonian kanssa. Apua saa yli 100 000 ihmistä.

  • Sata vuotta täyttävä rovasti Päivö Parviainen saarnaa Haminassa 10.6.

    (06.06.2012 08:15)

    Suomen Lähetysseuran eläkkeellä oleva työntekijä rovasti Päivö Parviainen saapuu Haminaan valtakunnallisille lähetysjuhlille sunnuntaina 10.6. Kesäkuussa sata vuotta täyttävä rovasti saarnaa Haminan Johanneksen kirkossa sunnuntain messussa.

  • Sanaa ja saunaa Itä-Helsingin diakonian virkistyspäivässä

    (05.06.2012 08:58)

    Jo joutui armas aika ja muut tutut sävelet kajahtivat Vuosaaren Merihiekan leirikeskuksen rantamilla, kun Itä-Helsingin seurakunnat olivat kutsuneet päihdeongelmaisia keväiseen virkistyspäivään.

  • Nojatuolijumalanpalveluksia, siestachattia, musiikkia ja Taizé-henkisiä hartauksia

    (05.06.2012 08:15)

    Televisiossa, radiossa ja verkossa on koko kesän ajan monipuolista kirkollista ohjelmaa. Kesä on aloitettu Suvivirren tunnelmissa.

  • Kampin Kappeliin virtaA kävijöitä

    (04.06.2012 09:57)

    Torstaina 31. toukokuuta avattuun Kampin kappeliin on tutustunut ensimmäisen aukioloviikonlopun aikana valtava määrä ihmisiä. Avajaisiltana kappeliin oli pitkät jonot, eikä kävijöiden määrä hiljentynyt ensimmäisenä aukioloviikonloppunakaan.

  • Lumen Valo aloittaa Helsingin Urkukesän

    (01.06.2012 08:15)

    Kesäkuun ohjelmassa runsaasti vokaalimusiikkia.

  • Naimisiin pääsee ulkomaillakin vähällä tohinalla

    (28.05.2012 08:15)

    Vaihtoehto suurille sukuhäille voi olla naimisiinmeno ulkomailla vain läheisimpien ihmisten ympäröiminä tai kahden kesken. Häämatka tulee kaupan päälle.

  • Ylioppilaskirjoitusten parhaat uskonnon osaajat palkitaan

    (28.05.2012 08:15)

    Suomen uskonnonopettajain liitto ry palkitsee evankelis-luterilaisen uskonnon ainereaalikokeessa parhaiten menestyneet ylioppilaskokelaat. Palkitsemistilaisuus järjestetään Opetushallituksessa maanantaina 28. toukokuuta.

  • Palestiinalaisten ihmisoikeudet ostoskorissa -keskustelutilaisuus

    (25.05.2012 08:15)

    Tiedätkö sinä, millaista ihmisoikeuspolitiikkaa ostoksillasi tuet?

  • Suhdeklinikka on avautunut City.fi:ssä – Kirkon perheneuvojat vastaavat blogissa

    (24.05.2012 08:15)

    Suhdeklinikka on blogimuotoinen palvelu, jossa kirkon koulutetut perheneuvojat vastaavat monien mieltä askartuttaviin, ihmissuhteita ja perhe-elämää koskeviin kysymyksiin. Suhdeklinikalle tulevat kysymykset käsitellään luottamuksellisesti.

  • Lähetysseura Maailma kylässä -festivaalin pääyhteistyökumppanina

    (23.05.2012 08:15)

    Suomen Lähetysseura on jälleen näkyvästi mukana Maailma Kylässä -festivaaleilla Helsingissä 26.–27.5.

  • Suvivirsi-tapahtumia järjestetään jo 150 paikkakunnalla

    (22.05.2012 08:15)

    Suvivirttä veisataan tänä keväänä koulujen lisäksi yli 150 paikkakunnalla ympäri Suomen.

  • Suviradio.fi ja Lutherdome.com saivat uusina ideoina kirkon nettitukea

    (21.05.2012 08:15)

    Uusi netissä kuuluva Suviradio aloittaa 31. toukokuuta kello 18.

  • Suvivirttä veisaa nyt koko pääkaupunkiseutu

    (18.05.2012 09:48)

    ”Jo joutui armas aika” raikuu pääkaupunkiseudun kirkoissa, aukiolla ja jopa järvellä touko–kesäkuun vaihteessa.

  • Kampin kappeli avaa ovensa kaupunkilaisille

    (16.05.2012 09:00)

    Vastavalmistuneen Kampin kappelin avajaisia vietetään kaiken kansan Suvivirsi-tapahtumassa Lasipalatsin aukiolla torstaina 31.5. kello 18, minkä jälkeen voi pistäytyä kappelissa noin kello 19.30 alkaen.

  • Suviradio.fi on kesämusiikin uusi kotipesä

    (15.05.2012 13:14)

    Kymmenvuotias suosittu Jouluradio saa nyt nettiin kesäisen pikkusiskon.

  • Tutkimustulos: Suomalaiset haluavat Suvivirren edelleen kevätjuhliinsa

    (15.05.2012 08:15)

    Suuri enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti kristillisten kulttuuripiirteiden näkymiseen kouluissa.

  • Helsingin seurakunnissa on tutkittu vanhempien suhdetta kasteeseen

    (14.05.2012 12:53)

    Helsingin seurakunnat ovat tutkineet vanhempien suhdetta kasteeseen kahdella Lapsiperhe ja seurakunta -tutkimuksella.

  • Nuoret ideoivat isospankkia sosiaaliseen mediaan

    (11.05.2012 08:15)

    Nuoret ehdottivat verkostoitumista ja yhteistyötä kirkon tulevaisuuden suunnaksi Kirkko 2020 -seminaarissa Tampereella.

  • Seurakunnille oma hiilijalanjälkilaskuri

    (10.05.2012 08:15)

    Kirkko on julkistanut seurakuntia varten luodun Kirkon ilmastolaskurin. Nettipohjaisella laskurilla seurakunnat voivat laskea hiilijalanjälkensä ja asettaa tavoitteita sen pienentämiseksi.

  • Nuoret ideoivat isospankkia sosiaaliseen mediaan

    (09.05.2012 11:13)

    Nuoret ehdottivat verkostoitumista ja yhteistyötä kirkon tulevaisuuden suunnaksi Kirkko 2020 -seminaarissa Tampereella.

  • Kirkkomusiikin harrastajat pääsevät laulamaan reformaationajan kirkkolauluja

    (09.05.2012 08:15)

    Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmä ja DocMus-tohtorikoulu julkaisevat Westhin koodeksin kirkkolaulukirjan. Julkistamistilaisuus pidetään Musiikkitalon Organo-salissa keskiviikkona 16. toukokuuta kello 15.

  • Ruotsin prinsessalle kastelahja myös Helsingin seurakunnilta

    (08.05.2012 08:15)

    Helsingin seurakunnat lähettävät lahjaksi jokaiselle pienokaiselle pari kuukautta kastepäivän jälkeen paketin, joka sisältää levyllisen Sari Kaasisen laulamia tuutulauluja. Tämä sama paketti lähetettiin myös Ruotsin prinsessalle.

  • Paikallisuuteen ja lähialueisiin perustuvat rakennemallit ovat seurakuntien suosiossa

    (07.05.2012 08:15)

    Seurakunnat antoivat aktiivisesti palautetta seurakuntien rakennemuutosta pohtineen työryhmän loppuraportista. Yli 80 prosenttia vastanneista kannattaa uusia tai uudistuvia paikallisuuteen ja lähialueisiin perustuvia malleja.

  • Missä on Suomen paras harjoitteluseurakunta?

    (04.05.2012 08:50)

    Kirkon koulutuskeskuksen kilpailu tukee työssäoppimista.

  • Usein ihmettelen -kirja avaa teitä vaikeimmin kehitysvammaisten rippikouluun ja Jumala-kokemukseen

    (03.05.2012 08:15)

    Kirkkohallitus, Kirjapaja ja Fontana Media ovat julkaisseet toukokuun alussa vaikeimmin kehitysvammaisten rippikoulukirjan. Usein ihmettelen -kirja on saatavilla sekä suomen- että ruotsinkielisenä.

  • Suomen Lähetysseura julkaisi Päivö Parviaisen kiinalainen elämä –kirjasta uusintapainoksen

    (02.05.2012 08:15)

    Leena Punkarin kirjasta "Päivö Parviaisen kiinalainen elämä" on otettu uusintapainos. Se kertoo kesäkuussa sata vuotta täyttävän lähetystyöntekijä, rovasti Päivö Parviaisen värikkäästä elämästä. Kirja ilmestyi ensi kerran vuonna 2001.

Haku