19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Yhteisvastuuaktiivit: Halu parantaa maailmaa vie toimimaan yhdessä

30.01.2019, 17:25
Yhteisvastuukeräys muistuttaa ihmisistä, jotka elävät haastavissa tilanteissa lähellä tai kaukana.

Vuosittainen Yhteisvastuukeräys ei pyörisi ilman suurta joukkoa sitoutuneita vapaaehtoisia. Sellaisia ovat esimerkiksi Eila Hänninen ja Tiina Linkoaho, jotka kuuluvat Meilahden kirkolla kokoontuvaan kansainvälisen diakonian vapaaehtoisryhmään. Ajatus maailman parantamisesta ei ole ihan uusi löytö.

‒ Olin parikymppinen, kun aloin ymmärtää kehittyvien maiden ongelmia ja avun tarvetta. Silloin puhuttiin prosenttiliikkeestä, ja minusta tuli Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja. Myöhemmin olen toiminut Yhteisvastuukeräyksen listakerääjänä ja liikkunut myös keräyslippaan kanssa, Hänninen muistelee.

Hän aloitti 1983 perustetussa vapaaehtoisryhmässä viisi vuotta sitten. Samantapaisia vaiheita läpi käyneellä Linkoaholla on takanaan 15 vuotta ryhmässä.

‒ Muutettuamme Pikku-Huopalahteen olin kerran kirkkokahveilla, kun tuli puhetta kansainvälisestä avusta. Minut kutsuttiin ryhmään henkilökohtaisesti. Se kutsu kantaa yhä, Linkoaho toteaa.

Ryhmä suunnittelee ja järjestää tapahtumia, myyjäisiä, YV-tuotemyyntiä, konsertteja, yhteisiä aterioita, arpajaisia. Niillä tienataan rahaa keräykseen. Perinteinen näytön paikka on Yhteisvastuukeräyksen avausmessun yhteydessä 3. helmikuuta.

‒ Kaikki ryhmäläiset eivät tietenkään ehdi kaikkeen mukaan, mutta kukin vuorollaan. Voi auttaa omalla tavallaan ja omalla paikallaan, ja voi luottaa siihen, että apu menee perille, Linkoaho luonnehtii. Hän korostaa ryhmän merkitystä:

‒ Yhdessä tekeminen antaa voimia pitää kyynisyyden loitolla. Emme ole täällä vain itseämme varten.

Kautta vuosien ovat Yhteisvastuukeräyksen kohteet tuntuneet molempien mielestä tärkeiltä. Ryhmäläiset valmistautuvat kertomaan ”hienotunteisesti ja tyrkyttämättä”, mihin tämän vuoden keräyksen rahat menevät.

‒ Koulutus on aina ajankohtainen asia. Tänä vuonna halutaan tukea pienituloisten perheiden lapsia kotimaassa ja katastrofialueiden lapsia ulkomailla, Hänninen aloittaa ja Linkoaho jatkaa:

‒ Tuki on hyvin konkreettista. Ihmisiä autetaan auttamaan itse itseään. Apua annetaan avunsaajien syntyperästä, uskonnosta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuva Sirpa Päivinen

Yhteisvastuukeräys 2019 avataan su 3.2. Tästä löydät YV-keräykseen liittyviä tapahtumia.
Keräys tukee tänä vuonna lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.