Siirryn irvistellen talviaikaan. Kissat sen sijaan jäävät kesäaikaan. Ne kiskovat päättäväisesti sängystä ylös, vaikka herätyskello ja minä vielä nukumme: ”Anna ruokaa, nouse ylös, tule tänne, herää jo!” Kuka hullu tämän on keksinyt?

Alan vaipua talvihorrokseen. Pimeys hiipii sisääni ja valtaa pääni. Lähden kotoa pimeydessä ja palaan jälleen pimeydessä. Unohdan miltä valo näyttää.

Lounastauolla havahdun työkaverin ääneen: ”Hei kato, ulkona paistaa aurinko!” Katson epäuskoisena ikkunasta ulos. Kirkkaan sininen taivas! Marraskuu iskee silmää.