17.04. Onneksi olkoon: Otto | Palaute
Koko Helsinki

Seurakunnat peruvat tilaisuuksiaan koronan takia

12.03.2020, 13:05 /  päivitetty 13.03.2020, 10:23
Koronaviruksen leviäminen Helsingin seudulla asettaa haasteita myös seurakuntien toiminnalle. Tämä tarkoittaa sitä, että suuret yli 500 hengen tilaisuudet kuten Via Crucis -pääsiäisvaellus ja perjantaiksi suunniteltu Talvisodan muistopäivän tilaisuus Tuomiokirkolla perutaan. Myös toukokuinen10-synttärit Lintsillä siirretään myöhäisempään ajankohtaan.
Kuvassa suurennettu virus ja ihminen hengityssuojain kasvoillaan

Helsingin seurakuntayhtymä on antanut Helsingin seurakunnille yhteisiä suosituksia korona-tilanteen johdosta. Helsingin seurakuntayhtymä ei siis järjestä yli 500 hengen tilaisuuksia kevään aikana. Jumalanpalvelukset ja toimitukset pyritään pääosin hoitamaan.

Seurakuntien iltapäiväkerhot jatkavat kokoontumista, jos koulujen toiminta jatkuu.

  • Seurakunnille suositellaan, että seurakuntien ja yhteisten palveluiden ryhmätoimintaa ei järjestettäisi seuraavien kolmen viikon aikana.
  • Suositellaan, että leirikeskuksissa olevat leirit perutaan huhtikuun loppuun saakka.
  • Suositellaan, että yhteisöruokailut jäävät tauolle seuraavan kolmen viikon ajaksi. Osallistujille tarjottaisiin mahdollisuuksien mukaan yksilöpakattuja annoksia tai ruokakasseja.
  • Vältetään vierailuja palvelutaloissa ja muissa laitoksissa, suositaan hartauksien pitämistä striimauksella.
  • Vainajien näytöt kappeleissa joudutaan perumaan seuraavan kolmen viikon aikana.
  • Jumalanpalveluksissa ja hartauksissa noudatetaan Helsingin tuomiokapitulin ohjeistusta. Kirkollisten toimitusten (kaste, häät ja hautajaiset) viettämisessä toimitaan seurakuntakohtaisten linjausten mukaisesti. Kirkollisten toimitusten viettäminen on Helsingin seurakunnissa edelleen mahdollista. Tilanne saattaa jatkua pitkään, siksi syytä viestittää muun muassa isompien tilaisuuksien siirtämisestä myöhempään ajankohtaan.

Koronavirus aiheuttaa pandemiauhan myös Suomeen, johon kirkko nyt varautuu. Seurakuntien toiminta on jatkunut pääosin normaalina tähän asti ja ehkäisevillä toimilla pyritään nyt vähentämään tartuntariskiä.

Älä tule flunssaisena jumalanpalvelukseen

Älä osallistu seurakuntien tilaisuuksiin flunssaisena tai kipeänä, ettet vaaranna muiden terveyttä. Tilaisuuksiimme voi osallistua myös riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Yski hihaan, älä käteen. Pidä itse huolta hyvästä käsihygieniasta eli pese käsiäsi usein. Tämän lisäksi useimpien seurakuntien tilaisuuksissa sekä toimipisteissä on saatavilla käsidesinfiointiainetta.

Seurakuntien työntekijöitä on ohjeistettu siten, että emme nyt koronaviruksen ehkäisemiseksi kättele tilaisuuksissa tai esimerkiksi toimituskeskusteluissa niihin osallistuvia. Varmista siis ennen tilaisuuteen osallistumista seurakunnan kotisivuilta järjestetäänkö tilaisuutta vai ei.

Jos ahdistaa, seurakunnat tukevat

Seurakunnissa seurataan tilanteen kehittymistä ja päivitetään käytäntöjä THL:n ohjeiden mukaisesti. Seurakunnat ovat tukenasi ja apuna, jos haluat keskusteluapua tai tarvitset muuta tukea tilanteeseesi. Katso seurakuntasi diakonian päivystyspuhelin tai päivystävän papin yhteystiedot kotiseurakuntasi nettisivuilta.

Jos koronavirustilanne ahdistaa tai pelottaa, myös kirkon keskusteluavusta saa tukea: https://kirkonkeskusteluapua.fi/
Kampin kappelin työntekijät ovat tavattavissa arkisin kello 8–20 ja viikonloppuisin kello 10–18.