Kun herttoniemeläinen Saila Hurme on keräämässä rahaa Yhteisvastuun hyväksi, hän katselee ohikulkevia ihmisiä.

– Ihmiset ovat kauniita. Näen lapsiperheitä liikenteessä, ja siitä tulee hyvälle mielelle. Tai kun vanha pariskunta pitää toisiaan kädestä, sitä alkaa väkisinkin hymyillä. Ihmiset varmaan kokevat, että minua on helppo lähestyä.

Hurme on osallistunut Yhteisvastuutempauksiin, kuten kirpputoripäivään. Kerran hän bongasi internetistä tiskirättejä, joihin kirjaili Yhteisvastuun logon.

— Niitä oli helppo ja nopea tehdä, Hurme muistelee.

Hän kertoo kutovansa muutenkin paljon, yleensä yli oman tarpeen.

— Lahjoitan kutomiani asioita paljon ystäville. Toisinaan he kysyvät, voivatko maksaa vaivanpalkkaa. Ohjaan heidän rahansa Yhteisvastuukeräykseen.

Eniten Hurme kuitenkin nauttii lipaskeräämisestä.

— Ehkä olen sillä tavalla vanhanaikainen, hän naurahtaa:

— Kerran eräs vanhempi mies tuli juttelemaan. Hän sanoi, ettei ole koskaan lahjoittanut rahaa Yhteisvastuukeräykselle. Olin toteamassa, että mikään pakko ei ole, kun hän äkisti jatkoikin kertomalla, että hänen jo edesmennyt äitinsä oli aina lahjoittanut rahaa keräykseen. Mies kertoi jatkavansa äitinsä perinteitä ja lahjoitti nyt ensimmäistä kertaa. Silloin tajusin, kuinka pitkät perinteet tällä keräyksellä on ja miten sitä edelleen arvostetaan.

Hurme pitää Yhteisvastuukeräyksen logosta ja siitä, että vuosittain keräyksellä on selkeä, vaihtuva teema.

— Saattohoitoteema on jäänyt erityisesti mieleeni, se oli todella vaikuttava.

Yhteisvastuukerääjä saa mukaansa esitteen Yhteisvastuun vuoden teemasta ja keräyksen kohteista. Sen voi antaa, jos joku tulee kyselemään keräyksestä enemmän. Hurme tuntee olevansa hyvin varustautunut päällään Yhteisvastuukeräyksen liivi ja kädessään esitteet.

— Kun olin ensimmäistä kertaa lipaskerääjänä, nauroin että olen löytänyt armolahjani. Tässä ei tarvitse myydä mitään eikä juosta kenenkään perässä, riittää kun on läsnä.

Teksti: Ella Luoma

Kuva: Esko Jämsä

‍