22.10. Onneksi olkoon: Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette | Palaute
Koko Helsinki

Saako saarna olla poliittinen? - Samuli Korkalainen saarnasi 20.9. Paavalinkirkossa

Paavalin seurakunta

21.09.2020, 12:35
Samuli Korkalainen saarnaa Paavalinkirkossa

Samuli Korkalaisen saarna Paavalinkirkossa su 20.9.2020 klo 10, 16. sunnuntai helluntaista

Luuk. 10: 38-42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Varoitan jo etukäteen, että tämä saarna on poliittinen, läpeensä poliittinen.

Mutta hetkinen, saako saarna olla poliittinen? Saako kirkko osallistua politiikkaan? Näitä kysymyksiä on pohdittu kirkossa usein. Jälleen viime kesänä ne nousivat otsikoihin, kun Suomen Lähetysseura joutui arvostelun kohteeksi oikeudenmukaista verotusta vaativaan kampanjaan osallistumisesta. Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja, piispamme Teemu Laajasalo ohjeisti, että kristityn tehtävä on aina ja kaikkialla puolustaa luovuttamatonta ihmisarvoa, tehdä hyvää ja rakentaa oikeudenmukaista maailmaa. ”Kaikki tämä on varmasti aina poliittista”, piispa sanoi, mutta jatkoi, että normaalitilanteessa kirkon ei pidä kuitenkaan sotkeutua puoluepolitiikkaan. Naapurihiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka taas sanoi saman kohun yhteydessä Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa, että kirkko määrittelee itse oman paikkansa yhteiskunnassa ja omat kantansa keskustelussa, eikä kirkko niin tehdessään peesaa mitään puoluetta. ”Joskus voi käydä niin, että kirkko on samalla kannalla kuin jokin puolue. Se ei silti tarkoita sitä, että kirkko menisi sen puolueen kelkkaan. Kirkko ei toimi niin siksi, että jokin puolue on jotain mieltä, vaan siitä huolimatta, että joku puolue on sitä mieltä.”

Joku teistä ehkä jo miettii mielessään, miten tämä kaikki liittyy Jeesuksen vierailuun Martan ja Marian kodissa. Kysymys on aiheellinen, jos tarkastellaan kertomuksen tulkintahistoriaa. Monien tulkintojen lähtökohtana on ollut se, että Martta ja Maria on nähty toistensa vastakohtina. On sanottu, että Martta edusti lakihenkistä juutalaista ja Maria lain alta päässyttä kristittyä. Tai että Martta yritti vääräoppisesti ansaita pelastuksen teoillaan, mutta Maria luotti oikeaoppisesti Jeesukseen. Moni tulkitsee päivän evankeliumin opetuksen olevan se, että sanat ovat tärkeämpiä kuin teot: tärkeämpää on kuunnella Jumalan sanaa kuin puuhata. Nämä tulkinnat eivät ole ainoita mahdollisia, vaan kertomusta voi lähestyä myös poliittisesta näkökulmasta. Silloin siinä on kolme poliittista tekoa: Martan, Marian ja Jeesuksen. Jos valitsemme tämän tulkintatavan, Martta ja Maria eivät anna meille esimerkkiä hiljaisesta ja alistuvasta kuuliaisuudesta, vaan aktiivisesta toiminnasta paremman maailman puolesta.

Martan poliittisen teon evankelista Luukas ilmaisee näillä sanoilla: ”nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen.” Keskeistä on sana nainen. Tuon ajan kulttuurissa oli täysin poikkeuksellista, että juutalainen nainen kutsui miehen kotiinsa. Näin tehdessään Martta siis ilmaisi, ettei hyväksynyt vallitsevia sukupuolinormeja ja -hierarkioita, vaan astui rohkeasti paikalle, jota ei ollut hänelle tarkoitettu.

Marian poliittinen teko taas oli se, että hän ”asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan”. Myös tämä oli poikkeuksellista, sillä Maria istui Jeesuksen jalkojen juuressa kuten rabbioppilas opettajaansa kuunnellessaan. Jälleen kyse on naisesta. Näin tehdessään myös Maria astui sisarensa tavoin rohkeasti paikalle, jota ei ollut hänelle tarkoitettu. Teko oli poliittinen ja sukupuolinormit vapisivat.

Myös Jeesus teki poliittisen teon, oikeastaan kaksi. Ensimmäinen oli myönteinen vastaus Martan kutsuun. Hän meni paikkaan, johon hänen ei vallitsevien sääntöjen mukaan olisi pitänyt mennä. Jeesuksen toinen poliittinen teko taas liittyy hänen sanoihinsa Martalle. Niitäkin on tulkittu aikojen saatossa monella tapaa ja useimmiten niin, että Jeesus nuhtelisi Marttaa. Evankelista Luukas ei kuitenkaan tällaista väitä, vaan kertoo Jeesuksen yksinkertaisesti vastaavan Martan kysymykseen. Mistä siis on kysymys, jos ei nuhtelemisesta?

Kalliit ystävät, jälleen kerran kysymys on – ja tämä se on kuulkaa vaikea hyväksyä monen tänäkin päivänä – kysymys on naisesta. Naisen paikka olisi ollut keittiössä tai ainakin reilusti sivummalla. Tuon ajan maailma oli miesten maailma. Miehet keskustelivat keskenään, miehet päättivät asioista, miehet olivat kaiken niin julkisen kuin kotienkin vallankäytön keskiössä. Nyt yksi nainen otti paikan talon emäntänä ja toinen asettui miesopettajan jalkojen juureen. Jeesuksen väkevin poliittinen teko oli tuen antaminen molempien naisten poliittisille teoille. Nainen on nyt tärkeä, nainen on esimerkki, nainen on merkittävä. Eikä siksi, että joku muu on antanut hänelle luvan olla sellainen tai taluttanut hänet siihen paikkaan. Ei, nainen on itse valinnut hyvän osansa, on itse ollut aktiivinen. Tätä poliittista aktivismia Jeesus Nasaretilainen tukee.

Se Jeesus, jonka minä kohtaan Uudessa testamentissa on tasa-arvon kannattaja ja poliittinen toimija. Hän rikkoi aikansa normeja keskustelemalla samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla, ottaessaan lapset syliinsä ja asettamalla lapsen jopa esimerkiksi taivasten valtakunnan kansalaisesta. Myös parantaessaan sairaita Jeesus rikkoi normeja, sillä tuon ajan ajattelussa sairaus oli merkki henkilön itsensä tai hänen vanhempiensa syntisestä elämästä. Parantaessaan Jeesus siis samalla palautti heille heidän ihmisarvonsa ja paikkansa yhteisössä. Tätäkään hän ei tehnyt kuulematta näitä ihmisiä ensin. ”Mitä tahdot minun tekevän sinulle?” oli kysymys, jonka myötä nämä syrjäytyneet saivat itse olla aktiivisia, valita hyvän osansa.

Rakas seurakunta! Vietämme tänään Herättäjän kirkkopyhää. Myös herännäisyys kansanliikkeenä on ollut ja on aina vaan myös poliittinen liike. Näin sanottaessa monella tulee valitettavasti mieleen se herännäisyyden historian synkkä luku, kun heränneet suurin joukoin liittyivät äärioikeiston rintamaan ja monet olivat mukana jopa lapuanliikkeen väkivallanteoissa. Tässä mielessä piispa Laajasalo on aivan oikeassa: puoluepolitiikkaan ei pitäisi sotkeutua. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin tuon sotkeutumisen varjo on ehdotonta armoa ja kaikkien ihmisten hyväksyntää julistavan rakkaan liikkeemme päällä.

Mutta on herännäisyys ollut poliittinen liike myös hyvässä. Nilsiän Aholansaaren isäntä Paavo Ruotsalainen asettui sielunhoitajana ja julistajana paikalle, joka 1800-luvun yhteiskunnassa oli varattu vain papeille. Itse asiassa jokainen seuroihin saapunut ihminen teki poliittisen teon, sillä konventikkeliplakaatiksi kutsutun lain mukaan ei Jumalan sanan kuuloon olisi saanut kokoontua muuta kuin jumalanpalveluksiin kirkkoihin. Myös heränneet naiset ottivat paikan, joka ei heille olisi kuulunut: aikana, jolloin lukkarinvirka oli vielä varattu vain miehille, monet naiset opittiin seuraliikkeessä tuntemaan virsien aloittajina ja niiden opettajina, siis veisuunjohtajina. Kun nähdään millainen seuraus näillä poliittisilla teoilla on yhteiskunnassamme ja kirkossamme ollut, nähdään myös se, että Jumala on siunannut nämä teot ja hän on ollut johtamassa joukkoja tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman Suomen ja sen kirkon puolesta.

Tänään tahdon siis rohkaista meitä kaikkia poliittisiin tekoihin. Otetaan mallia Martasta ja Mariasta, Paavo Ruotsalaisesta ja heränneen kansan äideistä. Otetaan mallia Jeesuksesta. Vaikka olemme jo astuneet paljon parempaan suuntaan, on meidän yhteiskuntamme yhä edelleen ensisijaisesti hyvinvoivien, terveiden ja arvostetuissa työssä olevien valkoisten heteromiesten maailma. Työtä on siis edelleen tehtävä. Jumalan valtakunnan joukoissa tarvitaan taistelijoina niin marttoja kuin marioita ja aseina niin sanoja kuin tekoja. Tarvitaan niitä, jotka astuvat paikoille, jotka on heiltä aiemmin suljettu ja niitä, jotka ilmaisevat tälle tukensa. Tähän Jumala itse meitä kutsuu. Evankeliumi on politiikkaa.