18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Koko Helsinki

Katukappelin Puhkea kukkaan -illoissa voi löytää parhaat puolensa

10.10.2019, 13:07 /  päivitetty 13.08.2020, 20:18
Vuosaaren seurakunnan Katukappeli löytyy keskeltä kauppakeskus Kolumbuksen promenadia. Kerran kuussa siellä järjestetään naisille Puhkea kukkaan- iltoja vapaaehtoisvoimin.
Kosmetologi Mira Heino tekee silmämeikkiä Puhkea kukkaan-illassa Katukappelissa

-Olen koettanut opetella puhumaan itselleni kauniisti. Meikatessakin voi ajatella, että korostaa omia ihania piirteitä eikä peittele huonoja. Näin opastaa kosmetologi ja meikkaaja Mira Heino Katukappelin Puhkea kukkaan –iltaan saapuneita naisia.

Illan teema on tällä kertaa pohjameikki ja kulmat. Mira Heino tekee ensin vapaaehtoiselle demomeikin ja selostaa tehdessään mitä tehdään ja miksi. Sen jälkeen muut saavat harjoitella samaa omilla välineillä. Iltaan on varattu erilaisia meikkejä, mutta Heino on havainnut, että niksit oppii parhaiten kun tekee tutuilla välineillä. On myös järkevää löytää omasta meikkipussista parhaat tuotteet ja käyttää niitä.

-Näytän teille vain yhden tyylin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa meikata. Voit ottaa itsestä hyvältä tuntuvat käyttöön ja antaa muun mennä ohitse, Mira kertoo ja ottaa siveltimen käteensä.

On ollut mukava ja piristävä ilta.

Tänä syksynä Puhkea kukkaan –iltoja on Kolumbuksen Katukappelissa kerran kuussa. Nyt paikalla on neljä naista, joista osa on tullut kauempaa. Ryhmään mahtuu kerralla noin kymmenen, ja viime keväänä illat täyttyivät nopeasti eri-ikäisistä naisista.

- Olen ostanut erilaisia merkkituotteita, mutta olen ollut laiska käyttämään. Hienoa saada tällaista opastusta meikkaukseen ja meikkivälineiden käyttöön tässä lähellä. On ollut mukava ja piristävä ilta. Kiitos järjestäjille, suurentavan peilin edessä harjoitteleva Kaisu Rastilasta sanoo.

Meikkauksen harjoittelua Vuosaaren katukappelin Puhkea kukkaan -illassa

Ruoholahtelainen Eeva taas töräytti Vuosaareen metrolla.

-Hulluahan se olisi olla käyttämättä tällaista, kun ilmaiseksi tarjotaan. Osittain tiesinkin, miten pitäisi meikata, mutta käytäntö on ollut hankalampaa. Pensselitkin tulivat nyt tutummiksi ja mihin mitäkin kannattaa kasvoissa laittaa.

Illoissa ei pakoteta ketään mihinkään. Tärkeintä on, että jokaisen olisi helppo ja kiva olla.

Mira Heino vetää iltoja vapaaehtoisena. Aluksi hän lakkasi kynsiä Vuosaaren seurakunnan Majakka-illoissa.

-Silloin sain idean hyvinvointi-illoista, joissa voisin käyttää osaamistani toisten ilahduttamiseen. Illoissa ei pakoteta ketään mihinkään. Tärkeintä on, että jokaisen olisi helppo ja kiva olla. Toivomme, että tänne löytäisi sellaisia ihmisiä, joilla ei ole niin paljon ihmisiä ympärillään.

Mira Heino opastaa meikkauksessa Puhkea kukkaan-illassa Vuosaaren katukappelissa
”On ihanaa käyttää omaa osaamista toisten ilahduttamiseen”, sanoo vapaaehtoisena iltoja järjestävä kosmetologi ja meikkaaja Mira Heino.



Ilmoittaudu mukaan Puhkea kukkaan -iltaan sähköpostilla: mira.heino87@gmail.com

Oletko miettinyt voisitko tehdä vapaaehtoistyötä Vuosaaressa? Se voi liittyä siihen mitä itse osaat tai mistä nautit.


vapaaehtoistyö_fi