29.09. Onneksi olkoon: Mikko, Mika, Mikael, Miika, Miikka, Miska, Miko, Mikaela | Palaute
Koko Helsinki

Pala taivasta: Onni on

18.12.2019, 13:00
Tässä sarjassa etsitään pyhän hippuja tavallisuuden keskeltä, sillä lopulta arjessa on usein huomaamatonta pyhää.
Naisen kädet tekevät sydämen muotoisen symboolieleen

Taidan olla aika onnellinen ihminen, hän mietti aamulenkillä. Jotenkin niin moni asia oli hyvin. Oli toimiva auto, jolla pystyi viemään lapset kouluun. Oli lupaus töistä, jotka jatkuisivat. Pitkät keskustelut ystävien kanssa viikonlopun vierailulla. Oli sen verran ylimääräistä, että pystyisi ostamaan uuden pyykkitelineen rikkinäisen tilalle ja oli auringon kimmellys ohuella lumikerroksella.

On ollut aikoja, jolloin en ole ymmärtänyt, että onnellinen olo syntyy tällaisesta. Väsyneenä ei jaksanut muistaa sitä kaikkea hyvää, mikä ympäröi elämän jatkuvasti. Hyvien asioiden arvo on paljastunut myös menetyksissä ja vaikeuksissa. Kun tajuaa, että mikään ei ole itsestään selvää, osaa nauttia ohimenevistä onnen hetkistä. Ajatella, että juuri minä olen saanut oppia sen, mikä onnenpekka olenkaan, hän huokasi.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä