En tiedä mikä minut saa kuuntelemaan keskustelua tarkemmin. Olen kulkenut kirjaston hyllyjen väleissä, omissa ajatuksissani etsimässä lukemista. Saalis on laiha, mutta jotain kuitenkin.

”Sitä varten tarvitaan sähköpostiosoite”, sanoo kirjaston virkailija. Hänen kanssaan keskustelevien ääntä en kuule, mutta virkailijan sanat toistuivat. ”Pitää olla oma sähköpostiosoite, mutta neuvonta voi selvittää asiaa kanssanne.” Vasta kun keskustelijat kääntyvät neuvontavirkailijan tiskille, huomaan naisten huiveihin puetut päät.

Saan kirjani lainattua. Naisten selvitystyö ei jätä rauhaan kotimatkallakaan. Vain muutamaa kuukautta aikaisemmin olen ollut naisten asemassa, vieraiden yhteiskuntarakenteiden ympäröimänä, yhtä eksyksissä. Paikallista kirjastoa en edes löytänyt, enkä olisi lukemastani mitään ymmärtänytkään. Yhteiskunnasta osattomuus vihlaisi kipeästi, kun tajusin, etten tiedä terveyskeskustani, mutta toisaalta en olisi ymmärtänyt lääkäriäkään. En olisi osannut hälyttää apua maassa, jossa viranomaiset ovat järjestäytyneet toisella tavalla kuin kotimaassani.

Kotona mietin vielä naisia. Kunpa he saisivat avun, minä toivon. Kunpa minä ja me muut ymmärtäisimme kertoa meille niin itsestään selvästä ja kunpa me muistaisimme arvostaa tuttua.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä.