Tämä kevät on ollut luottamusharjoitus, sanoo ystävä, jonka kanssa kävelen heleän vihreässä kevätauringossa. On pitänyt opetella luottamaan niin omaan selviämiseen. läheisten selviämiseen kuin koko yhteiskunnan selviämiseen. Pahinta peläten ei voi elää, hän sanoo viisaasti.

Kevät on ollut luottamusharjoitus, mietin mielessäni ja katselen koivujen vauvalehtiä, joiden läpi auringon valo siiloutuu. Koronatodellisuuden lisäksi tämä kevät on kysynyt uskallanko tuntea rakkautta, vaikka sellainen uhkarohkeus on ennenkin päättynyt tavalla tai toisella huonosti. Näkymättömissä väijyvä sairaus ei ole ollut ainoa pelko, tämä kevät on kysynyt, rohkenenko avata sydämeni toiselle ihmiselle. Se on kysynyt, uskallanko ottaa vastaan niin helposti särkyvän lahjan kuin toisen tunteet ovat. Kuulen ystäväni sanat vastauksena ajatuksilleni: pahinta peläten ei voi elää.

Kävelemme läpi pohjoishelsinkiläisen vehreyden emmekä puhu enää peloista vaan tulevista. Lintujen laulu ympäröi meidät ja on kuin kevät olisi erityisen vihreä ja kirkas, vaikka se vain on oma itsensä. Joka vuosi sama ja joka vuosi uusi kevät.

Lue lisää vastaavia tekstejä täältä