Kun muutin tähän asuntoon, ensimmäisenä aamuna keittiön ikkunasta näkyi harakka. Se keikkui ohuen koivun riu'un yläoksilla, kun join ensimmäistä aamukahviani uudessa kodissa.

Myöhemmin tutustuin myös rusakkoperheeseen, joka piti majaa koivujen alla pajupusikossa. Sieltä ne kävivät syömässä vastaistutettua pihanurmikkoa kuin laiduntavat lampaat.

Kaksi vuotta sitten keväällä tulivat kaivinkoneet ja muut kovaa ääntä pitävät työkoneet. Ensin taipui pajukko eikä koivuista jäänyt montakaan pystyyn. Keittiön ikkunan maisema muuttui. Muutaman jäljelle jäänyt puu ei kyennyt peittämään harmaata teollisuushallia tai verkkoaidalla koristeltua sorakenttää. Surin kodittomaksi jääneitä eläimiä enemmän kuin yhä rumemmaksi muuttuvaa näkymää.

Tänä keväänä asuin kuukausia muilla mailla. Sielu teki vielä matkaa kotimaahan, kun istuin keittiön pöydän ääressä aamukahvilla. Katsoin ulos ikkunasta ja siellä ne olivat, kaksi harakkaa koivunoksilla keinumassa. Ne heiluttivat pyrstöjään ja tarkkailivat meidän taloamme, sorakenttää ja teollisuushallia. Sitten ne lehahtivat lentoon, mustat silhuetit harmaata taivasta vasten.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä

‍