Valitusvirsiä. Ei tyhmempiä nuo Raamatun kirjoittajat, kun ovat kokonaisen kirjan niille varanneet, mietin. Alkusanatkin ovat kuulostaneet koko kuluneen kevään jotenkin ihmeellisen ajankohtaisilta: ”Voi! Miten yksin onkaan nyt kaupunki, ennen niin täynnä väkeä! Hän itkee katkerasti yössä, kyyneleet vierivät hänen poskillaan. Yksikään hänen ystävistään ei ole lohduttamassa.”

Ennen toukokuu on ollut suloisten lupausten ja juhlien kuukausi. Täynnä syitä juhlia elämää. Vappu, kevät ja ystävät! Äitienpäivä, lapset ja läheiset! Koulujen päätös, loma, jäätelöt, päästötodistukset, valkoiset lakit ja koko riemukas tulevaisuus! Nyt puhelimeen kilahtaa kuva laimeasti hymyilevästä valkolakkisesta sukulaistytöstä. Kuva huokaa puuttuvia juhlijoita. Olen pahoillani meidän kummankin puolesta.

Hetken päästä puhelimeen tulee uusi viesti: ”Aurinko paistaa, lähdetään vappu-piknikille nyt! Päivämäärä ei ole kuin yhden numeron pielessä, mutta kuka niitä jaksaa laskea.” Ei kukaan, ajattelen, kun pakkaan eväitä reppuun. Tervetuloa kesäkuu, kaikesta huolimatta olet täynnä syitä juhlia elämää!