08.04. Onneksi olkoon: Suoma, Suometar | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

  • Valkoinen valikkosymboli, kolme vaakaviivaa päällekkäin

Aikuisen kaipuu on kasvanut, tietää Hetu Saarinen

Munkkiniemen seurakunta

09.03.2020, 10:12 /  päivitetty 13.03.2020, 09:49
Viime viikkoina Hetu Saarinen on touhunnut harva se päivä Munkkivuoren kirkon väestönsuojassa sijaitsevassa varastossa. Munkkiniemen seurakunnan nuorisotyönohjaaja on käynyt läpi työalansa tavaraa.

Varastossa on monenmoista: iso nippu puisia rukousjakkaroita, ikivanha filmiprojektori, pääsiäisvaelluksen rekvisiittaa itsemaalatuista Getsemane-maisemakankaista lähtien, liikuttavia kiitoskortteja leiriläisiltä….

Samalla esiin on pulpahdellut muistoja. Niitä mahtuu kosolti kolmeentoista vuoteen tässä seurakunnassa – saati sitten koko työuraan, jota on kertynyt lähes neljänkymmenen vuoden verran.

Avoimesti eläkkeelle

Saarinen raivaa varastoa, jotta hän voisi jäädä hyvillä mielin eläkkeelle. Hän päätti jo yli vuosi sitten, että hän ei liukene eläkkeelle vähin äänin. Hän kertoi aikeestaan avoimesti hyvissä ajoin kahdestakin syystä.

Ensinnäkin siirtymäriitit ovat ihmiselle tärkeitä. Toiseksi lasten ja nuorten pitää tietää, että tuttu aikuinen on jäämässä pois heidän arjestaan.

Tieto Hetun eläköitymisestä onkin saanut nuoria kertomaan, mitä oivalluksia Hetu on heissä herättänyt. Hän naurahtaa, ettei aina edes tiedä puhutelleensa nuorta niin merkityksellisesti.

”Se liikuttaa, kun nuoret kertovat, mitä ovat oppineet ja missä tilanteessa. Olen oppinut tässä työssä, että kaikki mitä sanot, voi olla kuulijalle hyödyksi. Kannattaa sanoa asiansa tosissaan ja olla rehellinen puheessaan.”

Munkkiniemen seurakunnan nuoristyönohjaaja Hetu Saarinen, jää eläkkeelle toukokuussa 2020
Hetu Saarinen on raivannut Munkkiniemen seurakunnan varastosta työalansa tavaraa. Sieltä on löytynyt esimerkiksi näitä rukousjakkaroita.


Partio isossa roolissa

Saarisen ei pitänyt koskaan mennä kirkon töihin. Hän ajatteli vielä parikymppisenä, että eiköhän se riitä, että isä on Lähetysseuran matkasaarnaaja ja pappi, ja äitikin teologi – tosin ei pappi, vaan uskonnon opettaja.

Saarinen varttui kahdeksan sisaruksensa kanssa Lähetystalossa Tähtitorninmäellä. Lapsuuteen kuuluivat Lähetysseuran pyhäkoulut ja lasten lähetysompeluseurat.

Kristillisyys sai luontevan jatkon partioharrastuksessa siinä vaiheessa, kun Hetu kasvoi pyhäkouluiän yli.

”Partio on ollut mun seurakunta. Jos kysytään, olenko jonkin herätysliikkeen kasvatti, sanon, että hengellinen kasvualustani on Lähetysseurassa ja partiossa”, Saarinen kuvaa.

Seurakunta yllätti

Partiossa Saariselle karttui kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta. Kun nuorisonohjaajaksi opiskellut isosisarusten ystävä kannusti samalle opintopolulle Helsingin Raamattukouluun, ei ajatus tuntunut pöllömmältä.

”Kaija sanoi, että susta tulisi hyvä nuorisonohjaaja ja kantoi hakupaperit ja opintosuunnitelman nenän eteen”, Saarinen muistelee.

Opinnot hän painotti järjestötyöhön ja hakeutui ensin töihin partiotoiminnan pariin, mutta viiden vuoden kuluttua hän pyörsi ajatuksensa siitä, ettei ikinä olisi kirkon töissä.

Hän lähti kokeilemaan seurakuntatyötä Tukholman suomalaiseen seurakuntaan. Kokemus oli avartava.

”Olin ajatellut, että seurakunta olisi partiota kapeampi työkenttä, mutta tajusin, että oikeastaan se onkin eri suuntaan laaja-alainen. Tajusin, että tarvitsen laajoja näkyjä.”

Partiotoiminta on säilynyt Saariselle tärkeänä myös seurakunnassa työskennellessä. Hän on yksi kolmesta Helsingin hiippakunnan seppomestarista eli partiotyön mentorista.

Aikuisen kaipuu kasvanut

Saarisella on kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä neljän vuosikymmenen ajalta eri puolilta Suomea.

Hän pohtii, että pohjimmiltaan lapset eivät ole muuttuneet. He kaipaavat yhdessäoloa, läheisyyttä ja läsnä olevaa aikuista. Aikuisen kaipuu on selvästi lisääntynyt.

”Siitä ei ole monta vuotta aikaa, kun oivalsin, että mun työ on ylellisyyttä lapsille ja nuorille: olen se aikuinen, joka on vaikkapa leireillä koko ajan läsnä. Se on mieletön etulyöntiasema.”

Saarinen painottaa, että pitkät leirit ovat oikeasti merkityksellisiä. Rauhallista leirielämää tarvitaan vastapainoksi nykyiselle silppuiselle ja nopealle elämänrytmille.

Vaikka lasten ja nuorten pinna on lyhentynyt, heillä on oltava tilaa levollisuudelle ja rauhoittumiselle. Rippileirien arvioinneissa meditaatiot saavat aina hyvät pisteet, sillä nuoret nauttivat siitä, että he saavat välillä vain olla.

Munkkiniemen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Hetu Saarinen, jää eläkkeelle toukokuussa 2020
Hetu Saarinen nauttii luonnossa liikkumisesta. ”Toivon, että eläkkeellä maltan lähteä tarpeeksi usein metsään.”


Toimiva kouluyhteistyö tärkeää

Saarisen laajaan työnkuvaan on kuulunut yhteistyö koulujen kanssa.

Kirkon ja koulun suhde on nykyisin ristipaineessa. Osa vanhemmista haluaisi häivyttää kaiken uskontoon liittyvän koulujen yhteisistä tilaisuuksista.

Saarinen toivoo, että seurakunnat osallistuvat jatkossakin koulujen arkeen, mutta kirkon on toimittava koulun ehdoilla ja kunnioitettava koulun linjauksia. Jos opetushenkilöstö voi luottaa siihen, että seurakunta toimii näin, se haluaa olla kirkon kanssa tekemisissä.

Yhteistyöhön kuuluvat perinteiset joulu- ja pääsiäiskirkot sekä päivänavaukset, mutta Saarinen osallistuu myös opetukseen – muidenkin aineiden kuin uskonnon.

Hän hyödyntää yhteisöpedagogista osaamistaan pitämällä tunne- ja vuorovaikutustaito-opetusta esimerkiksi kuutos- ja kasiluokille. Ne ovat hyvä esimerkki siitä, miten seurakunnan työntekijä voi olla koulussa läsnä tukemassa lasten ja nuorten kasvua.

Kouluyhteistyön avulla seurakunta saa luotua kontaktin eri ikäluokkiin. Tällä hetkellä seurakunnassa on kyllä vahvaa iltapäivätoimintaa 1.–2.-luokkalaisille, mutta ei esimerkiksi säännöllistä kerhotoimintaa alakouluikäisille.

”Olen miettinyt, miten tavoittaisimme 3.–6-luokkalaisia paremmin. Koulujen kanssa tehtävän yhteistyön ja partiotoiminnan lisäksi olisi hienoa kehitellä muitakin toimintamuotoja.”

Samoin Saarinen pohtii, miten hienoa olisi saada täysi-ikäistyvät nuoret osallistumaan seurakunnan arkiseen toimintaan.

Ensiksi ihan vaan olemista

Tavaran raivaamisen ohella Saarinen on haaveillut pian koittavasta uudesta elämänvaiheesta. Siitä, kun kalenterissa on hyvin vähän merkintöjä.

Alkajaisiksi Saarinen lähtee pitkälle lomalle Bostoniin. Sen jälkeen tavoitteena on löytää olemisen ilo.

”Aion olla eläkkeellä. Mutta aion myös etsiä sata geokätköä ja jatkaa puuveneen kunnostuskurssia”, kertoo Saarinen, joka jakaa kotinsa puuseppä-puuveneenveistäjän kanssa.

Ja varmasti Hetu nähdään vielä seurakunnan toiminnassa vapaaehtoisena.

”Vaikka pidän kyllä ensin karenssin!” hän nauraa.