11.12. Onneksi olkoon: Tatu, Taneli, Daniel | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

Munkkiniemen seurakunnan Facebook-joulukalenteri!

Munkkiniemen seurakunta

01.12.2018, 13:25 /  päivitetty 01.12.2018, 13:36
Kalenteriluukuista pääset seuraamaan seurakuntalaisten ja työntekijöiden joulumuistoja ja -valmisteluita jouluun saakka.

LUUKKU 1

Harva asia myöhemmin on tuntunut niin täydellisen auvoiselta, kun jouluaatto lapsena. Vietin kaikki joulut suvun kanssa Oulussa. Asuimme mummin luona ihan tuomiokirkon vieressä. Aattoaamu alkoi piirretyillä lastenohjelmilla, joita oli vain jouluaattona, ei muina päivinä. Sitten menimme torille kuusta hakemaan ja koristelimme sen. Autoin kattamaan jouluateriapöytään saman kaluston, jonka myöhemmin saimme häälahjaksi mummin jo kuoltua.

Ja sitten, syönnin jälkeen, kello 17, oli se joulun korkein kohta, se huipuntuma, jota ei meinannut millään kestää. Se täydellinen onni, jota en voinut antaa minkään häiritsevän. Viisivuotiaasta asti sain joka vuosi lähteä yksin, ajoissa, ennen kuin muu joukko olisi vihdoin valmis. Itsenäisyyteni merkiksi painoin päähäni isoveljen vanhan ruskean tekokarvalakin. Sitten kuljin lumisessa jouluaatossa valaistuun joulukirkkoon, jossa alkoi Maasalon jouluvesper. Istuin penkille, jolta näin koristeellisen saarnastuolin. Penkkien ovien kolahtelua, vaatteiden kahinaa, tyylikkäitä päällystakkeja ja naisten karvalakkeja. Hiljasta puhetta, kunnes kirkkosali hiljenee. Setäni, tuomiorovasti, saapuu alttarille. Painan silmät kiinni: kohta alkaa urkujen ääni ja sitten melkein pyörryn ihanuudesta. Alkutahdit ja kuoro aloittaa: Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa. Seuraavana kuoronlauluna on jumalainen Tuo armon valkokyyhky. Silmät kiinni, syvä värisevä henkäys: nyt on jouluaatto, nyt on vuoden ihanin päivä.

Sitten Nyt seisahdun mä seimelles, oi Jeesus autuuteni. Täpötäysi kirkko kaikuu. Jokainen osaa virret ulkoa. Seuraavaksi setäni laulaa upealla äänellään ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Niille, jotka asuvat kuolemanvarjon laaksossa, heille koittaa valkeus. Menkäämme nyt Beetlehemiin…” Leijailen ylhäällä tuomiokirkon katossa apostolien kohdalla. Pappi nousee saarnastuoliin ja sanoo täydelle kirkkosalille kaikkein hienoimmat ajatuksensa, ne mitä hän ikinä papiksi ryhtyessään on halunnut sanoa. Myöhemmin kommentoin saarnaa vanhempieni kanssa. Sekin kuuluu omaan ihanaan itsenäisyyteeni. Kun lopuksi laulamme kymmenen säkeistöä Enkelitaivaata, pitää panna kädet nyrkkiin ja tärisyttää niitä: kohta lähdetään kävelemään Oulujoelle serkuille, kuunnellaan mieskuoron esittämä Tonttu, lauletaan kaikki kauniit joululaulut ja joulupukki tulee!

Rauna Mannermaa