20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Koko Helsinki

MunkkaLoven pihajuhlassa viihdyttiin lätäköissä

11.09.2019, 08:58 /  päivitetty 11.09.2019, 09:02
Kaunis ja lämmin kesä kääntyi syksyksi arvaamattomasti viime viikon päivinä. MunkkaLove-tapahtumassa 7.9.2019 päivän ensimmäinen kova sadekuuro ropsahti maahan konsertin aikana, mutta ulos konsertista klo 16.30 päästiin kuivin jaloin. Pihajuhlien järjestäjinä oli kolme alueen partiolippukuntaa, Vuoren Valppaat, Mustat Veljet ja Kirisiskot yhteyshenkilöinään pestijohtaja Jussi Tiihonen ja lippukunnan johtaja Eveliina Uusitalo. Ohjelmasta vastasivat Soitinyhtye Puhaltajat ja Länsi-Helsingin Musiikkiopisto, lisäksi paikalle saatiin nuoria rap-artisteja.

Teltat ja katokset pitivät hyvin vettä, ja muurinpohjalettuja, kahvia, mehua ja makkaroita riitti kaikille halukkaille. Seurakunnan deskiltä tarjoiltiin mm. erinomaisia hedelmä- ja marjapirtelöitä ilmaiseksi, ja jaossa oli myös hävikkiruokaa, leipää ja kasviksia. Lasten suursuosikkeja olivat pienet teltat, joissa voi vapaasti kokeilla partioelämää.

Tapahtuman järjestäjistä partion edustaja oli haastateltavana konsertissa ja siellä kuultiin, miten partioelämä uusiutuu. Alueella on tarjolla nyt myös perhekeskeisiä työmuotoja, joihin vanhemmat voivat osallistua yhdessä alakoululaisten kanssa. Näistä kannattaa kysyä edellä esitellyistä partiolippukunnista. Pääkaupunkiseudun partiolaisilla on omat sivut www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi. Munkin seudulla yli satavuotias partioliike on ollut pitkään suosiossa, mutta nyt harrastuksen suosio koko maan tasolla on melkoisessa kasvussa ja partiolaisia on Suomessa jo 65 000.

Mukana tapahtuman suunnittelussa oli useita tahoja, ja sateesta huolimatta mm. Punainen Risti esitteli paikan päällä toimintaansa. Musiikkiesitykset nostivat tunnelmaa ja ohjelmistossa oli niitä Munkin seudun asukkaiden toivomuksia, joita ei esitetty varsinaisessa konsertissa. Kiitos kaikille osallistujille, näitte paljon vaivaa ja teitte MunkkaLove-tapahtumapäivästä hienon kokemuksen! Palautetta ja ideoita voi antaa www.munkkalove.fi.

Valokuvat pihajuhlasta: Tarja Frilander