20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Koko Helsinki

Kaksi iltaa yksinyrittäjille marraskuussa

28.10.2019, 15:30 /  päivitetty 13.11.2019, 09:59

Loppusyksystä yksinyrittäjillä on mahdollisuus käsitellä ja tutkia yrittämiseen ja elämäänsä liittyviä asioita kahtena eri iltana. Työskentelyn alustaa huippuasiantuntija ja sen jälkeen on mahdollisuus keskustella ja nauttia yhdessä olemisesta. Tervetuloa molempiin iltoihin - tai vain toiseen.

Keskiviikkona 20.11. klo 17-19 illan aiheena on elämän ja yrittämisen käännekohdat, ja se, keneksi olen tulossa.

Alustajana ja työskentelyn ohjaajana on kokenut yrittäjä, työpsykologi Jukka-Pekka Heikkilä. Hän toimii myös coachina ja työnohjaajana. Kutsumalla JP:n haluamme tarjota teille jotain oikein hyvää, sellaista mitä yksinyrittäjä harvoin itselleen ostaa tai saa kenenkään muun tarjoamana. Jukka-Pekka on perehtynyt kompleksiseen yhteisöteoriaan ja siksi hän aina avaa uusia näköaloja asioihin. Hän on HUMAP:n konsultteja.

Maanantaina 25.11. klo 17-19 aiheena on ajankäyttö ja onnistumiset.

Alustajana ja työskentelyn vetäjänä on kokenut yrittäjä Juha Valkamo. Hän on Kisconsultingin asiakkuusjohtaja ja eräopas, ja on itse suvussaan käynyt monia yrittämisen vaiheita läpi.

Tarjoamme molempina iltoina osallistujille iltapalan. Osallistuminen on maksuton, mutta edellyttää ilmoittautumista vähintään 3 arkipäivää ennen kyseistä iltaa tällä lomakkeella.

Illat pidetään Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22, 4 kerros, kokoustila Silvennoinen. Illoista vastaavat Raija Korhonen ja Airi Heikkinen Helsingin seurakuntien yhteiskunnallisesta työstä.