18.09. Onneksi olkoon: Tyyne, Tytti, Tyyni | Palaute
Koko Helsinki

Helsingin seurakunnissa käyttöön uusia keinoja seurakuntalaisten suojaamiseksi

02.09.2020, 14:30 /  päivitetty 02.09.2020, 13:45
Helsingin seurakuntayhtymän varautumisryhmä on antanut uusia tarkennettuja suosituksia, joilla seurakunnat pyrkivät omalta osaltaan hillitsemään koronan leviämistä. Tämä tarkoittaa rajoituksia muun muassa kuorotoimintaan.
Kuvassa nuottikirja ja istuva ihminen

Kuorojen suositellaan pitävän taukoa kasvotusten tapahtuvista kokoontumisista ja harjoituksista lokakuun loppuun asti. Kyseessä on suositus, ja osa Helsingin seurakunnista ja niiden kuoroista saattaa tehdä tästä poikkeavia ratkaisuja.

Silloin kuorot kuitenkin varmistavat, että harjoituksissa pidetään esimerkiksi tavallista pidemmät turvaetäisyydet tai kuorolaiset käyttävät visiiriä tai suojaavaa maskia. Viime kädessä päätös harjoituksiin osallistumisesta on jokaisella kuorolaisella itsellään.

Suositeltavinta kuitenkin on, että alkusyksyn ajan harjoitukset toteutetaan etänä. Suositukset on tehty seurakuntien omille kuoroille. Muut kuorot päättävät itse käytännöistään, mutta seurakuntien tiloja ei niiden kokoontumisiin suositella käytettäväksi syys-lokakuussa.

Suositus aiempaa tiukemmista rajauksista koskee myös kuorokonsertteja. Nämä konsertit ovat lähtökohtaisesti tauolla syys-lokakuun. Mahdolliset poikkeukset liittyvät pääsylipullisiin konsertteihin, ja näitä tilanteita käydään läpi tilannekohtaisesti. Instrumentaalikonsertteja voi edelleen järjestää, ja niitä koskevat normaalit korona-ajan hygienia- ja turvaetäisyysohjeet.

Kuoro- ja laulurajoituksia loppuvuoden osalta tarkastellaan uudelleen lokakuun alkupuolella. Tämän lisäksi seurakuntien työntekijät muun muassa jatkavat etätöissä vuoden loppuun asti, silloin kun se työntehtävien kannalta on mahdollista.