24.09. Onneksi olkoon: Alvar, Auno | Palaute
Koko Helsinki

Lapsensa menettäneiden messu 23.9. - Kuollutkin lapsi kuuluu perheeseen

10.09.2020, 14:21
Johanna ja Janne ovat esikoisensa kuoltua löytäneet paikkoja, joissa suru ja muistelu sallitaan.
Mies ja nainen ovat kyykistyneet haudan eteen, taustalla kirkko

Jos Aarni olisi elossa, hän olisi täyttänyt elokuun lopussa neljä vuotta. Tänäkin vuonna hänen vanhempansa ja kaksivuotias pikkusiskonsa veivät syntymäpäiväkukat haudalle.

Aarni kuoli toukokuussa 2017 kahdeksan kuukauden ikäisenä.

- Sairaalaan lähdettiin flunssan takia, Janne-isä kertoo.

Löytyi kuitenkin harvinainen geneettinen immuunipuutossairaus, jonka vuoksi Aarni joutui pian teho-osastolle. Puolitoista kuukautta myöhemmin Jannesta ja Johannasta tuli lapsikuolemaperhe.

- Me olimme yhä vanhemmat, mutta meillä ei ollut elävää lasta. Kaikki tuki läheisiltä ja ammattilaisilta oli siinä tilanteessa tarpeen.

Sukulaiset ja ystävät kiiruhtivatkin apuun. He laittoivat ruokaa ja kuuntelivat.

- Meillä on ihana lähipiiri. He uskalsivat tulla surukotiin, vaikka se ei varmaankaan ollut helppoa, Johanna sanoo.

Aarnin sairauden aikana vanhempia olivat kannatelleet Lastenklinikan sairaalapastori ja psykologi.

- Juttelimme jommankumman kanssa melkein joka päivä. Kävimme heidän luonaan yhdessä, mikä auttoi pysymään kartalla toistemmekin tunteista. Niille ei välttämättä iltaisin sairaalasta palatessa ollut jaksamista, Janne muistaa.

Sairaalapastori oli läsnä myös Aarnin kuolinpäivänä ja siunasi tämän hautaan. Puolitoista vuotta myöhemmin sama pappi kastoi Aarnin pikkusiskon.

- Hänestä tuli läheinen, koska hän oli läsnä elämämme rankimmalla hetkellä, Johanna sanoo.

Surun keskellä Johannalle ja Jannelle oli tärkeää tajuta, että he eivät ole ainoita ihmisiä maailmassa, joiden lapsi on kuollut.

- Vertaistukiverkostoista löysimme itsellemme nimen: olemme lapsikuolemaperhe. Tämä identiteetti ei muutu, vaikka perheeseen syntyy lisää lapsia, Johanna sanoo.

Oma viiteryhmä on tärkeä, koska sen kanssa Aarnista voi huoletta puhua.

- Jos missä vaan normaalissa kahvipöytäkeskustelussa käy ilmi, että lapseni on kuollut, tunnelma muuttuu helposti tosi raskaaksi, Janne toteaa.

- Se, että vanhempi haluaa puhua lapsestaan, ei kuitenkaan muutu kuoleman mukana. Olen yhä Aarnin äiti, Johanna huomauttaa.

Perhe on käynyt jo useampana vuonna Lapsensa menettäneiden messussa. Se on yksi niistä paikoista, joissa kenestäkään perheenjäsenestä puhumista ei tarvitse vältellä.

- Siellä on tilaa surulle, joka aina on olemassa, vaikka arki vie helposti mennessään. Messussa saa muistella Aarnia rauhassa, Janne sanoo.

Teksti: Laura Pörsti
Kuva: Esko Jämsä