16.04. Onneksi olkoon: Patrik, Jalo | Palaute
Koko Helsinki

Blogi: Rohkeus avata solmuja

03.07.2020, 11:26
Joskus ajattelen, miltä suomalaisista urheilijoista, liikemiehistä, tutkijoista ja taiteilijoista tuntuu, kun he lähtevät ulkomaille esittelemään kykyjään ja osaamistaan. Suomi on pieni ja kaukainen maa, jota monessa paikassa ei tunneta lainkaan. Ulkomailla saamme usein lähteä liikkeelle nollasta. Pärjääminen vaatii rohkeutta, mutta usein myös neuvojen ja avun pyytämistä.
Kuvassa on lokkeja ja poika seisoo tukkien päällä merellä

Entä mitä tuntevat ne köyhien maiden asukkaat, jotka tulevat Suomeen paremman elämän toivossa. Kaikki on täällä vierasta ja outoa, eikä aikaisemmin opitulla ole välttämättä mitään käyttöä uudessa maassa. Kuitenkin he yrittävät selviytyä ja sopeutua elämään Suomessa.

Vaatii rohkeutta aloittaa uuden oppiminen ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Apua ja neuvoja tarvitaan paljon.

Pari- ja perhepsykoterapiassa pyritään yhdessä avaamaan vaikeita umpisolmuja. Se vaatii rohkeutta. Rohkeutta on se, että tunnustaa neuvottomuutensa ja yrittää etsiä uusia ratkaisuja monenlaisiin pulmiin.

Avun tarve haastaa ajattelun, jossa ihminen ajaa vain omia tavoitteitaan, omaa etuaan. Ihmiset eivät kykene aina olemaan itsenäisiä ja riippumattomia rationaalisia toimijoita. Kohtaamme kaikki tilanteita, joista emme selviydy ilman muiden apua. Kosketetuksi, kannatelluksi, hoivatuksi ja nähdyksi tuleminen ovat ihmisyyden ydintä.

Rohkaisua avun hakemiseen voi löytää ulkomailla suorittavista suomalaisista tai maahanmuuttajista. Kenenkään ei tarvitse yksin yrittää silkalla tahdonvoimalla selättää ylivoimaisen vaikeita elämäntilanteita.

On rohkeaa pyytää apua ja hakea uusia näkökulmia jumiutuneisiin tilanteisiin. Rohkeutta etsitään myös virren 525:4 sanoista: "Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään."

Kirsi Hiilamo, perheneuvoja, psykoterapeutti