04.06. Onneksi olkoon: Toivo | Palaute

Koko Helsinki

  • Valkoinen valikkosymboli, kolme vaakaviivaa päällekkäin

Blogi: Vanha normaali

18.05.2020, 09:01
Homo mensura. Ihminen, kaiken mitta. Tämä lienee Protagoraan, varhaisantiikin filosofin tunnetuin lause.
Kuva Helsingin keskustasta kansalaistorilta, aamuaurinko valaisee ja pyöräilijä ajaa pyörällä, yksi jalankulkijakin näkyy kuvassa.

Mitä tarkalleen Protagoras tarkoittikaan, siitä ei ole täyttä varmuutta. Lauseen katsotaan liittyvän relativismiin, jossa asian totuudenmukaisuus riippuu tilanteesta ja tulkitsijasta. Myöhemmin homo mensuraa on käytetty erityisesti viitattaessa itsekeskeiseen ja oman lajinsa (edun) ympärillä pyörivään ihmiseen. Toimii siinäkin.

Ihmislajin historia on nykytiedon mukaan noin 200 000 vuotta vanha. Metsästäjä-keräilijän matka ihmisen alkukodista, Kalaharin autiomaasta helsinkiläiselle sohvalle kännykkää räpläämään on ollut pitkä ja vaiheikas. Erityisen kiinnostavaa on pohtia, kuinka ihmislaji on historiansa aikana suhtautunut kulloiseenkin elinympäristöönsä. Kuinka olemme lajina asemoineet itsemme?

Kehitys on erikoinen: vähän yleistäen voi todeta, että lukuunottamatta viimeisiä vuosisatoja muutosta ei ole juuri tapahtunut. Ihminen, hänen elinkeinonsa ja koko elämänsä on kautta historian ollut varsin riippuvainen ympäröivästä luonnosta, vuodenajoista ja mahdollisista luonnonmullistuksista. Myös kulkutaudeista, sikäli kuin ylipäätään on kuljettu. Riippuvuus, elämän haavoittuvuus ja erilaiset kohtalon interventiot ovat tuhansien vuosien ajan olleet ihmiselämän oletusasetuksia.

Erilaisista teollisten muutosten, uusien aatevirtausten ja muiden vaikuttimien ansiosta helsinkiläisellä sohvalla ehdittiin jo hetkeksi päästä siihen uuteen käsitykseen, että ihminen on kuin onkin mitta kaikelle muulle maailmassa. Riippumaton, suvereeni ja olemisen keskiössä. Jotain pientä vastoinkäymistä on tullut matkan varrella; kulkutautia, maanjäristystä ja toista maailmansotaa, mutta kaikesta tämä uusi ihminen selvisi voittajana. Ei menettänyt asemaansa, ja ennen kaikkea, ei menettänyt uskoa kaikkivoipaisuuteensa.

Tämän vuoden alussa ihmisen uskoa omaan hegemoniaansa potkaistiin nilkkaan. COVID19-potku oli yllättävän napakka ja aiheutti odottamattoman tilanteen: ihmislaji putosi kerrasta polvilleen, vieläpä tavalla, jota ei ole tuntemamme historian aikana koskaan aiemmin tapahtunut. Virheellisesti muuten välillä sanotaan, että koko maailma meni polvilleen. Ei mennyt, maailma itse asiassa kiitti ihmiskuntaa ja jatkoi iloisesti. Kuulemma esimerkiksi delfiinit palasivat Venetsian kanaaleihin. Sanovat myös ilman puhdistuneen suurkaupungeissa.

Suurin ja pysyvin ihmislajia koskettava muutos ei liene turvavälit, suljetut ravintolat tai lentämättä jääneet lennot. Elän toivossa, että suurimmaksi muutokseksi jäisi ihmislajin muuttunut itseymmärrys ja vanhanaikaiseksi palaava luontosuhde.

Viruskeskeinen maailmankuva on hetkeksi korvannut ihmiskeskeisen, ja kun virus joskus väistyy, emme enää suuntaa kohti uutta normaalia vaan nimenomaan kohti vanhaa sellaista. Sitä, jossa ihminen on osa luomakuntaa eikä kuvittele itseään kaikkivoipaiseksi. Sitä, jossa ihminen on kiitollinen elämänsä päivistä, eikä kuvittele syvimmäksi tarkoituksekseen hankkia elämyksiä, joilla luomakuntaa tuhotaan.

Helatorstai palauttaa meidät tilanteeseen, jossa Jumala ottaa paikkansa taivaassa ja ihminen jää maan päälle. Minulle se on kuva siitä, että me olemme osa kaikkeutta, mutta me emme ole kaikki. Heleää helatorstaita sinulle, ihminen!

Heikki Nenonen
Haagan kirkkoherra