19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Avoinna seurakuntapastorin virka Roihuvuoren seurakunnassa

19.07.2021, 13:46
Etsimme monipuolisesta seurakuntatyöstä innostunutta pappia 1.10.2021 alkaen. Tehtäviin kuuluu työtä eri-ikäisten parissa, jumalanpalveluksia, paljon kirkollisia toimituksia sekä yhteistyötä alueen eri tahojen kanssa. Hae tehtävää sähköisesti 20.8. klo 15 mennessä.
Tummansinisellä pohjalla valkoinen logo ja teksti tule meille töihin - seurakuntapapin virka.

Pidät rippikoulutyöstä, sinulla on some- ja viestintätaitoja sekä halua kehittää toimintaa ja luoda uutta. Alueemme on kasvava, nuoria aikuisia ja lapsiperheitä on paljon. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, taitoa kohdata erilaisia ihmisiä ja toimia tiimissä sekä kykyä sanoittaa kristillistä sanomaa helsinkiläisille. Kielitaito luetaan eduksi. Pääosa tehtävistä keskittyy Laajasalon alueelle.

Viran vaativuusryhmä on 601 (3.206 euroa). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Virkaan valitun tulee esittää määräaikaan mennessä rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote ja KL 6:6 §:n mukaisesti hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tehtävään ilmoittaudutaan KirkkoHR:n sähköisellä lomakkeella pe 20.8.2021 klo 15.00 mennessä. Ilmoittautumiseen liitetään nimikirjaote seurakuntapastorin virkaa varten.

Haastattelut järjestetään to 26.8. klo 17 Laajasalon kirkolla, Reposalmentie 13, 00840 Helsinki. Seurakuntaneuvosto antaa tuomiokapitulille lausunnon hakijoista, jonka jälkeen Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen. Virka täytetään 1.10.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja virasta antaa (2.8. jälkeen) kirkkoherra Timo Pekka Kaskinen,  050 437 2144, pekka.kaskinen@evl.fi.