Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.

Pian on taas aika sytyttää adventin kynttilöitä. Syksyn mittaan joulun odotuksesta on ollut kauankin merkkejä: kauppojen joulukuvastoja on tipahdellut postiluukuista, joulukarkkeja, adventtikalentereita ynnä koristeita on näkynyt kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Meillä kotona joulun odotus on näkynyt lasten innokkaana lelukuvastojen selaamisena ja lahjatoiveiden esittämisenä. Me aikuiset olemme joutuneet vähän toppuuttelemaan lasten intoa. Lahjat kun haluttaisiin mielellään heti.

Adventin ajassa on kyse odotuksesta. Jokaisena adventin neljänä sunnuntaina sytytämme yhden kynttilän lisää. Sana ”adventti” tulee latinasta ”adventus Domini”, mikä tarkoittaa Herran tulemista. Jokaisella adventtisunnuntailla on oma teemansa. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys. Silloin päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen tulosta Jerusalemiin aasilla ratsastaen ja täpötäysissä kirkoissa laulamme Hoosianna-hymniä. Toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmannen adventin teema taas on katumus. Neljännen adventin aihe on viimein ilo, Herran syntymä on lähellä.

Perinteisesti kristilliseen joulun odotukseen on liittynyt adventtipaasto. Paaston tarkoituksena on suunnata ajatukset kohti joulun sanomaa, pois liiasta kiireestä ja muista mielen täyttävistä arjen asioista.

Meillä Suomessa joulu sijoittuu vuoden pimeimpään aikaan. Adventin kynttilät kertovat meille siitä, miten valo syttyy ja laajenee.

Nyt syttyy toinen kynttilä, ja valo laajenee. Suo Isä tänne Jeesuksen, se hetki lähenee.

Jeesuksen tulon myötä täyttyy Vanhan testamentin profeetta Jesajan ennustus Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus… Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas. (Jes. 9:1,5).

Samuel Paananen, seurakuntapastori