2. adventtisunnuntain saarna - Juha Valkeapää
Saarna 2. adventtisunnuntaina 9.12.2012, 1 vk evanke-liumi Luuk.21: 25-33 (34-36)
Paavalinkirkko
Juha Valkeapää
KRISTUS ON ODOTTAJAN KANSSA
Nousemme kuulemaan pyhää evankeliumia.
Apostoli kirjoittaa Luukkaan evankeliumin 21.luvussa:
Jeesus sanoi: ”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merk-kejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantu-vat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskun-taa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmi-sen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
Hän esitti heille myös vertauksen:
”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai joka-päiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yl-lättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoil-kaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.”
Onko sinulla tuntosarvet pystyssä? Odotatko Kristuksen paluuta?
Kristus on kerran saapunut kansansa keskelle, Hän tulee luoksemme tänä päivänä ja kerran näkyvänä uudelleen.
Näin kristityt ovat ajatelleet ja uskoneet halki vuosisatojen.
Tänäänkin ehtoollisliturgia toistaa tätä uskon ydintä lyhyes-ti: ”Me muistamme hänen kuolemaansa, ylösnousemustaan ja taivaaseen astumistaan. Me odotamme hänen paluutaan kirkkaudessa.”
Jokainen sukupolvi on osa Jumalan suunnitelmaa. Jumalal-lisen käsikirjoituksen runko on valmis. Suuren näytelmän loppuhuipennus odottaa toteutumistaan. Kerran esirippu laskeutuu.
Jokainen ihminen on osa Jumalan suunnitelmaa. Tiedämme varmuudella, että joudumme kerran luopumaan elämästä, jonka olemme Luojaltamme saaneet. Oman elämän esirip-pu laskeutuu.
Jos ajattelen ihmisen elämää neljänä yhtä suurena kahden-kymmenen vuoden jaksona, on minullakin kolme jaksoa takanapäin. Se on mietityttänyt. Olen kuolevainen. Miten käytän tuon viimeisen neljännen jakson, jos Luoja sen mi-nulle suo? Valvonko ja rukoilenko?
Jeesus on luvannut kerran palata takaisin Herrana ja Ku-ninkaana. Se on toisen adventin sanoma. Jeesus sanoo, että hänen paluunsa huomataan varmasti. Se merkitsee tämän maailmanajan loppua. Se näkyy auringossa, kuussa ja täh-dissä. Pelottavia taivaan merkkejä.
Mitä meidän tulisi ajatella Jeesuksen takaisin paluusta? Ei kovin trendikäs aihe. Kirkollisissa lehdissäkään ei kirjoitel-la siitä kolumneja. Papitkin saattavat vaivaantua aiheen ympärillä. Puhuvatko siitä vain tosiuskovaiset, jotka liimai-levat Jeesus tulee pian lappusia tienvarsipylväisiin?
Halki kirkon historian erityisesti kriisiajat ovat herättäneet henkiin Jeesuksen pikaisen paluun odotuksen. Josko mei-dän sukupolvi on se, jolloin Kristus palaa takaisin kunnias-saan. Herättääkö ekakatastrofi henkiin maailmanlopun maalailijat?
On tärkeää huomata, että alkuseurakunta odotti Jeesuksen pikaista paluuta. He tähyilivät pilvien suuntaan taivaalle, aurinkoon, kuuhun ja tähtiin, koska pilvi oli heille Jumalan läsnäolon ilmoittaja.
Jerusalemin kohtalo oli ensimmäisille kristityille tärkeä ajan merkki. Sitä se on ollut myöhemminkin.
Tämän päivän evankeliumikatkelman edellä evankelista-Luukas kuvaa Jerusalemia sotajoukkojen piirittämänä. Jee-sus puhuu siitä, että kaikkien Juudeassa olevien on paettava vuorille. Vuorille kansa, johon kuului juutalaiskristittyjä, kirkkohistorioitsija Eusebiuksen mukaan todella pakeni, kun Rooman sotajoukot tulivat keisari Tituksen johdolla Jerusalemin edustalle ja hävittivät sen. Monet surmattiin ja jäljellä olevat vangittiin ja hajotettiin Rooman valtakunnan eri osiin.
Heti näiden tapahtumien jälkeen kerrotaan tänään kuultu evankeliumi.
Luukkaan evankeliumin syntyessä noin vuonna 80 jKr. Jerusalemin vuonna 70 tapahtunut hävitys oli takanapäin, tuoreessa muistissa. Alkuseurakunta näki, että Kristuksen pikainen paluu jäi toteutumatta. He pettyivät.
Monet Kristuksen pikaisen paluun odottajat ovat pettyneet myöhemminkin. Mikä olisi tervehenkistä Kristuksen pa-luun odotusta?
Evankeliumissamme kerrotaan kahdesta asiasta, jotka tur-ruttavat ihmisen: elämän jokapäiväiset murheet ja päihtei-den kohtuuton käyttö. Meillä taitaa olla monia muitakin syitä, jotka sumentavat näkökykyämme.
Kautta aikain vaikeinta on ollut Kristuksen paluun merk-kien tulkinta.
Luukkaan tulkinnassa tulevasta on keskeistä se, että Jee-suksen tulemus on lähellä. Evankeliumin kirjoittaja viittaa kesän läheisyyteen. Viikunapuuhun on puhkeamassa lehti. Meidän maassamme voitaisiin puhua koivuista, jotka ovat hiirenkorvalla.
Evankeliumin lukijat tiesivät, että Jeesuksen ennustus Jeru-salem hävittämisestä oli toteutunut. Mutta milloin Kristuk-sen paluu tapahtuu? Miten ymmärtää Jeesuksen sanat siitä, ettei tämä sukupolvi katoa, ennen kuin kaikki tämä tapah-tuu?
Moni kristitty on seurannut ja seuraa Israelia ajan merkki-nä. Juutalaisten paluuta kotimaahansa Palestiinaan on pi-detty viikunapuun lehtien puhkeamisena. Joidenkin tulkit-sijoiden mukaan Jeesuksen pitäisi tulla takaisin sen suku-polven aikana, jolloin Israelilaiset palaavat juurilleen.
Suomalainen eksegeetti ja edesmennyt raamatuntutkija Ai-mo T. Nikolainen tulkitsee sukupolven käsitettä siten, että Jeesuksen ylösnousemuksesta, seurakunnan syntymisestä ja myös Jerusalemin hävityksestä alkoi viimeisen sukupol-ven aika, jonka keston Jumala yksin määrää. Jos näin halu-amme tulkita, silloin tarkat vuosiluvut ja päivämäärät me-nettävät merkitystään.
Samansuuntaisesti ajattelee saksalainen teologi Eduard Lohse: ”Varmuus, että Kristuksen herruus on jo alkanut ja että Jumalan Henki vaikuttaa tässä hetkessä, saa kysymyk-sen paruusian ajankohdasta menettämään merkityksensä. Tämä varmuus ei tee loppua tulevaisuuteen suuntautuvasta toivosta, mutta antaa sille pohjaa ja lujuutta.”
1950-luvulla Kirkkojen Maailmanneuvosto kiteytti Juma-lan valtakunnan tulemisen ajatukseen: ”Emme tiedä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo mukanaan, mutta tiedämme, kuka on tulossa.”
Meidän ei tarvitse tietää oikeaa hetkeä eikä arvuutella sitä. Voimme rukoilla kuten kirkkoisä Origenes: ”Herra Jeesus, pane kätesi meidänkin silmillemme, että alkaisimme huo-mata muutakin kuin mitä pystymme näkemään, myös sen todellisuuden, joka ei näy; niin ettei katseemme pysähtyisi vain siihen mitä nyt tapahtuu ympärillämme, vaan kääntyisi myös sitä suurta, tulevaa todellisuutta kohti, joka on edes-sämme; että sydämemme voisi heijastaa Herraa.”
Evankeliumissa on kaksi profeetallista kuvaa siitä, miten ihmiset tulevat suhtautumaan Kristuksen paluuseen: Toiset ovat ahdistuksen ja lamaannuttavan pelon vallassa, toiset ovat rauhallisia ja rohkeita.
Kristus sanoo kaikkien aikojen ihmisille: Olkaa rohkeat. Älkää vaipuko epätoivoon.
Kun Jeesus lähetti kerran oppilaansa maailmaan julista-maan hyvää sanomaa, hän kiteytti lähetyskäskyn loppuun olennaisen lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Kaikki päivät. - Näitä sanoja on hyvä mutustella ja mietis-kellä. Tämän maailman kohtalot ovat Herramme käsissä; niin myös meidän jokaisen vaiheet, tämä päivä ja tulevat päivät.
Kristus on kerran saapunut kansansa keskelle, Hän tulee luoksemme tänä päivänä ja kerran näkyvänä uudelleen.
Hänen odottajansa valvovat ja rukoilevat.