14.11. Onneksi olkoon: Iiris | Palaute | På svenska | In English

Tuomiokirkkoseurakunta

Pyhäinpäivä on muistamisen päivä

01.11.2018, 10:51 /  päivitetty 12.11.2018, 12:38
Kynttilän sytyttäminen kirkossa, haudalla tai kotona on konkreettinen muistelun ja rukouksen merkki. Pyhäinpäivä on täynnä kynttilän valoa.

Pyhäinpäivän teemana ovat muistot. Katsaus juhlan historiaan kertoo siitä: pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi varhaista kristillistä juhlaa, kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Elävien tehtävä on muistaa. Kristinusko on siirtynyt katkeamattomassa sukupolvien ketjussa meidän aikaamme.

Kirkossa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilä rukouksen ja muistamisen merkiksi. Hautausmaalle viedään kukkia ja kynttilöitä. Valonliekkejä katsellessa voi antaa omille muistoille tilaa. Mitä olet oppinut rakkailta läheisiltäsi? Mitä he ovat elämääsi antaneet?

Kaikki kristityt ovat kasteen kautta pyhiä, Jumalalle kuuluvia, mutta joitakin pyhiä edelläkävijöitä kannattaa muistella myös esikuvallisuuden takia. Näin kirjoittaa Martti Luther Augsburgin tunnustuksessa: ”Me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan.” Kuka on sinun mielestäsi esikuvallinen kristitty?

”Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?”

Muistelemisen lisäksi pyhäinpäivä muistuttaa ihmisen osasta. Elämän loppuminen koskee jokaista ihmistä, mutta kristitty uskoo, että siinä ei ole kaikki. Kasteessa Jumala on luvannut ottaa ihmisen lähelleen ja se lupaus pitää yli kuoleman rajan. Jumala ei hylkää missään ajassa.

Ilmestyskirjan kuvaamiin kultakatuihin ja helmiportteihin voi olla vaikea uskoa, mutta sitä ei vaaditakaan. Taivaasta ei ole saatavissa yksityiskohtaisia tietoja, on vain toivoa. Varma toivo on, että taivas on yhteyttä Jumalan rakkauteen, yhteyttä, johon meidät on tarkoitettu.

Lue myös: Gurun opissa

Raamatunkohtia:

Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Ilm. 1:18

Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.

Room. 8:18–21